No, näin eläkeläisenä jonka puoliso on lomautettu joutuu pakostakin harkitsemaan muitakin asioita kuin poliittisen bannin orjallinen noudattaminen moraaliposeerauksineen. Kuinka helposti luulet 61-vuotta täyttäneen saavan uuden työpaikan nykyisessä Suomessa? Itse jouduin irtisanotuksi 60-vuotiaana vajaat 10 vuotta sitten kun koko toimipiste lakkautettiin mutta pääsin irtisanomisajan jälkeen heti työkyvyttömyyseläkkeelle. Kymmenestä muusta irtisanotusta puolet ei saanut enää koskaan uutta työpaikkaa vaikka olivat minua 4-6 vuotta nuorempia. Onni yksillä kesä kaikilla.jalkkis kirjoitti: ↑Tammi 29, 2024 22 : 58Sulle asiat on mitä välii, kun halvalla saa. Mulle ei.määvaan kirjoitti: ↑Tammi 29, 2024 20 : 07Mutta Honor ei ole bannattu kuten Huawei, joten mitä väliä, tulokset ja hinta ratkaisee. Tuo Huawein saama bannikin oli puhtaasti poliittinen tuomio kun Huawei teki luurikameroita joiden laatuun jenkeillä on vielä 3-4 vuoden tuotekehitysaika kurottavana.jalkkis kirjoitti: ↑Tammi 29, 2024 18 : 15Rautahan tuossa on jees. Se iso, ehkäpä ylitsepääsemätön miinus on, että ko. valmistaja on Kiinan valtion omistana. Eipä hirveästi hotsita pelata yhtään siihen suuntaan.määvaan kirjoitti: ↑Tammi 29, 2024 16 : 08On näköjään hinta laskenut jälleen satasen verran.
https://kauppa.dna.fi/tuote/p/honor-mag ... o-5g-black
Jos tuon kuvanlaatu ei mielestäsi nouse Pixel 8 Pro:n tasolle, niin kerro ihmeessä miksi, kun zoomien tarkkuuskin on Honorissa Pixel 8 Pro:ta parempi, kun huomioidaan kaikki DxOMark:in mittaustulokset. GCam:eista tuohon käy täysin ainakin BSG:n MGC_9.1.098_A11_V9 ja BigKakan AGC9.1.24_V11.0. Lisäksi BigKaka kykenee käyttäjän luvalla päivittämään kamerakohtaiset AWB-asetukset, Noise-asetukset ja CCT:n suoraan netistä optimaaliseksi päivittäin. Mikä tärkeintä Honorissa on 1/1.12" pääkameran kenno 20 % paremmalla f/1.6 optiikan valovoimalla mitä Pixel 8 Pro:n 1/1.31" pääkameran kenno ja Honorissa voi halutessaan valita pääkameralle myös f/4 aukon.
Mieluummin jenkkien valvonnan alla kuin Kiinan...
Google Pixel 8 ja 8 Pro
-
- Viestit: 5892
- Liittynyt: Syys 06, 2010 11 : 32
- Paikkakunta: Tervakoski, $ydän-$awon pakolainen ja suvun paluumuuttaja Suomen teollisen vallankumouksen ytimeen!
Re: Google Pixel 8 ja 8 Pro
Viimeksi muokannut määvaan, Tammi 30, 2024 2 : 57. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
*Fotoingenjöröverstelöjtnant, Suur-Sawon valtakunnan valokuvamarsalkan armollisella ylennyksellä*
-
- Viestit: 5892
- Liittynyt: Syys 06, 2010 11 : 32
- Paikkakunta: Tervakoski, $ydän-$awon pakolainen ja suvun paluumuuttaja Suomen teollisen vallankumouksen ytimeen!
Re: Google Pixel 8 ja 8 Pro
No tuskin ne sentään ihan huonoja ovat hintaisekseen.kuwaaja kirjoitti: ↑Tammi 29, 2024 23 : 10Seuraavaksi varmaan bannataan Lenovo, kun tekee liian hyviä läppäreitä.määvaan kirjoitti: ↑Tammi 29, 2024 20 : 07Mutta Honor ei ole bannattu kuten Huawei, joten mitä väliä, tulokset ja hinta ratkaisee. Tuo Huawein saama bannikin oli puhtaasti poliittinen tuomio kun Huawei teki luurikameroita joiden laatuun jenkeillä on vielä 3-4 vuoden tuotekehitysaika kurottavana.jalkkis kirjoitti: ↑Tammi 29, 2024 18 : 15Rautahan tuossa on jees. Se iso, ehkäpä ylitsepääsemätön miinus on, että ko. valmistaja on Kiinan valtion omistana. Eipä hirveästi hotsita pelata yhtään siihen suuntaan.määvaan kirjoitti: ↑Tammi 29, 2024 16 : 08On näköjään hinta laskenut jälleen satasen verran.
