Habbaman naaman kuvaketju...
-
- Viestit: 656
- Liittynyt: Tammi 10, 2005 23 : 11
- Paikkakunta: Nummela
- Viesti:
-
- Viestit: 5403
- Liittynyt: Helmi 12, 2008 21 : 35
Re: Habbaman naaman kuvaketju...
Tuli vietettyä kesälomaviikon kaksi viimeistä päivää Bengtsärin majakalla.
Toisen yrittäjäpariskunnan mies kertoi, että hänen siellä viettämien kahdentoista vuoden aikana, ei ollut satanut yhteensäkään niin paljon, kuin kuluneen viimeisen kahden viikon aikana.
Olin kiitollinen siitä, että satuttiin sinne juuri tänä ajanjaksona, sillä mielestäni sain kuviin aivan uuden "ulottuvuuden", kun vertaan siihen, mitä tuolta aiemmin olen räpsyjä napsinut.
Onneksi toinen päivä oli sateeton, sillä nuo kalliot olivat hullun liukkaat jopa mun polkujuoksutossuilla, joissa pitoa riittää vaikka ja miten.
Kaikki napsittu Zeiss Batis 18/2.8 luottolasilla.

Miksi ajaa BMW:llä, kun voi lentää LSD:llä.
-
- Viestit: 1722
- Liittynyt: Loka 17, 2021 10 : 39
Re: Habbaman naaman kuvaketju...
Hieno ja vaikuttava satsi! Alko muuten - meikäläisenkin, täysin epämusikaalisen tyypin - nupissa soija välittömästi pienolla soitettu Myrskyluodon Maijan tunnus.
-
- Viestit: 10641
- Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12
Re: Habbaman naaman kuvaketju...
Hyvää tunnelmointia ja erinomaisia fotoja. Papukaijamerkki vielä taitavista valotuksista valon suhteen. Tummat sävyt sopivat .
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
-
- Viestit: 661
- Liittynyt: Heinä 01, 2008 15 : 12
Re: Habbaman naaman kuvaketju...
^temama jo vastasi munkin puolesta
-
- Viestit: 656
- Liittynyt: Tammi 10, 2005 23 : 11
- Paikkakunta: Nummela
- Viesti:
-
- Viestit: 621
- Liittynyt: Maalis 13, 2003 16 : 32
- Paikkakunta: Oulu
Re: Habbaman naaman kuvaketju...
Muuten sivuhuomautuksena, Myrskyluodon Maijan teema on lainattu Queenin The Prophet*s Song-biisistä. Eihän tämä liity mitenkään tähän, mutta tuli vain mieleen. Sori!
-
- Viestit: 1722
- Liittynyt: Loka 17, 2021 10 : 39
Re: Habbaman naaman kuvaketju...
Kuuntelin molemmat. En löytäny mitään yhteistä, mutta niiko sanoin, en oo musiikkimiehiä... Finna väittää Myrskyluodon Maijan teeman säveltäjäksi Lasse Mårtensonia? Habannaaman kuvat ei huonone, oli miten oli... Teosten julkasuajankohdat on niin, että Qeens on hitusen vanhempi kyllä, mutta en kokenu eurofoorisia tunteita katsomalla habiksen kuvia ja kuuntelemalla queensia; päinvastoin, pit melkein heti laittaa jumputus pois korvista. Väitä en mitään, kun en tästä asiasta tiedä sitäkään vähää mitä jostain muusta.
Jaakko
Jaakko
-
- Viestit: 772
- Liittynyt: Tammi 07, 2007 19 : 37
Re: Habbaman naaman kuvaketju...
Joo, kyllä tunnelma välittyy
-
- Viestit: 1022
- Liittynyt: Kesä 25, 2009 19 : 25
- Paikkakunta: pårvåå
Re: Habbaman naaman kuvaketju...
erityisesti neljäs mielytää, muita yhtään väheksymättä. päinvastoin.
kaikki kuvat on jo otettu
-
- Viestit: 1775
- Liittynyt: Maalis 28, 2016 22 : 29
Re: Habbaman naaman kuvaketju...
