Etusivu Foorumi Uutiset Vinkit Galleria Kortit Linkit Info
 
Helmikuun uutiset

Tammikuu 2009

31.01.2009   (linkki)

Yle, Markus Varesvuon valokuva lentävästä palokärjestä palkittiin Englannissa. Varesvuon kuva Euroopan suurimmassa lintukuvakilpailussa oli paras sarjassa Birds in Flight eli lintuja lennossa. Voitto on Varesvuolle kategorialuokassa jo neljäs. Sen lisäksi hän on kerran voittanut koko kilpailun.

Foorumilaisten kuvia (MP-messut):

Ylitalot.net, Digikuva - myynti, osto & käyttöoikeus. "Tilasin sunnuntaina Digikuva - myynti, osto & käyttöoikeus kirjan ja keskiviikkona sain iltapäivällä sähköpostia BookPlussalta, jossa ilmoitettiin kirjan olevan noudettavissa. Kirjan sivumäärä (200 sivua) kuulostaa äkkiseltään suurelta, mutta kyseessä on kuitenkin yllättävän kompaktinkokoinen (A5?) kovakantinen kirja...."

Soukan Kamerat, 30.01.2009: Totuus ja harha Meilahdessa. "Helsingin Taidemuseossa Meilahdessa avoinna oleva Aletheia - Positions in Contemporary Photographies -näyttely käsittelee kautta koko valokuvauksen historian paljon mietittyä aihetta, totuutta. Aletheia on osa Helsinki Photography Festivalia, ja se on avoinna maaliskuun 22. päivään asti..."

Opiskelupaikka.fi, Valokuvaus. "Ammattikorkeakoulussa voit opiskella valokuvausta sekä kuvataiteen että viestinnän koulutusohjelmissa. Lahdesta ja Turusta valmistut medianomiksi (AMK) suuntautumisvaihtoehtonasi valokuvaus/valokuva (kevään 2009 haussa ei hakua Turkuun valokuvan suuntautumisvaihtoehtoon)..."

Työ- ja elinkeinotoimisto, Valokuvaaja, Kuvatoimisto Rodeo Oy, Helsinki. Kuvatoimiston kuvausprojekteihin ammattitaitoinen mainosvalokuvaaja.

Palkkaus 2200
Työkokemus 1-5 vuotta
Työ alkaa 01.03.2009
Työaika kokopäivätyö
Työn kesto yli 12 kuukautta
Haku päättyy 28.02.2009

Työ- ja elinkeinotoimisto, AD-assistentti, 2 paikkaa, Kuvatoimisto Rodeo Oy, Helsinki. Kuvatoimiston kuvien käsittelyyn haetaan 2 hyvän photoshopin käytön omaavaa ammattilaista. Työn voi tehdä etänä kotoa. Tietokone ja ohjelmistot saa työnantajalta.

Palkkaus 2200
Työkokemus 1-5 vuotta
Työ alkaa 01.03.2009
Työaika kokopäivätyö
Työn kesto yli 12 kuukautta
Haku päättyy 28.02.2009

Työ- ja elinkeinotoimisto, Maskeeraaja, Kuvatoimisto Rodeo Oy, Helsinki.

Palkkaus 2200
Työkokemus 1-5 vuotta
Työ alkaa 01.03.2009
Työaika kokopäivätyö
Työn kesto yli 12 kuukautta
Haku päättyy 28.02.2009

Akikorhonen.org, Review: Cactus V4. Langattomasta salamanlaukaisusetistä lisää, lopussa kantavuusaluetta testattu. Ja selvennykseksi: tämä setti ei ole vielä myynnissä, on kyllä tulossa myyntiin.

Wautsi.com, Varo vakoilijan tupakansytytintä! Kamera, usb-liitin, $150.

(Foorumilta) Kauppalehti, Valuutta: Japani jeni. Tätä käyrää kun katsoo, niin eipä enää kummastuta kameroiden ja optiikan hintojen nousu yhtään. Näyttäisi jenin arvosta haihtuneen kolmasosa puolessa vuodessa. Korjaus: puoli vuotta sitten yhdellä eurolla sai 170 jeniä, nyt saa yhdellä eurolla alle 120 jeniä. Jeni on siis vahvistunut suhteessa euroon, meille kaikki japanilainen maksaa enemmän.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, How to Present Your Photographic Portfolio and Get Photography Work.

Photographyblog.com, GigaPan Epic. Automaattilaite, jonka avulla voi ottaa panoraamakuvia, kompaktikameroille, $379. GigaPan Epic 100 tulee pian myyntiin, tarkoitettu vähän isommille kompaktikameroille, $449.

The Online Photographer, What I Learned While Printing.

Ephotozine.com, Male and female portraiture.

Gizmodo, iPhoto '09: The Definitive Review and Tip Sheet. Applen ohjelma.

Dpreview.com, Pentax K2000 / K-m. Euroopassa mallinimi on Pentax K-m. 10 megapikseliä, 1.5 kroppikerroin, pieni ja kevyt järjestelmäkamera, sisäänrakennettu kuvanvakaaja, 2.7 tuuman lcd-näyttö, 3.5 kuvaa sekunnissa. AA-akut. Ei Live View -toimintoa. 14 sisäänrakennettua filtteriä (Esim. Toy Camera ja Retro filters). Muistuttaa kovasti Pentax K200D -mallia. Rakenne on tukeva, ei yhtään muovisen tai halvan tuntuinen kamera. Suomen maahantuoja Focus Nordic (vuodenvaihteen jälkeen pitäisi olla sivut käännettynä suomeksi). Recommended (with reservations). Suomen hinta on n. 600 euroa (18-55 mm + 55-200 mm).

Popular Photography, Battle of the 50's. Viisikymmenmilliset vertailussa. Canon EF 50mm f/1.4 USM AF, Nikon 50mm f/1.4D AF, Pentax SMCP-FA 50mm f/1.4 AF, Sigma 50mm f/1.4 EX DG HSM AF, Sony 50mm f/1.4 AF.

 

30.01.2009   (linkki)

Katse.org, Valokuvaajat ja kuvan valheet. Paula Holmila käy Helsinki Photography Festivalin päänäyttelyissä.

  • "Menen Meilahden taidemuseoon loskaisena, valottomana lauantaina epävarmana ja ilman odotuksia..."
  • "Eikö näitä ikäviä puolikuvia, joissa malli kuvan keskellä, usein taiteilija itse, katsoo suoraan kameraan, ole nähty näyttelyissä kyllästymiseen asti jo 1980-luvulta?"
  • "Mutta kun menee näin vähin odotuksin, on innostava näyttelykokemus sitäkin palkitsevampi. Meilahden Aletheia on inspiroiva näyttely."

Skenet.fi, Mikko Oranen, TILAN JÄNNITTEET. Tilan jännitteet näyttelyssä on esillä neljän kolmikymppisen nuoren valokuvaajan hyvin erilaista näkökulmaa ympäröivään maailmaan.

(Foorumilta) Ns. model release -mallisopimuksia on monenlaisia, mallia voi ottaa vaikkapa tästä sirola.net/modelrelease.pdf, Kuvankäyttölupa. Muutamaan virkkeeseen on sisällytetty aika paljon asiaa. Aina on parempi, että kumpikin osapuoli tietää oikeutensa.

Yle, Ruotsissa yli miljoonan euron nettihuijaus. Tämä on se Kameraxperten-huijaus. Ainakin yksi opetus on, että älä maksa ostoa etukäteen, vaan käytä luottokorttia. Ja sitä kaikkein halvinta ei ehkä aina kannata metsästää... Suomestakin löytyy Kameraexperten-liikkeestä tilanneita...

  • Dagens Nyheter, Nätbutik blåste kunderna på 14 miljoner kronor, 28.1.2009
  • Svt.se, Härvan kring Kameraexperten växer
  • Dan.se, Hur man gör en kameraexperten. 12.1.2009.
  • ks. digicamera.netin uutiset 14.1.2009, 22.12.2008 ja 19.12.2008
  • (Digicamera.netin Foorumilta on viime aikoina voinut lukea useampiakin viestejä tyyliin onko luotettava kauppa? Hinnat ovat vähän yli puolet muiden kauppojen hinnoista, luottokortilla ei voi maksaa. Jo lyhytkin googletus paljastaa, että kyseessä on joko ihan uusi kauppa tai sitten löytyy suoraan petettyjen varoituksia huijarifirmoista. Huijarifirmat tukeutuvat usein Western Unionin kaltaisten firmojen palveluksiin. Maksu menee Western Unioniin, mutta mikään ei takaa, että tavara tulee maksajalle. Western Union on tarkoitettu niihin tilanteisiin, joissa ostaja ja maksaja tuntevat toisensa ja luottavat toisiinsa. Ks. Western Union, FAQ.
    • ...Make sure you know to whom you are sending money. Only transfer money to someone you know personally...
    • ...Western Union does not offer an escrow service or any type of "purchase protection" policy. Western Union's business is to transfer funds from a sender to a receiver....)

Nikonin asiakaslehti Nikon Pro voitti jo viidennen kerran peräkkäin APA-palkinnon. Kaikkiaan kilpailijoita oli 350. Nikon Pro -lehteä julkaistaan 27 maassa viidellä kielellä. APA eli Association of Publishing Agencies on asiakaslehtien kustantajien ryhmä, jonka tavoitteena on laatia käytännön ohjesääntöjä ja standardeja sekä laajentaa asiakaslehtialan rajoja.

Valokuvatorstai, 117. haaste. Haastesana on moni.

  • Osallistuminen, ohjeet.
  • 116. haaste. Haastesana oli planeetta. Haasteen otti vastaan 139 kuvaajaa.

Journalisti, Riitta Supperi, Sisältöä, sisältöä! (Sata Sanaa -palsta, Kirjoittaja on Suomen Lehtikuvaajien puheenjohtaja).

Foorumilaisten kuvia (MP-messut alkoivat...)

  • munhiekkis.galleria.fi, MP09

Työ- ja elinkeinotoimisto, Graafikko, Starck Jani, Haetaan yhteistyökumppania vaate-alan yritykseen. Työ vaatii graafista osaamista ja web-kaupan ylläpito taitoa. Valokuvaus osaaminen ja omat kuvaustarvikkeet ehdotonta plussaa. Tyylilajit rock, heavy, tattoo, goth, punk yms. Asiaa auttaa paljon jos olet aidosti kiinnostunut edellä mainituista genreistä.

  • Työpaikan osoite Työ useassa osoitteessa tai etätyö
  • Palkkaus Sopimuksen mukaan
  • Työ alkaa Sopimuksen mukaan
  • Työaika kokopäivätyö, /Sopimuksen mukaan
  • Työn kesto yli 12 kuukautta

T & T, Näyttävimmät kuvat ulkoavaruudesta - katso raportti galakseista ja tähtisumuista.

Akikorhonen.org, Review: Cactus V4. Näitä idän ihmeitä, langaton salaman laukaisinsetti. Vertailu V2s ja V4. Vastaanotin toimii nyt AAA-patterilla/akulla. Aika lailla parannuksia, V2s ja V4 eivät ole keskenään yhteensopivia. Huomenna tulossa testiä kantavuusalueesta.

Vekotus.org, Autostitch. "...Ohjelman demoluonne voi ilmetä niin, että jonakin päivänä se saattaa lakata toimimasta. Näin kävi itselleni. Kokeillessani softaa, jonka löysin koneeni kovalevyltä, se ilmoitti että demoperiodi on ohi ja kehotti hakemaan uuden demon Autostitchin sivuilta. Tein niin ja kokeilin, toimii komeasti, mutta en tiedä kauanko...."

  • panoraamakuvien työstämiseen

Kouvolan Sanomat, Mentula: Kouvola tarvitsee valokuvakeskuksen.

(Foorumilta) Kuvat nimetään massana uudelleen, alkuperäinen nimi pitäisi saada talteen exif-tietoihin. Miten toimitaan? Yksi vaihtoehto on käyttää jhead-ohjelmaa komentorivitasolla. Velocityreviews.com, forums, Filename TO Exif comments.

(via Linko) Kyyrillisiä kirjaimia iso liuta titlessä, kuvien aiheena kuitenkin Sota-ajan Leningradin valokuvia yhdistettynä nykypäivän Pietarin kuviin.

Iltalehti, digi, Varo, kynä vakoilee sinua! ...Iltalehden kokeilema agenttikynä on osoitus siitä, miten pieneen kokoon digitaaliset videokamerat nykyisin mahtuvat. Hieman tavallista kuulakärkikynää suurempi Spy Pen pitää sisällään tyydyttävän videokameran ja ääninauhurin, jonka luvataan tallentavan ääntä 15 neliömetrin säteellä....

(via Virallisetlinkit.eu) PC-Professor kotisivut, pc-professor.fi. Näytteitä kuvankäsittelystä, Optimoituja valokuvia.

  • (en nyt haluaisi ketään loukata, mutta...)

Photo.net, foorumi.

Rob Galbraith, London-at-night aerial photographer shares shooting details.

Digital Photography School, 9 Nude Photography Tips.

Luminous Landscape, Why Icebergs are Blue. Ovatko jäävuoret oikeasti sinisiä, ja jos ovat, niin miksi?

Online.wsj.com, Color This Area of the Law Gray. Millainen valokuvien käyttö on sallittu uutta luodessa? (USA:n ja Suomen lait eivät paljoa eroa).

Black Star Rising, How I Changed My Web Site to Grow My Photography Business. Suomessa ei välttämättä menestytä tuosta vain, mutta onko suomalaistenkin valokuvaajien ihan pakko aina tehdä niitä "näyttäviä" flash-sivuja? Flash-sivuja ei voi linkata kuin pääsivulle, flash-sivut eivät löydy hakukoneesta, yleensä flash-sivujen käytettävyys on syvältä jne. jne.

cnet Underexposed, Better JPEG standard due in 2009. Microsoftin JPEG XR, dynaaminen alue kasvaa, 8 bits -> 16 bits, tehokkaampi pakkaus (laatu kaksinkertainen tai koko puolet), osaan kuvasta voi zoomata. Windows Vista tukee JPEG XR:n edeltäjää Windows Media Photo -formaattia (HD Photo). Tuki löytyy myös Photoshopille ja Mac OX X:lle. Ei lisenssimaksuja, ei rajoituksia.

Diyphotography.net, Kimel’s Pop Up Flash Soft Box Diffuser. LumiQuest pop up flash diffuserien tuunausta.

Turning Points Arts Blog, Scott Kelby agrees with me (or, Why upgrade to Photoshop CS4?). Luettelona 46 kpl Photoshop CS4:n uutta ominaisuutta.

Hackszine.com, Editing sound with Photoshop. (Mites sitten toisinpäin?)

IR, New special edition. The LEICA M8.2 'Safari'. (Lehdistötiedote). 500 kpl erä.

cnet, Underexposed, Tests show ups and downs of Four Thirds cameras. DxO Labs. Kompaktikameroihin verrattuna tulokset ovat selvästi parempia, mutta jos vertaillaan halvimpiinkin kroppikennoisiin järjestelmäkameroihin, niin ei enää näytäkään niin hyvältä.

Kamera & Bild, Toycameras bejakar leklusten, 3-sivuinen pdf. Holga, Diana, Lomo jne.

Ephotozine.com, Slik Pro500 DX. Kolmijalka. Arvosana 7/10. £122, 134 euroa.

 

29.01.2009   (linkki)

HS 28.1.2009/Kulttuuri/C3: Hannes Heikuran Valokuvia - Photographs -teos on valittu vuoden kirjaksi Map Suomi Oy:n ja M-real Oyj:n Galerie Art Design & Print Awards -kilpailussa. Kilpailu on järjestetty 14 kertaa. Palkintona on opintomatka Eurooppaan.

Kuva: Heli Kumpula.Heli Kumpula HABANEROS - Kuvia Havannan kaduilta
28.2.2009 asti

Heli Kumpulan näyttely vie katsojan Havannan värikkääseen katuelämään. Kuvamateriaali on peräisin kolmelta Kuuban matkalta vuosina 2006, 2007, ja 2008. Näyttely oli viime elokuussa esillä ravintoja Silvopleessa.

Kumpula on vuonna 1979 syntynyt sosiologi ja valokuvauksen harrastaja.

Aralis-kirjastokeskus, Arabianrannan kirjasto
Hämeentie 135 A, 00560 Helsinki
ma-to 10–20 ja pe-la 10–16.

Arjen ihmeitä - nuorten valokuvia
Rauman kuvataidekoulun oppilaiden valokuvia
1.2.2009 asti

Rauman kuvataidekoulun oppilaiden valokuvia Lönnströmin taidemuseon Studiossa. Kuvia ovat ottaneet valokuvauspajojen 11-18-vuotiaat oppilaat ja kesäkurssin 10-14-vuotiaat osallistujat.

Näyttely on osa Satakunnan lastenkulttuuriverkoston järjestämää Vähäx valottaa -lasten ja nuorten valokuvausfestivaalia, jonka päätapahtuma järjestettiin syksyllä 2008 Porissa.

Lönnströmin taidemuseo
Valtakatu 7, Rauma
ti-ke 11-16, to 11-20, pe-su 11-16
5 € / 3 €, alle 18 v. ilmaiseksi

Suomen valokuvataiteen museo hakee museonjohtajaa.
Museonjohtajan tehtävä on määräaikainen. Toimikausi kestää viisi vuotta tehtävän täyttämisestä lukien. Hakemukset palkkatoivomuksineen ja CV tulee lähettää 16.2.2009 klo 16.00 mennessä osoitettuna Suomen valokuvataiteen museon säätiön hallitukselle.

  • FM Elina Heikka on hoitanut museonjohtajan tehtäviä elokuusta 2007.

Suomen valokuvataiteen museon Kännykkäguide:
Soittamalla numeroon 0800 0 6866 saat tietoa Suomen valokuvataiteen museon uusista näyttelyistä. Puhelu on soittajalleen ILMAINEN.

Pdf-tiedostosta näet kymmenen valokuvaa. Valitse niistä kuva, josta haluat kuunnella lisätietoa. Soita numeroon 0800 0 6866 ja näppäile kuvan numero ja paina ruutu-näppäintä (#). Puhelut kestävät vähän alle tai päälle minuutin. Jos haluat antaa palautetta, näppäile 11#.

Demari, Hyytäviä terveisiä Stasi-vankilasta. Berliiniläisen valokuvaajan Franziska Vun (s.1976) näyttelykokonaisuus Pidätettynä sisältää valokuvia ja kertomuksia DDR:n turvallisuuspalvelun tutkintavankeudesta. Vun projektissa liikutaan entisessä, nykyisin museona toimivassa Berlin-Hohenschönhausenin tutkintavankilassa.

  • Goethe-Institut Helsinki, Franziska Vu: Inhaftiert (Pidätettynä), näyttely
    16.01.-26.02.2009, ma-to 12-18, pe 12-16, Goethe-Institut, Mannerheimintie 20 A, Helsinki, vapaa pääsy

Proluontokuva.fi ja sieltä sitten retket, kuvia ja tekstejä.

Maurileivo.fi, vapaa valokuvaaja ja luontoalan sekatyömies.

Foorumilta, juuze, Valokuvausvehkeet "hyötykäytössä":

Valokuvaus.info, blogi.

Sulantoblog, uusin Pentax K-m tositestissä. Katso myös

It-viikko, Piraatti-Photoshop saastuttaa Mac-koneita.

Uusia Panasoniceja.

Digitoday, Valvontakamerayhtiö tyrmää mpeg-4:n vanhentuneena. Tarkempaa kuvaa tarjolla.

It-viikko, Kamerakännykkä tukee juttelua tarhapäivästä.

Photo.net, foorumi.

Photocritic.org, 50 amazing Flickr streams.

IR, Nikon D700 Hack Captures Video.

Reuters, Canon profit tumbles, predicts further slide. Plussan puolella kuitenkin.

Photographyblog.com, Sigma Increases Prices. Brittein saarillla (ja varmaan muuallakin) Sigman (ja muidenkin valmistajien) hinnat nousevat. Japanin jeni on laskenut vuoden 2007 joulukuusta 40% suhteessa puntaan.

The-digital-picture.com, News. Just released: Canon RAW Codec 1.4.1 and ZoomBrowser EX 6.2.1c. These updates address the Canon EOS 5D Mark II black dot issue.

Trustedreviews.com, Adobe Photoshop CS4. Arvosana 10/10. Suomen Adobe.

IR, Olympus E-520. Toukokuussa 2008 julkistettu. Kevyt 10 megapikselin järjestelmädigi, kuvanvakaaja ja LiveView. Lcd-näyttö on vähän isompi, nyt 2.7 tuumaa. Kuvanvakain toimii panoroidessa, vaikka kameraa pidettäisiin pystyasennossa. Oikeasti toimiva pölynpoisto (toisin kuin kilpailijoilla). Langaton salamaohjaus. Etsin on täyskennoisiin järjestelmädigeihin verrattuna pieni ja kuilumainen (mutta ei sen huonompi kuin Sony A300/A350:ssä). AF toimii suurelta osin edelleen kolmen pisteen varassa. Kuvasuhde on 4:3 perinteisen 3:2 sijaan. Kroppikerroin on kaksi. Suomen Olympus. Runko + 14-42mm + 40-150mm n. 650 euroa.

Photographyblog.com, Olympus E-30. Marraskuussa 2008 julkistettu. 12 megapikselin 4/3-systeemin järjestelmädigi, jonka erikoisuutena on 3.7 tuuman kääntyvä/taittuva lcd-näyttö (230.000 pikseliä). Live View, kuvanvakaaja, 5 kuvaa sekunnissa, lyhin suljinaika 1/8000 s. Olympus E-3:n ja Olympus E-520:n välissä. Arvosana 4 * / 5 *. Suomen Olympus Taidesuotimet: Pop-taide, Pehmeä tarkennus, Kalpea & vaalea väri, Valon sävy, Rakeinen filmi, Neulanreikä. Suomen hinta on n. 1.150 euroa.

Dpreview.com, Canon EF 50mm F1.8 II. Canonin halvin, kevein ja pienin objektiivi, valmistettu kymmenisen vuotta. Sopii myös täyskennoisille. Paino 130g. Täydellä aukolla kulmat pehmeitä, F5.6 jo teräviä, paras terävyys F8. Arvosana Highly Recommended (Just). Suomen Canon. Ks. Objektiivi.info. Suomen hinta on n. 100 euroa.

 

28.01.2009   (linkki)

Heltechin AV-viestinnän perinteiset talvifestarit ja avoimien ovien päivät tänään klo 10-18, Heltech AV-viestintä, Arabia, Muotoilijankatu 3, Helsinki:

Esittelyssä av-alan opiskelua ja toisen vuoden opiskelijoiden harjoitustöitä.

Elokuvia, animaatioita, demosessioita, valokuvia, musiikkia, ihmisiä. Opiskelijoiden vetämiä esittelykierroksia. Pääsykoetehtävien julkistaminen Heltechin av-opintoihin.

Tänään klo 17 Valokuvagalleria Hippolytessä keskustelutilaisuus: Sanna Peurakoski & Anna-Kaisa Rastenberger Peurakosken Wunderkammern: Leben vs. Stilleben -näyttelyyn liittyen.

Keskisuomalainen -lehdessä oli kuulemma tänään 28.1.2009 vähän isompikin juttu 60 vuotta täyttävästä valokuvataiteilija Kapasta (Martti Kapanen). Nettiversiota tästä jutusta ei (vielä?) löytynyt. Yhtäkaikki, onnittelut!

Porin lastenkulttuurikeskus - Satakunnan lastenkulttuuriverkoston Vähäx valottaa -lasten ja nuorten valokuvafestivaali on saanut jatkoa Oulussa. Vähäx valottaa Oulussa -näyttely on esillä 22.2.2009 asti Pohjoisessa valokuvakeskuksessa: Rantagalleria, Kummigalleria, Valvegalleria,
Hallituskatu 7 (Valve), ma-su 10-20.