https://kauppa.dna.fi/tuote/p/honor-mag ... o-5g-black
Jos tuon kuvanlaatu ei mielestäsi nouse Pixel 8 Pro:n tasolle, niin kerro ihmeessä miksi, kun zoomien tarkkuuskin on Honorissa Pixel 8 Pro:ta parempi, kun huomioidaan kaikki DxOMark:in mittaustulokset. GCam:eista tuohon käy täysin ainakin BSG:n MGC_9.1.098_A11_V9 ja BigKakan AGC9.1.24_V11.0. Lisäksi BigKaka kykenee käyttäjän luvalla päivittämään kamerakohtaiset AWB-asetukset, Noise-asetukset ja CCT:n suoraan netistä optimaaliseksi päivittäin. Mikä tärkeintä Honorissa on 1/1.12" pääkameran kenno 20 % paremmalla f/1.6 optiikan valovoimalla mitä Pixel 8 Pro:n 1/1.31" pääkameran kenno ja Honorissa voi halutessaan valita pääkameralle myös f/4 aukon.
Mieluummin jenkkien valvonnan alla kuin Kiinan...
https://www.notebookcheck.net/Lenovo-Th ... 877.0.html
*Fotoingenjöröverstelöjtnant, Suur-Sawon valtakunnan valokuvamarsalkan armollisella ylennyksellä*
-
- Viestit: 12940
- Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41
Re: Google Pixel 8 ja 8 Pro
Joo...Mutta ei tämä nyt olet rahasta kiinni, koska Honor magic 5 pro on oikeasti hyvä luuri ja myös erinoaminen kamerapuhelin. Siinä on hyvä tekniikka ja melkein tuumanen kenno pääkamerassa.
Se on sitten eri asia, jos ei enää pysty sietämään kiinalaisia tuotteita. Ihan valideja perusteita sillekin.
Joka tapauksessa Honor magic 5 pro luuria myydään viralllisesti, laillisesti ja hyvällä mielellä myös suomi-kaupoissa. Google pelaa jne.
Mites muuten - oliko Honor magic 5 proohon simppelisti jotakin toimivaa asiallisesti toimivaa gcam modia mitä ei tarvitse pahemmin säädellä, vaan korkeintaan joku hyvä asetustiedosto ladata siihen?

'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
-
- Viestit: 5892
- Liittynyt: Syys 06, 2010 11 : 32
- Paikkakunta: Tervakoski, $ydän-$awon pakolainen ja suvun paluumuuttaja Suomen teollisen vallankumouksen ytimeen!
Re: Google Pixel 8 ja 8 Pro
GCam:eista omaan Honoriin käy täysin ainakin BSG:n MGC_9.1.098_A11_V9 ja BigKakan AGC9.1.24_V11.0. Muistaakseni nuo toimivat jopa ilman liiempiä säätöjä, mutta kun säätöjen tekemisen oppii, niin ei niihin juuri enää varttituntia enempää aikaa tuhraannu, joten olen tehnyt säädöt itse. Valmiita asetustiedostoja ei noihin modeihin kyllä löydy Honorin omistajille. Kerralla valmiita otoksia saa vain BigKakalla, koska BSG:n otoksissa ovat ihmisten kasvot hivenen liian punasävytteisiä, jolloin ainakin värien säätöä täytyy niihin tehdä.aikaarska kirjoitti: ↑Tammi 30, 2024 0 : 55 Joo...Mutta ei tämä nyt olet rahasta kiinni, koska Honor magic 5 pro on oikeasti hyvä luuri ja myös erinoaminen kamerapuhelin. Siinä on hyvä tekniikka ja melkein tuumanen kenno pääkamerassa.
Se on sitten eri asia, jos ei enää pysty sietämään kiinalaisia tuotteita. Ihan valideja perusteita sillekin.
Joka tapauksessa Honor magic 5 pro luuria myydään viralllisesti, laillisesti ja hyvällä mielellä myös suomi-kaupoissa. Google pelaa jne.
