Tulevat vuodet tekoälyn kanssa

Pipoa voi löysätä, mutta aiheen tulee liittyä jotenkin valokuvaukseen.
jaava
Viestit: 2043
Liittynyt: Joulu 27, 2004 16 : 41
Paikkakunta: Espoo

Re: Tulevat vuodet tekoälyn kanssa

Viesti Kirjoittaja jaava »

Maffer kirjoitti: Kesä 13, 2023 8 : 44 Mahdollisuuksia on käyttää sitä hyvään, mut nyt suurin osa laskentatehosta kuluu netin tukkimiseen synteettisellä roskalla mikä ei jaksa kiinnostaa kolmea sekuntia pidempään. Toistaiseksi ollaa pahasti miinuksella eli jonkinlainen käänteinen teollinen vallankumous.
Niin kauan kuin ongelmat voidaan ratkaista teknologian keinoin, ollaan turvallisilla vesillä - vaikka hinta olis joskus päätä huimaava. Sitten kun tarvitaan poliittisia ratkaisuja, ollaan jo hieman vaikeamman ongelman edessä - millä saada koko ihmiskuntaa tyydyttävä ratkaisu/kompromissi. Mutta jos ajaudutaan ongelmaan, mihin ei ole teknologian eikä poliitikkojen antamaa ratkaisua, niin mitä voidaan tehdä - ollaanko vain ajopuuna.

Onhan noissa aiemmissa ihmiskunnan murrosvaiheissa aina ollut hyviä ja huonoja puolia, mutta niistä on selvitty. Ainakin osa on selvinnyt.
Nyt olis hyvä olla tekoäly, joka kartoittas tulevia mahdollisia 'hyviä' polkuja. :D
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
Maffer
Viestit: 22619
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Tulevat vuodet tekoälyn kanssa

Viesti Kirjoittaja Maffer »

No joo, tuosta polkujen kartoittamisesta löytyy osuva Scifi-sarja - Matkustajat. Vaikka se olikin Netflix-jakelu niin poskettoman hyvä sellaiseksi. Tulevaisuudessa pieleen menneessä maailmassa AI laskee miten menneisyyttä pitää yrittää korjata *iteroimalla* jotta hommasta tulisi edes siedettävä. Ei lainkaan sellainen aikamatkustusoksennuspallo mitä homma yleensä on eli pyöritää jossain loopissa.

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Travelers_(TV_series)
mvert
Viestit: 1853
Liittynyt: Loka 29, 2016 11 : 13

Re: Tulevat vuodet tekoälyn kanssa

Viesti Kirjoittaja mvert »

Pitihän tätä TÄ:llä kuvan generointia kokeilla myös itse. Käytin softana omalle koneelle asennettavaa Easy Diffusion v2.5.22 softaa, joka generoi seuraavan kuvan muutamassa sekunnissa. Ei tämä kyllä pikaisen kokeilun perusteella ole minun juttu. Yritin saada aikaiseksi kuvaa rantakäärmeestä kivellä.

Kuva

Onko joku muuten törmännyt asiantuntijoihin tai puhuviin päihin jotka eivät olisi kovin dystooppisia kuvia maalailemassa ihmisentasoisesta tekoälystä? Itse kuullut lähinnä kauhutarinoita, joskin ennen sitä lopullista katastrofia AGI:lla saadaan parannukset syöpiin ja moniin muihin sairauksiin. Itse odotan tulevaa suurella mielenkiinnolla, sillä mahdollisuudet ihmiskunnan seuraavalle suurelle harppaukselle on ihmisentasoisen tekoälyn lähestyessä lähes rajattomat.
jaava
Viestit: 2043
Liittynyt: Joulu 27, 2004 16 : 41
Paikkakunta: Espoo

Re: Tulevat vuodet tekoälyn kanssa

Viesti Kirjoittaja jaava »