Upeasti tunnelmaa kuvissa! Hienosti onnistunut tummahko sävymaailma ilmaisemaan karua luontoa. Kuvien keskipainotteinen asemointi lienee ihan tarkoituksellista, sopii hyvin sarjaan, pääkohteeseen johdattelevat linjat toteutettu hienosti.
MakaJu
"Elämä on kuvauksellista"
https://www.flickr.com/photos/139785057@N08/" onclick="window.open(this.href);return false;
"Elämä on kuvauksellista"
https://www.flickr.com/photos/139785057@N08/" onclick="window.open(this.href);return false;
-
- Viestit: 5403
- Liittynyt: Helmi 12, 2008 21 : 35
Re: Habbaman naaman kuvaketju...
Tuli käytyä viikonvaihteessa Ahvenanmaalla sadonkorjuujuhlissa.
Kuulostaa uskomattomalta, mutta muutama vuosi takaperin kyseisiltä juhlilta löysin upean käsin tehdyn kahvikupin, joka ollut siitä asti päivittäisessä käytössä.
Aloin tuossa tovi takaperin ajattelemaan, että maailmani murenee, jos kyseinen kuppi särkyy ja siitä se ajatus sitten lähti...
Josko sama rouva taas siellä myymässä tuotteitaan ja ei muuta kuin varaamaan mökkiä ja matkaa...
Se mökki.
Koska teemaan kuuluu sadonkorjuujuhlat, tuli myös niissä käytyä ja tarjontaa oli pienistä tiloista, niihin kuvan kaltaisiin suuren luokan satsauksiin.
Täältä muuten löysin itselleni uuden kupin, samaa sarjaa, eli rouva oli kuin olikin siellä taas ja oli otettu, kun kerroin matkamme syyn
Paikallisen autokerhon tapahtuman saldoa...
Poikettiin jollain ajomatkalla kahvilla paikassa, jossa vaimo viimeksi yöpyi ystäviensä kanssa Ahvenanmaalla ollessaan.
Ja voi morjenttes, jotta oli upea mesta...
Ekat pari kuvaa viinituvasta.
Saman pariskunnan ylläpitämä yöpymispuoli.
Tai tarkemmin ottaen kuvassa tila, johon yöpyjille katetaan aamiainen/lounas, itse huoneissa emme toki käyneet.
Samassa pihapiirissä taidegalleria.
Päätin, että jos voitan lotossa, laitan tilauksen sisälle, sen verran upposi teokset allekirjoittaneen sielunmaisemaan...
Näihin kuviin julkaisulupa, varmistin jo ottovaiheessa galleristilta.
Vika yö ja tietty haikeus, kun tiedosti sen faktan, että arki kuitenkin koittaa...
Hei hei Ahvenanmaa, nähdään taas ensivuonna...

Upea kuvasatsi taas, kiitokset jakamisesta!
Nous yks kymysys: Puhutko sujuvasti ruotsia, vai pärjääkö tuollasilla markkinoilla - oletettavasti enemmän kotikutoisessa tapahtumassa - ihan suomellakin? Ei sillä, ettenkö itekkin ruotsia ossais, oonhan mie virkamiesruotsinkin suorittanu, vaikka onhan siitä jo aikaa... muuten vaan kyselen...
Siellä ei oletettavasti näin syssymmällä ihan kesästä turistiruuhkaa ole, vois olla makosaa aikaa olla joku päivä erilaisemmissa maisemissa, sellanen tuli mieleen. Kuljitteko saaristolautoilla kumpaankin suuntaan?

Tulen Lontoon murteella toimeen, mutta Ruotsin kieli on minulle aivan täysin hebreaa.JL Anttola kirjoitti: ↑Syys 26, 2023 21 : 16 Upea kuvasatsi taas, kiitokset jakamisesta!