Mites muuten - oliko Honor magic 5 proohon simppelisti jotakin toimivaa asiallisesti toimivaa gcam modia mitä ei tarvitse pahemmin säädellä, vaan korkeintaan joku hyvä asetustiedosto ladata siihen?
*Fotoingenjöröverstelöjtnant, Suur-Sawon valtakunnan valokuvamarsalkan armollisella ylennyksellä*
-
- Viestit: 227
- Liittynyt: Huhti 04, 2013 16 : 25
Re: Google Pixel 8 ja 8 Pro
Lainaan sinua ja leikkaan siitä oleellisen:määvaan kirjoitti: ↑Tammi 30, 2024 0 : 39No, näin eläkeläisenä jonka puoliso on lomautettu joutuu pakostakin harkitsemaan muitakin asioita kuin poliittisen bannin orjallinen noudattaminen moraaliposeerauksineen. Kuinka helposti luulet 61-vuotta täyttäneen saavan uuden työpaikan nykyisessä Suomessa? Itse jouduin irtisanotuksi 60-vuotiaana vajaat 10 vuotta sitten kun koko toimipiste lakkautettiin mutta pääsin irtisanomisajan jälkeen heti työkyvyttömyyseläkkeelle. Kymmenestä muusta irtisanotusta puolet ei saanut enää koskaan uutta työpaikkaa vaikka olivat minua 4-6 vuotta nuorempia. Onni yksillä kesä kaikilla.jalkkis kirjoitti: ↑Tammi 29, 2024 22 : 58Sulle asiat on mitä välii, kun halvalla saa. Mulle ei.määvaan kirjoitti: ↑Tammi 29, 2024 20 : 07Mutta Honor ei ole bannattu kuten Huawei, joten mitä väliä, tulokset ja hinta ratkaisee. Tuo Huawein saama bannikin oli puhtaasti poliittinen tuomio kun Huawei teki luurikameroita joiden laatuun jenkeillä on vielä 3-4 vuoden tuotekehitysaika kurottavana.jalkkis kirjoitti: ↑Tammi 29, 2024 18 : 15Rautahan tuossa on jees. Se iso, ehkäpä ylitsepääsemätön miinus on, että ko. valmistaja on Kiinan valtion omistana. Eipä hirveästi hotsita pelata yhtään siihen suuntaan.määvaan kirjoitti: ↑Tammi 29, 2024 16 : 08
On näköjään hinta laskenut jälleen satasen verran.
https://kauppa.dna.fi/tuote/p/honor-mag ... o-5g-black
Jos tuon kuvanlaatu ei mielestäsi nouse Pixel 8 Pro:n tasolle, niin kerro ihmeessä miksi, kun zoomien tarkkuuskin on Honorissa Pixel 8 Pro:ta parempi, kun huomioidaan kaikki DxOMark:in mittaustulokset. GCam:eista tuohon käy täysin ainakin BSG:n MGC_9.1.098_A11_V9 ja BigKakan AGC9.1.24_V11.0. Lisäksi BigKaka kykenee käyttäjän luvalla päivittämään kamerakohtaiset AWB-asetukset, Noise-asetukset ja CCT:n suoraan netistä optimaaliseksi päivittäin. Mikä tärkeintä Honorissa on 1/1.12" pääkameran kenno 20 % paremmalla f/1.6 optiikan valovoimalla mitä Pixel 8 Pro:n 1/1.31" pääkameran kenno ja Honorissa voi halutessaan valita pääkameralle myös f/4 aukon.
Mieluummin jenkkien valvonnan alla kuin Kiinan...
Tässähän se tiivistetysti. Näin kun ajatellaan, niin kaikki katoaa Kiinaan ja sen kaltaisiin maihin. Halvemmallahan sieltä saa. Esim. Suomessa ei kannata tehdä enää mitään, kun täällä vaan kansa lakkoilee itse valitsemansa eduskunnan ja hallituksen suunnitelmista, jotka eivät ole edes päätettyjä. Ja 15 vuotta ollaan jääty kaikessa jälkeen ja kehitys jatkuu. Kuka h.lvetti haluasi investoida tänne? No, ainoat, jotka saattavat olla voittajia, ovat kampaviinereitä neuvottelupöytiin tekevät leipomot.