Näyttelyyn liittyen järjestetään valokuvatyöpajametodeja esittelevä luentosarja lasten ja nuorten parissa työskenteleville keskiviikkona 04.02.2009 klo 15-18, Oulun Elokuvakeskuksen Studio, Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7, Oulu.

klo 15.00 Luentosarjan avaus, PVK-toiminnanjohtaja Alla Räisänen.
klo 15.15 Valokuvanlukutaito, FM Mari Pienimäki.
klo 16.15

Case-studies esittelyt:

  • Catarina Ryöppy, Meidän Inalik -projekti
  • Saara Pelkonen ja Ulla Kudjoi , Puoli maailmaa -projekti
  • Hannele Pappila, Heroes - Sankarit -projekti

Foorumilaisten kuvia:

  • Teemu R, Cuba 09, muutama autokuva Kuubasta

(taas kerran) Kuvasto.fi, Tekijänoikeus >>> Kuvaoikeus. Perusasioita on hyvä kerrata, tässä tekstissä on muutakin kuin valokuvaan liittyvää.

Lausunnot esim. 5.9.2008 Selvitys työsuhdeolettamasta.pdf

ja 31.5.2007 Tekijänoikeuden suuntaviivoja-lausunto.pdf:

"...14 Miten sitaattisäännöstä voitaisiin tai pitäisi selventää ?
Yleinen sitaattisäännös 22 § tulee poistaa niistä säännöksistä, joilla rajataan valokuva lähioikeuden laajuus tekijänoikeuslain 49 a §:n viittaussäännös luettelossa. Yleinen sitaattisäännös luo valokuvaan sovellettuna tilanteen jossa valokuvaajan oikeutta ansaita elantonsa esim. myymällä kuviaan aikakaus- ja sanomalehdille rajoitetaan tavalla, joka on valokuvaajaa kohtaan kohtuuton. Muiden pohjoismaiden tekijänoikeuslaeissa valokuvan suojaa ei rajoiteta viittauksella yleiseen sitaattisäännökseen, vaan ainoastaan viittauksella kuvasitaattisäännökseen, joka Suomen tekijänoikeuslaissa on 25 §:ssä (liite 2).
Viimeaikainen tulkintakäytäntö tuo esille sen että myös 25 §.n sanamuotoa tulee selventää, jotta tekijän ja valokuvaajan oikeus voidaan turvata...."

Taiteen keskustoimikunta, Lastenkulttuurin avustuksiin jaettiin 480 000 euroa, 27.01.2009. Kohdeapurahoja jaettiin 49 taiteilijalle tai työryhmälle, yhteensä 169 500 euroa. Hakemuksia saapui 193. Erityisavustuksia jaettiin 75 yhteisölle, yhteensä 310 500 euroa. Hakijoita oli 198.

Pirilä Marja, Tampere, 4000 €
valokuvaus- ja kirjoitustyöpajan sekä näyttelyn kuluihin

Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus rf, Karjaa, 5000 €
ArtPro-hankkeen toteuttamiseen

Valokuvakeskus Nykyaika ry, Tampere, 5000 €
valokuvatyöpajojen järjestämiseen

Victor Barsokevitsch-Seura ry / VB-valokuvakeskus, Kuopio, 3000 €
Kurkistus-valokuvausprojektin toteuttamiseen

Digitoday, Kongressiedustaja kieltäisi äänettömät kamerakännykät. Laki salakuvausta vastaan. Yhdysvalloissa annetun lakiehdotuksen mukaan kännykkäkamerasta pitäisi kuulua ääni aina kuvaa otettaessa.

Plaza.fi, Kaikki meni ihan piparkakkutaloksi - piparitalokisan voittajat. Kuvia piparkakkutalon voittajista, myös linkkejä muihin kuviin piparkakkutaloista.

Panttihuutokauppa Helsingissä 4.2.2009. Lähtöhinta on ohjeellinen. (Välillä panttaaja lunastaa pantin ennen huutokaupan alkua... Kaikkea ei siis aina tule huudettavaksi).

DIGIKAMERA PANASONIC LUMIX DMC-FX30 1 AKKU 150 e
LATURI 1 MUISTIKORTTI 512MB MANUAALI
- 100 euroa

KAMERARUNKO KONICA HEXAR RF 600 e
OBJEKTIIVI LEICA ELMARIT-M 2.8/90
- 600 euroa

DIGIKAMERANRUNKO CANON EOS 400D 350 e
OBJEKTIIVI CANON EF-S 18-55/3.5-5.6
AKKU 1 LATURI 1 MUISTIKORTTI 2GB
AUDIOPIUHA 1 USB-PIUHA
MANUAALIT SOFTAT
LAUKKU
- 340 euroa

KAMERANRUNKO NIKON FA 100 e
OBJEKTIIVI NIKKOR 35-105/3.5-4.5
- ei tarjousta

VIDEOKAMERA SONY HANDYCAM CCD-TRV48E 60 e
LATURI 1 KAUKOSÄÄDIN
- poistettu

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, Wedding Photography Tips: From a Celebrants Perspective.

Panasonicilta uusi digejä.

PhotographyBB Online Magazine, viimeisin Issue #12 - January 2009. Pdf-tiedosto, 46 sivua.

  • How to take Great Architecture Photos
  • Las Vegas
  • Social Networking and Photography
  • A Guide to Basic Tabletop Photography
  • Photoshop Retouching, Basic Eye Enhancement
  • Lightroom's Libary Model: Top Ten Tips!

IR, CIPA Releases 2009-2011 Camera Shipment Forecast. V. 2008 119.757.000 digikameraa, 19% nousu edelliseen vuoteen. Näistä järjestelmädigejä 9.687.000 kpl, edelliseen vuoteen kasvua 19.3%. Viime vuoden objektiivien määrä oli 15.655.000 kpl, kasvua 25.1%.

Computer-darkroom.com, Luminous Landscape, Crossing the Antarctic Circle 2009. Joitakin kuvia.

Camera 47, Panoramic Images with Photomerge.

Creativepro.com, Sumo Paint is a professional yet easy-to-use image editor that works within your Web browser. Ilmainen ja jopa vielä made in Finland.

IR, DxOMark Releases Analyses of Panasonic Lumix G1, Olympus E-420 and E-510 (lehdistötiedote).

Maclife.com, iPhoto's Faces Recognizes Cats.

Slrgear.com, Canon EF 400mm f/5.6L USM. Vuonna 1993 julkistettu (käy siis täyskennoisillekin). Mukana vastavalosuoja + kotelo + jalustapanta. Paino 1.2kg, 77mm filtteri. Ikäänsä nähden edelleen mainion objektiivi, kuvanvakaajaa jää kaipaamaan. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 1.400 euroa.

Popular Photography, Olympus Zuiko Digital 14-54mm f/2.8-3.5 II AF.

 

27.01.2009   (linkki)

Work #2 - IPRN residenssi 2006
Vincent Debanne, Luigi GariglioUlrich Gebert,Tuomo Manninen, Xavier Ribas ja Tomoko Yoneda
8.3.2009 asti Jyväskylän taidemuseon Holvissa

Tuomo Manninen: Work#2 - Me/We
15.2.2009 asti Galleria Harmonia

Work-näyttelyssä on esillä työnkuvia tämän päivän Euroopasta. Kuusi kansainvälisessä Changing Faces -hankkeessa mukana ollutta residenssitaiteilijaa pureutuu teoksissaan työnteon muutokseen Euroopassa: Työvoima liikkuu entistä enemmän vanhan mantereen uusien rajojen sisällä ja työ muuttuu entistä näkymättömämmäksi.

Näyttely on ollut aiemmin esillä Hollannissa Leidenissä, Espanjassa Valenciassa sekä Slovakiassa Liptovsky Mikulasissa.

Ryhmäkuvistaan tunnettu jyväskyläläissyntyinen Tuomo Manninen on kuvannut sarjaansa Me/We eri puolilla maailmaa. Jyväskylässä esillä olevat teokset on kuvattu pääosin Pariisissa, jossa taiteilija vietti residenssijaksonsa. Mannisen kuvista suurin osa on esillä Galleria Harmoniassa.

Changing Faces -hankkeen taustalla on kansainvälinen valokuvatutkimuksen verkosto IPRN. Hanke toteutettiin vuosina 2004–2007. Tavoitteena oli esitellä valokuvan keinoin Euroopan kulttuurista monimuotoisuutta ja innostaa eurooppalaista yleisöä perehtymään omaan kulttuuriinsa. Laajan hankkeen kokoavana teemana oli työ.

Jyväskylän taidemuseo, Holvi
Kilpisenkatu 1, Jyväskylä
ti-su 11-18.
4/3/2 €. Lapset ja kuvataidealan opiskelijat ilmaiseksi. Perjantaisin vapaa pääsy kaikille. Holvin alagallerian näyttelyihin vapaa pääsy.

Luovan valokuvauksen keskus
Galleria Harmonia
Hannikaisenkatu 39, Jyväskylä
ti-su 11-18

Lumiukot - yhteisöllinen valokuvanäyttely, Leila Tanskanen
5.3.2009 asti

Kuvataiteilija Leila Tanskanen (s. 1961) on kerännyt lumiukoista valokuvia eri puolilta Suomea. Taiteilijana häntä on kiinnostanut lumiukoissa näkyvä ajan henki ja kansalliset piirteet. Näyttelyyn liittyy taiteilijan suunnittelemia ja ohjaamia lumiukkotapahtumia taidemuseon piha-alueella.

Näyttely on esillä taidemuseon ensimmäisen kerroksen projektihuoneessa.

Joensuun taidemuseo
Kirkkokatu 23, Joensuu
11-16, ke 11-20
5/4,50/2,50/2/0 €.

Foorumilaisten kuvia

Kauppalehti, Kanniston kymmenen vuotta sängyn reunalla. Helsinki Schoolin kuvaajatähti on surullisten tilanteiden nainen. ...Suurin osa maailmalla menestyneistä suomalaisista valokuvaajista kuuluu Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen osaston ympärille muotoutuneeseen ns. Helsinki Schooliin, niin myös Christie'silläkin syksyllä esiintynyt Aino Kannisto (s. 1973)....

  • (viimeisessä Christies'in huutokaupassa Kanniston työ jäi myymättä, ks. ks. digicamera.netin uutiset 20.11.2008)

Luontokuva.org, Hannu Mällinen, Karapurolla. Valkokauluksinen pastori on talvisten virtapaikkojen piristys.

Pingstate.nu, Mac VS. Pc?

Taloussanomat, Sarasvuo: Olen polttanut näppini monta kertaa (mitähän huulipunaa Sarasvuo käyttää?). Tämän näköisiä kuvia näkee aika useinkin netissä, syynä lienee se, että on unohdettu kääntää printtiprofiili nettiin tms. Aikaisemmin iltapäivilehdillä oli joka päivä väärän värisiä kuvia, mutta niiden määrä on (omien havaintoni mukaan) vähentynyt roimasti. Värihallitsemattomassa IE-selaimessa kuva on vielä paljon räikeämmän näköinen kuin värihallitussa FF-selaimessa.

  • (laajagamuttinen näyttö vielä korostaa värejä, mutta on tuo kuva oudon näköinen ihan tavallisessa näytössä)

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, DIY Lighting Hacks for Digital Photographers. 11 erilaista tee-se-itse-viritystä.

Photocliches.com, nimi sen jo kertoo. Tämä sivusto näyttää olevan vähän enemmän kallellaan näppäilykuviin ja ns. huumoripuoleen.

  • ja jos joku ihmettelee, että mikä on Lynndie England, niin tässä vastaus, fi.wikipedia.org, Lynndie England, englanninkielisessä Wikipediassa vähän enemmän

Thedigitalphotographyconnection.com. Videoita, Photoshop, Lightroom, Photography (Shooting HDR Images, Memory Cards, Monitor Calibration, Using Extenders, Photographing Fireworks), Reviews (Joby Gorilla Pod, RPS Studio-In-a-Box, Westcott Spiderlites, Nik Color Efex Pro 3.0).

(kertausta viime vuodelta) Pinseri.com, Canon Powershot- ja Ixus-kameroihin lisätehoa CHDK:n avulla. Omistatko suhteellisen tuoreen Canonin kameran? Päivittämällä kameraasi CHDK-laajennuksen saat siihen joukon hienoja lisäominaisuuksia: pidempiä ja lyhyempiä valotusaikoja, lisätietoa kameran LCD-näytölle ja jopa pelejä...

Rob Galbraith, A look at the evolving laptop display. The late-2008 MacBook Pro 15 inch, Lenovo ThinkPad W700 ja Dell Inspiron Mini 9. Ja vielä hyvämaineinen IBM/Lenovo ThinkPad T60 (ei enää valmisteta). Verrokkina Eizo ColorEdge CE240W. Pitkään markkinoita hallinnut Mac ei sijoittunut kärkisijoille tässä testissä.

Ephotozine.com, Save yourself a bit of cash and buy second hand. Ihan yleisiä ohjeita, näkökulmana Brittein saaret. Liikkeet maksavat periaatteessa yhden kolmasosan ulosmyyntihinnasta (liikkeen antama takuu, mahdollisen myynnin epävarmuus).

Strobist, Is That a Soft Box in Your Pocket or Are You Just Happy to See Me? iPhone muunnetaan valonlähteeksi (tai minkä tahansa kännykän valo).

(Foorumilta) Photoline, Image Processing for Windows and Mac OS, Version 15.0. Uutta mm. 64-bittisyys. Trialversio, täysversion hinta on 59 euroa.

Thedigitalstory.com, Multiple Exposure Raw Files with Olympus E-30 DSLR. Ja suoraan kamerassa, vieläpä Liev View -näkymässä...

Pdnpulse.com, Still No Deal To Save JPG Magazine.

Photographyblog.com, Sony A900. Syyskuussa 2008 julkistettu. 24.6 megapikseliä, täyden ruudun kenno, kuvanvakaaja, etsinkuva 100%, 3 tuuman lcd-näyttö (920.000), 5 kuvaa sekunnissa, hdmi-out, akut kestävät 880 kuvan ottamisen verran, mukana langaton kaukosäädin, tarkennuksen hienosäätö. Arvosana 5 * / 5 *. Suomen Sony. Suomen hinta on n. 2.900 euroa.

Kamera & Bild, Panasonic G1 en revolution för familjefotografen. Syyskuussa 2008 julkistettu. Uuden Micro Four Thirds -standarin mukainen. Pienempi ja kevyempi rakenne kuin aiemmin. Ei enää järjestelmäkamerassa optista etsintä, vain elektroninen etsin. Ei peiliä. Etsin vaikuttaa ainakin yhtä hyvältä kuin perinteisten 4/3-systeemin etsimet (jotka eivät ole kovin hyviä). 12 megapikseliä, ei sisäänrakennettua kuvanvakaajaa. Järjestelmäkamera, joka näyttää kompaktikameralta, ei kuitenkaan videota. Kääntyvä 3 tuuman lcd-näyttö (460.000 pikseliä), kuvasuhde 3:2 (ei kennon 4:3 -kuvasuhdetta). Adapterin avulla voidaan käyttää perus 4/3-systeemin objektiiveja. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 800 euroa (14-45 mm kittiobjektiivi mukana).

Digitalcamera-hq.com, Panasonic Lumix G1 Micro Four Thirds Camera.

Digitalcamerareview.com, Olympus E-30. Marraskuussa 2008 julkistettu. 12 megapikselin 4/3-systeemin järjestelmädigi, jonka erikoisuutena on 3.7 tuuman kääntyvä/taittuva lcd-näyttö (230.000 pikseliä). Live View, kuvanvakaaja, 5 kuvaa sekunnissa, lyhin suljinaika 1/8000 s. Olympus E-3:n ja Olympus E-520:n välissä. Suomen Olympus Taidesuotimet: Pop-taide, Pehmeä tarkennus, Kalpea & vaalea väri, Valon sävy, Rakeinen filmi, Neulanreikä. Suomen hinta on n. 1.150 euroa.

Popular Photography, Olympus E-30.

Cameralabs.com, Fujifilm FinePix F60fd. Elokuussa 2008 julkistettu. F50fd-malliin päivitys. 12 megapikseliä, 35-105 mm, 3- kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3 tuuman lcd-näyttö (230.000 pikseliä), etsintä ei ollenkaan. Arvosana 84%. Suomen Fuji. Suomen hinta on n. 190 euroa.

The-digital-picture.com, Canon EF 24mm f/1.4 L II USM. Pölyn/vedenkesto (siis säänkestävyys). 24mm:n luokassa parasta, mitä Canon voi tarjota. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 1.700 euroa.

Trustedreviews.com, Kata R-106 Camera Rucksack. Kamerareppu, arvosana 9/10. Hinta on £225, 237 euroa.

Kamera & Bild, Test av starka och extra svaga studioblixtar. Aurora Fusion ja Auroro Digis.

 

26.01.2009   (linkki)

Viikon 05 kuva: Kuva kiinalaisesta uuden vuoden juhlasta.

Foorumilaisten kuvia:

Tietokone, Samsung tuo markkinoille luottokortin kokoisen ulkoisen kiintolevyn. S1 Mini 120 gigaa, paino 91 g, sisäänrakennettu tietojen salaus, tammikuussa myyntiin, 129 euroa.

Suomi24 Keskustelu, Taas lakineuvoja. Aukea.net, Kysymys?

Digitoday.fi, 500 dollarin laite auttaa sokeaa valokuvaamaan. Led-optalmoskooppi ohittaa silmän vauriot ja näyttää kuvat suoraan verkkokalvolle. Hinta on laskenut $10.000 -> $500.

Photo.net, foorumi.

Washingtonpost.com, Inauguration Photo Mosaic.

Photoartkalmar.com, Tokyo City pano with exposure-and-focusblending (6,2 Gigapixel). Original filesize 112794 x 55100 pixel ( focal lenght: 280mm exposure: 1/125sec. @f11 iso 200 Raw developed between +1 and -2).

Earthboundlight.com, Color Management Changes in Photoshop CS4 (Photo Tip of the Week). Muutoksia, mutta ei isoja.

Engadget.com, Hack provides Liveview Canon EOS DSLRs with video recording. Canon EOS 40D + muut LiveView:t. Ei oikeasti, vähän mutkan kautta.

Digital Photography School, Magnetic Photo Rope - A Cool Way to Display Your Images. $12, kahdeksan pientä magneettia, viisi väriä.

Akikorhonen.org, DIY AF Assist Light for D2H.

Visual Similarity Duplicate Image Finder, $24.95.

The Online Photographer, Zeiss ZF / ZK Distagon T* 28mm f/2. Manuaalitarkennus, Nikon/Pentax.

 

25.01.2009   (linkki)

Aino Kannisto, Fiction
1.2.2009 asti

Aino Kannisto (1973) kuvaa yksinäistä naishahmoa oudoissa tilanteissa. Huolellisesti rakennetut kuvat tuovat mieleen elokuvien still-kuvat. Taiteilija itse toimii mallina ja näyttelijänä kuvissaan.

Galerie Forsblom
Pohjoisesplanadi 27 C, Helsinki
ma-pe 11-18, la 11-16, su 12-16

Tomer Ganihar - Valon virta viimeistä päivää Taidemuseo Tennispalatsissa.

ALETHEIA – Avauksia nykyvalokuvaan -näyttelyyn liittyen: Kuraattori Jan-Erik Lundström sekä taiteilijat Emily-Jane Major ja Richard Whitlock keskustelevat näyttelyn teoksista ja teemoista (englanniksi). Taidemuseo Meilahti.

Helsingissä löytyy tänään värikästä kuvattavaa Lasipalatsin aukiolla, jossa vietetään kiinalaista uutta vuotta. Tapahtumaan liittyen järjestetään myös suuri kiinalainen ilotulitus Töölönlahdella. ks. tarkemmin digicamera.netin etusivun Tapahtumakalenterista.

ks. Digicamera.netin Vinkit-osio, Ilotulituksen kuvaaminen.

Sulantoblog, viimeisin postaus on nimeltään Resoluutiovertailun tulokset. "...Otetaan kaksi identtistä kuvaa, joissa toisessa on esim. 20 megapikseliä ja toisessa esim. 8 megapikseliä. Molemmat kuvat ovat huonoja, mutta onko 20 megapikselin kuva huonompi, koska siinä on enemmän huonoa kuin 8 megapikselin kuvassa?...".

Kapasia, Work#2. Tuli avattua Work#2-näyttely. Ensin taidemuseolla ja sitten Harmonialla...

Photo.net, foorumi.

A Photo Editor, The Biggest Scam In Photography.

The Online Photographer, Maximum Photoshop Performance. (Lähinnä Mac).

Davidbergman.net, How I Made a 1,474-Megapixel Photo During President Obama’s Inaugural Address. 220 kpl Canon G10-kuvaa, pikseleitä 59,783 X 24,658, käytössä Gigapan.

Digital Photography School, What Mode Do You Shoot in Most. Kysely, katso kommentit.

Earthboundlight.com, New Review Mode in Adobe Bridge CS4 (Photo Tip of the Week).

IR, “Leica Oskar Barnack Award” 2009 competition just launched (lehdistötiedote). 12 kuvan sarja. Kilpailu päättyy 1.3.2009.

Dpreview.com, Adobe offers Lightroom and ACR 'release candidates'.

Computerworld.com, Elgan: The digital camera presidency.

Explainthisimage.com, näissä kuvissa onkin selittämistä. Tekninen laatu ei ole pääasia vaan sisältö (?).

Cameradojo.com, List of Free Adobe Lightroom Presets. Linkkejä.

Dean Allman Photography: Why Lightroom is a bad career move. Ei kannata hylätä Photoshoppia.

PhotoWalkPro, Using a Polarizing Lens.

Photo Attorney, Alert: Photobucket Allows Users to Use Photos for Other Purposes. Photobucket-palvelun käyttäjissä on näkynyt suomalaisiakin.

Photography For Real Estate, DIY Remote Controls For Pole Aerial Photography.

cnet Craves, Safari Leica M8 goes for a mere $10,000. Tavallinen mustan tai hopean värinen digi-M8 maksaa $6.500, uusi vihreän värinen on hinnaltaan $10.000, 7.800 euroa.

Biofos.com, Olympus E-30. Marraskuussa 2008 julkistettu. 12 megapikselin 4/3-systeemin järjestelmädigi, jonka erikoisuutena on 3.7 tuuman kääntyvä/taittuva lcd-näyttö (230.000 pikseliä). Live View, kuvanvakaaja, 5 kuvaa sekunnissa, lyhin suljinaika 1/8000 s. Olympus E-3:n ja Olympus E-520:n välissä. Suomen Olympus Taidesuotimet: Pop-taide, Pehmeä tarkennus, Kalpea & vaalea väri, Valon sävy, Rakeinen filmi, Neulanreikä. Suomen hinta on n. 1.150 euroa.

Digicamreview.com, Olympus Mju Stylus 1060. Elokuussa 2008 julkistettu. 10 megapikseliä, 37-260mm, 7-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3 tuuman lcd-näyttö, kolme väriä. Suomen Olympus. Suomen hinta on n. 290 euroa.

Creativepro.com, Shoot from the Hip with Flipbac. Peilisysteemi lcd-näytölle. $19.99 + pk. $5.

Photography and the Mac, Topaz Adjust Software. Plugin, $39.99.

 

24.01.2009   (linkki)

Docendo.fi, ihan uunituore kirja, jonka luulisi kiinnostavan jokaikistä kuvaajaa (kukapa meistä ei olisi ainakin joskus ajatellut kuviensa myymistä?).