mvert kirjoitti: Kesä 13, 2023 20 : 02 Pitihän tätä TÄ:llä kuvan generointia kokeilla myös itse. Käytin softana omalle koneelle asennettavaa Easy Diffusion v2.5.22 softaa, joka generoi seuraavan kuvan muutamassa sekunnissa. Ei tämä kyllä pikaisen kokeilun perusteella ole minun juttu.
Kiinnostuin tuosta Easy Diffusion softasta ja liityin sen keskustelukanavalle Discordiin :D (aivan uusi sosiaalisen median alusta minulle)
Mitä silmäilin Discord:n keskustelua, niin ohjelma näyttää olevan tiivin kehityksen piirissä ... ja minusta monelta osilta aika alkutekijöissään.
Discordista: "Progress will be slow, because we all work only in our spare time, for an hour or two per day. Thanks for your patience!"
Easy Diffusion kirjoitti:Easy Diffusion is an easy to install and use distribution of Stable Diffusion, the leading open source text-to-image AI software. Easy Diffusion installs all required software components required to run Stable Diffusion plus its own user friendly and powerful web interface for free.
Myös Stable Diffusion, joka on varsinainen kuvat generoiva softa päivittyy vahvasti.
Stable Diffusion kirjoitti:Stable Diffusion is a latent text-to-image diffusion model capable of generating photo-realistic images given any text input, cultivates autonomous freedom to produce incredible imagery, empowers billions of people to create stunning art within seconds.
Create beautiful art using stable diffusion ONLINE for free.
FAQ: What kinds of GPUs will be able to run Stable Diffusion, and at what settings? Most NVidia and AMD GPUs with 6GB or more.
No, minulla on käyttiksenä Windows 7, mikä ei ole yhteensopiva Easy Diffusion softan kanssa. Eikä ole mun PC:n ikivanha emolle integroitu näytönohjainkaan (jonka korvaamista mä mietin jo 10 vuotta sitten).
Discordissa joku kertoi juuri asentaneensa uuden yhteensopivan näytönohjaimen: Nvidia RTX A2000 6 Gt. Katsoimpa millä hinnalla tuollainen irtoaisi Suomesta: Verkkokauppa 697,99€ ... no jää vielä kipurajan alle.

En voinut olla samalla näkemättä heidän muita näytönohjaimiaan:
  • PNY NVIDIA Quadro RTX 8000 48 Gt 6 488,99€
  • PNY NVIDIA Quadro RTX 6000 24 Gt 5 808,90€
  • Lenovo Nvidia RTX A5000 24 Gt 3 295,99€
  • PNY NVIDIA Quadro RTX 5000 16 Gt 2 236,99€
  • Lenovo Nvidia Quadro RTX A4000 16 Gt 1 298,99€
  • PNY NVIDIA RTX A4000 16 Gt 1 228,99€
  • PNY NVIDIA Quadro RTX 4000 8 Gt 1 245,99€
Aivan älyttömiä hintoja, kun muistin koko kasvaa. Mä olen näköjään totaalisesti tippunut näytönohjainten matkasta.
Huolestuttavaa kun konekin pitäisi päivittää lähivuosina sellaiseen, jossa riittää paukut ja ominaisuudet kuvankäsittelyyn sekä tekoälyyn.
Maffer
Viestit: 22619
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Tulevat vuodet tekoälyn kanssa

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Osta käytetty rtx 3090. Muistia piisaa eikä ole ihan mopo. RTX5000-sarjakin pukkaa jossain kohtaa ja alkaa löytymään rtx4090 kohtuu hintaan. Myy vaikka yhden nurkkasutun obiskan.
jaava
Viestit: 2043
Liittynyt: Joulu 27, 2004 16 : 41
Paikkakunta: Espoo

Re: Tulevat vuodet tekoälyn kanssa

Viesti Kirjoittaja jaava »

Selasin Discord:ssa kommentteja ja joku oli lähettänyt tällaisen AI-generoidun videon:
En tiedä onko tämä TÄ:n koknaan tekemä/luoma tekstikomennosta, vai onko TÄ:n manipuloima jostain jo olevasta valokuvasta.

Poistin kuvan kun se ei sittenkään ole tekoälyn tekemä.

Se kiinnitti huomioni, kun on hieman minun näköinen. Ainakin vanhempi TÄ-mies. Mä olen tosin päälaelta vielä kaljumpi :D
Onhan tuo valokuvaksi ja videoksi sellaista 70-lukulaista Agfan agenttikamera- ja TV-laatua, mutta kauanko menee saavuttaa loistava taso.
Viimeksi muokannut jaava, Kesä 20, 2023 22 : 54. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
jaava
Viestit: 2043
Liittynyt: Joulu 27, 2004 16 : 41
Paikkakunta: Espoo

Re: Tulevat vuodet tekoälyn kanssa

Viesti Kirjoittaja jaava »

Tekoälyn ounastellaan vievän työpaikat ja mahdollisesti ennen pitkää tuhoavan koko ihmiskunnan.

