Suomenlahden rannalla tuuli ja siellä oli kylmä Vappuna. Västäräkkikin etsi kiven takaa suojaa:

Ilmeisesti olin löytänyt hyvän paikan, sillä siellä oli muutama muukin liikkeellä kameran kanssa.
Yhdellä oli erityisen pitkä putki ja vanhempi herrasmies kysyi ohi kulkiessaan: "kuinka pitkälle tuolla näkyy". Kuvaaja vastasi lakoonisesti: kuvaan vaan 15metrin päähän.
Samalla reissulla yritin ottaa lentävistä lokeista kuvia. Tai oli siellä muitakin ilmassa, mutta lokkia oli helpoin yrittää. Paitsi kun ne tulee alle 20 metrin päähän. Pitäis olla joku ilmatorjuntatutka ohjaamassa kameraa oikeaan suuntaan.
Tällaisen kuitenkin sain. Joku lokki. Näyttäisi Tamron 150-600 tarkentaneen mekoisen hyvin:

Kuvan oikeassa alalaidassa näkyy olevan joku roska. Vai voiko se olla lentävä esine, lintu tai leijalautailija.
PS. Mä luulin ottaneeni kuvan 600mm:llä, mutta uteliaisuuttani vilkasin Lightroomista. Oli vaan 173mm.
Löysin tieni pienelle, matalalle ja tuuliselle niemelle, josta kaikki paitsi tämä yksi häipyivät minun tullessa paikalle. Ja lopulta päätti tämäkin Tukkakoskelo poistua vähin äänin ja vaivihkaa:

Ei hassumpi, kun polttoväliä on jo 600mm. Aivan kuin meri olisi ehtinyt liikkua valotuksen aikana (1/500).