Reissailua
-
- Viestit: 1022
- Liittynyt: Kesä 25, 2009 19 : 25
- Paikkakunta: pårvåå
Re: Reissailua
kyllä te saakeli paikkoihin ajatte, ja vielä kärryn kanssa. itse en lähtisi tuon näköisille teille nykyisin allaolevan äksän kanssa, enkä varsinkaan tähän vuodenaikaan. pitäisi olla gelandenwagen että uskaltaisin.
kaikki kuvat on jo otettu
-
- Viestit: 6444
- Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08
Re: Reissailua
2010-2011 talvella ajoin tuon meidän nyt 19v CR-Veen tutulle tielle. Hyvältä näytti monta kilometriä kun ura ilo lingottu, sitten oli linko nostettu ylös ja oli vaan traktorin rengasurat enää ja keskellä pehmeää lunta rekisterikilpeen asti. Tiesin että alle 3 kilometrin päässä on isompi tie. Järki kateissa kun urille suuntasin sillä reilun kilometrin päässä oli traktori kääntynyt, ajanut lenkin taimimetsikössä. Oli pimeää ja ei ollu haluja siellä peruutella vaik on siitäkin talvisia kokemuksia useiden kilometrien peruutuksista talvella, pahimmillaan tainnu olla yli 4 kilometriä mut kovalla pohjalla penkkojen välissä. Hyppäsin autosta urien päätyttyä ja lähdin tarpomaan pakkaslumeen, hyvältä näytti ja tien muoto ja keskikohdan kivettömyys onneks oli muistissa. Eihän siitä ole kuin reilu kilsa sinne isolle tielle, pehmeää luntakaan ollu pahimmillaan ku vähän yli polven tuulen tuomana.
Kaasua sopivasti ja automaatti huolehti vedosta tasaiseen. Sitte tuli yllätys, perkules! Moottorikelkan kova ajoura n. 500m ennen isoa tietä poikittain miun reitillä, sillä korkeutta joku 70cm, siitä ei enää tarvinnu yrittää eteenpäin. Taas autosta ulos pimeään taskulampun kanssa ja jo toinen soitto vaimolle että en ihan heti tuu kotio. Aikani tutkin missä sais auton ympäri paluujäljille, onneks löyty lunta tallaamalla paikka jossa ei ollu isoja kiviä, kantoja eikä raivaussahan jäljiltä ymmärtääkseni teräviä kantoja. Auton sain paluujäljille ja sitte tulourissa tasaseen takaspäin. Kun pääsin lingotulle tielle soitin vaimolle että laita sauna päällee, enää vajaa tunti ku oon kotona.
Mut annas olla, 2021 joulukuun alussa tuli työnnyttyä Raja-Joosepin lähellä Kolmosjärven luona vielä pahempaan paikkaan lumikelissä auraamattomalle tielle keskellä korpea, sillo alko jo huolestuttaa että jos autolle jotain käy ni kuka hitto sen sieltä saa Ivaloon korjattavaksi! Mut siitäkin selvittiin, peruuttamalla omissa olemattomissa urissa pitkä tovi ja toivomalla ettei jyrkässä laskussa oo kovaa jäätä joka kääntää auton poikittain.
Miskan ja kavereidensa retkiä ku tullu seurattua ni hattua heille nostan!! Kaikkine kärreineen ja saunoineen millo mihinkin hiekkaan ja hankeen nauttimaan elämästä!!
Miskalle, Sannille ja Nennalle värikästä vuodenvaihdetta ja reissurikasta kohta alkavaa vuotta 2024!!
-
- Viestit: 10641
- Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12
Re: Reissailua
Wau!! Teillä on gyllä ollut upee meininki ja mahtava Joulunajan viettoa!!
Kuvistakin näkee, että kivaa on ollut.
Kuvistakin näkee, että kivaa on ollut.
Antoisaa Uutta Vuotta 2024 teille!Kääkkä kirjoitti: ↑Joulu 31, 2023 11 : 05 Joulu vierähti lapissa. 1600km jouluajelu Rovaniemelle ja Posion kautta takas.