Tutkimus: Tekoälyä käyttävät työntekijät saattavat kärsiä tekoälyä käyttämättömiin kollegoihinsa verrattuna kasvaneesta yksinäisyydestä, unettomuudesta ja alkoholin kulutuksesta
https://tekniikanmaailma.fi/tutkimus-te ... 163ff2-500
Tutkimus julkaistiin Journal of Applied Psychology -tiedelehdessä.

Paloja artikkelista:

TUTKIMUKSEN OSALLISTUJAT: Yhdysvalloista, Taiwanista, Indonesiasta ja Malesiasta
Heidät jaettiin kahteen ryhmään, joista toisen käskettiin välttämään kolmen päivän ajan tekoälyn käyttöä ja toisen puolestaan kehotettiin käyttämään tekoälyä aina kuin vain mahdollista.

Siinä missä aikaisemmin saattoi pulmatilanteessa kysyä neuvoa kollegalta, nyt sama sujuu tekoälyn voimin nopeammin ja usein myös tehokkaammin.

Työntekijät, joita oli ohjattu käyttämään tekoälyä, osoittautuivat avuliaammiksi ja vastaanottavaisemmiksi kuin kollegansa, mikä voi tutkijoiden mukaan toisaalta johtua tekoälyn myötä lisääntyneestä tarpeesta ihmiskontakteihin.
Tekoäly voi lisätä yhteenkuuluvuuden tarvetta ja yksinäisyyttä työpaikoilla.
mvert
Viestit: 1853
Liittynyt: Loka 29, 2016 11 : 13

Re: Tulevat vuodet tekoälyn kanssa

Viesti Kirjoittaja mvert »

Mulla näytönohjaimena tuollainen Mafferin mainitsema rtx 3090 pelinäytönohjain ja sillä tuo Stable Diffusion tekee ihan järkeviin aikoihin noita kuvia. Siinä on reilusti muistia, joten on luultavasti yksi järkevimmistä valinnoista tavan ihmiselle tähän touhuun. Nuo ammattikäyttöön tarkoitetut mallit on hinnaltaan melko poskettomia kuluttajan näkökulmasta.

Eräässä seminaarissa kuulin pitkän listan noista ammateista mitä tämä tekoäly tulee tulevaisuudessa korvaamaan. Siellä oli veikkauksena, että generalisti joka tietää monista asioista kohtuullisesti tulee olemaan tulevaisuudessa työelämän voittaja. Jonkin erityisalan syväosaajilla saattaa olla hankalampaa, kun tuollainen generalisti voi teettää tekoälyllä sen syväosaajan työn ja yhdistää sen muun tietotaitonsa avulla ihan johonkin muuhun.
Maffer
Viestit: 22619
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Tulevat vuodet tekoälyn kanssa

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Saatko tehtyä isommalla resolla haluttaessa kuvan? Ja jos niin millasia laskenta-aikoja seuraa?
mvert
Viestit: 1853
Liittynyt: Loka 29, 2016 11 : 13

Re: Tulevat vuodet tekoälyn kanssa

Viesti Kirjoittaja mvert »

Pystyi valitsemaan näköjään resoluution asetuksista. 2048x2048 ei riittänyt muisti. 2048x1024 teki DPM solverilla noin 50s. 2048 x 1536 valmistui samoilla asetuksilla noin kahteen minuuttiin.

Kuva

Suurin minkä näillä asetuksilla suostui tekemään oli 2048 x 1792px. Siihen meni aikaa noin 2.5min.

Kuva

En alkanut säätämään noita syötteitä näiden osalta, joten pientä virhettä kuviin jäi :lol:

Maisemakuva näyttää sentään melkein realistiselta. Tekijänoikeudet kyllä hieman häiritsee minua näissä, kun tämän pyysin tekemään Ansel Adamsin tyylillä ja onhan tuossa jotain samaa kuin herran kuvissa.

Valmistui 2048 x 1792px kokoisena omalla koneella tehtynä 2min17s

Kuva
Maffer
Viestit: 22619
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Tulevat vuodet tekoälyn kanssa

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Ei saakeli noi donitsikäärmeet :D Ny o tuuheit.
mvert
Viestit: 1853
Liittynyt: Loka 29, 2016 11 : 13

Re: Tulevat vuodet tekoälyn kanssa

Viesti Kirjoittaja mvert »

Tuo kielimalli ei ole ihan kohdillaan noiden käärmeiden osalta. European grass snake tai European ringed snake termejä käytin. Toisella tekee vihreitä käärmeitä ja toisella donitseja :)

Jotain vesileimattua materiaalia on Stable Diffusionin mallissa käytetty opetukseen. Joihinkin versijoihin eläinaiheisista kuvista tuli vesileimantapaista nurkkaan., mutta tekstistä ei saanut selvää.
habannaama
Viestit: 5403
Liittynyt: Helmi 12, 2008 21 : 35

Re: Tulevat vuodet tekoälyn kanssa

Viesti Kirjoittaja habannaama »

Hassun näköinen tuo vuoristokuvakin.

