60 - 70 -lukujen vaihteen tienoilla muutamina talvina jääratakilpailuissa; joskus oli 25 pakkasta, mutta rupeama aika lyhyt, ja siinä sai vähän liikuntaakin lämpimän pitimiksi. Naaman ja käsien lämpimänä pysyminen oli jonkun asteen ongelma, ja näkyvyyden auki pysyminen, sen ajan vehkeillä. Muutama vuosi sitten ajelin tuolla leikkiendurolla tuolla Luonterin jäällä muutamana päivänä, kun oli keli sellainen, että kohvalunta jään päällä ja voi ajaa minne vain. Kahvan lämppärit, tankorukkaset, nykykypärä ja siihen menoon sopivat nastakumit tekivät oikeastaan aika helpoksi sen homman. Siitä hommasta on yks videokin juutuupissa, jos ketä kiinnostaa. Ykstoikkosta jollotusta, ja on siellä muitakin, motorismia, filosofiaa ja halon hakkuuta... En suosittele, mutta annan mahdollisuuden:
https://www.youtube.com/watch?v=1AnRHwUwyWQ" onclick="window.open(this.href);return false;
15-vuotiaana mopolla ja 16-vuotiaana piikin emzetalla ne olivat kulkuneuvona yhden talven kumpikin, mutta kelirajoitetussa käytössä, ei jokapäiväisessä. Sen jälkeen oli rekisterissä oleva pyörä seuraavan kerran 46-vuotisena...
Aika vähän on moottoripyöräilijöissä niitä, kenellä ajokausi ylittää neljä kuukautta. On se mahdollista, mutta niilläkin, jotka moisesta uhoavat, aika pian mukavuus voittaa. Pynttäytyminen on melkoista, ja aika lailla myös kesäkaudella vaikuttaa innokkuuteen tehdä pienet pyrähdykset pyörällä. Minun maailmankuvassani moottoripyörä on harrastusväline, ei kulkuneuvo, pääsääntöisesti. Vähän niinkuin purjehtijoitten mielestä purjevene. Tuo kevyt leikkienduro on kyllä kätevä valokuvausreissujen kuljin maaseutumaisemissa, kun taas raskaalla katupyörällä pysäköinti on paljon hankalampi operaatio kuin auton kanssa, varsinkin jos maaperä sattuu olemaan vinossa tai pehmeää, kuten se kuvauspaikoissa usein on.
Jaakko