Eikä ketään kiinnosta, että Kiina syytää rahaa Venäjän sotatoimiin jatkamalla kaupankäyntiä Venäjän kanssa ihan normaalisi. Olisko Kiina nyt Venäjän suurin öljynostaja? Enkä nyt varsinaisesti usko kiinalaisen valvonta- ja "ihmisoikeusyhteiskunnan" juurikaan kunnioittavan datan tai yksilön yksityisyyttä. Siellä data on työkalu omien etujen ajamiseen niin omassa maassaan ja kansainvälisesti.
Ja ei, ns. länsimaissakaan ei olla enkeleitä näiden asioiden suhteen mutta joku raja jossain.
Mutta se politiikasta, kukin tekee valintansa omista lähtökohdistaan. Jos tekninen suorituskyky ja hinta ovat ainoat kriteerit niin sitten kyllä Honori on ihan kova.
-
- Viestit: 520
- Liittynyt: Maalis 09, 2007 23 : 59
Re: Google Pixel 8 ja 8 Pro
Mitään sarkasmia en viestillä tavoitellutkaan, vaan Lenovon läppäri on minullakin käytössä. Seuraavaa ostaessa katson luultavasti ensin Lenovon mallit läpi. Edellinen oli taiwanilainen ASUS, jonka muoviosat petti ja näyttö meni rikki aika pian takuuajan jälkeen. Kun katson ympärilleni, niin varmaan 80% elektroniikasta on Aasiasta ja maailmantalouden painopiste on siellä. Turha pyristellä vastaan.määvaan kirjoitti: ↑Tammi 30, 2024 0 : 51No tuskin ne sentään ihan huonoja ovat hintaisekseen.kuwaaja kirjoitti: ↑Tammi 29, 2024 23 : 10Seuraavaksi varmaan bannataan Lenovo, kun tekee liian hyviä läppäreitä.määvaan kirjoitti: ↑Tammi 29, 2024 20 : 07Mutta Honor ei ole bannattu kuten Huawei, joten mitä väliä, tulokset ja hinta ratkaisee. Tuo Huawein saama bannikin oli puhtaasti poliittinen tuomio kun Huawei teki luurikameroita joiden laatuun jenkeillä on vielä 3-4 vuoden tuotekehitysaika kurottavana.jalkkis kirjoitti: ↑Tammi 29, 2024 18 : 15Rautahan tuossa on jees. Se iso, ehkäpä ylitsepääsemätön miinus on, että ko. valmistaja on Kiinan valtion omistana. Eipä hirveästi hotsita pelata yhtään siihen suuntaan.määvaan kirjoitti: ↑Tammi 29, 2024 16 : 08
On näköjään hinta laskenut jälleen satasen verran.
https://kauppa.dna.fi/tuote/p/honor-mag ... o-5g-black
Jos tuon kuvanlaatu ei mielestäsi nouse Pixel 8 Pro:n tasolle, niin kerro ihmeessä miksi, kun zoomien tarkkuuskin on Honorissa Pixel 8 Pro:ta parempi, kun huomioidaan kaikki DxOMark:in mittaustulokset. GCam:eista tuohon käy täysin ainakin BSG:n MGC_9.1.098_A11_V9 ja BigKakan AGC9.1.24_V11.0. Lisäksi BigKaka kykenee käyttäjän luvalla päivittämään kamerakohtaiset AWB-asetukset, Noise-asetukset ja CCT:n suoraan netistä optimaaliseksi päivittäin. Mikä tärkeintä Honorissa on 1/1.12" pääkameran kenno 20 % paremmalla f/1.6 optiikan valovoimalla mitä Pixel 8 Pro:n 1/1.31" pääkameran kenno ja Honorissa voi halutessaan valita pääkameralle myös f/4 aukon.
Mieluummin jenkkien valvonnan alla kuin Kiinan...
https://www.notebookcheck.net/Lenovo-Th ... 877.0.html
-
- Viestit: 5089
- Liittynyt: Marras 11, 2009 19 : 24
Re: Google Pixel 8 ja 8 Pro
Se on aina mukava syyllistää muita, samalla kun itse mättää fyrkkaa Kiinaan.
"Missä Google Pixels puhelimet on valmistettu?
