nyhky kirjoitti:Joo, olen tainnut ottaa pois asetuksista kuvan näyttämisen sen ottamisen jälkeen. Kuitenkin peilittömissä ja pokkareissa valotusta näkee jo kuvan ottovaiheessa suuntaa antavasti. Nikonilla otetuissa kuvissa tahtoo aina palaa taivas tms. puhki matriisimittausta käytettäessä, joten valotuksen korjausta on aina säädettävä 2/3–1 aukkoa alivalotukselle. Kerrankin piti alivalottaa 2 aukkoa, kun ilmeisesti kuvan alaosan joen tumma vesi aiheutti kuvan ylivalottumisen automaattivalotuksella. Tällaisia ilmiöitä en huomannut niinkään Panasonicin superzoomilla, joka minulla oli, vaan siinä riitti yleensä 1/3 aukon alivalotus perustilanteissa.
Tiedän toki perusasiat, ettei himmentäminen itsessään lisää kohinaa, mutten tuohon jaksanut sitä kirjoittaa. Onhan tässä säätövaraa herkkyydessä juu, vanhalla 1/2,3-tuuman kennolla jo ISO 800 oli kauheaa sotkua, Nikonissa ISO 6400 on siistimpi.
Tuo taivaan palaminen ei ainakaan parane pikkukennoisissa peilittömissä, niiden kennon kyky toistaa valoisuuseroja on oleellisesti pienempi kuin suuremman kennon.
Jos valoisuuserot ovat suuret, ollaan aina siinä tilanteessa että pitää valottaa siten että taivas ei pala ja sitten jälkikäsittelyssä nostaa tummien kohtien valotus kohdalleen. Tämä onnistuuu paremmin nimenomaan suurilla kennoilla, ei pienillä.
Jos ei halua tehdä jälkikäsittelyä, niin sitten se menee siten että on haettava kompromissi jossa tummat alueet valottuvat tolkullisesti ja vaaleat palavat puhki mahdollisimman vähän. Ja tätähän se Nikonin matriisimittaus nimenomaan yrittää tehdä. Tähän et saa mitään parannusta pikkukennoisilla peilittömillä vaan pikemminkin huononnusta koska sen kennon EV alue on pienempi.
Minusta kuulostaa nyt siltä että olet päättänyt ostaa peilittömän ja perustella sen itsellesi jotenkin, ihan sama ovatko perusteet oikeita vai eivät. Ja nuo mainistsemani kohdat perusteissasi eivät pidä paikkaansa, olet väärillä jäljillä. Koska olet sen peilittömän päättänyt ostaa, niin osta pois, mutta älä huijaa itseäsi että muka saisit noihin asioihin parannusta.