  • Digikuva - myynti, osto & käyttöoikeus
  • (tuttuja nimiä kirjoittajina, taitaapa olla ihan käytännön kokemustakin Suomen markkinoista...)
  • "Oletko harrastaja, joka miettii digikuviensa ammattimaista myyntiä? Oletko ammattilainen, joka ostaa työnsä puolesta paljon kuvia?"
  • Esimerkkisivu, kirjan sisällysluettelo (viisi sivua) ja lisämateriaalia (ks. linkki)

Suomen Valokuvahistoriallinen Yhdistys, Klassiset Kamerat 2009. Balderin salissa, Aleksanterinkatu 12 Helsinki, Lauantaina 28. 2. klo 10 - 15, Keräilytapahtuma, Klassikkokameroita ja valokuvauslaitteita. Sisäänpääsy 5 €. Pöytävaraukset 0400 638 090.

Haisaappaat.net, Palkittu kuvataiteilija. Tämä liittyy valokuvaukseen.

  • (Näitä muita tekstejä luettaessa kieli kannattaa laittaa jonnekin muualle kuin keskelle suuta. Tämä ei liity mitenkään valokuvaukseen, mutta klassikkoainesta yhtäkaikki, Satunnainen nähtävyysmatkailija)

HS keskustelu, Mika Häkkinen suuttui Seiskalle aamiaishetken kuvaamisesta.

  • (vähän jäi epäselväksi, että millaisesta yksityistilasta oikein oli kyse, kun aamiaista syötiin)

Tietokone, Microsoft: IE 8 -selain melkein valmis.

Iltalehti, Vedenalainen sukelluskamera, testissä. Sukelluskameralasit ovat oiva keksintö, vaikka testitilanteessa ne tekivätkin tenän. Viisi megapikseliä. Hinta on n. 100 euroa.

  • Topshotin hinta on 97 euroa (juuri nyt loppuunmyynti, oikeasti "laseissa" on kolmen megapikselin kamera...), merkki on Digi Scuba (Dörr)

Tietoviikko, Kodak ja Polaroid sinnittelevät yhä.

Kuvablogi.com, Jyre / *Seko* / DIY Monopod. Tarkoitus tehdä maalitelan teleskooppi jatkovarresta monopod (Yksijalka) kameralle. BILTEMA: 6€
1/4" 6mm ruuvvi 2kpl: 1€.

  • Jatkovartta lyhennetty melko paljon, koska kokoontaitettuna se oli melko pitkä, mutta podin pituus on aivan riittävä siltikkin ja huomattavasti lyhyempi kuljetellessa..

Photo.net, foorumi.

Sacramento Bee, Scenic images from the last month, 22.1.2009.

Diyphotography.net, Kevin Kertz's Excellent Lighting Diagrams Tool Goes Online. Enää ei tarvita Photoshoppia (tai Gimpiä), studiokuvausten kaaviot voi luoda online. Kyse on siis kaavioista, joilla näytetään studiosalamien paikat kuvaa otettaessa.

British Journal of Photography, The story of a comeback - Polaroid's instant film rises from its ashes. ...Polaroid fans are hoping he's right, and that, indeed, instant film will rise from its ashes. The answer in 2010.

Gizmodo.com, 1,474 Megapixel Inauguration Panorama is a Treasure Trove of Candid Captures.

Bobatkins.com, Price rises on the horizon?

IR, Adobe Labs Posts Lightroom 2.3, DNG 5.3, ACR 5.3 Release Candidates.

Stuckincustoms.com, HDR-kuvia niin paljon kuin sielu sietää.

Howoldareyou.net, nimi kertoo jo kaiken. Sivusto, jonne voi jättää kuvansa, tarkoituksena on arvata, minkä ikäinen kuvan henkilö on.

The Online Photographer, Gigapixel Tokyo. 6.2 gigaa, 602 kuvasta yhdistetty.

Silberstudios.tv, The Biggest Secret of Photography. Kamera mukaan kaikkialle.

Shutterbug.com, Werra; An East German Wonder. DDR, laatutyötä 1950-luvulta. Hinta voi olla $35 - $100.

Gballard.net, TROUBLESHOOTING WIDE-GAMUT MONITOR COLOR. Lähinnä Macilla, mutta eipä pc-maailmassa mikään ole toisin.

cnet, Underexposed, Adobe tests support for Nikon's top-end D3X.

Trustedreviews.com, Canon PowerShot SX10 IS. Syyskuussa 2008 julkistettu. 10 megapikseliä, 28 - 560 mm, 20-kertainen zoom, kuvanvakaimesta uudet versiot, kääntyvä lcd-näyttö 2.5 (vain 230.000 pikseliä), elektroninen etsin, ulkoinen salamakenkä. Ei raw-kuvia. AA-akut kestävät pitkään. Arvosana 82%. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 400 euroa.

Dpreview.com, Sigma 18-200mm f/3.5-6.3 DC OS HSM. Parin vuoden takaa, kroppikennoisille, kuvanvaajamalli. Arvosana Recommended (with reservations).

Ephotozine.com, Kodak Easyshare C913. Syyskuussa 2008 julkistettu. 9 megapikseliä, 36-108mm, 3-kertainen zoom, 2.4 tuuman lcd-näyttö, AA-akut, ei kuvanvakaajaa, ei käsisäätöjä. Arvosana 5/10. Suomen Kodak. Suomen hinta on n. 170 euroa.

 

23.01.2009   (linkki)

Kapasia, Passikuva.

  • Digicamera.net, Ota omat passikuvasi (ohjeet tehty yli viisi vuotta sitten, mutta soveltaen niitä voi ihan hyvin käyttää)

Kohan Photography, blogi.

International Wildbird Photographer Awards, IWP Awards 2008. Kahdeksan luokkaa. Kuutisen tuhatta lintukuvaa.

  • Category: BIRDS IN FLIGHT, Winner: Marcus Varesvuo, Finland - Black Woodpecker (Canon EOS 1D Mk III), kuva, siis sarjavoittaja
  • Category: BIRD BEHAVIOUR, Runner Up: Arto Juvonen, Finland - Crossbill (Canon EOS 1D Mk III), kuva, tässä luokassa toinen sija

Katse.org, Tämä on sotaa! "Barbicanin taidegallerian kolme näyttelyä antoivat sotakuvan aitouteen erilaisia näkemyksiä. Jos vertaa sotavalokuvajournalismin pioneerien Robert Capan ja Gerda Taron näyttelyitä näyttelyyn On the Subject of War, jossa on nykykuvaajien näkemyksiä Afganistanin ja Irakin sodista, huomaa kuinka lähestymistavat sekä sotaan, että siitä kuvilla kertomiseen on muuttunut vuosien saatossa..."

Warthog.fi, pe 23.1.2009, ...Muistikorttisivu alkaa tältä erää olla valmis...

Kaleva, Valokuvauksen oma pesä. ...Perjantaina avattava valokuvausstudio Studio Kuutio on paitsi Lempeän ja Rannan työpaikka, se on myös muiden valokuvauksen ammattilaisten tai harrastajien käytettävissä. Tarjolla on myös kursseja, joille kuka tahansa voi osallistua....

It-viikko, Sumo Paint punnersi versioon 1. Betaversiona toiminut yhteisöllinen piirto-ohjelma Sumo Paint eteni versioon 1.0. Verkossa selaimen kautta toimiva piirto- ja kuvankäsittelyohjelma, ilmainen.

National Geographics, “World in Focus” photography competition, Photo Contest Winners. 16 kuvaa.

Reuters, All fall down. Urheilijoilla huono päivä, 17 kuvaa.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, How Would You Photograph a Funeral?

The New York Times, Polaroid Fans Try Making New Film for Old Cameras. Polaroidia yritetään pelastaa.

Black Star Rising, Once You License Your Work with Creative Commons, the Cat’s Out of the Bag. Mitä Creative Commons -lisenssi oikein tarkoittaa.

Canon Professional Network, Behing the lens. Wildlife Photographer of the Year 2008. Steve Winter: A natural talent.

Peachpit.com, Martin Evening, Managing Photos in the Library Module of Adobe Photoshop Lightroom 2.

Obamicon.me, omasta kuvasta juliste parhaaseen Obama-tyyliin.

Steve Sanders, Canon EOS 5D Mark II.

Popular Photography, Nikon D3X. Built for pixel power, not for speed.

Kamera & Bild, Vi har testat 9 telezoomar. Januari 2009, 3-sivuinen pdf.

Photographyblog.com, Olympus SP-565 UZ. Elokuussa 2008 julkistettu, tammikuussa julkistetun SP-570:n pikkuveli, 10 megapikseliä, 26-520 mm, 20-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.5 tuuman lcd-näyttö. Arvosana 4 * / 5 *. Suomen Olympus. Suomen hinta on n. 300 euroa.

Cameras.co.uk, Nikon Coolpix S60. Erittäin kompakti, 10 megapikseliä, 28-112mm, 4-kertainen zoom, kuvanvakain, 2.7 tuuman lcd-näyttö. Arvosana 82. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 280 euroa.

 

22.01.2009   (linkki)

Valokuvan vuosi 2009 käynnistyi Suomen valokuvataiteen museossa uusin näyttelyin:

Tilan jännitteet
Mohamed Bourouissa, Sini Pelkki, Carrie Schneider, Sauli Sirviö
24.5.2009 asti

Tilan jännitteet -näyttely esittelee nykyvalokuvan uusia muotoja neljän yksityisnäyttelyn kautta. Taiteilijoita yhdistävät kysymykset ihmisen jännitteisestä suhteesta ympäristöönsä, oli kyseessä sosiaalinen ympäristö tai koskematon luonto.

Kuva: Carrie Schneider, ME (Itämeri versio), 2008.

Taneli Eskola: Asfalttipuutarhat - Paratiiseja kaupunkirakenteen katveessa
24.5.2009 asti

Asfalttipuutarhat-näyttely esittelee valokuvataiteilija Taneli Eskolan (s. 1958) valokuvia Helsingistä vuosilta 2007–2008.

Axel Straschnoy: Opening
15.2.2009 asti

Taiteilija Axel Straschnoyn ( s. 1978 Buenos Aires) kirjan olemusta pohtiva installaatio Opening on nähtävillä museon kaupassa ti-su kello 11–18, vapaa pääsy.

Nukkekoti - Medialeikki
Markus Renvallin installaatio ja työpaja 0-100-vuotiaille
8.2.2009 asti (Prosessi)

Nukkekoti – Medialeikki on taiteilija Markus Renvallin (s.1957) installaatio ja työpaja 0-100–vuotiaille. Medialeikin tavoitteena on muuttaa lasten, nuorten, aikuisten, kasvatus- tai vaikka työyhteisön suhdetta mediaan. Vapaa pääsy.

Kevään näyttelyistä ja Valokuvan vuosi 2009 -tapahtumakokonaisuudesta:
Kevään näyttelyt ja museopedagogia 1/09 .pdf

Suomen valokuvataiteen museo
Tallberginkatu 1 G, Helsinki.
ti-su 11-18
6 / 4 / 0 €. Prosessin näyttelyihin vapaa pääsy.

Foorumilaisten kuvia:

Bulbbi.com, mikähän tämä on? Jo kaksi lehteä ilmestynyt, kaikki lehdet loppuunmyytyjä. Blogia, kuvia, pakina, foorumi yms.

  • Ensimmäistä Bulbbia on painettu vain 20 kpl ja niistä osa on jo ennakkotilattu (kirjoitettu 3.3.2008)
  • ihan vakuuttavan näköiset sivut...

Taloussanomat, Lehtikuva yt-neuvotteluihin. Kiristynyt tilanne kuvamarkkinoilla näkyy Lehtikuvassa. Ensi maanantaina kuvatoimistossa alkavat yt-neuvottelut. Vähennystarve on 6–8 henkilöä. Lehtikuva työllistää 47 henkilöä.

  • – Yksittäisten julkaisuoikeuksien kauppa on tyrehtynyt lähes kokonaan. Alalla on myös erittäin kova globaali hintakilpailu käynnissä, tarkentaa Lehtikuvan toimitusjohtaja Juha Nousiainen Taloussanomille.
  • Markkinointi & Mainonta, Lehtikuva vähentää kahdeksan ...– Asiakkaillemme olemme ulkopuolinen kulu ja sieltä on helpointa aloittaa säästöt. Lisäksi ulkomainen kilpailu on tullut Suomeen, hän sanoo.... Lehtien julkaisemat lukijoiden kuvat eivät ole laskeneet myyntiä....

Valokuvatorstai, 116. haaste. Haastesana on planeetta.

  • Osallistuminen, ohjeet.
  • 115. haaste. Haasteena oli katkelma Marjo Niemen romaanista Miten niin valo (Otava 2008). Haasteen otti vastaan 128 kuvaajaa.

Warthog.fi, Keskiviikko 21.01.2009. Muistitestisivu aloitettu: "Ostin joulun aikaan 4Gt:n Sandisk Extreme IV muistikortin, että kummassakin 4/3 kamerassani olisi kunnon kortti (4Gt Extreme III ja IV). Kovasti kiinnosti onko III ja IV mallin nopeusero suurikin..."

Jani Sourander, Kesätyöhakemus - katso kuvat. Kainuun Sanomista löytyi kesätyöpaikka.

Verkkouutiset, Poliisi varoittaa yksityisten välisen nettikaupan riskeistä. ...Jos välimatka on liian pitkä tapaamiselle, ostaja voi pyytää myyjää lähettämään tuotteen postipakettina postiennakolla. Silloin myyjän pitää kirjoittaa osoitekortin lisätietoja-kohtaan, että "Vastaanottaja voi tarkistaa lähetyksen sisällön ennen maksamista."...

Hightechforum.fi, Suomalaiset ahkeria kuvaamaan kamerapuhelimilla.

Afterdawn, PS3:n uusi firmware toi valokuvagallerian ja DivX 3.11 -tuen.

It-viikko, Iso-Roba virtualisoitiin talo talolta.

Panttihuutokauppa Helsingissä 28.1.2009. Lähtöhinta on ohjeellinen. (Välillä panttaaja lunastaa pantin ennen huutokaupan alkua... Kaikkea ei siis aina tule huudettavaksi).

DIGIVIDEOKAMERA JVC GR-D720E 90 e
LATURI + JOHDOT
- 80 euroa

DIGI-KAMERANRUNKO CANON EOS 5 D 700 e
- poistettu

DIGIKAMERA CANON POWERSHOT A580 8.0MP 70 e
1 USB-KAAPELI 1 ÄÄNIKAAPELI 1 MUISTIKORTTI 1.0 GB
- 60 euroa

DIGIKAMERA CANON IXUS 75 7.1 MP 60 e
2 MUISTIKORTTIA 2.0 GB JA 32 MB
VERKKOLATURI
- 70 euroa

DIGIKAMERANRUNKO NIKON D40 250 e
OBJEKTIIVI NIKKOR DX18-55/3.5-5.6 GII
SALAMA NIKON SPEEDLIGHT SB-400
LATURI
MUISTIKORTTI 4.0 GB
LAUKKU
- 220 euroa

DIGIKAMERANRUNKO CANON EOS 300D 150 e
OBJEKTIIVI CANON 18-55/3.5-5.6. 1 LATURI
OBJEKTIIVI CANON 20-200/4.5-5.6 II
2 MUISTIKORTTIA 128 MB. 256 MB 2 KAAPELIA
- poistettu

DIGIKAMERA CANON IXUS 950 IS 8.0 MP 140 e
LATURI 2 MUISTIKORTTIA 1.0 GB. 32 MB 2 KAAPELIA
KÄYTTÖOHJEET
- 150 euroa

KAMERANRUNKO NIKON FM 130 e
OBJEKTIIVI MICRO-NIKKOR 55/3.5
OBJEKTIIVI VIVITAR 70-150/3.8
KOTELO
- 155 euroa

DIGI-KAMERA CANON POWER SHOT S3 IS 6.0 MP 150 e
MUISTIKORTTI 1GB 1 USB-KAAPELI
- 150 euroa

DIGI-VIDEOKAMERA SONY DCR-DVD205E 150 e
VERKKOLATURI
- 120e euroa

DIGIKAMERA CANON POWER SHOT S5 IS 8.0 MP 200 e
2 KAAPELIA 1 MUISTIKORTTI 2.0 GB

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, Freelancing for your Local Newspaper–Tips to Get you Started.

The Online Photographer, The Actual 'Hope' Poster Photographer. Edelleen Obama-kuvista.

Karl Zemlin, Instructions for building a Mini Soft Box. Yksityiskohtaiset kuvat ja ohjeet. Oikein kunnon (kuitenkin pienehkö) softbox käsisalamalle.

Linkr.net, Nikon D3 vs Nikon D3X : Compared . Kätevästi taulukossa.

Photozone.de, Nikkor AF-S 50mm f/1.4 G. Julkistettu syyskuussa 2008. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 380 euroa.

Cameralabs.com, Nikkor AF-S 50mm f/1.4G.

Digital Photography School, thinkTANK Streetwalker Camera Bag. $179.

Wired, ColorRight Color Balance Tool. $90.

 

21.01.2009   (linkki)

Kotkassa:

Suomen merimuseossa on esillä kaksi valokuvanäyttelyä:

Jukka Nurminen: Vedenalainen Saaristomeri
7.2.2009

Jukka Nurmisen valokuvanäyttely sukeltaa veden alle Saaristomeren maisemiin.

Vedenalainen Saaristomeri on monivuotinen kiertonäyttely. Näyttely pyrkii ympäristötietoisuuden lisäämiseen tuomalla esiin Itämeren ainutlaatuisuuden.

Kauppatieteiden maisteri ja reservin raivaajasukeltaja Jukka Nurminen (s. 1979) on yhdessä tiiminsä kanssa tallentanut Saaristomeren vedenalaisia maisemia vuosina 2003-2006.

Jäinen matka Suomeen – Jacopo Brancatin valokuvia
31.5.2009 asti

Valokuvaaja Jacopo Brancatin näyttely Jäinen matka Suomeen kertoo suomalaisten luotsien elämästä ja työstä talviolosuhteissa. Näyttely koostuu 60 mustavalkokuvasta.

Suomen merimuseo (Merikeskus Vellamo)
Tornatorintie 99, Kotka
ti-to ja su 11-18, ke 11-20
8 € /4 €, alle 18-v. vapaa pääsy, ryhmälippu (minimi 15 hlöä) 6 €.
Keskiviikkoisin klo 18-20 näyttelyihin vapaa pääsy.

Saman taivaan alla - valokuvia Suursaaresta 1892-1920
29.3.2009 asti

Saman taivaan alla -näyttely esittelee Edit Kihlgrenin (1866-1949) ikuistamia hetkiä yli sadan vuoden takaisesta Tytärsaaresta ja Suursaaresta.

Loviisalaissyntyinen Edit Kihlgren (1866-1949) toimi opettajana ja harrasti vapaa-aikanaan matkustelua ja valokuvausta. Häneltä on säilynyt satoja lasinegatiiveja 1800-luvun lopulta ja myöhemmin gelatiinille kuvattuja filminegatiiveja aina 1940-luvulle saakka.

Edit Kihlgrenin kokoelman digitalisointi on käynnistynyt Suomen Kulttuurirahaston apurahojen turvin vuonna 2004 ja Saman taivaan alla -näyttely on osa mittavaa kokonaishanketta arvokkaan negatiivikokoelman pelastamiseksi.

Näyttelyn on valmistanut arkkitehti Pekka Elomaa Edit Kihlgren -kokoelmastaan.

Kymenlaakson museo
Tornatorintie 99, Kotka
ti, to-su 11-18, ke 11-20
8/4/0 €

Martti Hartikainen, Sony DSC-R1 kameran kuvien terävöinnistä. Yleisempääkin asiaa, Noise Ninjaa on käytetty terävöinninkin apuna. Havainnolliset esimerkkikuvat.

(Foorumilta) "Kaikista halvin ratkaisu olisi tietysti rakentaa itse tilt-adapteri vaikkapa kardaaniakselin kumisuojasta, mutta siinä on omat puutteensa. Toiseksi halvimmalla pääsee ostamalla valmiin tilt-adapterin ja siihen sopivan pentacon-six bajonetilla olevan kohtuullisen edullisen lasin. Tässä tapauksessa lasina oli Carl Zeiss Flektogon 50mm F4 ja runkona Canon 5D."

Peter Forsgård, Valokuvaajan stereotypia.

  • Hs, Maailma nähtynä kameran läpi, Valokuvaajat kertovat kollegan haastattelemina, Seppo Saves: Valokuvaaja - Haastatteluja 1999-2008. 191 s. 39,90 e.
  • Aikavalotuksia -kirjasta vähän lisää, ks. digicamera.netin uutiset 10.2.2002

(Foorumilta) "Tutustumisen arvoisia ohjelmistoja ovat mm. (pallopanoraamoista oli kyse):

Hugin - ohje kalansilmäkuvien yhdistelystä mm.
http://hugin.sourceforge.net/tutorials/enfuse-360/en.shtml eikä alareunan lopputuloksen perusteella ainakaan näy moitittavaa.

AutopanoPro http://www.autopano.net on edullinen ja todella laadukas ohjelmisto kuvien yhdistämiseen, myös kalansilmäkuvien.

PTgui http://www.ptgui.com samoin taitaa myös kalansilmien yhdistelyt, tarjoten hieman AutopanoPro:ta enemmän säätömahdollisuuksia.

Hieman toisenlainen lähestymistapa on Fisheye Player http://www.imaysoft.com/ , joka tuottaa/esittää yksittäisistä ylöspäin kuvatuista kalansilmäkuvista 360x90 panoraamoja.

Esimerkkejä netti on tietysti pullollaan, tuolta voi käydä ihastelemassa muutamia yksinkertaisia http://www.easypano.com/panorama-gallery.html

Vielä jos tutkit asiaa ja törmäät ongelmaan, että kalansilmäobjektiivilla et saa syväterävyyttä riittävän pitkäksi (ongelma kyllä yleisempi juuri vähemmän laajakulmaisten linssien kanssa yhdisteltäessä), niin ota pari kolme eri tarkennuksella olevaa otosta samasta kohdasta ja yhdistä päällekkäin toisiinsa CombineZM http://en.wikipedia.org/wiki/CombineZM ohjelmistolla.

Usein kuitenkin nälkä kasvaa syödessä ja päädyt hylkäämään kalansilmät ja ryhdyt tuottamaan työläämmin jotain seuraavanlaista:
http://photoartkalmar.com/Photoart...

PTLens-ohjelmistolla http://epaperpress.com/ptlens/ noita fisuja voi suoristella Examples-kohdan/sivun alareunan mallin mukaisesti suoriksi."

Taivasalla.net, Niklas Sjöblomin viisi valokuvaa on esillä Helsingin taitoluistelun EM-kilpailussa. Valokuviani esillä taitoluistelun EM-kisoissa Helsingissä, 20.1.2009.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, 7 Tips from Professional Fashion Photographer Adriana Curcio.

Scottkelby.com, Part 2 of the “Dave Hill Look Revisited”.

Photo.net, Viewing Distance: The Overlooked Aspect of Print Size.

Thomashawk.com, CNN Uses Microsoft PhotoSynth Technology to Showcase Obama Inauguration.

The Online Photographer, The Longest Photograph in the World. 100 metrin mittainen yhtenäinen printti.

The-digital-picture.com, forums, Post Your Best HDR Photo. Viestiketju kuvineen.

Nature Photographers, Alain Briot, Landscape Blurs Part 1- Notes on Process and Approach.

Cameradojo.com, RAW vs. JPEG – Deciding which is best for you.

Photoshopper27, Magic Wand Tool. Vähän vinkkejä taikasauvan käyttöön.