1. Google Pixel puhelimet on suunniteltu Kaliforniassa.
2. Google Pixel puhelimet valmistetaan pääasiassa Kiinassa.
3. Google tekee yhteistyötä useiden kumppaneiden kanssa Kiinassa.
4. Google Pixel puhelimen komponentteja voidaan hankkia myös muista maista."
https://deviceverge.com/where-are-google-pixels-made/ (Posted On: December 22, 2023)
-
- Viestit: 227
- Liittynyt: Huhti 04, 2013 16 : 25
Re: Google Pixel 8 ja 8 Pro
Eli tarkoitat, että kun 100% ei voi välttää, niin sitten voi ihan yhtä hyvin vetää täysillä toiseen suuntaan?elmar kirjoitti: ↑Tammi 30, 2024 9 : 36Se on aina mukava syyllistää muita, samalla kun itse mättää fyrkkaa Kiinaan.
"Missä Google Pixels puhelimet on valmistettu?
1. Google Pixel puhelimet on suunniteltu Kaliforniassa.
2. Google Pixel puhelimet valmistetaan pääasiassa Kiinassa.
3. Google tekee yhteistyötä useiden kumppaneiden kanssa Kiinassa.
4. Google Pixel puhelimen komponentteja voidaan hankkia myös muista maista."
https://deviceverge.com/where-are-google-pixels-made/ (Posted On: December 22, 2023)
Mutta tämäpä se on se ongelma. Välttää ei voi mutta minimoida kylläkin. Nykyinen luuri on ei-kiinalainen brändi ja kiinan ulkopuolella kasattu. Toki varmasti isolta osalta kiinalaisista komponenteista, sitä ei valitettavasti pysty välttämään. Mutta kuitenkin, kaikki eurot eivät sada kiinalaisen yrityksen laarin, saati suoraan Kiinan valtion. Eikä puhelimen tiedot valu Kiinaan.
Otan mielelläni vastaan ehdotuksia täysin ei-kiinalaisista puhelimista. Hiljaista on. Samppa ja Nothing Phone taitavat olla vähiten kiinalaisia? Mitenhän Sony nykyään?
-
- Viestit: 520
- Liittynyt: Maalis 09, 2007 23 : 59
Re: Google Pixel 8 ja 8 Pro
Mikä ongelma Kiinassa on? Ei ole sotinut yhtään sotaa 50 vuoteen, vaan keskittynyt omien kansalaisten nostamiseen köyhyydestä. Siinä missä jenkit ovat pommittaneet Vietnamin, Irakin, Serbian, Syyrian, Libyan, Afganistanin paskaksi ja lista jatkuu.jalkkis kirjoitti: ↑Tammi 30, 2024 10 : 24Eli tarkoitat, että kun 100% ei voi välttää, niin sitten voi ihan yhtä hyvin vetää täysillä toiseen suuntaan?elmar kirjoitti: ↑Tammi 30, 2024 9 : 36Se on aina mukava syyllistää muita, samalla kun itse mättää fyrkkaa Kiinaan.
"Missä Google Pixels puhelimet on valmistettu?
1. Google Pixel puhelimet on suunniteltu Kaliforniassa.
2. Google Pixel puhelimet valmistetaan pääasiassa Kiinassa.
3. Google tekee yhteistyötä useiden kumppaneiden kanssa Kiinassa.
4. Google Pixel puhelimen komponentteja voidaan hankkia myös muista maista."
https://deviceverge.com/where-are-google-pixels-made/ (Posted On: December 22, 2023)
Mutta tämäpä se on se ongelma. Välttää ei voi mutta minimoida kylläkin. Nykyinen luuri on ei-kiinalainen brändi ja kiinan ulkopuolella kasattu. Toki varmasti isolta osalta kiinalaisista komponenteista, sitä ei valitettavasti pysty välttämään. Mutta kuitenkin, kaikki eurot eivät sada kiinalaisen yrityksen laarin, saati suoraan Kiinan valtion. Eikä puhelimen tiedot valu Kiinaan.
Otan mielelläni vastaan ehdotuksia täysin ei-kiinalaisista puhelimista. Hiljaista on. Samppa ja Nothing Phone taitavat olla vähiten kiinalaisia? Mitenhän Sony nykyään?
-
- Viestit: 10641
- Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12
Re: Google Pixel 8 ja 8 Pro
Sony Xperia phones are manufactured in various countries around the world. Sony has production facilities in Japan, China, Taiwan, Thailand, and other countries. The specific manufacturing location may vary depending on the model and production requirements.
Sonyn luureista enää pieni osa tehdään kiinassa (halvempia malleja) , ne laski kiinatuotannon alas sitä aivan tässä vuoden pari sisällä - ja nimenomaan poliittisen epävakauden takia, siitä oli jotain juttua jokunen kuukausi sitten. Lippulaivamalleja tehdään ainakin osittain ihan Japanissa.