Nous yks kymysys: Puhutko sujuvasti ruotsia, vai pärjääkö tuollasilla markkinoilla - oletettavasti enemmän kotikutoisessa tapahtumassa - ihan suomellakin? Ei sillä, ettenkö itekkin ruotsia ossais, oonhan mie virkamiesruotsinkin suorittanu, vaikka onhan siitä jo aikaa... muuten vaan kyselen...
Siellä ei oletettavasti näin syssymmällä ihan kesästä turistiruuhkaa ole, vois olla makosaa aikaa olla joku päivä erilaisemmissa maisemissa, sellanen tuli mieleen. Kuljitteko saaristolautoilla kumpaankin suuntaan?
Jaakko
Noilla juhlilla sen verran pitkät perinteet, että hyvin pitkälti Englannilla tuolla pärjää ja osin Suomella, tosin vähemmän.
Meillä kun koira mukana, joka erikoisen ulkonäkönsä johdosta takuuvarma uteliaisuuden aihe, niin lähes poikkeuksetta henkilöt jotka tulivat siitä kyselemään, osasivat Englantia, kun pyysin English or Finnish, please.
Muutama paikka oli, missä asioinnissa myyjätaho ei osannut kuin Ruotsia, mutta olen sen verran ulospäin suuntautunut, että eipä totaali-osaamattomuuteni muodostunut kaupankäynnin esteeksi.
Käyttämäsi termi "kotikutoinen" on melko osuva, eli pitkälti juurikin ns. tilamyyntiä ja sellaista markkinakoju-tyylistä.
Ei voida oikein ruuhkasta puhua, eli tällaiselle tyypille kuin minä, joka ei varsinaisesti viihdy ihmispaljoudessa, oikein hyvin tuolla tunsi viihtyvänsä.
Mentiin täältä Turusta Viikkarilla Maarianhaminaan, sieltä suoraan omalla autolla vuokramökille, josta tehtiin reissuja eri puolille Ahvenanmaata, eli siellä ei käyty muualla, kuin mitä itse ajamalla pääsee.
Paljon on tuolla tultu käytyä ja itseasiassa ensimmäinen kerta, kun jätettiin välistä ns. patikointireissut.
Tuolla on kaunis luonto ja sen puolesta kyllä kannattava paikka käydä.
Aidosti paljon kauriita ja hirviä (tälläkin reissulla nähtiin ja yksi hirvikolari todella liki), joten lämmin suositus varovaisuuteen liikenteessä ja se manner-Suomen raskastyylinen kaasujalka kannattaa aidosti jättää suosiolla kotiin.
Miksi ajaa BMW:llä, kun voi lentää LSD:llä.
-
- Viestit: 1722
- Liittynyt: Loka 17, 2021 10 : 39
Re: Habbaman naaman kuvaketju...
Kiitokset infosta, pannaan harkintaan!
Sinun hieno kuvasarja kyllä sytytti!
Jaakko
Sinun hieno kuvasarja kyllä sytytti!
Jaakko
-
- Viestit: 6444
- Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08
Re: Habbaman naaman kuvaketju...
Kertovat kuvat.
Elokuussa oltiin tuolla omalla autolla, majoituspaketti hotellissa Maarianhaminan keskustassa, päivässä parissa ehtii paljon kierrellä saarta.
Niitä kauriita ja muita kannattaa tosiaan oikeesti varoa, jarrujalka valmiudessa koko ajan.
Elokuussa oltiin tuolla omalla autolla, majoituspaketti hotellissa Maarianhaminan keskustassa, päivässä parissa ehtii paljon kierrellä saarta.
Niitä kauriita ja muita kannattaa tosiaan oikeesti varoa, jarrujalka valmiudessa koko ajan.
-
- Viestit: 5403
- Liittynyt: Helmi 12, 2008 21 : 35
Re: Habbaman naaman kuvaketju...
Taas yksi miniloma takana ja se viime viikonlopulta, suuntautuneena Kouvolaan päin ja kuinkas ollakaan, vuokramökille.