Sannin jouluhaave toteen: https://www.youtube.com/watch?v=ZtNSpH3QLw4&t=3s
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
-
- Viestit: 1042
- Liittynyt: Huhti 07, 2012 21 : 41
Re: Reissailua
Kiitosta vaan ja hyvät uudet vuodet kaikille! pjm:llä ollu tilanteita lumen kanssa
12 kuukautta ja 12 kuvaa viime vuodelta.
Kolme kertaa käytiin pohjosessa, kerran Virossa ja pääsiäinen Hangossa plus kaikki viikonloppujen pikku retket.
Öitä autossa kertyi 87kpl jotka toi paljon hienoja luontoelämyksiä, maisemia, kalapaikkoja, kulttuurikohteita, uusia kavereita, jännitystä ja hauskoja hetkiä.
Innolla oottelemaan minne kaikkialle tie vie tulevana vuonna!
12 kuukautta ja 12 kuvaa viime vuodelta.
Kolme kertaa käytiin pohjosessa, kerran Virossa ja pääsiäinen Hangossa plus kaikki viikonloppujen pikku retket.
Öitä autossa kertyi 87kpl jotka toi paljon hienoja luontoelämyksiä, maisemia, kalapaikkoja, kulttuurikohteita, uusia kavereita, jännitystä ja hauskoja hetkiä.
Innolla oottelemaan minne kaikkialle tie vie tulevana vuonna!
-
- Viestit: 1042
- Liittynyt: Huhti 07, 2012 21 : 41
Re: Reissailua
Joulu stoori: https://www.youtube.com/watch?v=W-ZRcPmgCnM&t=232s
VANTRAVELLER: Joulu Lapissa | Korouoma | Joulusauna
"Ekaa kertaa jouluna lapissa! Myöskin lapinkoira Nennalle eka nuuhkaisu lappia.
Alotetaan jouluaatto aamu möyrimällä lumista tietä pitkin vaaran päälle, sieltä Korouoman parkkikselle puhelinkenttien kuulumattomiin joulusaunaan perinteisen näkösessä joulu säässä.
Pulkallakin kerettiin mäkeä laskea ja käydä kattomassa jääputouksia. Kotimatka alotettiin tuhdissa lumituiskussa.
Hyppäähä jousille!"
VANTRAVELLER: Joulu Lapissa | Korouoma | Joulusauna
"Ekaa kertaa jouluna lapissa! Myöskin lapinkoira Nennalle eka nuuhkaisu lappia.
Alotetaan jouluaatto aamu möyrimällä lumista tietä pitkin vaaran päälle, sieltä Korouoman parkkikselle puhelinkenttien kuulumattomiin joulusaunaan perinteisen näkösessä joulu säässä.
Pulkallakin kerettiin mäkeä laskea ja käydä kattomassa jääputouksia. Kotimatka alotettiin tuhdissa lumituiskussa.
Hyppäähä jousille!"
-
- Viestit: 1042
- Liittynyt: Huhti 07, 2012 21 : 41
Re: Reissailua
Tulevaisuuden retkillä pääsee harrastamaan makro kuvailua. Kävi Sulo Vilenit ja löysin loittorengas setin halvalla.
Testiotos kärpäsvainajasta talouspaperi rullan reunalla talon suttusimmalla linssillä ja valonlähde 180 astetta väärästä suunnasta.9 kuvan focus stack. Tarkennusetäisyyden saa ainakin täysin nollaan tarvittaessa, mikä ei taas eläviin ötököihin toimi sitten millään, mutta saas nähä mitä kaikkea keksii kuvata. Innolla ootan vaikkapa keväistä metsää kun yleensä tulee viiletettyä semmosta vauhtia joka paikassa että jää paljon asioita huomaamatta, mutta nyt on oikeen hyvä syy viettää vaikka tunti saman neliömetrin sisällä katsellen yksityiskohtia
Ainiin ja otin yhden potretinkin itelleni ostamalla joululahja 85mm f1,8 linssillä.

No vot tokkiisa, nyt ootellaan Makro-Miskan tuotantoa!