Viimeksi muokannut temama, Tammi 30, 2024 11 : 34. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
-
- Viestit: 22616
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
Re: Google Pixel 8 ja 8 Pro
Sonylla painaa vanhat Kiina vs. Japani -sodat ja kaunat. Muuten nekin tehtäisiin Kiinassa. Mut Pixelit siirretään Intiaan tehtäväksi, mistä oli syksyllä uutisia. Jos ja kun Kiina kuitenkin valloittaa Taiwanin poies kuleksimasta, niin siinähän sitten on kaikki ongelmissa pitkin palloa jos suhteet Kiinaan ei ole OK. Paha dilemma.
-
- Viestit: 520
- Liittynyt: Maalis 09, 2007 23 : 59
Re: Google Pixel 8 ja 8 Pro
Sekin on BRICS-maa. BRICS vs G7 on tätä kauppasotaa, joka estää kaikkia hyödyttävät vapaakauppaa.Maffer kirjoitti: ↑Tammi 30, 2024 11 : 29 Sonylla painaa vanhat Kiina vs. Japani -sodat ja kaunat. Muuten nekin tehtäisiin Kiinassa. Mut Pixelit siirretään Intiaan tehtäväksi, mistä oli syksyllä uutisia. Jos ja kun Kiina kuitenkin valloittaa Taiwanin poies kuleksimasta, niin siinähän sitten on kaikki ongelmissa pitkin palloa jos suhteet Kiinaan ei ole OK. Paha dilemma.
-
- Viestit: 5892
- Liittynyt: Syys 06, 2010 11 : 32
- Paikkakunta: Tervakoski, $ydän-$awon pakolainen ja suvun paluumuuttaja Suomen teollisen vallankumouksen ytimeen!
Re: Google Pixel 8 ja 8 Pro
Siinähän se on kun alle 800 €:n et Suomesta saa parempaa uutta Kiina-kytkennöistä vapaata luurikameraa mistään kuin Honor Magic5 Pro. Honorin hyvä puoli on myös se että Suomessa on kaksi valmistajan hyväksymää Honorin huoltoliikettä, jolloin valmistajan takuu säilyy huoltojen jälkeenkin.jalkkis kirjoitti: ↑Tammi 30, 2024 8 : 19Lainaan sinua ja leikkaan siitä oleellisen:määvaan kirjoitti: ↑Tammi 30, 2024 0 : 39No, näin eläkeläisenä jonka puoliso on lomautettu joutuu pakostakin harkitsemaan muitakin asioita kuin poliittisen bannin orjallinen noudattaminen moraaliposeerauksineen. Kuinka helposti luulet 61-vuotta täyttäneen saavan uuden työpaikan nykyisessä Suomessa? Itse jouduin irtisanotuksi 60-vuotiaana vajaat 10 vuotta sitten kun koko toimipiste lakkautettiin mutta pääsin irtisanomisajan jälkeen heti työkyvyttömyyseläkkeelle. Kymmenestä muusta irtisanotusta puolet ei saanut enää koskaan uutta työpaikkaa vaikka olivat minua 4-6 vuotta nuorempia. Onni yksillä kesä kaikilla.jalkkis kirjoitti: ↑Tammi 29, 2024 22 : 58Sulle asiat on mitä välii, kun halvalla saa. Mulle ei.
Tässähän se tiivistetysti. Näin kun ajatellaan, niin kaikki katoaa Kiinaan ja sen kaltaisiin maihin. Halvemmallahan sieltä saa. Esim. Suomessa ei kannata tehdä enää mitään, kun täällä vaan kansa lakkoilee itse valitsemansa eduskunnan ja hallituksen suunnitelmista, jotka eivät ole edes päätettyjä. Ja 15 vuotta ollaan jääty kaikessa jälkeen ja kehitys jatkuu. Kuka h.lvetti haluasi investoida tänne? No, ainoat, jotka saattavat olla voittajia, ovat kampaviinereitä neuvottelupöytiin tekevät leipomot.
Eikä ketään kiinnosta, että Kiina syytää rahaa Venäjän sotatoimiin jatkamalla kaupankäyntiä Venäjän kanssa ihan normaalisi. Olisko Kiina nyt Venäjän suurin öljynostaja? Enkä nyt varsinaisesti usko kiinalaisen valvonta- ja "ihmisoikeusyhteiskunnan" juurikaan kunnioittavan datan tai yksilön yksityisyyttä. Siellä data on työkalu omien etujen ajamiseen niin omassa maassaan ja kansainvälisesti.