Hackszine.com, DIY panoramic tripod mount.

Dpreview.com, Canon and Nikon update firmware. Canon 40D, Nikon D3 ja Nikon D700.

Canon, EOS 40D Firmware Update Version 1.1.1.

Gizmodo, Canon FD Adapter Brings Even More Classic Lens Compatibility To Micro Four Thirds System. Japani, $160.

Amazon.com, Bestsellers in Camera & Photo, Digital SLRs. Lista päivittyy tunnittain.

Kamera & Bild, Grått ger bästa färgen. Värihallintaa ym., artikkeli, kesäkuu 2008.

Kamera & Bild, Reklamfotograf får betala miljoner efter skattesmäll. Yhdeltä Ruotsin tunnetuimmalta mainoskuvaajalta ei veronkierto oikein onnistunut.

IR, Full Review posted for Canon 5D Mark II! Syyskuussa 2008 julkistettu. 21.1 megapikseliä, täyden ruudun kenno, ISO 50 - 25.600, 1080p HD movie, live view, 3 tuuman lcd-näyttö (920.000 pikseliä), akun kesto parantunut, samoin pölynpoisto. 3.9 kuvaa sekunnissa, videota kuvatessa voi ottaa myös still-kuvia. Pistetarkennus 3.5 %. Compact Flash. Painoa 810 gr. Etsin 98%. Sulkimen kesto 150.000. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 2.500 euroa.

Popular Photography, Nikon D3X: First Look. 24.5 megapikseliä, vaatimattomasti 51 pisteen automaattitarkennus, kaksi cf-korttia, 3 tuuman näyttö (170 asteen katselukulma, 920.000 pikseliä), HDMI-ulostulo, sarjakuvaus 5 kuvaa sekunnissa, LiveView eli reaaliaikanäkymä, sulkimen kesto 300.000 laukaisua, etsin 100%, valikkokieleksi voi valita suomen ym. ym. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 8.000 euroa.

B & H Photo Video, Canon EOS 5D Mark II.

IR, Panasonic Lumix DMC-FZ28. Heinäkuussa 2008 julkistettu, FZ18:n seuraaja, 10 megapikseliä, 27-486mm, 18-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.7 tuuman lcd-näyttö. Raw. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 380 euroa.

Photographyblog.com, Genuine Fractals 6. Jo versiossa 6. Kaksinkertaiseen suurentamiseen riittää PS hyvin, mutta... Arvosana 4.5 * / 5 *. Pro-version hinta on $299.95, standard-versio $159.95.

 

20.01.2009   (linkki)

Helsinki Photography Festival avataan 21.-24.1.2009 Helsingissä. Festivaalin nelipäiväiset avajaiset sisältävät kahden päänäyttelyn avajaiset, kahden päivän mittaisen seminaarin sekä muita näyttelyitä ja tapahtumia pääkaupunkiseudulla.

HPF 09:n päänäyttelyt ovat esillä Taidemuseo Meilahdessa ja Suomen Valokuvataiteen museossa.

Aletheia – Avauksia nykyvalokuvaan
Taidemuseo Meilahti
23.1.–22.3.2009

Aletheia - Avauksia nykyvalokuvaan -näyttely Taidemuseo Meilahdessa uudelleenarvioi niitä peruskysymyksiä, jotka koskevat valokuvauksen käytäntöjä ja välineen mahdollisuuksia. Samalla näyttely tutkii ja arvioi valokuvauksen roolia ja merkitystä nykykulttuurissa. Näyttelyyn osallistuvat taiteilijat: Renaud Auguste-Dormeuil, François Bucher, Pierre Gonnord, Aneta Grzeszykowska, Maria Hedlund, Nanna Hänninen, Alfredo Jaar, Liisa Lounila, Emily-Jane Major, Oscar Muñoz, Chino Otsuka, Marja Pirilä, Jari Silomäki, Michael Wesely, Richard Whitlock.

Tilan jännitteet
Suomen valokuvataiteen museo
22.1.–24.5.2009

Suomen valokuvataiteen museon 40-vuotisjuhlan kunniaksi esillä on neljän yksityisnäyttelyn kokonaisuus Tilan jännitteet. Näyttely tutkii henkilökohtaisen tilan, hallinnan, omistuksen ja identiteetin käsitteitä. Mukana ovat Mohamed Bourouissa, Sini Pelkki, Carrie Schneider ja Sauli Sirviö.

Knowing Photographs
Kuvataideakatemia, Helsinki
23.–24.1.2009

Osana Helsinki Photography Festival 2009 -tapahtumaa järjestetään Knowing Photographs -symposio, tarkastelee uuden vuosituhannen valokuvausta jälkivälineellisessä ja jälkianalogisessa kehyksessä. Symposioon osallistujat ovat kriitikoita/kuraattoreita/tutkijoita useista eri maista. Mukana on myös taiteilijoita, jotka osallistuvat näyttelyyn Aletheia – Avauksia nykyvalokuvaan. Symposion esitelmät ja keskustelut pidetään englanniksi.

Helsinki Photography Festival 2009:n järjestää Valokuvataiteilijoiden Liitto ry/Valokuvagalleria Hippolyte yhteistyössä Helsingin kaupungin taidemuseon/Taidemuseo Meilahden sekä Suomen Valokuvataiteen museon kanssa.
 
Festivaali on osa Valokuvan vuotta 2009 - www.katse.org.

ONDE ESTOU? MISSÄ OLEN? - Turun AMK:n Taideakatemia valokuvauksen 3. vuosikurssi
8.2.2009 asti

Valokuvakeskus Perissä on esillä Turun AMK:n Taideakatemian valokuvauksen kolmannen vuosikurssin yhteisnäyttely. Mukana on kymmenen kuvaajan töitä kuukauden pituiselta kuvausmatkalta Portugaliin.

Valokuvakeskus Peri
Uudenmaankatu 1, Turku
t-pe 12–18, la-su 12-17

Valtion valokuvataidetoimikunta, apurahoja ja avustuksia vuodelle 2009. Hakemuksia saapui 177 ja apurahoja tai avustuksia myönnettiin 53 hakijalle yhteensä 480 000.

Kohdeapurahat vuodelle 2009:

  • Aalto Jussi, Helsinki, 3000 €
    näyttelykuluihin
  • Anttonen Petri, Helsinki, 2000 €
    näyttelyteosten valmistuskuluihin
  • Dean Philip, Vantaa, 4000 €
    näyttelyteosten valmistuskuluihin ja näyttelykuluihin
  • Eskola Taneli, Helsinki, 4000 €
    taiteelliseen työskentelyyn ja retrospektiivisen näyttelyn järjestämiseen
  • Hakli Kari, Helsinki, 2000 €
    näyttelyn ja kirjan toteuttamiseen tarvittavaan arkistotyöhön
  • Havukainen Minna, Turku, 3000 €
    näyttelykuluihin
  • Henttonen Markus, Lahti, 3000 €
    näyttelyteosten valmistuskuluihin
  • Hiltunen Tatu, Vantaa, 2000 €
    näyttelyn valmistamiseen
  • Hurskainen Wilma, Helsinki, 2000 €
    näyttelykuluihin
  • Hänninen Nanna, Kuopio, 4000 €
    yksityisnäyttelyn kustannuksiin
  • Kannisto Aino, Helsinki, 5000 €
    yksityisnäyttelyiden tuottamiseen
  • Kataila Kalle, Helsinki, 3000 €
    kuvien valmistus- ja näyttelykuluihin
  • Kelaranta Timo, Espoo, 5000 €
    ryhmänäyttelyn tuotantokuluihin
  • Korhonen Hanna, Helsinki, 3000 €
    kahden valokuvanäyttelyn järjestämiseen
  • Kovalainen Ritva ja työryhmä, Kemiö, 3000 €
    näyttely- ja julkaisuprojektin kuvaus- ja valmistuskuluihin
  • Laurila Milja, Helsinki, 3000 €
    näyttelykuluihin
  • Lecklin Johanna, Helsinki, 2500 €
    näyttelykuluihin
  • Lehtinen Janne, Loviisa, 3000 €
    näyttelykuluihin
  • Lenkkeri Ville, Ruotsi, 4000 €
    näyttelykuluihin
  • Leppälä Anni, Helsinki, 2500 €
    näyttelykuluihin
  • Lindström Ulla-Mari, Kuopio, 3000 €
    näyttelykuluihin
  • Luukkonen Ismo, Turku, 3000 €
    näyttelykuluihin
  • Niittyvirta Pekka, Helsinki, 3000 €
    näyttelykuluihin
  • Peurakoski Sanna, Helsinki, 3000 €
    näyttelykuluihin
  • Poijärvi Sari, Helsinki, 3000 €
    työskentelyyn ja kuvausmatkan kuluihin
  • Tanttu Pirkko, Helsinki, 2000 €
    näyttelykuluihin
  • Tegman Lina, Helsinki, 3000 €
    för färdigställande av en serie fotografier
  • Vainio Marjukka ja työryhmä, Hämeenlinna, 3000 €
    valokuvakirjan kuvaus- ja skannauskuluihin
  • Vennola Sari, Helsinki, 3000 €
    näyttelyvedosten valmistuskuluihin
  • Viika Sakari, Helsinki, 4000 €
    näyttelykuluihin

Kohdeapurahat valokuvateosten laatutukena:

  • Jokela Markus, Helsinki, 7000 €
  • Korhonen Nina, Ruotsi, 6000 €
  • Liulia Marita, Helsinki, 5000 €
  • Puha Tero, Lontoo, 8000 €
  • Räisänen Kimmo, Helsinki, 5000 €
  • Seppo Sanni, Helsinki, 11000 €
  • Soinio Kari, Helsinki, 9000 €
  • Takala Antero, Helsinki, 8000 €
  • Willamo Heikki, Karjalohja, 8000 €

Erityisavustukset yhteisöille vuodelle 2009:

  • Kuhmon Musiikkiyhdistys ry, Kuhmo, 4000 €
    Stefan Bremerin valokuvanäyttelyn kuluihin Kuhmo-talossa
  • Soul Creations Oy, Helsinki, 5000 €
    Photo Raw -lehden verkkosivuston uudistamiseen
  • Suomen Luonnonvalokuvaajat ry, Inkoo, 4000 €
    Vuoden luontokuvat 2009 -näyttelyn kuluihin
  • Suomen Mainosvalokuvaajat ry, Helsinki, 7000 €
    50-vuotisjuhlamatrikkelin ja -näyttelyn kuluihin

Yleissavustukset alueellisten valokuvakeskusten toimintaan vuodelle 2009:

  • Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus rf, Karjaa, 20000 €
  • Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry, Lappeenranta, 15000 €
  • Kotkan Valokuvakeskusyhdistys ry, Kotka, 12000 €
  • Luovan valokuvauksen keskus ry, Jyväskylä, 26000 €
  • Mikkelin valokuvataide ry, Mikkeli, 24000 €
  • Pohjanmaan valokuvakeskus Lakeus ry, Lapua, 7000 €
  • Pohjoinen valokuvakeskus ry - Nordliga fotocentret ry, Oulu, 66000 €
  • Valokuvakeskus Nykyaika ry, Tampere, 32000 €
  • Valokuvakeskus Peri ry, Turku, 52000 €
  • Victor Barsokevitsch-Seura ry / VB-valokuvakeskus, Kuopio, 46000 €

Sfnet.harrastus.valokuvaus.digi, Timelap-kuvaus kuluttajakameroilla.

Vekotus.org, WLAN “boosteri” alumiinifoliosta. Aika monella lienee kotona langaton verkko, tästä artikkelista voi yrittää hakea apua signaalin vahvistamiseen.

HS, Pitäisikö verkkoon kirjoittaa nimellä vai nimimerkillä? HS:n lukijoiden mielipiteitä.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, Long Exposure Photography - 15 Stunning Examples.

The Sacramento Bee, "A miracle on the Hudson". Vielä lisää kuvia Hudson-jokeen pakkolaskun tehneestä lentokoneesta.

Digital Photography School, 5 Tips for Travel Photography in China.

The-impossible-project.com, The Re-invention of Instant Film. We aim to re-start production of analog INTEGRAL FILM for vintage Polaroid cameras in 2010. We have acquired Polaroid's old equipment, factory and seek your support.

  • The Online Photographer, Polaroid Film Redux, "...I can't help but wish the Polaroid resuscitation**** effort well, but Polaroid's time has come and gone—of that there seems very little doubt." Ja vielä Annie Leibovitzin sanoin: "...Digital is here whether you like it or not. You can't fight it."
  • Ephotozine.com, Integral film for Polaroid cameras by 2010

The New York Times, Historical Photos in Web Archives Gain Vivid New Lives. Flickr'issä on jo yli 3 miljardia valokuvaa. Saksan kansallisarkistolta tuli viime kuussa lähes 100.000 kuvaa Wikipedian käyttöön. Yhdysvaltain Kongressin kirjasto aloitti samanlaisen toiminnan noin vuosi sitten Flickr'iin (3.500 valokuvaa), viikoittain uusia tulee 50 kpl. Kuvien käytön suhteen ei ole mitään rajoituksia.

Scottkelby.com, The “Dave Hill Look” Revisted, Part One.

Photojojo.com, Make Your Own 3D Camera for $15 or Less. Kaikenlaista 3D:stä.

Wrotniak, The xD-Picture Card Abomination. Olympuksen pitäisi luopua kokonaan xD-korteista.

IR, Adobe Working On Photoshop CS4 Update.

IR, Samsung sets 10% market goal. Samsungin tavoite on 10% maailman digikameramarkkinoista.

IR, Hamrick Software Releases VueScan 8.5.01.

Dpreview.com, Panasonic Lumix G1. Syyskuussa 2008 julkistettu. Uuden Micro Four Thirds -standartin mukainen. Pienempi ja kevyempi rakenne kuin aiemmin. Ei enää järjestelmäkamerassa optista etsintä, vain elektroninen etsin. Ei peiliä. Etsin vaikuttaa ainakin yhtä hyvältä kuin perinteisten 4/3-systeemin etsimet (jotka eivät ole kovin hyviä). 12 megapikseliä, ei sisäänrakennettua kuvanvakaajaa. Järjestelmäkamera, joka näyttää kompaktikameralta, ei kuitenkaan videota. Kääntyvä 3 tuuman lcd-näyttö (460.000 pikseliä), kuvasuhde 3:2 (ei kennon 4:3 -kuvasuhdetta). Adapterin avulla voidaan käyttää perus 4/3-systeemin objektiiveja. Tulevassa mallissa video. Arvosana Highly Recommended. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 800 euroa (14-45 mm kittiobjektiivi mukana).

Digital Photography School, Nikon D90. Elokuussa 2008 julkistettu. Nikon D80:n seuraaja, 12 megapikseliä, 3 tuuman lcd-näyttö (920.000 pikseliä), live view, 4.5 ruudun kuvausnopeus. Tallentaa videota, 1280 x 720, sd-kortit. Mahdollisuus lisälaitteella gps-tietojen tallennukseen. Suomen Nikon. Pelkkä runko n. 1.000 euroa, mukana 18-105mm F/3.5-5.6G ED VR n. 1.250 euroa.

Cameras.co.uk, Nikon Coolpix S710. Elokuussa 2008 julkistettu. Ultrakompakti, 14.5 megapikseliä, 28-101mm, 3.6-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3 tuuman lcd-näyttö. 3 väriä. Arvosana 85. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 330 euroa.

Slrgear.com, Sigma 70-300mm f/4-5.6 DG Macro APO. Täyskennoisille suunniteltu, mutta sopii (tietenkin) myös kroppikennoisille. Suomen hinta on n. 300 euroa.

 

19.01.2009   (linkki)

Pekka Potka blogi, Kohti uutta vuotta 18.1.2009. "... Olimme tuloksessa edellä edellistä vuotta vielä toukokuussa 2008, mutta sitten kesän 2008:n jälkeen iski finanssikriisi ja taantuma Suomessakin..."

Viikate.org, Viikate's blog. Kaikenlaisia merkintöjä jo yli kolmen vuoden ajalta. Suuri osa liittyy kuvauksiin.

Suomen Löytötavarapalvelu, huutokauppa, ti 21.1.2009 klo 19, Käpylän Työväentalo, Vipusentie 19, 00610 Helsinki. Laturiasiat kannattaa selvittää jo etukäteen, mukana ei tule laturia. Ks. syyskuun huutokaupan hintataso. Poimintoja:

  • 642 Advent MP51,1GB-muistikortti,ei suomea
  • 644 Nikon coolpix 7600,7.1Mp,1GB-muistikortti,ei suomea
  • 649 Sony Cyber-shot MPEGmovie VX,5.1Mp,256MB-muistikortti
  • 651 Canon digital IXUS i,5.0Mp,512MB-muistikortti
  • 655 Konica digital revio KD-500Z,5.0Mp,512MB-muistikortti
  • 658 Canon digital IXUS 860 IS,8.0Mp,4GB-muistikortti
  • 664 Nikon D40,optiikka 18-55mm,2GB-muistikortti
  • 669 Sony Cyber-shot,7.2Mp,2GB-muistikortti
  • 672 Canon digital IXUS 50,5.0Mp,512MB-muistikortti
  • 677 Canon digital IXUS 70,7.1Mp,1GB-muistikortti
  • 680 Kodak EasyShare C653,6.1Mp,1GB-muistikortti
  • 694 Pentax Optio E10,6MP,256MB-muistikortti,kieli englanti
  • 696 Fujifilm Finepix A350,5.2Mp,128MB-muistikortti,ei suomea
  • 698 Olympus mjuu 760,256MB-muistikortti,englanti
  • 706 Olympus mjuu digital 600,6.0Mp,256MB-muistikortti
  • 709 Toshiba HD-DV Camcorder,1GB-muistikortti
  • 734 Olympus FE-310,8.0Mp,1GB-muistikortti
  • 736 Olympus mjuu 740,7.1Mp,2GB-muistikortti
  • 738 Panasonic Lumix DMC-FX07 mega o.i.s.,512MB-muistikortti
  • 740 Sony Cyber-shot DSC-H3,8.1Mp,2GB-muistikortti,ruotsinkielinen
  • 748 Sony Cyber-shot DSC-S700,7.2Mp,2GB-muistikortti
  • 750 Nikon coolpix S510,8.1Mp,1GB-muistikortti
  • 754 Canon digital IXUS 55,5.0Mp,512MB-muistikortti
  • 765 Ricoh GR digital II,2GB-muistikortti

Digitoday.fi, Lego alkaa myydä kameroita ja mp3-soittimia.

Photo.net, foorumi.

Washington Post, Our World, Shaken. The Death of the Polaroid as We Know It Reveals Itself as an Unhappy Development.

Digital Photography School, Photography Tips with Chase Jarvis [VIDEO].

The Online Photographer, How to Hold a Nikkormat. Linkkejä vähän vanhempien kameroiden pdf-manuaaleihin.

Toxel.com, Trick Photography with Books & Magazines.

ars technica, Suite freedom: a review of GIMP 2.6.4.

Kamera & Bild, De bästa nyheterna i Photoshop CS4. 7-sivuinen pdf. Julkaistu 10/2008 -lehdessä.

Photozone.de, Tamron AF 18-270mm f/3.5-6.3 Di II LD [IF] Asph. VC macro. Kuvanvakaaja, kroppikennoisille 28-419mm, 15-kertainen zoom, 550 g, Canon ja Nikon. Hinta/laatusuhde on hyvä. Suomen hinta on n. 570 euroa.

Cameralabs.com, Nikkor AF-S 50mm f/1.4G review diary. Julkistettu syyskuussa 2008. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 380 euroa.

 

18.01.2009   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

Digital Camera Magazine, Jukka Tiippana, yksi kuva oli valittu päivän kuvaksi (etusivulle). Burning down the house. (Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha).

Av-heltech.fi, hakuinfoa AV-viestinnän ja valokuva-alan koulutukseen. Pääsykoetehtävät julkaistaan myöhemmin.

AteljeeFotoTunnelmaKuvaRantanen, Kiva tuttavuus. Aiheena lähinnä Mac/Pc-koneiden hintaerot.

  • (todennäköisesti tähän vertailuun on paljonkin huomauttamista, ei tuo ero noin iso voi mitenkään olla...)

Aamulehti, Netissä julkaistu "hyvä läppä" voikin olla rikos. Otetaan valokuva, jossa on luokkakaverin pää. Etsitään internetistä alaston naisvartalo. Liitetään tytön pää ja vartalo yhteen Photoshop-kuvankäsittelyohjelmalla. Laitetaan kuva nettiin ja lähetetään se sähköpostilla kaikille kavereille. Tosi hauska läppä, ajattelee moni teini-ikäinen poika. Mutta sitä he eivät välttämättä tule ajatelleeksi, että kyseinen "läppä" voi olla rikos...

Stara.fi, Madonnan alastonkuva myydään huutokaupassa.

Plaza.fi, eDome, SUMO Paint, ilmainen grafiikkaeditori selaimeesi. Suomalainen Snap Group on kehittänyt astetta erikoisemman verkkotyökalun. SUMO Paint on ilmainen, selaimessasi toimiva grafiikkaeditori, jonka tekijät lupaavat venyvän jos jonkinlaisiin luoviin saavutuksiin.

HS, Susan Ruususen kohukuvat veikin tuttava. ...Kuvat vapaa-aikaa viettävästä Vanhasesta oli ottanut Ruususen poika Niko Kuronen omalla kamerallaan. Kuvia säilytettiin kamerassa, ja kameraa Niko Kurosen kerrostaloasunnossa Kauniaisissa. ...

Pinser.com, Varo älykkyystestiä.

  • (Näitä näkee joka puolella, tämän ns. älykkyystestin = huijausmainoksen tunnistaa siitä, että siinä on jonkin suomalainen julkisuuden henkilön nimi ja kuvitteellinen ÄO. Google ei tavalliseen tapaansa mitenkään blokkaa mainoksia, pääasia, että rahaa tulee.)

Tiltomo.com, kuvia etsitään sisällön perusteella, Flickr.

Ilta-Sanomat, New Yorkin turmakoneen syöksy tallentui videolle - katso!

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, What’s On Your Background?

Diyphotography.net, The Bokeh Shape-O-Matic.

Flickr, Jason W., Cheap Flash Slave / On-Camera Flash Diffuser. Sisäiseen salamaan, tämän yksinkertaisemmaksi ei enää voi tulla.

DCRP, Nikon Coolpix P6000. Elokuussa 2008 julkistettu. 13.5 megapikseliä, 28-112 mm, 4-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.7 tuuman lcd-näyttö (230.000 pikseliä, näyttää 97% kuvasta)), raw-tiedostot uutta formaattia (isot tiedostot, hidas kuvaus, Nikonin omalla softalla ei editointi onnistu), ethernet-liitäntä (ei oikein käyttöä), time-lapse. Sisäänrakennettu GPS, kuviin tallentuu paikkatieto. Salamakenkä. Sisäänrakennettu linssisuojus. Tukevan tuntuinen rakenne. Paljon ominaisuuksia, kuitenkin helppokäyttöinen. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 500 euroa.

Nikonians.org, Flash Waves strobe triggers. Pocket Wizardien ja halpojen eBay-salamatriggerien välissä.

Cameradojo.com, VerteX Light modifer by Presslite. Vähän erikoisempi salamavalon pehmentäjä. $49.95.

 

17.01.2009   (linkki)

Kuva: Anne Hämäläinen.Anne Hämäläinen: Romanssi
31.1.2009 asti

Anne Hämäläisen Romanssi-näyttely Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen suuressa galleriassa kertoo Moskovan asukkaista omassa elinympäristössään. Hämäläinen on tallentanut kuviinsa katoavaa moskovalaista arjen estetiikkaa, arkeen kätkeytyvää runollisuutta ja omaleimaista venäläistä värimaailmaa.