85/1.8 näyttää piirtävän kauniisti, onnea tötterön johdosta.
Vieläkö Jägermeister pyörii porukoissa? Ei oo meiän kulmilla näkyny aikoihin.
85/1.8 näyttää piirtävän kauniisti, onnea tötterön johdosta.
Vieläkö Jägermeister pyörii porukoissa? Ei oo meiän kulmilla näkyny aikoihin.
-
- Viestit: 1042
- Liittynyt: Huhti 07, 2012 21 : 41
Re: Reissailua
Jägermaister on siirtyny toiselle puolelle kaupunkia oleilemaan. Porukoissa pyörii kyllä.
Männä viikonloppuna diagnosoitiin punasen lämmitin ongelmia -20 pakkasessa pihalla ja tultiin siihen lopputulokseen että todennäkösesti päässy palopesä karstottumaan liikaa kun liekki palaa kyllä mutta lämpöä ei synny lämmönvaihtimelle. Ylihuomenna puretaan planari palasiksi, toivottavasti löydetään jumalattomasti mustaa, putsataan ja kasataan uusilla tiivisteillä ja hehkutulppa kanavan sihdillä. Uusi polttoainepumppu tulee myös jos vanha sattuu lyömään hutia. Siitä sit suoraan pöpelikköön yöksi jos alkaa lämpöä tulla letkujen päästä.
Männä viikonloppuna diagnosoitiin punasen lämmitin ongelmia -20 pakkasessa pihalla ja tultiin siihen lopputulokseen että todennäkösesti päässy palopesä karstottumaan liikaa kun liekki palaa kyllä mutta lämpöä ei synny lämmönvaihtimelle. Ylihuomenna puretaan planari palasiksi, toivottavasti löydetään jumalattomasti mustaa, putsataan ja kasataan uusilla tiivisteillä ja hehkutulppa kanavan sihdillä. Uusi polttoainepumppu tulee myös jos vanha sattuu lyömään hutia. Siitä sit suoraan pöpelikköön yöksi jos alkaa lämpöä tulla letkujen päästä.
-
- Viestit: 1022
- Liittynyt: Kesä 25, 2009 19 : 25
- Paikkakunta: pårvåå
-
- Viestit: 1042
- Liittynyt: Huhti 07, 2012 21 : 41
Re: Reissailua
Huterasti! Palopesä voi olla syypää ongelmaan. Pesää kiertävä verkko on puhki yhestä kohtaa ja väliseinän takana ja hehkukanavassa oli jonku verra karstaa. Varsinaisessa lämmönvaihtimessa ei sisäpuolella ollu karstan murentakaan toisin kun luultiin.
Videota remontista: https://www.youtube.com/watch?v=aAvBBc1yTxE&t=13s
Ja läjä suttusia kuvakaappauksia videosta:
-
- Viestit: 10641
- Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12
Re: Reissailua
Hyvä Kääkkis!! Nyt on tekemisen meininkiä taas!
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
-
- Viestit: 1022
- Liittynyt: Kesä 25, 2009 19 : 25
- Paikkakunta: pårvåå
Re: Reissailua
videon lopusta voi päätellä että "hauskaa" reissailua taas ollut. jälkeenpäinhän nuo hymyilyttää, mutta ei itse jumittamisen hetkellä.
kaikki kuvat on jo otettu
-
- Viestit: 1042
- Liittynyt: Huhti 07, 2012 21 : 41
Re: Reissailua
Kiitoksia!
Joo aika kultaa muistot
VANTRAVELLER: Syncroilla Saunomaan | Tonnilla Osia Rikki
https://www.youtube.com/watch?v=idDMj7xFi00
Pari viikkoo sitte meinas olla kovasti hankaluuksia. Haluttiin päästä pesulle luonnon helmaan.
Pesulle päästiin mutta pois ei meinattu päästä millään.
Osia hajoili yhteensä liki tonnin edestä. Antilla jokunen vetonivel ja startti, minulla suli kytkin.
Burnoutista palautuva pää kesti vielä kaverin auton hajoomiset, mutta kun oma kosla lahosi niin samalla alkoi paniikki kohtaus maailman kaatuessa niskaan.