Ja ei, ns. länsimaissakaan ei olla enkeleitä näiden asioiden suhteen mutta joku raja jossain.
Mutta se politiikasta, kukin tekee valintansa omista lähtökohdistaan. Jos tekninen suorituskyky ja hinta ovat ainoat kriteerit niin sitten kyllä Honori on ihan kova.
*Fotoingenjöröverstelöjtnant, Suur-Sawon valtakunnan valokuvamarsalkan armollisella ylennyksellä*
-
- Viestit: 10641
- Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12
Re: Google Pixel 8 ja 8 Pro
ööö? Eihän Honor ole kiinakytköksistä vapaa! Vaan täys kiinaluuri!!määvaan kirjoitti: ↑Tammi 30, 2024 12 : 25 Siinähän se on kun alle 800 €:n et Suomesta saa parempaa uutta Kiina-kytkennöistä vapaata luurikameraa mistään kuin Honor Magic5 Pro. Honorin hyvä puoli on myös se että Suomessa on kaksi valmistajan hyväksymää Honorin huoltoliikettä, jolloin valmistajan takuu säilyy huoltojen jälkeenkin.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
-
- Viestit: 5892
- Liittynyt: Syys 06, 2010 11 : 32
- Paikkakunta: Tervakoski, $ydän-$awon pakolainen ja suvun paluumuuttaja Suomen teollisen vallankumouksen ytimeen!
Re: Google Pixel 8 ja 8 Pro
Tarkoitinkin sitä että Honorin sijasta pitäisi väkisin ostaa joku Kiina-kytkennöistä vapaa luurikamera. Väitän kyllä ettei sellaisia enää edes ole.temama kirjoitti: ↑Tammi 30, 2024 12 : 27ööö? Eihän Honor ole kiinakytköksistä vapaa! Vaan täys kiinaluuri!!määvaan kirjoitti: ↑Tammi 30, 2024 12 : 25 Siinähän se on kun alle 800 €:n et Suomesta saa parempaa uutta Kiina-kytkennöistä vapaata luurikameraa mistään kuin Honor Magic5 Pro. Honorin hyvä puoli on myös se että Suomessa on kaksi valmistajan hyväksymää Honorin huoltoliikettä, jolloin valmistajan takuu säilyy huoltojen jälkeenkin.
*Fotoingenjöröverstelöjtnant, Suur-Sawon valtakunnan valokuvamarsalkan armollisella ylennyksellä*
-
- Viestit: 10641
- Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12
Re: Google Pixel 8 ja 8 Pro
On. Vaikka joku halapa Samsungpiuh, tai Asus. Toki ei niin kattava tai laadukas kameravalikoima välttis.määvaan kirjoitti: ↑Tammi 30, 2024 12 : 31Tarkoitinkin sitä että Honorin sijasta pitäisi väkisin ostaa joku Kiina-kytkennöistä vapaa luurikamera. Väitän kyllä ettei sellaisia enää edes ole.temama kirjoitti: ↑Tammi 30, 2024 12 : 27ööö? Eihän Honor ole kiinakytköksistä vapaa! Vaan täys kiinaluuri!!määvaan kirjoitti: ↑Tammi 30, 2024 12 : 25 Siinähän se on kun alle 800 €:n et Suomesta saa parempaa uutta Kiina-kytkennöistä vapaata luurikameraa mistään kuin Honor Magic5 Pro. Honorin hyvä puoli on myös se että Suomessa on kaksi valmistajan hyväksymää Honorin huoltoliikettä, jolloin valmistajan takuu säilyy huoltojen jälkeenkin.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
-
- Viestit: 5892
- Liittynyt: Syys 06, 2010 11 : 32
- Paikkakunta: Tervakoski, $ydän-$awon pakolainen ja suvun paluumuuttaja Suomen teollisen vallankumouksen ytimeen!