Nyt voisi todeta näin jälkikäteen, kun kuluneella viikolla pääsi töiden jälkeen maastopyöräilemään kauniissa aurinkoisissa keleissä parisen kertaa, että ei juuri kökömpää keliä olisi voinut lomalle osua.
Nimittäin sade ja myrskytuuli, se oli jotain aivan käsittämätöntä. Ja täten ei paikan maiseman kauneudesta päässyt nauttimaan, kun keliolosuhteiden pakosta oli lähinnä tyydyttävä pysymään sisätiloissa.
Maaginen paikka, johon pakko päästä uudestaan paremmilla keleillä fiilistelemään.
Ja arvata saattaa, uusi ajankohta jo varattu ensi kevääksi
Kuvasta puuttuu vasemmalle jäävä puukatos, joten käytännössä koko mesta kaikessa komeudessaan jotakuinkin tuossa.
Vasemmalla ulkohuussi, itse mökki ja oikealla saunarakennus ja aivan kuva-alueen ulkopuolelle jäi puukatos.
Kelistä huolimatta, palju tuli lämmitettyä kahtena iltana.
Maaginen fiilis paljussa, kun vettä satoi (onneksi öisin pätkittäin, vienosti rapisten) ja tuuli niin käsittämättömän kovaa, että tunsi itsensä irtautuneen täysin arkisen kaupungin humusta.
Ensimmäisenä iltana paljussa 1h 30min, välillä saunassa käyden, mutta toisena iltana (meni kyllä itseasiassa yön puolelle) 1h 30min paljussa, sieltä kertaakaan nousten, siis ei kertaakaan. Niin maaginen aika/keliolosuhteet, että olo vaan ja nautti elämän sietämättömästä keveydestä.
Tästä kuvasta voisin todeta, jotta on sillä luurillakin aikansa ja paikkansa, sillä iPhone rules
Ja mikäs sitä oli sisällä takkatulen lämmössä nauttiessa lasi hyvää viiniä paljuilun jälkeen...
Alho[/url], on Flickr
Joskus se hupi loppuu ja arki lähenee, joten auton pyörät kohti kotia, toki meidän luonteella iso teitä välttäen ja mutkien kautta.
Ja kas, kun klo. 11 ja enää tunti mökiltä lähtöön, sade loppui ja aurinko alkoi paistamaan
Oli muuten yön myrskyssä kuusi kaatunut koko matkaltaan auton vierustalle oksat kylkeä hipoen, eli apostolin kyyti liki...
Muutamat kirnut täällä matkan varrella...
Hieman tuo Porvoonjoen vedenpinta ylhäällä (kuvattu kirnu-mestan eräältä "ala-tasanteelta")
Kalustorunggaus-kuva.
Eli otettu Zeiss Batis 135mm f2.8:lla, oliko aukko f8 ja kuva cropattu aivan tolkuttomasti, siis tooooooodella paljon. Olisi ollut kiva laittaa viereen croppaamaton, mutta ehdin (tyhmä minä) poistamaan jo.
Tykkään yhdistelmästä a7r III + tuo Zeiss, kun tarkennus osuu kohdalleen, sillä kyllä pikselimäärä antaa parhaimmillaan työstövaraa...
Toki edelleen se 200-600mm on ostoslistalla, mutta nää roadtripit syö aina budjettia, eli suo siellä, vetelä täällä
Kurvailtiin jotain pikkuteitä, kun katsoin että jee, idylinen kahvila ja ei muuta kuin kaara parkkiin.
Niin muuten, kahvila oli kiinni
Jossain matkan varrella...
Vaikka ikää itsellä 60-v ja nähnyt jos ja vaikka mitä, niin en ole kuunaan nähnyt lintuja kerralla näin paljoa ja auton sivuikkuna auki.
Ei välttämättä 135mm se optimi, mutta niillä mennään, mitä rungossa oli kiinni.
Oli muuten huumaava lintujen ääni, sillä noita oli vasemmalta oikealle katsoessa niin paljon, että tuli Hitchcockin Linnut mieleen.