Romanssi oli esillä vuonna 2005 Helsingissä Valokuvagalleria Hippolytessä. Kuvista on julkaistu samanniminen kirja Musta Taiteen kustantamana vuonna 2004.

Anne Hämäläinen (s.1966) on helsinkiläinen valokuvaaja, joka valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta 2001 lopputyönään nyt valokuvakeskuksessa nähtävä projekti.

Kuva: Raimo Ahonen.Raimo Ahonen: Retrospektiivinen näyttely
31.1.2009 asti

Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen pienessä galleriassa nähdään tammikuussa haminalaisen Raimo Ahosen näyttely. Ahonen on pitkän linjan valokuvaharrastaja, joka on vaikuttanut vuosikymmeniä mm. haminalaisessa Ympyräkamerat ry:ssä.

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 12-17 ja la 12-15

Kuva: Tuula Alajoki.Tuula Alajoki: Sovitus
15.2.2009 asti

Sovitus on katumusta jo ennen tekoja, kuin sisäänpäin kääntynyt katse, joka hakee hyväksyntää.

Tuula Alajoki sanoo sarjansa olevan henkilöhistoriallinen roolileikki, joka peilaa kolmen sukupolven ristiriitaista irtipyristelyä kuvitteellisesta häpeän- ja syyllisyydentunteesta.

Rovaniemellä varttunut Tuula Alajoki (s. 1975) asuu ja työskentelee Tampereella. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi vuonna 2001.

TR1(parvi),
Väinö Linnan aukio 13, Tampere
ti - su klo 10-18
5 € /1 €

Ensio Kauppila, Muotia ja katuvilinää
27.2.2009 asti

Valokuvaaja Ensio Kauppilan 1950-1970-lukujen valokuvia.

Tampere-seura, toimisto,
Kauppakatu 1, Tampere

Tuomiokirkkoseurakunta, Valokuvaaja Jukka Pääkkönen on taidekahvila Bullankulman tammikuun taiteilija. ...Jukka Pääkkönen irtisanoutui työstään tietotekniikkakonsulttina syksyllä 2007 yli 20 vuoden työuran jälkeen. Näyttelyn mustavalkoiset kuvat on koottu tätä seuranneilta kuudelta kuukaudelta. Värikuvat ovat uudempia ja ne on otettu kevään 2008 jälkeen otettuja....

  • Näyttely avoinna 16.–31.1.2009 ti, ke ja to klo 11–15
  • Taidekahvila Bullankulma Bulevardi 16 B, 1. krs

Hetkinen.fi, Lahden Muotoiluinstituutin valokuvauksen opiskelijoiden kalenteri. Kahdeskymmenes ilmestymiskerta. Kalenteri on kierresidottu, 16.5 x 13 cm, kovat kannet, painos on 2.000 kpl, jokainen kappale on numeroitu. Sivuja on kaikkiaan 144. Nyt on alkanut alennusmyynti, postikuluineen hinta on 16.50 euroa. Kaikki myydään.

  • vaikka tätä kalenteriksi kutsutaan, niin kyse on oikeasta kirjasta (kuten sivumäärästäkin huomaa)
  • jollei ostoa muuten saa itselleen perusteltua, niin ainakin voi ajatella tukevansa valokuvauksen opiskelijoita (opintomatkaa)
  • tekijät: Onni Johansson, Petri Uutela, Maiju Saari, Simo Karisalo, Valtteri Hirvonen, Jussi Särkilahti, Nick Tulinen, Mari koukkula, Aliisa Piirla, Antti Sompinmäki ja Teemu Keisteri
  • (ei ihan perinteisiä kuvia auringonlaskusta)

Muotoiluinstituutin Valintaopas 2009. Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin viestinnän koulutusohjelman valokuvauksen pääaineen ja Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen koulutusohjelman (TaK) ennakkotehtävät ovat yhteiset....Valokuvauksen ennakkotehtävät julkaistaan 2.2.2009. Lahdesta valmistutaan medianomiksi.

YLE, Suomalaiset valokuvaajat kiinnostavat Britanniassa. Valokuvasta on tullut ehkä tunnetuin suomalaisen taiteen muoto Britanniassa. Esko Männikkö sai Britannian tärkeimmän valokuvapalkinnon, Deutsche Börsen. Helsingin koulun valokuvataiteilijat ovat olleet paljon esillä Lontoossa. Tunnetussa Purdy Hicksin galleriassa on parhaillaan esillä Jorma Purasen töiden näyttely.

Janneheimonen.net, Pomppu koskikarakuva niittää mainetta, tällä kertaa wild-wondersissa.

Micropc.net, Sd-korttien kapasiteetti kasvaa kahteen teratavuun.

The Wall Street Journal, Photo Journal. Pictures of the Day, joka päivä alle ja päälle kymmenen kuvaa.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, What Everybody Ought to Know About Posing for Portraits.

(Foorumilta) Prophotolibrary.com, Video Library. Studio- ja muotokuvaukseen videoita. Muutakin. Sopivan mittaisina paloina.

Creativepro.com, You can shoot heavenly sunrises and sunsets anywhere.

Dpreview.com, Panasonicilta uutisia.

Popular Photography, Behind the Scenes With Jack Bauer. Kiefer Sutherland helps document the making of the hit TV series 24.

Trustedreviews.com, Panasonic Lumix DMC-G1. Syyskuussa 2008 julkistettu. Uuden Micro Four Thirds -standartin mukainen. Pienempi ja kevyempi rakenne kuin aiemmin. Ei enää järjestelmäkamerassa optista etsintä, vain elektroninen etsin. Ei peiliä. Etsin vaikuttaa ainakin yhtä hyvältä kuin perinteisten 4/3-systeemin etsimet (jotka eivät ole kovin hyviä). 12 megapikseliä, ei sisäänrakennettua kuvanvakaajaa. Järjestelmäkamera, joka näyttää kompaktikameralta, ei kuitenkaan videota. Kääntyvä 3 tuuman lcd-näyttö (460.000 pikseliä), kuvasuhde 3:2 (ei kennon 4:3 -kuvasuhdetta). Adapterin avulla voidaan käyttää perus 4/3-systeemin objektiiveja. Tulevassa mallissa video. Arvosana 9/10. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 800 euroa (14-45 mm kittiobjektiivi mukana).

Cameras.co.uk, Nikon Coolpix S560. Elokuussa 2008 julkistettu. 10 megapikseliä, 34.8-174mm, 5-kertainen zoom, kuvanvakaaja, sisäistä muistia on 44 MB, 2.7 tuuman lcd-näyttö, painoa 145 g. Mahdollisuus ottaa 1:1-mittasuhteisia kuvia, samoin mahdollista ottaa timelapse-kuvia (sekvenssikuvia). Kolme väriä, pieni kamera. Arvosana 78. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 190 euroa.

Photographyblog.com, Panasonic Lumix DMC-FX150. Julkistettu heinäkuussa 2008. 14.7 megapikseliä, 28-100mm, kuvanvakaaja, kuvausohjelmia (kaksi lapsiohjelmaa), 2.7 tuuman lcd-näyttö. Arvosana Arvosana 4.5 * / 5 *. Suomen Panasonic. Suomen hinta on n. 390 euroa.

Ephotozine.com, Maha Powerex Charger and Analyser. Älykäs akkulaturi, joka kertoo kaikenlaisesta lataamistaan akuista. Arvosana 9/10. £50, 55 euroa (Englannissa sähköpistokkeet ovat sitten erilaisia kuin Suomessa).

Ephotozine.com, Hama Photo Studio. Valoteltta, 75 cm x 70 cm x 75 cm, £70, 77.5 euroa. Sininen tai harmaa tausta. Rypyistä ei tahdo päästä eroon, miksei valkoista taustaa, kokoontaittaminen voi olla hankalaa. Parempiakin vaihtoehtoja löytyy. Arvosana 3/10.

 

16.01.2009   (linkki)

Luento Kotkan valokuvakeskuksessa tänään klo 18.00:
Tamperelainen valokuvaaja ja yrittäjä Rami Hanafi esitelmöi Active Sports -valokuvauksesta. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Markku Teerikorpi, The Ink Kitchen
25.1.2009 asti

Näyttelyssä on kaikkiaan 29 teosta ja kaikkien aiheena on väri.

Valkeakoski-opisto, näyttelyhalli
Kauppiaankatu 2, Valkeakoski
ma-to 10-20, su 13-16

Foorumilaisten kuvia:

Valokuvaaja Kai Fagerström (Kafa) Kafa.fi: Miten niin autio? "Teemme Heikki Willamon kanssa kirjaa autiotaloista. Kirja ilmestyy 2010."

(Katse.org:in uusi päätoimittaja) Nykopp puhui. Ugh. -blogi, rakeita (ensimmäinen merkintä). "...Filmin rakeisuus ei ole "ilmaisukeino" vaan puhtaasti sen teknologian heikkous..."

  • (mitämitämitä, tässähän loukataan filmin pyhimmistä pyhintä dogmia... eihän sen näin mene ollenkaan...)

Suomen Ammattivalokuvaajat ry, Tammikuun kuvaaja 2009. Porilainen Kari Lehtonen.

Suomen Lehtikuvaajat ry, Tammikuun kuvaaja: Jaakko Kilpiäinen.

Pinseri.com, Hienoja kuvia haloista.

HS, Susan Ruususelta varastettiin Matti Vanhasen intiimikuvia. ..."Koko kämppä oli tyhjennetty, ja varkaat olivat vohkineet myös asunnossa olleen kameran. Poliisien ilmeet olivat näkemisen arvoiset, kun he kuulivat, että kamerassa on muun muassa intiimejä kuvia pääministeri Matti Vanhasesta!" Ruusunen sanoo 7 päivää -lehdessä. "Olen tietenkin järkyttynyt tapauksesta." ...

  • (erittäin luultavasti kyseessä oli digikamera, mutta miksi kukaan säilyttäisi kamerassa - muistikortilla - vuosien takaisia kuvia? Teoriassa kuvat olisivat voineet olla myös digikameran sisäisessä muistissa)

Photo.net, foorumi.

Photographyblog.com, Nikon D3x Now Best DSLR Camera. DxOMark Sensor score, 88 pistettä.

Digital Photography School, Editing Eyes: 3 Photoshop Steps to Eyes that POP.

Diyphotography.net, TTL Flash Cord Soup From A Stone.

Dpreview.com, Canon unveils PowerShot A480. A470:n seuraaja, neljänneksen pienempi ja helppokäyttöisempi. 10 megapikseliä, 37-122mm, 3.3-kertainen zoom, 2.5 tuuman lcd-näyttö, AA-akut. Neljä väriä, helmikuussa myyntiin.

IR, Sigma announces 18-250mm F3.5-6.3 DC OS HSM. Maaliskuussa. Kuvanvakaaja, painoa 620g. Vastavalosuoja tulee mukaan.

Kamera & Bild, Så får du perfekt skärpa i dina bilder - del 1. 7-sivuinen pdf, osa 1/2.

Dpreview.com, Compact Camera Group Test. Group 5: SLR-like 'super zoom' cameras. Canon Powershot SX10 IS, Fujifilm FinePix S2000HD, Fujifilm FinePix S8100fd, Nikon Coolpix P80, Olympus SP-565UZ, Panasonic Lumix DMC-FZ28 ja
Sony Cybershot DSC-H50.

Photoreview.com.au, Canon EF 70-300mm f/4.5-5.6 DO IS USM Lens. Täyskennoisillekin sopiva. DO (tunnistaa vihreästä raidasta). Ei paljoa vääristymiä, vastavalosuojan käyttö on hankalaa, pienikokoinen ja kevyt. Suomen Canon. Objektiivi.info. Suomen hinta on n. 1.450 euroa.

Popular Photography, Tamron 18-270mm f/3.5-6.3 Di II VC AF. Kuvanvakaaja, kroppikennoisille 28-419mm, 15-kertainen zoom, 550 g, Canon ja Nikon. Hinta/laatusuhde on hyvä. Suomen hinta on n. 570 euroa.

 

15.01.2009   (linkki)

Viikon 3 kuva: Levitoiden.

Dokumentti -Pohjois-Savon valokuvan aluenäyttely 2008
1.2.2008 asti

Näyttely esittelee pohjoissavolaista elämää sekä pohjoissavolaisten taltioimia hetkiä 1920-luvulta tähän päivään. Dokumenttiin etsittiin teoksia kotialbumeista ja haku oli avoin kaikille. Näyttelyyn valittiin 20 kuvaajan ja kahden työparin teoksia. Tekniikoina ovat valokuva, kaitafilmit, installaatio ja video.

Korttelimuseon osuudessa pääpaino on historiassa, kun taas VB–valokuvakeskuksen Dokumentti on pohjoissavolaisissa uutiskuvissa ja pohjoissavolaisten valokuvataiteilijoiden nykypäivää kuvaavissa teoksissa.

VB-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ti, to, pe 11–17, ke 11–19, la–su 11–15
3/2 €, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi.

Kuopion korttelimuseo
Kirkkokatu 22, Kuopio
ti–pe klo 10–15, la–su klo 10–16

Vincen Beeckman: Objects Perdu - Löytötavaroita ja Sarah Michielsen: Bryssel
8.2.2009 asti

Pohjanmaan valokuvakeskus aloittaa vuoden 2009 näyttelykauden esittelemällä kahden belgialaiskuvaajan tuotantoa.

Vincen Beeckman (1973) on liegeläinen dokumentaristi, joka havannoi albumityyppisissä kuvissaan sosiaalista ympäristöään. Viime aikoina hän on toiminut myös yhteisöllisten valokuvaprojektien vetäjänä. Pohjanmaan valokuvakeskuksen näyttelyssä Beeckman esittelee muotokuvia juniin unohtuneista tavaroista, joita hän on kuvannut löytötavaratoimistossa.

Sarah Michielsen (1980) on valmistunut valokuvaajaksi tunnetusta Sint-Lukas koulusta Brysselissä. Hän on osallistunut useisiin ryhmänäyttelyihin belgialaisen Outlandish-kollektiivin jäsenenä. Punaisena lankana hänen töissään voidaan nähdä ajan sosiaalisen hengen taiteellinen dokumentointi.

Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15

Valokuvatorstai, 115. haaste. Haasteena on katkelma Marjo Niemen romaanista Miten niin valo (Otava 2008).

  • Osallistuminen, ohjeet.
  • 114. haaste. Haastesana oli kolmen sanan tekstiote "... silirimpsis, sileä tie...". Haasteen otti vastaan 141 kuvaajaa.

Soukankamerat.net, 14.01.2009: Valon virtaa Tennispalatsissa. Tomer Ganihar. Ynnä muuta (vähän kun vierittää ruutua alaspäin).

Metku.net, ATP PhotoFinder Mini. Gps-tiedot kuviin, suomenkielinen käyttäjäarvio.

Juhablomberg.fi, Ottamaton kuva on ikuisesti poissa, 12.9.2008. Martti Lintusen kirja Baabelin kuvat.

Sfnet.harrastus.valokuvaus.digi.

HS, Pradon maalauksia voi zoomata Google Earthin tekniikalla.

Digicamera.netin Foorumilla alueella Sana on melkein vapaa on piiiitkä ketju nimeltään Parhaimmat valokuvaukseen liittyvät "heitot". Tässä yksi eilen kirjoitettu viesti (kirjoittajana nainen):

"Jyväskylässä n. 20 vuotias mies tuli keskustelemaan oman kameransa kanssa ja jossain vaiheessa se tokaisi: "Saisinko mä työntää mun putken sun runkoon"?
(Hetken hiljaisuus ja mun ilme tais olla aika kuvauksellinen...)

Ilmeisesti se halusi testata onko sen kamerassa jtn vikaa vai oliko viallinen osa sen putki tms.
(Kuvittelin jotain muuta hetkellisesti)

Teille varmaan wanha juttu ja se mieskin luuli mun ymmärtävän, mutta koska olen aloittelija... niin en oikein tajunnut sitä heti :D
_________________
Nikon D80
Sigma EX 18-50/2,8 DC Macro HSM
Nikon AF 50/1,8D []
Tamron 18-200mm F/3.5-6.3 XR Di II Nikon []"

Ilta-Sanomat, Kirjoitti kännissä nettiin - sakot solvauksesta.

  • IS, kysely, Oletko katunut kännikirjoituksiasi netissä? Tulokset

Hilavitkutin.com, Legolta digitaalikameroita, radiopuhelimia ja MP3-soittimia lapsille.

Panttihuutokauppa Helsingissä 21.1.2009. Lähtöhinta on ohjeellinen. (Välillä panttaaja lunastaa pantin ennen huutokaupan alkua... Kaikkea ei siis aina tule huudettavaksi).

DIGIVIDEOKAMERA SONY HDR-HC1E HDV 1080I 300 e
MUUNTAJA 1 KAUKOSÄÄDIN
KÄYTTÖOHJE + KAAPELIT
- 310 euroa

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, 10 Ways to Top Your Best 2008 Photographs.

Digital Outback Photo, Our Standard Basic Image Processing Steps.

Dpreview.com, Breeze Systems offers remote control for more Nikons. Remote capture software for Nikon D3, D700, D300, D90 and D200 cameras. $95.

Presidiacreative.com, 10 Amazing Free Stock Photography Sites. Sitä saa mistä maksaa.

Popular Photography, The Best Photo Books of 2008.

Pdnpulse.com, Souza's First Official Obama Portrait Released. Ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain presidentin virallinen valokuva on otettu digikameralla.

Photographyblog.com, Ray Flash Adapter Now $199. Hinta on laskenut.

Bythom, Jan 13, A Bit More on Expected US Price Increases. USA:n Nikon ei nosta kameroiden hintoja, objektiivien hinnat nousevat helmikuun alusta. Jeni on noussut 27% suhteessa dollariin.

Gizmodo, Photoshopped Subway Ads Get Exposed in Berlin

Kamera & Bild, Fler Olympus-anställda i Norden får gå. Norjan Olympus vähentää väkeä parin päällikön verran. Ruotsin Olympuksessa ei irtisanomisia.

Photographyblog.com, Canon PowerShot SX1. Julkistettu syyskuussa 2008, 10 megapikseliä, 28-560mm, 20-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.8 tuuman lcd-näyttö (230.000 pikseliä), AA-akut. Arvosana 3.5 * / 5 *. . Suomen Canon. Suomen hinta on n. 570 euroa.

Ephotozine.com, Phase One Capture One 4.6.2. RAW-ohjelma. Arvosana 9/10. £90.

Photozone.de, Canon EF-S 55-250mm f/4-5.6 IS - Retest @ 15mp. Kittiobjektiivi, kroppikennoisille 88-400mm. Paino 390g, filtterikierre 58mm. Vastavalosuoja on lisävaruste. Kuvanvakaaja. Pienikokoinen. Isolla aukolla vinjetoi. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 320 euroa.

Trustedreviews.com, BenQ M2400HD 24in LCD Monitor. Mukana webbikamera. TN-paneeli. Arvosana 8/10. Suomen hinta on n. 320 euroa.

 

14.01.2009   (linkki)

Foorumilla keskusteltiin Canonin kahdesta primesta, 85/1.2L II vs. 85/1.8. Samuli Vahonen kirjoitti pitkän ja perusteellisen tekstin, omakohtaiseen kokemukseen perustuen.

"Alla jonkun sortin arviot noista kahdesta, kameroina olen käyttänyt enimmäkseen 1DmkIII:sta mutta olen noilla myös kuvannut 5D:llä, 40D:llä sekä 20D:llä. Olen omistanut 1.8:n ties kuinka kauan, 1.2:n puolitoista vuotta. 1.8:lla ei taida olla tullut hirveästi kuvattua ennen kuin tänä vuonna aloin moottoriurheilua kuvaamaan. 1.2:lla olen kuvaillut melko paljon, vaikka ei sitä painonsa puolesta mielellään reissuille raijaa, ja reissaan paljon töiden puolesta. Enimmäkseen käytän lyhyenä telenä Carl Zeiss Makro-Planar T* 2/100 ZF:ää, mutta kyllä Canoneillekin käyttöä on vielä ollut.

Canon EF85mm f/1.8 USM
Oma käyttöni: Enduro, ralli jne. "liikkuvat" jutut.

+ Nopeahko automaattitarkennus.
+ Suhteellisen hyvä kontrasti ja terävyys 1-2 aukkoa suljettuna.
- Paljon korjaamattomia chromaattisia aberraatiota (CA).
- Microcontrasti olematon aukosta riippumatta, siitä johtuen tekstuurit ym. pienet yksityiskohdat eivät erotu.
- Bokeh välillä melko karun näköistä.

Itse en ostaisi 85/1.8:aa jollei tarvitse vikkelää AF:ää. Jos ei pelkää manuaalitarkennusta niin samalla hintaa löytynee käytetty Contax Sonnar T* 2.8/85 joka on optisesti joka suhteessa parempi f/2.8:lla kuin EF1.8 on f/8:lla. Myös Canonin 100/2.0 on varteenotettava vaihtoehto jos suosit hieman pidempää polttoväliä, mutta et halua investoida 135L:ään, siinä on jokseenkin samat hyvät ja huonot puolet kuin 85/1.8:ssakin.

Vinkki: urheilukuvauksessa käytän seuraavia säätöjä:
- valotustila Tv, valotusaika sellaiseksi että se sopii lajiin ja kuvauskulmaan
- custom funktiolla Fn I:8 "Exposure Safety shift" -> 2: Enable (ISO speed)
- custom funktiolla Fn I:13 "Set aperture value range" -> Max. aperture (Min. f/) = 2.8
Näillä asetuksilla välttyy käyttämästä f/1.8-2.8 aukkoja jolloin kuva paremman laatuinen ja automaattitarkennuksesta johtuvat virheet pienenevät. Valitettavasti näitä custom funktiota ei ole kuin 1D-sarjan kameroissa ja sen sijaan Canon/Nikon kehitelevät kaiken maailman ylikökköjä auto-ISO tiloja kameroihin, joissa kamera koittaa laskea polttovälin mukaan mikä on pisin aika ettei tärähdä, joilla ei käytännössä tee mitään jos kuvataan liikkuvia kohteita.

Canon EF85mm f/1.2 L USM mkII
Oma käyttöni: Enimmäkseen ihmiset, yleensäottaen sellaiset kuvat joissa haluan käyttää automaattitarkennusta mutta sen ei tarvitse pystyä seuraamaan nopeuta kohteita servotarkennuksella..., ja sitten tilanteet joissa tarvitsen todella isoa aukkoa esim. liikkeen pysäyttämiseen tai todella ohueen syvyysterävyyteen.