Re: Google Pixel 8 ja 8 Pro
Tarkoitinkin luurikameraa. Simsamsung kyllä lisää hampaatkin hampaattoman vauvan suuhun ja ASUS ei tee telekameroita luuriinsa. Nuo molemmat eivät silti pärjää kuvanlaadussa Honorille lähellekään.temama kirjoitti: ↑Tammi 30, 2024 12 : 35On. Vaikka joku halapa Samsungpiuh, tai Asus. Toki ei niin kattava tai laadukas kameravalikoima välttis.määvaan kirjoitti: ↑Tammi 30, 2024 12 : 31Tarkoitinkin sitä että Honorin sijasta pitäisi väkisin ostaa joku Kiina-kytkennöistä vapaa luurikamera. Väitän kyllä ettei sellaisia enää edes ole.temama kirjoitti: ↑Tammi 30, 2024 12 : 27ööö? Eihän Honor ole kiinakytköksistä vapaa! Vaan täys kiinaluuri!!määvaan kirjoitti: ↑Tammi 30, 2024 12 : 25 Siinähän se on kun alle 800 €:n et Suomesta saa parempaa uutta Kiina-kytkennöistä vapaata luurikameraa mistään kuin Honor Magic5 Pro. Honorin hyvä puoli on myös se että Suomessa on kaksi valmistajan hyväksymää Honorin huoltoliikettä, jolloin valmistajan takuu säilyy huoltojen jälkeenkin.
PS. Eilen meni meiltä yksi "Ei kinuskiluuri" p****lun päreiksi kun emännältä tippui iPhone 14 käsistä lattialle, jolloin näytön lasi säröityi koko näytön alalta. Liian ohuet reunukset i-luurissa vastaanottamaan iskuja, sanon minä. No nyt tuli kerrasta 950 €:n verkonpaino, kun ei kannata korjata.
*Fotoingenjöröverstelöjtnant, Suur-Sawon valtakunnan valokuvamarsalkan armollisella ylennyksellä*
-
- Viestit: 10641
- Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12
Re: Google Pixel 8 ja 8 Pro
Noh, anna sille yksi sun monista luureista Gkämmillä, pääsee laadun makuun!määvaan kirjoitti: ↑Tammi 30, 2024 12 : 42
PS. Eilen meni meiltä yksi "Ei kinuskiluuri" p****lun päreiksi kun emännältä tippui iPhone 14 käsistä lattialle, jolloin näytön lasi säröityi koko näytön alalta. Liian ohuet reunukset i-luurissa vastaanottamaan iskuja, sanon minä. No nyt tuli kerrasta 950 €:n verkonpaino, kun ei kannata korjata.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
-
- Viestit: 5892
- Liittynyt: Syys 06, 2010 11 : 32
- Paikkakunta: Tervakoski, $ydän-$awon pakolainen ja suvun paluumuuttaja Suomen teollisen vallankumouksen ytimeen!
Re: Google Pixel 8 ja 8 Pro
Joo, saa kelvata edellinen luuri eli Realme 9 Pro+, johon oli täysi työ löytää toimivaa GCam:ia jossa kaikki kamerat pelaa, koska järjestelmäpiirinä tuossa Realme:ssa on Dimensity 920. Kyllä luurista täytyy löytyä joku Snapdragon jos GCam:ia aikoo käyttää.temama kirjoitti: ↑Tammi 30, 2024 12 : 54Noh, anna sille yksi sun monista luureista Gkämmillä, pääsee laadun makuun!määvaan kirjoitti: ↑Tammi 30, 2024 12 : 42
PS. Eilen meni meiltä yksi "Ei kinuskiluuri" p****lun päreiksi kun emännältä tippui iPhone 14 käsistä lattialle, jolloin näytön lasi säröityi koko näytön alalta. Liian ohuet reunukset i-luurissa vastaanottamaan iskuja, sanon minä. No nyt tuli kerrasta 950 €:n verkonpaino, kun ei kannata korjata.
*Fotoingenjöröverstelöjtnant, Suur-Sawon valtakunnan valokuvamarsalkan armollisella ylennyksellä*
-
- Viestit: 520
- Liittynyt: Maalis 09, 2007 23 : 59
Re: Google Pixel 8 ja 8 Pro
Xiaomi Poco X3 Pro maksoi joskus 3 vuotta sitten uutenakin vain 200 euroa. Kuvaa 4k videota kaikilla kameroilla. OIS puuttuu, mutta jalustamies Maffer varmaan on tyytyväinen. Todellinen penninvenyttäjän puhelin ja gcam toimii kuin junan vessa.temama kirjoitti: ↑Tammi 30, 2024 12 : 54Noh, anna sille yksi sun monista luureista Gkämmillä, pääsee laadun makuun!määvaan kirjoitti: ↑Tammi 30, 2024 12 : 42