Siinä nuo rinteiden harjanteiden epäsäännöllinen säännöllisyys jotenkin luonnottomasti toistaa itseään, vai miten sen nyt fiksummin osaisi ilmaista.
Miksi ajaa BMW:llä, kun voi lentää LSD:llä.
Maffer
Viestit: 22619
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Tulevat vuodet tekoälyn kanssa

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Adobe alkaa takaamaan käyttäjien lakikulut jos joutuu tilille mukamas pöllityllä materiaalla opetetun AI:n tekosista:
https://www.creativebloq.com/news/adobe ... legal-fees

Onko tässä jotain vastuuta takana ensimmäistä kertaa?
jaava
Viestit: 2043
Liittynyt: Joulu 27, 2004 16 : 41
Paikkakunta: Espoo

Re: Tulevat vuodet tekoälyn kanssa

Viesti Kirjoittaja jaava »

Katselin videon, joka ei mene liian syvälle ChatGPT:n sisuksiin, mutta antaa hyvän kuvan mistä on kyse:

How ChatGPT Works Technically For Beginners
https://www.youtube.com/watch?v=uCIa6V4uF84

Muutama otsikko videolta:
  • What is ChatGPT and why it shocked the world
  • How did the AI scientists crack this?
  • Discovery of our brain structure
  • Neurons are complicated. Let's simplyfy!
  • Initial success: Image recognition
  • More complex types of neural network patterns
  • Unsupervised learning then supervised learning
  • Current state of ChatGPT
  • ChatGPT vs. Humans
MattiH
Site Admin
Viestit: 6387
Liittynyt: Tammi 08, 2003 20 : 57
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Tulevat vuodet tekoälyn kanssa

Viesti Kirjoittaja MattiH »

https://yle.fi/a/74-20033981
Feikkivaikuttajat tulevat 12.6.2023.
--- tai oikeastaan he ovat jo keskuudessamme... '
--- ja nyt ollaan vasta nähty jäävuoren huippu...
--- Yleltä taas vaihteeksi pitkä ja perusteellinen artikkeli
--- ja miten pitkälle ollaankaan menty parin kolmen vuoden päästä?
--- TÄ kirjoittaa uutisia täyttä häkää, TÄ-kuvat täyttävät maailman, TÄ-videoita tulvii joka puolelta jne. jne.
--- yli 100 kommenttia, osa hyvin mielenkiintoisiakin, osa ei (kuten aina) (vaikka: miksi Yle käyttää sanaa "vaikuttaja", kun kyse on ihan puhtaasti "mainostajasta". Mutta sitähän nämä ns. somen influensserit tietenkin ovat...
Maffer
Viestit: 22619
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Tulevat vuodet tekoälyn kanssa

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Moni AI kupsahtaa tätä menoa omaan tai toisen AI:n tekemään sisältöön. Model collapse. Himmeli alkaa opettamaan itseään synteettisellä roskalla.
jaava
Viestit: 2043
Liittynyt: Joulu 27, 2004 16 : 41
Paikkakunta: Espoo

Re: Tulevat vuodet tekoälyn kanssa

Viesti Kirjoittaja jaava »

AI:lla on toki myös luotettuja ja vankkumattomia käyttäjiä, eikä heidän AI:n käyttöön vaikuta netistä löytyvä opetus-data.
Esimerkiksi Fermilab: https://www.youtube.com/@fermilab

Fermilab:n Youtube video: Can AI do neutrino physics?
https://www.youtube.com/watch?v=1AWO1utQmHw

Postdoctoral Reseacher V Hewes University of Cinsinnati discuss how AI is used in neutrino reseach
Fermilab/V Hewes/ Kirsty Duffy kirjoitti:I (Hewes) prefer to talk about AI as machine learning rather than artificial intelligence because there's nothing really intelligent about it. It's just a bunch of vector algebra and now we have computers that can do huge amounts of vector algebra really fast.