+ f/1.2, valoima on erittäin iso, mahdollistaa liikkeen pysäyttämisen melko pimeässäkin - myöskin kuvanlaatu f/1.2:lla on todella hyvä ollakseen f/1.2.
+ f/2.2-4 välillä kohteet todella "popahtavat" kuvista esiin, olen itse aivan liikaa kuvannut f/1.2-1.6 välillä pienen syvyysterävyyden perään haikaillessani vaikka linssi todella loistaa hieman enemmän suljettuna.
+ Canoniksi kohtuullinen mikrokontrasti, mutta kuten kaikki Canonit optimoitu isoon yleiskontrastiin joten ei kannata ihmeitä odottaa jos on Leican ja Zeissin laseihin tottunut
+ Bokeh pehmeä aukosta riippumatta
+ Ei focus shiftiä eli aukkoa himmennettäessä tarkennus ei muutu kuten esim. 50/1.2L:ssä ja HYVIN monissa nopeissa f/1.2-1.4 linsseissä esim. Carl Zeiss Planar T* 1.4/85:ssa.
+ Live viewiä käytettäessä tarkennusrenkaan pitkä liike mahdollistaa hyvin tarkan tarkennuksen (yleensäottaen autofocus laseissa on niin tajuttoman lyhyt tarkennusrenkaan liikerata että tarkentaminen live view:lläkin ottaa pirusti aikaa ja on todella turhauttavaa, pahin esimerkki 180L pidemmillä etäisyyksillä, optisesti huippuluokkaa myös pitkillä etäisyyksillä, mutta 5m-ääretön on about 2 asteen käännös joten sitä huippukuvaa nähdään vain ja ainoastaan silloin harvoin kun AF tai käyttäjä onnistuu parkkeeraamaan linssin juuri oikeean astekulmaan).
- Hirveän herkästi tuottaa bokehissa magenta/vihreä virhettä kontrastikkaissa kohdissa tarkkana olevan tason etu ja takapuolella, valitettavasti tämä ei poistu himmentämällä edes f/5.6:lle. Iso ongelma focustargetteja kuvaillessa viistosti mutta käytännössä ei paha ongelma kuin joskus
- Hidas autofocus JOS kuvaaja munaa ja päästää linssin vatkaamaan edestakas. Noin käytännössä jos peukalonapilla tarkentaa ja ei päästä kohdetta pois tarkennuspisteen alta, tai jos päästää niin nostaa peukaloa - minusta ei niin iso ongelma kuin yleisesti puhutuaan.
- Vaikkei lyhin tarkennusetäisyys juuri eroa 1.8:sta niin 1.2:n kanssa olen hakannut tarkennusta jatkuvasti minimiin ja 1.8:lla en juuri koskaan, johtuen varmaan erilaisesta käytöstä. Varsinkin lasten kuvaus olisi mukavempaa jos linssi tarkentuisi lähemmäs.
- Todella ärsyttävä käyttää filttereiden kanssa, koska filtteriä pyörittämällä todella helposti myös focus muuttuu, muutoinkin täysin vastukseton tarkennusrinkula liikkuu tahattomasti esim. panoraamoja kuvatessa ja on pilannut monta kuvaa.
- Paino, 40D (ilman pystykuvauskahvaa) kanssa tämä oli AIVAN liian painava ja etupainoinen, mutta käyttökelpoinen 1DmkIII:n kanssa, tosin kädet tahtoo väsyä pidemmissä kuvaussessiossa.
- Canonin Ee-S (5D)/Ec-S (1DmkIII) tyyppisillä tarkennuslaseilla aukko f/1.2 on liian iso ja manuaalitarkennus ei minusta ole kovin helppoa verrattuna f/2 laseihin [eikös nuo Canonin S-tarkennuslasit ole optimoitu f/1.8-2.8 välille?]
- sähköinen manuaalifocus ei toimi kun kamerasta painaa depth of field preview nappia, aaargh miten tyhmiä Canonin idiootti suunnittelijat ovat

85/1.2 on hyvin vaikea korvata millään muulla linssillä, ainakaan halvemmalla - manual focus linsseistäkään ei halvempia vaihtoehtoja löydy Zeissin "60 jahre" 1.2/85 maksaa yli $5000 ja Leican APO-Summicron-R 90/2 ASPH:kaan halpa ole ja se on "vain" f/2.0. Muut vaihtoehtoiset lyhyet telelinssit eivät mielestäni ole 85L:n veroisia optisesti.

Carl Zeiss Planar T* 1.4/85 ZE(/ZF adapterilla) olisi varteenotettava vaihtoehto manuaalitarkennusta pelkäämättömille mutta focus shift pilaa muuten hyvän linssin (eli jos tarkentaa f/1.4:llä ja himmentää f/2.8:aan niin tarkennustaso ei ole kohteessa). Varsinkin ZE versio on totaalisen käyttökelvoton koska se täytyy aina tarkentaa täydellä aukolla, mutta ZF versio adapterilla on melko käyttökelpoinen koska voi tarkentaa sillä aukolla millä kuvankin ottaa, jolloin focus shift ei vaikuta.

Jos olisin "löytänyt" Carl Zeiss Makro-Planar T* 2/100:n ennen kuin ostin 85L:ää niin todennäköisesti en ostaisi 85L:ää ollenkaan, johtuen siitä että en todella tarvitse sitä kuin ihmiskuvauksessa, josta saattaisin selviytyä käyttämällä enemmän 135L:ää ja sitten tarvittaessa 85/1.8:sta apuna. Lähes kaikessa muussa meikäläisen käytössä Zeissin 2/100 pystyy korvaamaan 85L:n.

Konditiona kirjoitti:
Kiinnostaa siis mm. kontrasti/huntu, vastavalonsieto, ca, kuvan laatu isoilla aukoilla, bukeh, käytettävyys...

Henk.koht. mielipiteet noihin:
- kontrasti/huntu = 1.2 on parempi, erityisesti mikrokontrastissa
- vastavalonsieto = jos samalla aukolla ottaa kuvan niin kyllä 1.2 hoitaa tilanteen paremmin, lapsia kuvastessa kattoon sojottava langattomasti ohjattu EX salama on usein ollut kuvassa näkyvissä 1.2:lla ja edes se ei pahemmin hunnuta kuvaa (veiling flare)
- ca = 1.2 on 1.2:lla parempi kuin 1.8 on 2.8:lla... bokehissa 1.2:ssa on magenta/vihreä virhettä, joka ei muistaakseni ole ollut 1.8:lla isokaan ongelma
- kuvan laatu isoilla aukoilla = 1.2 on tuhannesti parempi, jos se himmennetään 1.8:aan ja verrataan 1.8-linssiin niin näyttää että 1.8:n linssissä olisi ollut vaseliinia...aukosta f/4 eteenpäin ei hirveästi eroa paitsi etteivät 1.8:n kuvat koskaan "popahda" ja mikrokontrasti puuttuu
- bokeh = aukosta riippumatta 1.2:n bokehin laatu on omaa luokkaansa lukuunottamatta herkkyyttä magenta/vihreä virheeseen bokehissa, isosta aukosta bokehin määrä tarvittaessa isompi kuin 1.8:ssa...
- käytettävyys = 1.8 on kevyempi ja pienempi, 1.2:ssa on pidempi tarkennuksen liikerata, mutta ei ollenkaan kitkaa vaan tunnoton rengas, hmm, kai 1.8 taitaa viedä voiton ainakin AF käytössä varsinkin ilman patterikahvaa/1D-sarjalaista

Molemmille on käyttönsä - 85L on sen verran kallis, jos Suomesta ostaa, että kannattaa miettiä kahteen kertaan ennen ostamista."

Vahonen.com (in English)

Demari.fi, Valokuvaajat tulkitsevat hetkiä Japanin historiasta. Ateneumin taidemuseon Mustaa ja valkoista -näyttely esittää sodan jälkeisen Japanin arkiset ja kovia kokeneet kasvot.

  • Mustaa ja valkoista – Japanilaisen valokuvataiteen klassikoita Ateneumin taidemuseo 8.2. saakka. Ti, pe 10 - 18, ke, to 10 - 20, la, su 11 - 17.

Warthog.fi on palannut lyhyeltä talvilomalta. Joka arkipäivä edelleen uutta.

Taloussanomat, Sony rojahtaa miinukselle. Reutersin lähteen mukaan Sonyn tappio olisi noin 1,1 miljardia dollaria. Tappion syynä ovat huonosti sujunut myynti ja jenin vahvistuminen.

Suomen Olympus, Tehosta järjestelmääsi. Olympus E-3:n ostajalle maksutta yksi viidestä E-3-lisävarusteesta.

Suomen Canon, Canon-järjestelmäkameroita myyty jo yli 50 miljoonaa kappaletta [6.1.2009] (lehdistötiedote).

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, 5 Corporate-Style Portrait Techniques.

Rob Galbraith, Website covers a career of wire work. Uutiskuvaajan 35 vuoden kuvat.

Strobist, Strobist Lighting DVDs Translated Into English. DVD:t nyt tilattavissa UK:sta, £102.35 + pk. £9. Jos tv:ssä aikoo katsella, niin tv:n pitää pystyä näyttämään NTSC-formaattia. Kahdeksalla dvd-levyllä on sisältöä yhteensä noin kymmenen tuntia.

(edelleen) Pdnpulse.com, Photographer Patrick Cariou Sues Richard Prince for Copyright Infringement. ...Throughout his career, Prince has used borrowed images in his artwork. He has occasionally drawn criticism from photographers whose images he has used without permission, but no photographer has ever sued him....

  • (Prince kroppasi Sam Abellin ottamasta Marlboro-mainoksesta osan, tämä ns. osasuurennos on kallein huutokaupattu valokuva. Vähän laajemmin tarkasteltuna ihan näin yksinkertaisesta asiasta ei kuitenkaan ole kyse. Prince on käyttänyt samaa tekniikkaa johdonmukaisesti koko uransa ajan, hän synnyttää uutta monenlaisista aineksista. Kyse on paljon muustakin kuin toisen ottamasta valokuvasta tehdystä osasuurrennoksesta).

MacWorld, Five Adobe CS4 goodies for photographers.

  • Bridge’s Review Mode
  • Bridge’s Collections
  • Adobe Camera Raw’s Graduated Filter (vaikkapa taivaat sinisiksi)
  • Photoshop’s Targeted Adjustment Tool
  • Photoshop’s Effortless Navigation

Fotosidan.se, Tusentals polisanmälningar mot Kameraexperten. 2.600 ilmoitusta poliisille. Ruotsin poliisissa kolme henkilöä selvittää sotkua täyspäiväisesti. Kupletin juoni oli tämä: vuoden verran positiivista palautetta kerännyt vain internetissä lähinnä valokuvaustavaraa välittänyt yritys pomppasi marraskuussa monen tavaran osalta ruotsalaisten hintavertailusivustojen kärkeen. Seurauksena oli tietenkin tilausvyöry, pienenä ongelmana oli sitten se, että tavaroita ei kuulunut viikkojenkaan odotuksen jälkeen. Luottokorteilla maksaneet eivät menettäneet rahojaan (jos muistivat tehdä pankille ilmoituksen?). Etukäteen laskun maksaneet olivat häviäjiä. Digicamera.netin Foorumilla oli pari Kameraexperten.se-sivustolta tilannutta, onneksi kumpikaan ei ollut etukäteen maksanut ostostaan.

Kamera & Bild, Olympus bantar i Norden. Olympus on irtisanonut kaksi Tanskassa, Norjassakin on irtisanomisia, Ruotsissa tiedotetaan tänään tilanteesta. Miten Suomessa?

Kamera & Bild, Fräscha upplägg på fatet. Ruokakuvaamisesta 4-sivuinen pdf, lähinnä kuvia.

Bython.com, Nikon D3x. Nikon-guru Thom Hogan arvioi Nikonin megajärjestelmädigiä. Lähestytään keskikoon kameroita. 24.5 megapikseliä, vaatimattomasti 51 pisteen automaattitarkennus, kaksi cf-korttia, 3 tuuman näyttö (170 asteen katselukulma, 920.000 pikseliä), HDMI-ulostulo, sarjakuvaus 5 kuvaa sekunnissa, LiveView eli reaaliaikanäkymä, sulkimen kesto 300.000 laukaisua, etsin 100%, valikkokieleksi voi valita suomen ym. ym. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 8.000 euroa.

Ephotozine.com, Canon Powershot SX110 IS. Julkistettu elokuussa 2008. 9 megapikseliä, 36 - 360 mm, 10-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3 tuuman lcd-näyttö, 20 kuvausohjelmaa, AA-akut. Ei mikään pieni kamera, kuvia voi ottaa 1.5 sekunnin välein. Kohinaa muiden tämän luokan kameroiden tapaan. Muovinen jalustakierre. Arvosana 8/10. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 260 euroa.

Photoreview.com.au, Canon EF 24mm f/1.4L II USM. Syyskuussa 2008 julkistettu, päivitys joulukuussa 1997 julkistettuun edelliseen malliin. Ei paljoa muutosta vanhaan, 100g painavampi, 650g, filtterikierre on 77mm.Arvosana 9.0. Suomen Canon. Objektiivi.info. Suomen hinta on n. 1.700 euroa.

 

13.01.2009   (linkki)

Katse.org, Suurta Valon Väylää rakentamassa. Harri Pälviranta ihmettelee Tomar Ganiharin näyttelyä Helsingin Taidemuseossa.

  • Taidemuseo Tennispalatsi, TOMER GANIHAR - Valon virta 28.11.2008 - 25.1.2009
  • (Aika jyrkkä kannanotto näyttelystä. Kävimme mekin katsomassa tämän näyttelyn. Muistaakseni jossain tekstissä oli tällaista "...vapaana teorioista...", kun mainittiin, että Tomer Ganihar on itseoppinut valokuvaaja. Jaa-a.
    Näyttelyn esittelijä mainitsi lisäksi - nähtävästi kehumismielessä - että Ganihar oli kertonut, ettei hän käytä koskaan jalustaa. Jaa-a.)
  • ja sitten kertauksena 4.1.2009 digicamera.netin uutisista linkki,
    - aikapahablogi -blogi, Flickr voi monimutkaistaa taidevalokuvaa, "...Uskallan nimittäin väittää, että amatööriestetiikan läpitunkevuuden verkossa täytyy olla onkinlainen kannustin taidevalokuvalle siirtyä teknisesti monimutkaisempaan suuntaan...."

Foorumilaisten kuvia:

... valokuvauksesta...muusta, Valokuvauskilpailuista.

Artur Gajewski, Valokuvauksen päiväkirja. Tuorein merkintä, Kommenttia AG Bouncerista | 12.1.2009.

Outoa Taigaa, Aika isoja kuvia. ...Kaikissa oli lähtökohtana 9×12 cm laakadia, jonka skannasin suurimmalla lukutarkkudella (4800 ppi). Kahden kesäkuvan tiedostokoko nousi yli 800 megaan, talvikuva jäi lumesta johtuen hieman pienemmäksi....

MTV3, Helsingin kaupunginmuseon kävijämäärät nousivat pilviin sekä Kiasman kävijämäärä kasvoi, Kävijähuipuiksi osoittautuivat erityisesti kevään kansainväliset tähdet Nan Goldin ja Julian Schnabe l.

Photo.net, foorumi.

National Geographer, 2008 Photos of the Year. Editor in Chief Chris Johns selects some of his favorite photos published in National Geographic magazine in 2008. Video 03:50.

Pdnpulse.com, Two Words: Blind Photographer. Jonkin verran näkökykyä kuitenkin on jäljellä.

  • Examiner.com, Blind photography. CNN Video, 6:36. Valokuvauskursseja sokeille, Tel Avivissa sokeiden ottamista kuvista näyttely.

A Photo Editor, Richard Prince Sued by Photographer Patrick Cariou. Vähän lisää, ks. digicamera.netin uutiset 11.1.2009.

Strobist, Back to Basics: How to Choose an Umbrella. Heijastava vai läpiampuva? Minkä kokoinen?

Planet5d, Canon 5d Wiki. Molemmat versiot, paljon linkkejä.

Vimeo.com.

Ephotozine.com, Preserve all the highlight and shadow detail in a shot.

Shutter Sisters, Tips for Shooting One Photo A Day for 365 Days. Tänäkin vuonna on tainnut moni aloittaa kuva päivässä -projektin.

Diyphotography.net, Upload To Flickr - The Smart And Easy Way. Lightroomista suoraan Flickriin.

Ephotozine.com, Nikon increase prices. Nikon UK nostaa hintojaan valuuttakurssien muutosten takia. (Nousut eivät rajoitus - tietenkään - vain Nikoniin...)

  • Thom Hogan, Jan 12, Price Increases Ahead in US (Nikon)

Dcviews.com, Samsung introduces four new digital cameras at CES. Samsung WB500, Samsung ST50, Samsung ES55 ja PL60.

Slrgear.com, Canon EF 24mm f/1.4L II USM. Syyskuussa 2008 julkistettu, päivitys joulukuussa 1997 julkistettuun edelliseen malliin. Ei paljoa muutosta vanhaan, 100g painavampi, 650g, filtterikierre on 77mm. Suomen Canon. Objektiivi.info. Suomen hinta on n. 1.700 euroa.

Cameras.co.uk, Canon Powershot SX1 IS. Julkistettu syyskuussa 2008, 10 megapikseliä, 28-560mm, 20-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 2.8 tuuman lcd-näyttö (230.000 pikseliä), AA-akut. Arvosana 87. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 570 euroa.

Photographyblog.com, HP Photosmart B8550. Julkistettu syyskuussa 2008. A3+ muistesuihku. Ei icc-profiileita mukana. Arvosana 3.5 * / 5 *. Suomen HP. Suomen hinta on n. 330 euroa.

 

12.01.2009   (linkki)

Sulantoblog, vaikka kuinka paljon kaikenlaista kuvaukseen liittyvää sen jälkeen kun blogi mainittiin edellisen kerran digicamera.netin uutisissa (17.12.2008). Sinar Hy6, RAW säätöohjeita, Bill Gatesin kuvaaminen vuonna 1994, Panasonic LX3-kameran laajakulmalisäke, kuvia viime keväältä Kaliforniasta Nascar-ajoista jne.

(Uusinta) Kirppukuvaa, Kuvaustilinpäätös 2008. Kuusi kysymystä, vastausta pyydetään kunkin omaan blogiin, neulekirppu sitten linkittää/kokoaa vastaukset. Virallista vastausaikaa on tammikuun 15. päivään saakka. (Ja tietenkin voi kommentoida suoraankin...). Vastauksiakin on tullut jo kahdeksan, lisääkin vielä odotellaan.

Appelsiinit.net, kaukomailta tekstiä ja kuvia. Uusin Mauritius.

(Vielä kerran) Pingstate.nu, Aika hyvä CS4 tarjous. Kun ketjun lukee kokonaan, niin selviää, että Adobella on opiskelijoille kaksi lisenssiä, Education ja Student. Kalliimmalla Education-lisenssillä voi tehdä kaupallisia töitä, lisenssi jatkuu senkin jälkeen, kun opiskelut ovat päättyneet.

Janneheimonen.net, AA-akkuparistoja digikameraan ulkomailta. Nikonin D700 rungon ja pystykuvauskahvan myötä ajankohtaiseksi tuli hankkia AA-akkupattereita...

Pintaa ja pinnan alta, Kuvia mahtavista revontulista. Astronomy North. Paikkana pakkasten (nytkin -38C) tuivertama Yellowknife Kanadassa.

Muropaketti, Sony julkisti webbiselaimella varustetun digipokkarin. Sony Cyber-shot DSC-G3. ...Popular Science -sivusto on päässyt testaamaan kameraa käytännössä ja toteaa selaimen toimivan melko verkkaisesti ja kuvien lataamisen olevan kömpelöä...

Photo.net, foorumi.

Earthboundlight.com, Iterative Composition (Photo Tip of the Week). Digikameran tarjoamaa välitöntä palautetta (lcd-näyttö) kannattaa käyttää hyväksi. Onko sommittelu ihan kohdallaan?

Reuters, Canon had slow holiday sales, sees rough 2009.

  • (kaikilla kameravalmistajilla lienee samat ongelmat)

Årets Bild 2009. Kuvia lähetettiin yli 4.500, uusi ennätys. Jatkoon päässeet julkistetaan 21.1.2009. Tulokset julkistetaan 27.2.2009.

DCRP, Kodak EasyShare M1093 IS. Julkistettu heinäkuussa 2008. 10 megapikseliä, 35-105mm, 3-kertainen zoom, kuvanvakaaja, ei käsisäätöjä, 3 tuuman lcd-näyttö (230.000 pikseliä), litiumioni-akku. Suomen Kodak. Suomen hinta on n. 150 euroa.

 

11.01.2009   (linkki)

Digicamera.netin sivuille tullaan melkein yksinomaan valokuvaukseen liittyvillä avainsanoilla, kaipa jo domain-nimestäkin näkee, mistä oikein on kyse. Hakijoiden kannattaisi perehtyä vaikka minuutin verran Googlen hakuohjeisiin: lainausmerkkien lisäämisen avulla voi hakea esim. tarkkaa lausetta (tai kahta sanaa). Digicamera.netin uutisisa 1.12.2008 oli edellinen vastaava katsaus. Tässä viimeisen kuukauden ajalta vähän erikoisempia hakuja, joilla digikamera.net/digicamera.net on löydetty:

Cartinan kuvablogi, 5d mark II ensimmäisellä työkeikallani.

Jani Sourander, Playstation-kilpailu. ...Kuvaa perheen hulvatonta pelituokiota ja osallistu Sonyn järjestämään valokuvauskilpailuun: "Osaatko ikuistaa PlayStationin hengen?"

  • (eipä löytynyt vielä itse kilpailusta yhtään mitään, vain ennakkotietoja...)

Digitoday, Puiston kuvaaminen voi olla kiellettyä. Saksalaisportaalin kuvakiista. Saksalaisessa oikeudessa on kiistelty usein tilojen omistajan oikeuksista rajata niissä kuvaamista. Yleisenä sääntönä täälläkin on se, että avoimet sosiaaliset tilat tai maisemat ovat kuvattavissa ns. panoraama-periaatteella, mutta rakennusten yksityiskohtia voi koskea jo teossuoja. Ja yksityisissä sisätiloissa, kuten ostoskeskuksissa tai tavarataloissa pitää pyytää omistajalta kuvauslupa.

Photo.net, foorumi.

The Online Photographer, What Is Bokeh?

Greg.org, Richard Prince Sued For--What Else?--Appropriating Photographs. Suomenkin laki on samanlainen. Richard Prince tunnetaan kuvaajana, jonka ottama kuva kuuluu kategoriaan maailman kallein huutokaupassa myyty valokuva.

  • Pdnonline.com, Latest Richard Prince Auction Record: $3.4 Million New Yorkin Sothebyllä myytiin Princen ottama valokuva $3.4 miljoonalla, edellinen ennätys oli Andreas Gurskyn Lontoon Sothebyllä myyty diptyykki, jonka hinta oli $3.34 miljoonaa. Kuva on osasuurennos Marlboroa varten kuvatusta mainoksesta. Editio oli kaksi kappaletta (plus valokuvaajan kappale), printillä oli kokoa 2.54 m x 1.67 m.
  • Youtube, Photographer Sam Abell talks about Richard Prince. Abell otti alkuperäisen Marlboro-mies mainoskuvan. En ole katkera, mutta... (maailman kallein huutokaupassa myyty "valokuva" on pohjimmiltaan Richard Princen valitsema rajaus Sam Abellin Marlboro-mainoksesta (kyse on paljosta muustakin, Princen tekniikka on tekijänoikeusmielessä ihan sallittua)
  • Wikipedia.org, Richard Prince perinteisessä mielessä kyse ei ole mistään valokuvaajasta

My Camera World, Creative Ideas. Uutta kuvaukseen.

Digitalfreak.net, World’s Longest Exposures. Miltä kuulostaa puolen vuoden valotusaika?

Joe McNally, A Monster of a Camera… Ensikokemuksia, Nikon D3X. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 8.000 euroa.

Cameralabs.com, Canon EF-S 18-200mm IS. Elokuussa 2008 julkistettu. Kroppikennoisille siis 29-320mm. Kuvanvakaaja. Painoa 595g, filtterikierre on 72 mm. Vastavalosuoja pitää ostaa erikseen. Kevyt ja polttoväli huomioiden kompakti, tynnyrivääristymää, kontrastia saisi olla enemmän. Äänekäs tarkennus (ei USM). Arvosana 76%. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 700 euroa

 

10.01.2009   (linkki)

Ilmoittautuminen Helsingin kaupungin työväenopiston kevään 2009 kursseille:

  • valokuva-aiheiset kurssit löytyvät Haun kohdasta
    KUVATAIDE > VALOKUVAUS
  • kuvankäsittely kohdasta
    TIETOTEKNIIKKA > KUVANKÄSITTELY.