Koslat saatiin lopulta pois metästä. Sinne meno matka kesti 1,5h ja toiseensuuntaan noin 12h.
Nyt parsitaan autot takasin entisen laisiksi ja katotaan mitä rentouttavaa retkeilyä seuraavaksi keksitään.
-
- Viestit: 1022
- Liittynyt: Kesä 25, 2009 19 : 25
- Paikkakunta: pårvåå
Re: Reissailua
huh huh!
olihan reissu. vähän osaan kuvitella fiiliksiä kun kytkin alkaa haisemaan ja eteneminen hyytymään keskellä metsää ja talvea. omalla kohdallani lähellä olisi voinut olla joko soitto vahinkovakuutusyhtiö pohjolaan, tai monoselle.
hyvin te vaan raavitte itsenne ja vekottimet kasaan. iso peukutus siitä.

- Viestit: 3656
- Liittynyt: Helmi 03, 2004 19 : 24
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Reissailua
Juu, joskus itsekkin vaihtanut vetaria tölkkiin, hauskaa hommaa
"Olen kuvannut eri kameroilla ihan itse"
https://www.flickr.com/photos/190197415 ... 568316264/
https://www.flickr.com/photos/190197415 ... 568316264/
-
- Viestit: 1042
- Liittynyt: Huhti 07, 2012 21 : 41
Re: Reissailua
Kiitos kiitos!erilainen kirjoitti: ↑Tammi 28, 2024 21 : 10 huh huh!
olihan reissu. vähän osaan kuvitella fiiliksiä kun kytkin alkaa haisemaan ja eteneminen hyytymään keskellä metsää ja talvea. omalla kohdallani lähellä olisi voinut olla joko soitto vahinkovakuutusyhtiö pohjolaan, tai monoselle.
hyvin te vaan raavitte itsenne ja vekottimet kasaan. iso peukutus siitä.
Heh tuttua puuhaa siis
Viikko sitten oli viikonlopun tavotteena pari viikkoa sitten mettäreissulla poltetun kytkimen uusiminen.
Homma levisikin vahingossa koko moottori - vaihteisto paketin irrottamiseksi ja päädyttiin samalla korjaamaan muutama muukin asia samalla.
Video rapsa: https://www.youtube.com/watch?v=C-SkXJtvw-Q
-
- Viestit: 1022
- Liittynyt: Kesä 25, 2009 19 : 25
- Paikkakunta: pårvåå
-
- Viestit: 1042
- Liittynyt: Huhti 07, 2012 21 : 41
Re: Reissailua
-
- Viestit: 1042
- Liittynyt: Huhti 07, 2012 21 : 41
Re: Reissailua
Kävästiin pari viikkoa sitten talvireissussa. Palelsi lujaa!
VANTRAVELLER: Matkalla Pohjoiseen | Pakureissuun -32 Pakkasessa
Tämän vuoden talvireissu alkaa hyytävässä säässä. Nautitaan kylmän kuuraisista maisemista ja vietetään koko porukan pakkas ennätys yö. Mukana myös saunomista, pikku remontointia totuttuun tapaan, iltasapuskoita ja lenkkejä Nenna koiran kanssa.
Hyppäähän jousille!
https://www.youtube.com/watch?v=om3Ww6w362M&t=316s
VANTRAVELLER: Matkalla Pohjoiseen | Pakureissuun -32 Pakkasessa
Tämän vuoden talvireissu alkaa hyytävässä säässä. Nautitaan kylmän kuuraisista maisemista ja vietetään koko porukan pakkas ennätys yö. Mukana myös saunomista, pikku remontointia totuttuun tapaan, iltasapuskoita ja lenkkejä Nenna koiran kanssa.
Hyppäähän jousille!
https://www.youtube.com/watch?v=om3Ww6w362M&t=316s
-
- Viestit: 10641
- Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12
Re: Reissailua
Ootte te kyllä aika epeleitä!!
Tattista päivän seikkailu elämyksestä!
Tattista päivän seikkailu elämyksestä!
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini