Kamera, tai yleisemmin fotodetektointi, on yksi suoraviivaisimmista ja helpoimmista tieteellisistä mittauksista. Se tiedetään erittäin hyvin, mitä se dokumentoi, ja on äärimmäisen tarkka ja toistettava. Ainakin ideaalitilanteessa, joka on tekninen kuvaaminen. Sensorin spektraalinen vaste, aikavaste, herkkyys, kohina ym. tiedetään, käytettyjen suodattimien spektraalinen vaste tiedetään ja voidaan valita niin, että kamera kertoo todellisuudesta niitä asioita, joita sen halutaan kertovan.ttuplai kirjoitti:Kamera on aika hankala tieteellinen mittalaite - datan esittäminen on tulkinnallista (ja myös itse tallentaminen) - eli kamera on aivan liian paljon naimisissa ihmisen fysiologian ja aivojen kanssa. Esim. värien näkeminen on subjektiivinen (värejä ei ole fysikaalisessa todellisuudessa olemassa). Toki voidaan ja ollaan myös sovittu ihmisen näkemisestä tietyt asiat, mut näkeminen on aivojen tuottama prosessi (värit erityisesti) ja siten altis virhetulkinnoille. Jos kamera olis spektrianalysaattori toi tieteellisyys olis ehkä selkeämpi (mut silloin esitystapa pitäs olla toinen) - vaikka sinänsä ilmaisimien kaistat voidaankin sopia (ja niille on jopa peruste ihmisen fysiologiassa).
Kuluttajakrääsässä speksit eivät ole julkisia, mikä on ongelma. Ja kaikenlaiset pakolliset kuvan"parannukset" vain pahentavat asiaa.
Tuollaisia ongelmia voi tietysti olla, jos kameran data esitetään kuvana jollain laitteilla ja sitä katsellaan silmillä ja verrataan näköaistimuksia kuvaustilanteen vastaaviin. Mutta ei se kuvan "parantelu" keinotekoisesti kohti jotain kuviteltuja yleisiä esteettisiä standardeja sitä mitenkään paranna.Et sinänsä mittaukset vaikkapa tähtisumuista ovat kyllä hyvinkin tieteellisiä - niiden esittäminen valokuvana ei (siksi niissä se lisälause onkin eli kyse on taiteellisesta näkemyksestä) - värisokeat ja tetrakromaattiset vois olla varsin eri mieltä jopa sovituista värien esitystavoista ja kanavien painotuksista.
Minusta kuitenkin se, että pidetään aistihavaintoa jonain korkeimpana totuutena on hölmöä. Kiinnostavampaa on tilanteesta tallennettu tieto. Väärävärikuva voi näyttää asioita paljon tarkemmin kuin kuva, joka jäljittelee silmän aistihavaintoa kuinka täydellisesti tahansa ja on silloin erittäin perusteltu valinta. Kunhan se on kunnolla dokumentoitu mitä on oikein kuvattu ja miten, että kuvasta voidaan päätellä mitä se esittää. Mistä tullaan taas kaikenlaisten pakollisten algoritmien pahuuteen, ne nimenomaan hävittävät tietoa eikä valmistaja edes kerro miten. Lopputulos on jotain taiteellista hömpänpömppää, jolla ei ole todellista arvoa.