Haun tuloksissa näkyy heti, onko kurssilla vapaita paikkoja.

Internetin kautta ilmoittautumiseen tarvitsee tunnuksen, jonka saa rekisteröitymisen yhteydessä. Rekisteröityminen tapahtuu toimistoissa joko puhelimitse ((09) 310 88610) tai paikan päällä.

Espoon työväenopiston kurssihaussa valokuvaus- ja kuvankäsittelykurssit löytyvät, kun valitset hakuvalikoista:

Vantaan aikuisopiston kevään kursseille ilmoittautuminen alkoi jo joulukuun alussa ja ilmoittautuminen jatkuu koko talvikauden.

Koko Suomen opistoluettelosta (Kansalais- ja työväenopistojen liitto KTOL) on linkit opistojen omille verkkosivuille, joista löytyvät tiedot kunkin kansalaisopiston toiminnasta.

Työ- ja elinkeinotoimisto, Tiedotussihteeri, Ilmavoimat, Jyväskylän mlk. Tiedotussihteeri: ....(kuudes kohta) "vastaa digitaalisesta valokuvauspalvelusta (valokuvaus, tallennus, scannaus) laitoksessa, valokuvien käsittelystä, digitaalisesta arkistoinnista ja jakamisesta sisäiseen sekä ulkoiseen käyttöön sekä valokuvauskaluston ja materiaalin hankinnasta ja käytöstä."

  • koulutus: Graafisen viestinnän alimman korkea-asteen tutkinto (medinomi) tai ammattitutkinto (artesaani).
  • kokemus: Odotamme hakiajalta vähintään vuoden työkokemusta graafisen viestinnän tehtävistä. Työn menestyksellisen hoitamisen vuoksi on tärkeää hallita käytössä olevien ohjelmistojen käyttö, verkkosivujen ylläpito ja digitaalinen valokuvaus sekä kuva-aineiston käsittely.
  • Työaika kokopäivätyö
  • Työn kesto yli 12 kuukautta
  • Haku päättyy 23.01.2009

Havaintoja digimaailmasta, Petteri Järvinen, Kokeilussa Canon 5D Mark II. Viime syksynä julkistettu Canon 5D Mark II on odotettu seuraaja alkuperäiselle 5D:lle. Noin 2500 euron hinta (pelkkä runko) kertoo, ettei kyse ole jokahenkilön järkkäristä. Toisaalta: täyden koon kenno ja 21 megapikselin tarkkuus tekevät siitä lähes edullisen -- se Canonin toinen täyden kennon malli maksaa nimittäin 6995 euroa.

  • Täyden koon kennoa kaipaavalle Canon 5D Mark II on hyvä valinta -- ja suorastaan edullinen.

Yliopistojen täydennyskoulutusyksiköt, viestintäala, uusi portaali Viestintakoulutus.fi. Vielä ei löytynyt valokuvaukseen liittyen kuin yksi kurssi:

Digitoday, Sonylta nettijakeluun räätälöityjä hd-kameroita. Värikkäät MHS-CM1 ja MHS-PM1 Webbie HD™ -kamerat kuvaavat hd-tasoista 1440x1080 -videota ja ottavat viiden megapikselin kuvia.

  • MHS-CM1 -kamerassa on 2,5 tuuman lcd-näyttö ja viisinkertainen optinen zoomi.
  • MHS-CM1 -kameran myynti on alkanut Yhdysvalloissa, ja se maksaa 200 dollaria eli noin 150 euroa. MHS-PM1 -kamera tulee kauppoihin huhtikuussa 170 dollarin eli noin 125 euron hintaisena

Tietoviikko, Usb 3.0 tuo kolme herkkua.

(Kolmas päivitys, edellinen kerta oli Digicamera.netin uutisissa 25.12.2008. Osa putkista on täyskennoisille, osa kroppikennoisille). Digicamera.netin Foorumilla jatkuu edelleen ketju "Montako putkea?". Laukaalainen maker1 (ketjun aloittaja pari kuukautta sitten) kokosi taas tähänastisista vastauksista yhteenvedon:

"Tässä hieman yhteenvetoa tämänhetkisestä tilanteesta tämän gallupin osalta. Keskitytään nyt pelkästään määriin ja objektiivien erilaisuuteen, koska vastaukset ovat pääosin olleetkin sen suuntaisia.

Vastanneita tähän obiskakyselyyn on ollut 181, kiitos! ja tältä väeltä on löytynyt yhteensä 986 objektiivia ja näinollen keskiarvoksi muodostuu 5,4 kpl / nenä. Ääripäiden ollessa 1 kpl ja 20 kpl.
Valovoima keskimäärin f 3,0 ja keskimääräinen polttoväli 89mm.

Yllättävää mielestäni on ollut se että niin paljon erilaista kalustoa on käytössä. Nimittäin 198 kpl erilaista on ollut kun tarkastellaan pelkästään objektiivin polttoväliä ja valovoimaa ( valmistajaa ei ole huomioitu ). Pelkästään, jos tarkastellaan eri polttovälejä, niin niitäkin on ollut 115 kpl erilaista.

Laajakulmaprimeja 122 kpl
Normaaliprimeja 135 kpl
Telejä 145 kpl
Macroja 89 kpl (suurennuskerroin väh. 1:1)
Eli primeja yhteensä 491 kpl

Laajakulmazoomeja 111 kpl
Normaalizoomeja 181 kpl
Telezoomeja 160 kpl
Zoomeja yhteensä 452 kpl

Kaikki yhteensä 943 kpl ( 43 kpl osalta ei ollut tiedossa kuin määrä ).

Toisinsanoen aika tasaisesti on jakautunut eri "kategorioihin" ( mikä ei liene yllätys, vaan kertoo ennemminkin siitä että aika monipuolisia on harrastajien kuvauskohteet ja -tarpeet ).

Suosikit, top 30 ja risat (polttoväli ja valovoima)

***************** kpl

1. 70-200/ 2,8 ******52
2. 50/ 1,8 *********49
3. 50/ 1,4 *********48
4. 85/ 1,8 *********30
5. 100/ 2,8 ********27
6. 17-40/ 4 ********24
7. 24-70/ 2,8 *******21
8. 70-200/ 4 *******21
9. 18-55/ 3,5-5,6 ****20
10. 10-20/ 4-5,6 ****18
11. 24-105/ 4 *******17
12. 30/ 1,4 *********16
13. 35/ 2 **********16
14. 105/ 2,8 ********16
15. 300/ 2,8 ********16
16. 300/ 4 *********16
17. 17-55/ 2,8 ******14
18. 50/ 1,2 *********13
19. 85/ 1,4 *********12
20. 17-50/ 2,8 ******12
21. 70-300/ 4-5,6 ***12
22. 16-35/ 2,8 ******11
23. 60/ 2,8 *********10
24. 150/ 2,8 ********9
25. 100-400/ 4,5-5,6 **9
26. 28/ 1,8 *********8
27. 85/ 1,2 *********8
28. 12-24/ 4 ********8
29. 14-24/ 2,8 ******8
30. 70-300/ 4,5-5,6 **8
31. 20/ 2,8 *********7
32. 28/ 2,8 *********7
33. 35/ 2,8 *********7
34. 50/ 2 **********7
35. 135/ 2 *********7
36. 180/ 3,5 ********7
37. 12-24/ 4,5-5,6 ***7
38. 18-50 2,8 *******7
39. 18-70/ 3,5-4,5 ***7
40. 80-200/ 2,8 *****7


Minut yllätti ainakin tuo että listan kärjessä keikkuu 70-200/2,8 zoom, useinhan täällä keskusteluissa painotus on tuolla hieman lyhyemmässä päässä ja primeissa.


Suosikit, top 30 ja risat ( polttovälin mukaan )

************kpl

1. 50 ********124
2. 70-200 *****73
3. 85 ********51
4. 300 *******37
5. 100 *******31
6. 35 ********30
7. 17-40 ******24
8. 105 *******22
9. 24-70 ******21
10. 70-300 ****21
11. 18-55 *****20
12. 24 ********19
13. 28 ********18
14. 10-20 *****18
15. 24-105 ****17
16. 30 ********16
17. 135 *******16
18. 12-24 *****16
19. 18-70 *****13
20. 150 ******12
21. 17-50 *****12
22. 17-55 ****12
23. 20 *******11
24. 60 *******11
25. 16-35 *****11
26. 180 ******10
27. 100-400 ***10
28. 90 ********9
29. 200 *******9
30. 400 *******9
31. 14-24 *****9
32. 18-50 *****8
33. 80-200 ****8
34. 15 ********7
35. 55 ********7
36. 17-35 *****7
37. 18-200 ****7
38. 28-70 *****7
39. 55-200 ****7

Ei liene yllätys että listan kärjessä on 50mm prime, vai onko?
Sellaisia objektiiveja, joita on ollut vain yhdellä, on 86 kpl, eli melkoisen suuri määrä myös näiden "harvinaisuuksien" osuus."

Photo.net, foorumi.

The Sacramento Bee, Extreme weather. 22 kuvaa.

Pdnpulse.com, TiltShiftMaker.com -- Gateway Drug? Ns. porttiteorian kannattaja.

Megapixel.net, First browsercam debuted by Sony. Uudessa DSC-G3 -mallissa on WiFi:n lisäksi myös selain. $500, nyt myynnissä.

Ephotozine.com, Samsung ST10. An evolution of face detection technology - Samsung have announced the world’s first digital compact with face recognition. (Lehdistötiedote). Digipokkareiden kuvausohjelmat kehittyvät uudelle tasolle.

IR, PRESS RELEASE: Epson Introduces Perfection V30 Scanner (lehdistötiedote). $79.99.

Wired, Digital Scanner Turns Books Into Audio Files Instantaneously. Suomea ei taida kuitenkaan osata. $700.

The-digital-picture.com, Canon EOS 5D Mark II Digital SLR.

Digital Photography School, White Balance Lens Cap - Perfect White Balance in Every Lighting Situation. $45, $65.

 

09.01.2009   (linkki)

Viikon 02 kuva: Strutsi.

Foorumilaisten kuvia:

  • Teemun.galleria.fi, Utö, kuvasatoa neljän päivän kuvausretkeltä 6-9.11

Kirppukuvaa, Kuvaustilinpäätös 2008. Kuusi kysymystä, vastausta pyydetään kunkin omaan blogiin, neulekirppu sitten linkittää/kokoaa vastaukset. Virallista vastausaikaa on tammikuun 15. päivään saakka. (Ja tietenkin voi kommentoida suoraankin...).

Kirjastot.fi, kirjastojen linkkilista, 75 Grafiikka. Valokuvaus. Aika laaja linkkilista, lyhyet luonnehdinnat. Ihan tuoreitakin löytöjä.

Silmälasien käyttäjänä (ei piilolaseja) kuvaamiseni pakkasella vaatii vähän erikoistoimia. Ennen uloslähtöä olen laittanut laseihin optikolta ostettua huurteenestoa (Optik Boy), sitä suihkutetaan pinnoille, annetaan rauhassa kuivua ja kiillotetaan kunnolla. Pieni suihkepullo maksaa noin viisi euroa. Omassa käytössäni pullo on kestänyt jo vuosia. Kuvausten jälkeen olen ennen sisällemenoa ottanut kamerasta muistikortin pois. Kameran olen sitten jättänyt rauhassa kameralaukkuun (tai oikeastaan reppuun) lämpenemään. Jos kylmästä tuo kameran suoraan sisälle lämpimään, niin kameraan tiivistyy kosteutta, joka ei varmaankaan ole hyväksi. Tavalliset sormiakut (NiMH) hyytyvät pakkasessa nopeasti, niitä/kameraa voi pitää taskussa lämpimässä. Sinällään kamera kestää hyvin pakkasta.

Aiemmin olen lukenut tapauksista, jossa päiväksi parinkymmenen asteen pakkaseen jätetyn digipokkarin lcd-näyttö on jäätynyt säröille. Parin viime vuoden aikana en ole tällaisista tapauksista lukenut. Digikameraa kuljetetaan nykyään talvivaelluksillakin mukana.

Foorumilta: "Ulkoilman kosteudella ei ole mitään merkitystä kondensoitumiseen (tässä tapauksessa). Sisälämpötila on n.21°C ja normaali huonekosteus on n.50%. Ilmassa oleva vesihöyry tiivistyy vedeksi n.10°C:n lämpötilassa. Kapineet, jotka ovat tuon lämpötilan alapuolella ovat märkiä.

Muovipussituksen idea on siinä, että pakkasilman suhteellinen kosteus voi olla 95%, mutta ilman vesisisältö on pieni (kylmyydestä johtuen). Esim ulkoilma -10°C, kosteus 95%. Kaste(huurre)piste -9,5°C. Tuossa ilmanlämpötilassa esineisiin muodostuu huurretta. Viedään tuota ilmaa muovipussissa sisälle (21°C). Lämpötilan ollessa huonelämmöissä pussi-ilman suhteellinen kosteus on ainoastaan n.11%, joka on erittäin kuivaa. Kamera pussissa pysyy kuivana. Kameran annetaan olla pussissa, kunnes sen lämpötila on vähintään 10°C. Mieluiten huonelämpö."

Photo.net, foorumi.

Black Star Rising, The Wow Factor: 10 Tips for Dynamic Image Design. Näitä ohjeita on luettu kymmeniä kertoja, vähän eri muodossa vain. Muutamassa minuutissa silmäilty, mutta kovin monella periaatteet eivät liene selkäytimessä. Valokuvaaminen on yksinkertaista puuhaa, jos sen osaa. Lukeminen on hieman eri asia kuin luetun soveltaminen. Kuvauksen perusteita on hyvä säännöllisesti kertailla ja yrittää itse niitä noudattaa. Sääntöjä voi sitten ruveta rikkomaan, kunhan ensin tietää nämä säännöt.

Digital Photography School, Creating Adobe Lightroom Presets.

Casiolta uutta.

Sonylta uutta.

Diyphotography.net, The (Really HUGE) Kimel Bouncer. Salamavalon pehmentäjä, mitä isompi sen parempi.

IR, Canon 5D Mark II update fixes "black dot" problem.

Dpreview.com, SDXC expands SD into Terabyte territory. Speksit lupaavat hyvää, kokoraja kasvaa 32GB -> 2TB. Nopeudetkin kasvavat. Lähinnä tarkoitettu divideomarkkinoille, mutta still-kameratkin hyötyvät uudesta korttityypistä.

Dcviews.com, Polaroid launches the Polaroid PoGo Instant Digital Camera (lehdistötiedote). Maaliskuun alussa myyntiin, $199. 10 printtiä maksaa $4.99. 5cm x 7.6cm.

Trustedreviews.com, Sony Cyber-shot T500. Elokuussa 2008 julkistettu. Ultrakompakti, 10 megapikseliä, 33-165mm, 5-kertainen zoom, kuvanvakaaja, 3.5 tuuman lcd-näyttö, ei etsintä, litiumioni-akku. Arvosana 7/10. Suomen Sony. Suomen hinta on n. 350 euroa.

Ephotozine.com, Manfrotto 055CX Pro3. Hiilikuitukolmijalka. Suomen hinta on n. 150 euroa n. 330 euroa.

 

08.01.2009   (linkki)

Foorumilaisten kuvia (tai pikemminkin kuva):

Frameful, HEO:n opiskelijoiden blogi. Kommenteissa on paljon mielenkiintoista luettavaa.

Suomen Valokuvahistoriallinen Yhdistys, Kamerataivas - Suomen kameramuseo. Toinen toimintakesä takana.

(Foorumilta) Tällainen ongelma, "Objektiivi ei irtoa rungosta (40D)"... Canon 50/1.8 II jumiutui, "Painaessa objektiivin vapautusvipua, lähtee kakkula kiertymään ihan lupaavasti, mutta tökkää kesken kaiken johonkin kovaan esteeseen - töks. Arvioin kierron jäävän noin puoleen väliin.".

  • ja sitten mahdollinen ratkaisu: photo.net, 50mm 1.8 lens stuck on my XTi
  • Photo.netin tapauksessa pienen pieni ruuvi oli tullut objektiivista vähän esiin (estää kiinniolevan objektiivin kiertymisen). Objektiivi oli lähtenyt irti, kun oli vähän venkuteltu edes taas ja samalla kierretty. Sitten pikkuriikkisellä ruuvimeisselillä oli kierretty ruuvi vähän sisään.

Valokuvatorstai, 114. haaste. Haaste on kolmen sanan tekstiote "... silirimpsis, sileä tie..."

  • Osallistuminen, ohjeet.
  • 113. haaste. Haastesana oli lämpö. Haasteen otti vastaan 147 kuvaajaa.

Panttihuutokauppa Helsingissä 14.1.2009. Lähtöhinta on ohjeellinen. (Välillä panttaaja lunastaa pantin ennen huutokaupan alkua... Kaikkea ei siis aina tule huudettavaksi).

  • DIGIKAMERA CANON IXUS 55 5.0MP 30 e
    MUISTIKORTTI 256MB
    OHJEET
    EI LATURIA
    - 56 euroa

    DIGIKAMERA ADVENT MP 82 8MPIX 30 e
    USB-JOHTO
    NAHKAKOTELO
    - 30 euroa

    KAMERARUNKO NIKON D 70 270 e
    OBJEKTIIVI NION NIKKOR AF-S 18-70 MM
    USB-JOHTO 3 AKKUA LATURI USB-JOHTO YM TARVIKKEITA
    LAUKKU
    - 260 euroa

Tietokone, Applelta maailman ohuin ja kevein 17 tuuman kannettava. Ei merkittäviä laiteuutuuksia Macworldissä

Photo.net, foorumi.

Canada's National Post, Photos. Sieltä sitten vaikkapa:

Reuters, Photo technique: repeat after me. 29 kpl. Saman kuvaelementin toistaminen.

Digital Photography School, Playing With Fire - How to Photograph Fire.

Suomen Olympus, uusia malleja.

Olympukselta uusia malleja.

Sonylta uutta.

Canonilta uusi firmware, Canon EOS 5D Mark II, v.1.0.7. Black dot + vertical banding. Canon's Digital Photo Professional (DPP) ja Picture Style Editor, uudet versiot. Suurin osa käyttäjistä ei ole näihin kahteen ongelmaan koskaan törmännyt.

Lisää Halo Efektiltä linkkejä (delicious, Halo Efekti's Bookmarks):

  • Tiltshiftmaker.com, upataan kuva (joko omalta koneelta tai sitten kuvan urli), liukusäätimellä valitaan efektin koko (vain vertikaalisti), sitten odotetaan ja imuroidaan haluttaessa täyskokoinen versio kuvasta. Jotta efekti toimisi kaikkein tehokkaimmin, niin kuvan olisi hyvä olla ylhäältä kuvattu ja vähän kauempaa. Muutakin voi tietenkin kokeilla.
  • Halo Efekti, Fake-tiltshift

Photographyblog.com, LensAlign Focus Calibration System (lehdistötiedote).

  • (pitänee laittaa ostolistalle: objektiivien tarkennukset saisi ihan kohdalleen)

The Online Photographer, Too Close for Comfort. Kuvaajalla aika tiukat paikat.

Photo Business News & Forum, Copyright infringement? Gizmodo liitti Jill Greenbergin kuvan itkevästä lapsesta Las Vegasin messurakennusten eteen. Kuva otettiin pois, kun Gizmodoa kritisoitiin tekijänoikeusrikkomuksesta. Ns. siteerausoikeus koskee vain asiayhteyttä. Suomen laki ei paljoa eroa USA:n käytännöistä. Jokaikinen netistä kuvia sivuilleen nappaava bloggaaja rikkoo tekijänoikeuksia, jollei kyse ole lehdistökuvista tai siteerausoikeuksen piiriin kuuluvasta tekstistä (esim. arvostelu tms.). Pelkkä kuvituskuva blogissa rikkoo lakia.

(Foorumilta) Birdforum.net, Andy Bright's Digiscoping Forum.

Lensrentals.com, Teleconverters 101.

Fotosidan.se, Skydd för frusna kameror. Tämä ei taida oikein toimia, pelkkä eristys, ei mitään lämmönlähdettä.

 

07.01.2009   (linkki)

TV tänään: YLE Teema: Annie Leibovitz - elämää linssin läpi. Ks. digicamera.netin etusivulta.

Foorumilaisten kuvia:

Kappas.fi, kuvablogi.

Pekka Potka, Canon EOS 5D MkII: Ensimmäinen kuukausi. Kuvia kaikilla tasaherkkyyksillä ISO 100, 200, 400, 800, 1600, 3200 ja 6400. Kuvauskokemuksia kuukauden ja 2.000 ruudun jälkeen.

Juha Kuvaa, Erroria kamerassa. Sekaisin mennyt muistikorttikin voi aiheuttaa kamerassa toimintavirheitä.

Halo Efekti, Viimeiset kuvat ja kameraottelu.

Lintukuva.fi:n sivuilta:

Suomalaisen internet-palveluntarjoajan Nebulan Kuvat.fi -galleriasta (50GB, kaksi euroa kuukaudessa) on ilmestynyt myös ilmaisversio, johon voi tallettaa gigan verran kuvia (tai vaikka videota). Ominaisuudet ovat samat kuin täysversiossa, mutta ei kansioiden piilottamista/salasanasuojausta, ei css-tyylisivun muokkausta eikä kuvien automaattista vesileimausta.

  • (9.10.2009: ja niille ilmaissivuille saa sitten Nebulan omat mainoksetkin ihan ilmaiseksi!)

(puolentoista kuukauden takaa) Suomen Kuvalehti, Fotofinlandia 2008 -pääpalkinto Hannes Heikuralle, 21.11.2008.

Tässä vähän lisää vuokrastudioista Helsingin seudulla: kuvatoimisto Cartina, kuvaus.fi, Kohtuuhintainen vuokrastudio, Meilahti, Helsinki.

Boston.com, Icy days and nights. 34 jääkuvaa ympäri maailmaa.

Popular Photography, 15th annual reader's Photocontest 2008. Voittajakuvat, kuusi sarjaa.

Photo.net, foorumi.

Ephotozine.com.

Yanick's Photo School, YPS’s Best Photography Tutorials of 2008.

Northlight-images.co.uk, How to be a professional photographer?

Photopreneur, Make Money Selling News Photos. Demotix. Kuka tahansa voi upata kuvia, ei mitään erityisiä teknisiä vaatimuksia, aiheetkin voivat olla mitä tahansa. Mutta mitä tavallisempi aihe, sitä parempi kuvan pitää olla. Hinnat ovat perinteisten kuvatoimiston tasoa, nyt ei ole kyse mistään puolen dollarin kuvista. Tavallisten kuvien hintahaitari on $150 - $500, erikoisempien ja kiinnostavien kuvien hinnat neuvotellaan sitten erikseen. Jos kuvat eivät herätä kiinnostusta, niin ne poistetaan uudempien tieltä.

Earthboundlight.com, Dodge, Burn and Sponge, the Photoshop CS4 Way (Photo Tip of the Week).

Diyphotography.net, The Strobist Corner - Extending Your TTL Flash Cord. Ainakin 15 metriä, yksityiskohtaiset ohjeet.

Popular Photography, How to Photograph Snowflakes. Yksinkertaiset ohjeet.

cnet, Underexposed, Google to release Picasa beta for Mac.

cnet, Underexposed, iPhoto update helps show merits of geotagging. Applelta iPhoto 09.

Askthephotographer.com, After announcing closure, JPG courted by potential buyers.

Canon.com, Canon celebrates 50 years of single-lens reflex camera sales. More than 50-million units produced since 1959. Viime loppuun mennessä Canon oli valmistanut 53.68 miljoonaa järjestelmäkameraa.

