Vuosikaudet tullut kuvattua Näsijärveä ja lempiaihe on vieläkin, järven jäätyminen tai sen odotus.
Ei nämä kuvat ole mihinkään muuttuneet vuosien mittaa, aika samanlaista pukkaa.
Oikein mainiota että on vaivauduttu, vieläpä ehkä tän talven parhaimpina kuvauskeleinä, pelipaikalle. Nyt on luonto kauneimmillaan ainakin etelässä. Syvän hämärän aikana on kaunista kuten näkyy.
Kiitokset.
Juu, varmaan oli tämän talven paras maisemakuvauskeli.
Ei tällaisia kelejä ole joka talvi täällä etelässä.
Nyt on Näsijärvi jäässä, eli ei asiaa enää tai jos jäidenlähtöä kuvaisi..
Pakko vielä sanoa tuosta pimeästä metsäkuvasta että siinä on saatu hienosti metsän hämärä tunnelma vangittua. Ja hyvä että uskalsit jättää noin hämäräksi, se nimenomaan antaa vahvan tunnelman.
tervehdys
Lumi on oikeasti sinistä, meille on vaan pienestä pitäen opetettu sen olevan valkoista. Parin viikon ajan kaihileikkauksen jälkeen lumi oli tuollaista, sitten vanhat opit saivat aivoissa niskalenkin silmäin tuotoksesta.
Joo, lumen väri on ikuisuuskysymys. Moni meistä mieltää sen valkoiseksi, mutta se ei ole niin yksinkertainen asia miten lumi/lumikiteet heijastavat valoa.
Hyvä kuva Jakenassu.
'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
Juu, kait se riippuu, miten valo heijastuu.
Mutta kun hiihtelin illanhämyssä järven rantoja, omaan silmään lumi näytti aika valkoiselta, varjoissa/rantapuiden alla oli selvästi sinistä...
tervehdys
Keväällä latokuva uusiksi, tuommoinen on katoavaa kansanperinnettä, pidennetty lape heinäseipäitä varten ja vielä noin paljon seipäitä, ei oo rosvottu kun seivässisustus oli kuumimmillaan.
Tunnelmakuvana toki mainio noin.
jopisalo kirjoitti: ↑Tammi 07, 2022 17 : 43
tervehdys
Keväällä latokuva uusiksi, tuommoinen on katoavaa kansanperinnettä, pidennetty lape heinäseipäitä varten ja vielä noin paljon seipäitä, ei oo rosvottu kun seivässisustus oli kuumimmillaan.
Tunnelmakuvana toki mainio noin.
Juu, täytyy ottaa.
Ollut aika monet kerrat mielessä, joku sopiva paikka, missä kuvata vuodenkierto. En tiedä onko tämä nyt se,katsotaan.
En tuohon lappeeseen niin kiinnittynyt huomiota, mutta niinkuin kuvasta näkyy, sillä tärkea tehtävä.