jmjh kirjoitti:Voihan siinä olla sekin, että jos halutaan edes jotain kokohyötyä peilittömästä APS-C tai FX kennolla niin se vaatisi uuden järjestelmän kehittämistä ja kolmannen järjetelmän samanaikainen kehitys voi olla sitten liikaa Nikonille. Nikon 1:sen tappaminenkaan uuden järjestelmän takia ei olisi välttämättä kovin hyvä idea.
Noh tämä on vain spekulointia. Hankala tietää mitä Nikon oikeasti miettii ja tuskin kaikkea päästetään julkisuuteen.
Osimoilleen näin minäkin tämän näen. Tämä on aika pitkälle politiikkaa sekä firman sisäpuolella että ulkopuolella.
Täyttä hyötyä esim 1,5 croppikertoimisen Nikonin peilittömyydestä ei saa nykyisillä obiskoilla, kun peilin pois jättämisellä ei silti saada obiskaa lähemmäs kennoa. Täysin uusi m43 tyyppinen järjestelmä taas söisi myös 1:n myyntiä ja todennäköisesti hiljalleen tappaisi sen, ainakin kuihduttamalla jos tuotekehityksen resurssit suuntautuvat toisaalle.
Vaikka Nikonilla oikeasti olisikin tuollainen järjestelmä tulossa parin vuoden sisään, siitä ei varmaan vielä kerrottaisi, koska muuten ainakin markkinan tulkitsisivat että samalla haukkuttaisiin tuo Nikon 1 järjestelmä (Ratner effect) kun kerrottaisiin liian aikaisin että myöhemmin on tulossa jotain parempaa, jota kuluttaja jäisi sitten odottamaan 1:n ostamisen sijaan (Osborne effect). Eli kaksi kuuluisaa oppikirjavirhettä. Ei kai kukaan ole niin tyhmä että tekisi enää nykypäivänä niin (Elop effect) :-)
http://en.wikipedia.org/wiki/Gerald_Ratner
http://en.wikipedia.org/wiki/Osborne_effect
http://communities-dominate.blogs.com/b ... ffect.html
Joskus 4 vuotta sitten kun tuo Nikon 1 järjestelmä kehitettiin ja päätettiin kennokoko, tehtiin tuollainen valinta. Silloin oli joko oikeasti usko sen menestymiseen tai sitten haluttiin erottautua jotenkin m43 järjestelmästä, jottei turhaan kilpaile suoraan sen kanssa samoilla spekseillä. Olisihan se myös noloa jäädä kakkoseksi jollekin Panalle jos lähdetään painimaan samassa sarjassa.
Tänään tuota päätöstä on vaikeaa enää arvioida objektiivisesti firman sisällä. Jos johonkin on lähdetty ja panostettu paljon rahaa, on henkisesti erittäin vaikeaa myöntää "virhettä", heittää kaikki hukkaan ja aloittaa alusta, vaikka näyttäisikin siltä että jatkossa samalla rahalle saisi paremman tuoton muualta. On helpompaa jopa palavereissa syyttää kuluttajaa siitä että "Me teimme älyttömän hyvän ja järkevän järjestelmän, mutta tyhmä kuluttaja ei vaan ymmärrä sen hyvyyttä ja parhaita puolia". Vielä jos Japanissa virheen tunnustaminen ja kasvojen menettäminen on mahdoton ajatus, niin... Tuo vanhojen huonojen päätösten (joihin on jo laitettu paljon rahaa) hylkääminen on niin vaikeaa, että siitä syystä monessa länsimaisessakin firmassa omistajat vaihtavat toimivaa johtoa säännöllisin väliajoin, jotta huonoista linjoista päästään irti. Uudella johdolla kun ei ole samanlaisia tunnesiteitä vanhoihin päätöksiin.
Tänään olisi vielä vaikeampi lähteä kilpailemaan todella kypsän m43 järjestelmän tai Sonyn kanssa peilittömien markkinoille samoilla spekseillä. Varsinkin ensinmainittuun löytyy niin järjettömän laaja linssivalikoima myös laadukasta tavaraa, rungoissa Olyn kennovakaajat ja Panan videolaatu ja paljon diversiteettiä aivan erityyppisissä rungoissa, että Nikonilla menisi vähintään 5v päästä samaan luokkaan järjestelmän laajuuden kanssa vaikka panostaisivat täysillä vain uuteen järjestelmäänsä. Oikeasti kauemmin, ellei Oly/Pana + muut m43 osapuolet pysähdy odottamaan. Tänä päivänä se kakkoseksi jääminen ainakin vuosikymmeneksi olisi vielä varmempaa ja entistä nolompaa, jos lähdettäisiin nyt samaan sarjaan.
Kyllä siellä Nikonilla varmasti pää savuaa, mietittäessä mitä tehdään. Vaikka niitä tällä foorumilla haukutaankin niin peilittömiä kyllä myydään kasvavaa tahtia...
http://valokuvaaja.kotisivukone.com/blo ... /01/30/894
... ja vaikka optinen etsin vielä hyvä onkin, niin se ei juurikaan kehity. Elektroniikka ja softa (EVF) taas kehittyy tasaisen tappavaa tahtia. Suunta on yleisesti tekniiikassa se, että mekaniikkaa (peilikoneisto) korvataan elektroniikalla ja softalla. Tästä voi veikata keskimääräisen kehityksen suunnan tässäkin asiassa. Varmasti viimeiseille mohikaaneille tarjotaan vielä peilejä siinä missä filmiäkin, mutta suunta on tilastoissa koko ajan peilistä pois. Kyllä siellä Nikonillakin tilastoa luetaan. Päätös on vaikea, kokonaisten järjestelmien kanssa pitäisi ennustaa 5-10 vuoden päähän, eikä välttämättä resursseja riitä kahteen erilaiseen pelittömään järjestelmään ja vielä peilijärjestelmään. Eipä näytä Canonkaan ihan tosissaan yrittävän.