IR, DataRescue Updates PhotoRescue. Maksullinen kuvien/tiedostojen palautus/pelastusohjelma. Alla taas luettelo ilmaisista pelastustusohjelmista (jos sattuu vahingossa vaikkapa formatoidaan kortit, kuvien palautus on helppoa ja yksinkertaista, kannattaa kokeilla jo etukäteen):

cnet, crave, Fuji helps Polaroid fans move on. Kodak joutui luopumaan omasta instant-kamerastaan, mutta Fuji lisenssoi idean Polaroidilta (tietyin rajoituksin). Fujin kuvat ovat luottokorttikokoa.

Digital Outback Photo, Nikon D3x Review Diary.

Bobatkins.com, A look at a few 24mm lenses. Päivietty. Canonia.

Photoreview.com.au, Lensbaby Composer. Valikoivaa bokehia. Kaikki säädöt pitää tehdä käsin. Jälki ei kuitenkaan vastaa oikeita Tilt & Shift -objektiiveja.

 

06.01.2009   (linkki)

Suomen valokuvataiteen museo tänään klo 14: Kuvataiteilija Hannele Rantala esittää teokseensa, punamustavalkea 1918, liittyvän performanssin. Museon pääsymaksu. www.fmp.fi

Syyskauden 2008 näyttelyt esillä viimeistä päivää:

  • Ismo Hölttö & Mikko Savolainen -retrospektiivi
  • Punamustavalkea 1918
  • Uuden Suomen tapaus, 2,5 miljoonaa negatiivia

Foorumilaisten kuvia:

Aamulehti, Pakkanen paukkuu ja jää hohtaa, lähetä meille upeimmat talvikuvasi!

Hilavitkutin.com, BRNO baLens Cap - linssinsuojus, jolla voi mitata valkotasapainon. $55.

Prosessori, MEMS tarkentaa kännykän kameran. Chipworks analysoi Motorolan tekniikan.

Reuters, Pictures of the Month: December, 53 kpl.

Photo.net, foorumi.

Pdnpulse, Redo: JPG Magazine Actually For Sale. Mahdollisia ostajia on ainakin 20 kpl, sivujen sulkemisilmoitus taisi olla vain tekosyy työntekijöiden irtisanomiseen/vähentämiseen.

Pentaxilta uusia Optio-kameroita.

Kodakilta uusia kameroita.

Phase One Capture One 4.6, uusi versio.

The Digital Journalist, Tech Tips January 2009, Chuck Westfall.

  • Quality level of 6 vs. 10 of jpgs?
  • 40D:n native ISO?
  • 5D autofocus?
  • Custom Functions 4-1 and 4-3? AE Lock [*] button? Canon 30D.
  • Metering modes. Center-weighted average, evaluative, or spot?
  • 5D, mirror lock, AEB
  • optional focusing screens for EOS-1Ds Mark III
  • EEs and 4x5 screens, EOS-1D
  • Do CF cards ever wear out?
  • Is there a preferred way to pack a camera/lens combo in a camera bag?

Canon Digital Learning Center, Back-Button Auto Focus Explained. Mitäs virkaa sillä AF-ON -napilla oikein on?

(kertausta) Jeffrey Friedl’s Blog, Jeffrey’s Autofocus Test Chart.

Shorpy.com, Seven Up: 1920. Uimapuvut taisivat ennen vanhaan paljastaa enemmän kuin peittää. Ja mitä sitten tapahtui, kun nuo uima-asut kastuivat?

Kamera & Bild, Sony A900, Seriös satsning från Sony. "En extemt högupplöst kamera behöver inte vara bäst på brus för att vara mycket intressant för flera kategorier av fotografer. Sony a900 är väldigt bra kamera för den som vill ha maximal upplösning och ett proffsigt kamerahus till en rimlig kostnad."

cnet, Underexposed, Need an SLR for traveling? Props to Olympus E-3.

Slrgear.com, Tamron 18-270mm f/3.5-6.3 Di II VC LD Aspherical IF Macro AF. Kroppikennoisille, joissa polttoväli on 28-419mm, 15-kertainen zoom, kuvanvakaaja, mukana tulee vvs. Tarvittava terävyys saadaan vasta alkaen aukosta f8. Tynnyrivääristymää on ymmärrettävistä syistä paljon laajakulmapäässä. Paino 560g, filtterikierre 72mm. Suomen hinta on n. 560 euroa.

 

05.01.2009   (linkki)

Rupuranta.net, vaihteeksi pysäyttävä kuva, Kalaonnea katalilla ensijäillä. 4/1-2009.

Pohdiskeleva liftari, Mitkä valokuvakirjat ovat must?

HS, Dokumenttielokuva esittää uusia epäilyjä Capan kiistellystä sotakuvasta. Robert Capan legendaarinen sotavalokuva Kuoleva sotilas ilmestyi ensi kertaa ranskalaisessa Vu-lehdessä 1936.

Turun Sanomat, Arktista vimmaa lumessa. Oululainen valokuvaaja Anni Kinnunen (s. 1978) pyyhkäisee töissään valokuvaan usein liitetyn todellisuussidoksen lähes tyystin pois. Hän ohjaa valokuvissaan huomion kohti fiktiota, kohti kuvitteellista asettumalla itse kameransa eteen visualisoimaan kertomusta valolla leikkivästä naisesta pohjoisen yömaisemassa.

  • Anni Kinnunen: 120 km/h Vanhan Raatihuoneen galleria, (Vanha Suurtori 5) 11.1.2009 saakka

Keskipohjanmaa, Kaikille maailman tytöille. Miina Savolaisen kymmenen vuoden työ upeaksi kirjaksi.

Ilkka, Valokuva voimauttaa ihanat tytöt. Viime vuoden koskettavin taidekirja taitaa olla tässä.

  • Miina Savolainen: Maailman ihanin tyttö. 204 s. Blink Entertainment 2008

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, How to Make a Bubble Portrait using Photoshop CS3.

Democratandchronicle.com, Kodak bets on film lovers. Filmi ei ole vielä kuollut.

Photosig, Portrait postprocess. Monenlaista, mutta ei liian yksityiskohtaisia neuvoja, aika paljon parannetaan kuvattavaa.

Photocritic.org, Ambrotype photography. Yli puolitoista sataa vuotta vanha menetelmä valmistaa kuvia.

Lensrentals.com, The Budget SLR Gourmet. Monenlaista ostovinkkiä.

Diyphotography.net, Stabilizing Your Camera In A Driving Car.

Photozone.de, Nikkor AF-S DX 18-105mm f/3.5-5.6G ED VR. Kittiobjektiivi, kroppikennoisille (27-157mm), kuvanvakaaja, 420g, 67mm. Tynnyri/tyynyvääristymää, värivirhettä, hinnan takia kuitenkin houkuttaa. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 300 euroa.

 

04.01.2009   (linkki)

Vielä ehtii tänään: Ismo Kajanderin dialogi-näyttely Nina Rantalan kanssa Valokuvagalleria Hippolytessä.

Foorumilaisten kuvia:

  • Mika Mäkelä photography, Koli 27.12.2008
  • remonen.fi/kuvat, gallerioita (Esim. Espan Tuomaan markkinoista kuvia, näkyy hyvin Espan yöaikainen valaistus. Flash-gallerioiden tapaan yhteenkään kuvaan tai galleriaan ei voi suoraan linkata...).

Vuoden Luontokuvat 2009, sähköinen lataussivu on nyt ollut auki pari päivää. Ks. kilpailun säännöt, digicamera.netin uutiset 15.12.2008. Lataussivut ovat auki päivittäin 2.1.2009 - 16.2.2009 klo 6 - 24.

  • Rekisteröitymisen jälkeen on yksi viikko aikaa tietojen muuttamiseen ja kuvien lataamiseen – tämän jälkeen rekisteröity tunnus suljetaan. 1.2.2009 alkaen latauksille ja muutoksille varattu aika lyhenee, kuvat on tällöin ladattava 48 tunnin kuluessa rekisteröitymisestä.
  • Kuvien viimeinen sähköinen toimituspäivä on 16.2.2009. Kuvat kannattaa ladata hyvissä ajoin. Varsinkin viimeisinä päivinä palvelu saattaa ruuhkautua niin, että kuvien lataaminen vaikeutuu tai estyy.
  • Kilpailuun voi osallistua myös toimittamalla osallistumislomake ja kuvat postitse. Viimeinen postituspäivä on 16.2.2009 (postileiman päivä

Antin Itä-Bloggi, Espoo36Esbo - Näyttely 2008. Antti Sunellin kuvia Espoosta Galleria Espoonsillassa syyskuussa 2008. Esillä oli 36 printtiä, jotka valittiin näistä noin kahdeksastakymmenestä kuvasta. 86 kuvan nettigalleria.

aikapahablogi -blogi, Flickr voi monimutkaistaa taidevalokuvaa.

  • (mielenkiintoinen aihe, tästä voisi löytyä enemmän tai vähemmän osuvia esimerkkejä)

Janneheimonen.net, Nikon AF-S 300/2.8 IF-ED VR Nikkorin jalustapanta - Osa 2. JAS-tekniikka ja Nikon hoitivat pisteet kotiin.

(Foorumilta) Tällaisia huijausyrityksiä on tullut suomalaisillekin hääkuvaajille. Kuuluu luokkaan nigerialaiskirjeet.

"The criminal poses as someone arranging a wedding. He contacts a professional photographer to book him for a wedding. Then he/she sends a large cashier's check as payment. The check is larger than the amount of the photography package."

...huijattavaa kuvaajaa pyydetään vähän myöhemmin pikaisesti lähettämään shekin ylijäävästä osasta rahaa kolmannelle osapuolelle. Shekkiä ei tietenkään ole tässä vaiheessa vielä ehditty lunastaa...

(tämän kaltaisista huijausyritykistä olen lukenut dpreview.comin foorumilta, ihan vakuuttavan oloista tekstiä...)

Mannerheimin lastensuojeluliitto järjestää peruskoululaisille Foto 09 -valokuvakilpailun teemalla Miltä Koulurauha näyttää? Tarkoitus on kertoa kuvilla tarina siitä millainen on koulu, jossa kaikki viihtyvät ja jossa kaikilla on turvallinen olla.

Kilpailussa on kaksi sarjaa:

  • 4.-6. luokille ja
  • 7.-10. luokille.

Palkinnot: Kummankin sarjan voittajat palkitaan Canon EOS 1000D (+ objektiivi EF-S 18-55 IS) digitaalijärjestelmäkameralla.

Lue lisää MLL:n sivuilta

Muutama keskustelu HS:n verkkosivuilta, kaikki aiheet ennestään tuttuja.

MuroBBS, Piparkakkutalo-kilpailu 2008 TULOKSET!

Photo.net, foorumi.

The New York Times, In Photography, What Puzzles the Eye May Please the Mind.

Vähän lisää JPG Magazinen lopettamisesta:

Beyondmegapixels.com, Spatial Relationships and Distortion. Muutama yksinkertainen kuva havainnollistaa telen, laajakulmaobjektiivin ja normaaliobjektiivin erot.

IR, Mars Rovers Celebrate Five Years of Science, Discovery and Photos. Mars-mönkijä lähettää edelleen kuvia maahan viiden vuoden jälkeen. Yli neljännesmiljoona kuvaa on jo lähetetty.

Luminous Landscape, Sony A900 and Canon 5D MKII. The New Market Leaders Duke it Out. Täyskennot, yli 20 megapikseliä, normaalikokoiset rungot ja alle 3.000$:n hinta. Ensi kertaa tässä luokassa ammattilaisen laitteet kenen tahansa ulottuvilla. Sonylla on kuvanvakaaja rungossa, Canonilla on videokuvaus ja Liveview.

Cameralabs.com, Nikkor DX 18-55mm VR. Marraskuussa 2007 julkistettu, halpismalli eli ns. kittiobjektiivi, kroppikennoisille (27-83mm), kuvanvakaaja (kolme pykälää. Arvosana 71%. Suomen Nikon. Suomen hinta on n. 210 euroa.

 

03.01.2009   (linkki)

Foorumilaisten kuvia:

(Foorumilta) Muutama uudenvuodenkuva lisää:

HS, Vuosi 2008 kuvina. HS:n valokuvaajat valitsivat parhaat kuvansa vuoden 2008 tapahtumista ja ihmisistä, kuvia kertyi 175. Mukana mm. Fotofinlandia 2008 -voittaja Hannes Heikuralta 19 kuvaa.

Hopeinen Omena, Save for web... Värit vääristyvät?

Aamulehti, Uusi vuosi 2009. Kuvia ympäri maailmaa, 27 kuvaa.

Talouselämä, Kuvagalleria: Marimekon murroksen vuodet. 16 kuvaa.

Photo.net, foorumi.

Reuters, Welcome to 2009! 46 kuvaa.

The New York Times, New Year’s Eve Around the World. 11 kuvaa.

Lisää Smashing Magazinea, joitakin linkkejä, ilmestyneet syyskuun puolenvälin jälkeen.

JPG Magazine lopettaa, ks. blogi, JPG Magazine Says Goodbye. Nettiyhteisön joitakin vuosia kuukausittain ilmestynyt paperilehti on tullut tiensä päähän. Nettisivutkin suljetaan maanantaina 5.1.2009, kannattaa imuroida pdf-muotoiset lehdet (kaikista numeroista ei pdf-versiota). Yhteisö kasvoi kooltaan parinsadan tuhannen kuvaajan kokoiseksi. Edelleen blogista: A Glimmer of Hope.

Pbase/magazine, pdf-lehdellä ei ongelmia, jo 12. numero on ilmestynyt, kaikki heti luettavissa, ilmaiseksi. Vähemmän kuvia ja enemmän teknisluonteisia kirjoituksia kuin JPG Magazinessa.

IR, Canon MP980. Canonin monitoimitulostimien kärkeä, negojen/diojen skannaus, oikea duplex ja harmaa väri m/v-tulostusta varten. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 300 euroa.

 

02.01.2009   (linkki)

Viikon 1 kuva on otettu eilen Ruoholahdessa: Kun meri jäätyy.

Valokuva: Jouko Heikkilä.Jouko Heikkilä, Sampo
5.1.2009 asti

Laterna Magican Sampo-näyttelyssä on esillä Jouko Heikkilän ottamia kuvia Kymin paperiteollisuudesta. Heikkilä on kuvannut Kymin paperitehtaan vaiheita vuosikymmenien ajan.

Galleria ja kirjakauppa
Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15

Vesieläimiä Ruoholahden metroasemalla
31.1.2009 asti

Ruoholahden metroasemalla on näyttely Antti Kolin Helsingin ja sen lähiympäristön vesieläimistä, erityisesti linnuista.

Ruoholahden metroasema, Helsinki

Valokuvaajan ammattitutkintoon valmistava koulutus (ammattiopisto Lappia)

Koulutus valmistaa näyttönä toteutettavan valokuvaajan ammattitutkinnon suorittamiseen ja on tarkoitettu valokuvauksen ja tai muun viestinnän parissa työskenteleville henkilöille, jotka haluavat täydentää ja laajentaa osaamistaan.

Koulutus kestää n. 1,5 vuotta ja sen voi suorittaa työn ohessa. Kurssiohjelma muodostuu lähiopetusjaksoista ja etäopiskelusta. Lähiopetusjaksoja on noin kerran kuukaudessa. Jaksot sijoittuvat aina viikonloppuun.

VAT-koulutukseen hakevalta edellytetään valokuvauksen perustietojen hallintaa. Mm. aukkojen, aikojen ja polttovälien tulee olla hakijalle tuttuja käsitteitä käytännön valokuvauksen parista.

Pimiötyöskentely poistui kurssiohjelmasta kokonaan viimeisimmän VAT-kurssin myötä, mutta siitä huolimatta pimiö on säilytetty ja edelleen opiskelijoiden käytettävissä.

Koulutusjaksojen studiokuvauksen opettajana toimii valokuvaaja Jari Eklund. Toisena kouluttajana on tunnettu lehtikuvaaja ja valokuvataiteilija Jaakko Heikkilä, joka vastaa VAT-koulutuksen ympäristöpainotteisesta alueesta.

Koulutuksen järjestäjää Ammattiopisto Lappia Torniossa.
Ammattiopisto Lappia on Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappian ylläpitämä oppilaitos, jossa on järjestetty Valokuvaajan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta vuodesta 2004 alkaen.

Koulutusaika: 1.3.2009 - 31.8.2010
Hakuaika: 29.01.2009 mennessä
Allekirjoitettuun hakemukseen tulee liittää valokuvauspainotteinen CV (kuvaustehtävät, julkaistut kuvat, näyttelyt, julkaisut, toiminta valokuvauksen parissa) ja 5 - 7 valokuvaa käsittävä portfolio.

Suomen valokuvataiteen museon Kännykkäguide:
Soittamalla numeroon 0800 0 6866 saat tietoa Suomen valokuvataiteen museon näyttelyistä. Puhelu on soittajalleen ILMAINEN.

Pdf-tiedostosta näet kymmenen valokuvaa Ismo Höltön ja Mikko Savolaisen retrospektiivistä. Valitse niistä kuva, josta haluat kuunnella lisätietoa. Soita numeroon 0800 0 6866 ja näppäile kuvan numero ja paina ruutu-näppäintä (#). Puhelut kestävät minuutin tai pari. Jos haluat antaa palautetta, näppäile 11#.

Ismo Hölttö & Mikko Savolainen -retrospektiivi on esillä Suomen valokuvataiteen museossa 6.1. asti.

Art-Tuusulanjärvi ry järjestää kaikille avoimen valokuvauskilpailun, jonka aiheena on teksasilaisen Ralph Westphalin vuonna 1979 suunnittelema Kolmisointu-veistos. Keltaiseksi maalattu 11 metrin korkeuteen kurkottava teräksinen teos on Suomen suurin julkinen veistos. Art-Tuusulanjärvi lahjoitti sen sponsorien avustuksella vuonna 1979 Järvenpään kaupungille. Nimikilpailun kautta kaupunkilaiset antoivat veistokselle nimen Kolmisointu.

Kolmisointujen kaikki vuodenajat ja kujeet -valokuvauskilpailuun voi osallistua 3.8.2009 saakka. Kaikenlaisilla kameroilla otetut kuvat kelpaavat, myös kännykkäkuvat.

Voittaja julkistetaan Kolmisointujen 30-vuotistapahtumassa 15.11.2009 Rantapuistossa. Palkintoina mm. digi-kameraa, matkaa, lounasta ja pizzaa.

Kaikki kilpailuun osallistujat ja tukijat kutsutaan Vip-vieraina Kolmisointujen 30-vuotisjuhliin elokuussa 2009 Rantapuistoon.

Lue lisää

Foorumilaisten kuvia:

Jatkoa, tuoreita ilotulituskuvia:

Taivasalla.net, Helsinki: Uudenvuoden ilotulitusta kuvattuna Pohjoissataman yli kohti Katajanokkaa.

Rankoilla kärjistyksillään ja provoillaan ja mustavalkoisilla mielipiteillään monen vuoden aikana huomiota ker(j)ännyt Jore Puusa on jälleen linjoilla.

  • puusa.blogspot.com
  • (...välillä ollaan niin metsässä kuin vain voi olla, välillä taas aivan asian ytimessä. Tekstejä tulkittaessa lukijakriittisyys kunniaan, valmiiksi pureskeltuja mielipiteitä ei kenenkään ole pakko sellaisenaan hyväksyä...)

Ylioppilaslehti 16.5.2008, 09/2008, Sihtaaja. Tuukka Koski vaihtoi ammattinsa alle kolmekymppisenä kokista ruokakuvaajaksi, sillä miksipä raataa Michelin-ravintolassa, jos voi elättää itsensä paljon leppoisammin.

  • Nyt hän on kuvannut Glorian viini & ruoka -lehden lisäksi muun muassa Viini-lehteen, Imageen sekä Viisi tähteä -lehteen, joka on ravintola-alan ammattijulkaisu. Kosken kuvat ovat tuttuja myös televisiotuottaja Saku Tuomisen Aglio & olio -pastakeittokirjan sivuilta.
  • Töitä siis riittää, ja Revon mukaan myös lahjoja. Koski tienaakin jo nyt samat pari tuhatta euroa kuussa kuin keittiössä, ja huomattavasti vähemmillä työtunneilla.

Jukka Korpelan sivut, Erkki Peltomaa, Video- ja valokuvaussanasto, englanti-suomi. Paljon termejä, silloin tällöin on hyvä itsekunkin tietää suomenkielinen vastine sanalle. Oikein asiallinen sanasto.

Janneheimonen.net, Pitkä valotus ja tähtitaivas - osa II - Pala vuoden ensimmäisen illan tähtitaivasta…

Pixsylated.com, Genius Of Photography Series. BBC:n The Genius of Photography Series, 37 kpl kymmenen minuutin videoklippejä, YouTube.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, 13 Great Examples of Slow Sync Flash Images.

Photographyblog.com, How to Become a Professional Photographer.

Lensrentals.com, Canon's Error 99: the Man, the Myth. Pakkoluettavaa canonisteille.

Nikonians.org, Tips and Tricks. Päivityksiä.

Steve Sanders, Tech Corner, January, dSLR Video.

Gizmodo.com, Dealzmodo Hack: Outfit Your Camera Like a Pro (Hobo).

Divephotoguide.com, Underwater Photography & Video Best of 2008.

1001noisycameras.com, Best selling DSLRs in Japan in 2008 (almost) - too close to call! Japanin markkinoilla.

Camera47.com, Lensbaby Composer. Kuvan satunnaiseen sumentamiseen tyyliin Tilt & Shift. $270.

 

01.01.2009   (linkki)

Hyvää Uutta vuotta!

Foorumilaisten kuvia:

Tuoreita ilotulituskuvia:

Warthog.fi, vuoden viimeisessä kirjoituksessa 31.12.2008 kerrotaan mm. muutama tärkein asia viime vuodesta.

Ylitalot.net, Vuoden 2008 parhaimmisto.

Speed.pic.fi, Kuva päivässä 2008.

Light Scrape, Shooting (fireworks and photos). Yksi säästetty kuva.

Sfnet.harrastus.valokuvaus.digi.

Photo.net, foorumi.

Digital Photography School, 10 Hot Photography Tips and Tutorials from 2008.

Rob Galbrait, The Bee picks the best of 2008. Kolme galleriaa, Sacramento Bee.

Epic Edits Weblog, 2008: Best Articles of the Year.

Petite Modeling Tips, blogissa vuonna 2008 merkintöjä 545 kpl (osa aika pitkiäkin). Ihan mielenkiintoista tekstiä, voi soveltaa Suomeenkin. Näkökulma on kuvattavan puolella ja vielä naismallin kantilta.

  • (ihan aluksi kannattaa pysäyttää oikealta ylhäältä sininen blogradiotalk)

Panodigg.com, Daily fresh panoramas. Yhden asian nettisivut.

Planetneil.com, camera settings: Canon EOS-1 D Mark III. Ei mitään turhaa hienostelua.

Vimeo.com, Behind the Scenes of Doug Burr's "Should've Known" Music Video. Videon kuvaukseen on käytetty myös Nikon D90 -järjestelmädigiä.

Time, Facebook's War on Nipples. Rintaruokintakuvat pannassa Facebookissa.

Jens Dresling, Politiken, lehtikuvaaja. Tarvikkeet, klikkaamalla kutakin kohtaa tarkempaa tietoa (kuvaa ja tanskan kieltä).

 

Helmikuun uutiset

Lähetä uutisvinkki:


Matti Harju

 

Armi Hölttö (näyttelyt, kilpailut, tapahtumat)

 

| sivun alkuun | Kaikki uutiset |

 

 


Hae Google:sta

Uutiset