Koska ajankohta oli mitä oli ja arjen läheisyys painoi päälle, kameravermes takakonttiin, etuenkaat kohden lähintä motaria, sporttinappula päälle ja lämä tiskiin, sillä niin se vaan on, että joskus sen huvin on loputtava.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, jahka vaimo herää yövuoron jäljiltä, tänään olisi oman mökin takkatulen lämmön vuoro

Jossain peräänkuulutettiin luurikuvia ja kun en löytänyt niille omaa ketjua, niin laitetaas yksi näytille.
iPhone 13 Pro Max
iPhone 13 Pro Max
Miksi ajaa BMW:llä, kun voi lentää LSD:llä.
-
- Viestit: 5403
- Liittynyt: Helmi 12, 2008 21 : 35
Re: Habbaman naaman kuvaketju...
Vienyt toinen harrastus, eli High End viime aikoina lähes kaiken vapaa-ajan uusien laitehankitojen johdosta, joten itse valokuvaus jäänyt taka-alalle.
Samaan aikaan kun koiramme Mosku ollut toipilaana ja vaatinut "vierihoitoa", niin aktiviteetit kohdistuneet lähinnä työssä tapahtuvaan liikkumiseen.
Eilen pitkästä aikaa päästiin mökille, sillä liikunta painottunut koiran ehdoilla tapahtuvaksi ja täten pienimuotoinen metsäiloittelu enemmän kuin tervetullutta.
Hieman iloa "himmensi" se, että huomasin perillä saapuessamme järkkärin jääneen kotio, vaikka vartavasten nostin sen framille.
Piti siis ottaa kutojaa varten kuva uudesta Islantilaisneuleestani, koska hän sitä pyysi.
Mutta kuten omakuvasta näkyy, kyllä iPhone 14 Pro Max kuvanlaatu alkaa olemaan jo sellainen, että sillä somekuvan räpsii menemään.
Samaan aikaan kun koiramme Mosku ollut toipilaana ja vaatinut "vierihoitoa", niin aktiviteetit kohdistuneet lähinnä työssä tapahtuvaan liikkumiseen.
Eilen pitkästä aikaa päästiin mökille, sillä liikunta painottunut koiran ehdoilla tapahtuvaksi ja täten pienimuotoinen metsäiloittelu enemmän kuin tervetullutta.
Hieman iloa "himmensi" se, että huomasin perillä saapuessamme järkkärin jääneen kotio, vaikka vartavasten nostin sen framille.
Piti siis ottaa kutojaa varten kuva uudesta Islantilaisneuleestani, koska hän sitä pyysi.
Mutta kuten omakuvasta näkyy, kyllä iPhone 14 Pro Max kuvanlaatu alkaa olemaan jo sellainen, että sillä somekuvan räpsii menemään.
Miksi ajaa BMW:llä, kun voi lentää LSD:llä.
-
- Viestit: 5403
- Liittynyt: Helmi 12, 2008 21 : 35
Re: Habbaman naaman kuvaketju...
Viime aikoina kuvausharrastus jäänyt "paitsioon", eikä varsinaisesti tullut aktivoitua kameran kanssa, koska hifiharrastus vienyt ajan + kelitkään olleet mitään mieltä ylentäviä.
Joten oli aivoja virkistävää, kun tytär pyysi, että viitsinkö ottaa hänestä ja heidän toisesta koirastaan kuvan.
Oli jäänyt Sigman (50/1.4 ART) nokalle Peter McKinnonin ND-filtteri, kun kuvauspaikalla otin kameran repusta ja ajattelin että se ja sama, en ota pois, näillä mennään.
Pakko myöntää, mutta ihan peruskuvaamisessa, en tuon kanssa meinaa päästä millään sinuiksi, kun omiin silmiini se tekee sävymaailmaan omat ongelmansa, joka ei vaan omiin silmiini istu ja täten sävyjen kanssa saa vääntää jälkikäsittelyssä enemmän kuin tarpeeksi ja siltikin...
Siitä viisastuneena, pakattu omaan koteloonsa.