Machine learning techniques have seen increasingly widespread use in neutrino physics for a variety of different tasks.
  • One of the biggest is event classification. Like deciding whether an interaction in your detector is an interesting neutrino interaction or just a cosmic ray.
  • Anaother way machine learning is used in neutrino physics is to do something called reconstruction. That basically means looking at the raw data from particle detectors and converting it into information, such as there was a particle here, it had this much energy, or even it was propably a muon and not a neutrino. Recontruction is how we produce variables from the raw data. Many experiments have used Convolutional Neural Networks (CNNs) for reconstruction. CNNs are machine vision algorithms, so they run on pictures.
jaava
Viestit: 2043
Liittynyt: Joulu 27, 2004 16 : 41
Paikkakunta: Espoo

Re: Tekoäly ja tekijänoikeudet

Viesti Kirjoittaja jaava »

Saanko käyttää teko­älyllä tekemääni tekstiä tai kuvaa? Luvassa on hirvittävä sotku – näin vastaavat asian­tuntijat
https://www.is.fi/digitoday/art-2000009637849.html

Kuka tahansa, jolla on pääsy internetiin, voi tehdä laadukasta sisältöä kuvataiteesta lyhytelokuviin tekoälyä käyttämällä.
Generatiivinen tekoäly on oppimansa perusteella uutta sisältöä tuottava järjestelmä.

Tekijänoikeudet (l. yksilön oikeus valmistaa teoksen kappaleita ja oikeus saattaa teos yleisön saataville) ja tekoäly ei ole helppo yhtälö
  • Saanko käyttää teko­älyllä tekemääni tekstiä tai kuvaa?
  • Omistatko ne samalla tavalla kuin omat tuotoksesi?
ChatGPT tekee minulle runon. Kenellä on tekijänoikeus?
  • Pelkälle idealle ei voi saada tekijänoikeutta. Toisin sanoen et saa tekijänoikeutta runolle vain, koska kehotit konetta tekemään sellaisen.
  • Mikäli kone toistaa sellaisenaan opetusmateriaalissa käytetyn ja tekijänoikeudella suojatun runon, kyseessä voi olla tekijänoikeuden loukkaus.
  • Jos koneen tuotos muistuttaa vahvasti olemassa olevaa suojattua teosta, kyseessä voi olla sattuma. Silloin puhutaan kaksoisluomisesta, joka ei loukkaa tekijänoikeuksia.
  • Mikäli tekoäly toistaa olemassa olevan teoksen siksi, että teos on kuulunut tekoälyn opetusaineistoon, kyse on lähtökohtaisesti kappaleen valmistamisesta ja tekijänoikeuden loukkaamisesta.
  • Toisaalta, mikäli tekoäly toistaa teoksen siksi, että se vain generoi itsenäisesti kuvia tietyssä tyylissä, kyse ei ole tekijänoikeuden loukkaamisesta.
  • Tekoäly ei voi saada tekijänoikeutta tuottamalleen sisällölle.
  • Loppukäyttäjälle voi jäädä tekijänoikeutta vähäisempi suoja tekoälyn avulla tuotettuun sisältöön. Se periaatteessa voisi rajoittaa muiden mahdollisuuksia tehdä rahaa luomallasi sisällöllä.
Jos pyydän Midjourney:tä piirtämään kuvan
  • Midjourney:n voi määritellä kuvan aiheen ja toteutustyylin (piirros, maalaus, valokuva jne) hyvinkin tarkasti.
  • Lopputulos luodaan koneeseen syötetyn opetusmateriaalin pohjalta. Opetusmateriaali voi käsittää miljoonia kuvia, jotka on kerätty eri puolilta internetiä.
  • Midjourney:tä käyttämällä et luultavasti joudu vaikeuksiin kenenkään oikeuksien rikkomisesta. Toisaalta tuskin itse saat tuotoksillesi tekijänoikeutta.
Asianajaja Ismo Kallioniemen mukaan keskustelu Suomen laista ja tekijänoikeuksista on siinä mielessä turhauttavaa, että viime kädessä kansainväliset nettijätit, kuten Microsoft, Google tai Meta, tekevät niin kuin lystäävät. Tavallisen suomalaisen on käytännössä hankala suojella oikeuksiaan esimerkiksi tekoälyn opetuksessa käytetyn materiaalin suhteen.

Asiantuntijoiden mielestä on kuitenkin selvää, että tekoäly mutkistaa omistus- ja vastuukysymyksiä merkittävästi.
©pjm
Viestit: 6444
Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08

Re: Tulevat vuodet tekoälyn kanssa

Viesti Kirjoittaja ©pjm »

Vastaa Viestiin