Canon EOS R5

[hkoskenv]

No, kummalla voi keskittyä paremmin sisältöön ja vähentää turhaa vääntämistä, "oikealla" kameralla vai AI:llä?

Missä tuon kuvan sisältö on? Joku joutava valettu pilarin pätkä rantakalliolla kiinnostaa ehkä rantakiviä, mutta miksi sellainen pitää dokumentoida valokuvaksi? Olisit edes kuvannut suunnasta, josta saisi selvää mikä pilari se on. Tuollaisena tuo on vain osoitus siitä, että luureissa on täysin turhanpäiväisiä tekotaiteellisia efektejä, joilla ei ole mitään todellista käyttöä, jos ei ole taiteilijanrenttu tai wannabe.

Joo, tiedän että varmaan tuollaiset efektit ovat valokuvauksen tulevaisuus ja järkkärit ovat auringonlaskun SER-roinaa, joilla on marginaalinen tulevaisuus (ilman kovanrahan luuriefektejä). Mutta ei tuo nyt mitenkään perustele kehityksen hyvyyttä, jos tarkoitus on dokumentoida todellisuutta kuvilla.

[Maffer]

Se oli Hannu hyvä vain vertaus minkä elmar laittoi. Toimii ihan kaikessa jalustatouhussa. Talvella SER-jätteen kanssa tulee vielä enempi penaltia kelvottomien akkujen ja jäätyvien suotimien muodossa. Näpit pysyy SERrin kanssa toki ehjänä mut tällä hetkellä koon puolesta vain peilikamoilla.

[elmar]

Makuasioihin en ota kantaa... Noi oli mun ainoat esimerkit samasta kohdasta sekä järkkärillä että luurilla otetuista kuvista. Muita ei ole, enkä aio ottaa. :)

Moni ei sitä tajunnut, mutta tarkoitus ei ollut todistaa tieteellisellä täsmällisyydellä suht edullisen kännyn kuvanlaatua paremmaksi kuin huippu-FF:n. Se olisi turhaa, koska se ei ole sitä. Pointsi oli demota, kuinka helposti ja vaivatta laatuluurilla ottaa samanlaiset tietyntyyliset kuvat kuin monen tonnin kamavuorella ja softilla.

Voin myös muutaman lehteen painetun kännykuvan kokemuksella todeta, että huolella käsiteltynä luurin valmisohjelmien 12 Mp jpeg:istä saa helposti korkeatasoisen aukeaman. Sen suuremmalle tiedostokoolle mulla ei ole järkevää käyttöä. Esimerkkiräpsy oli siis säädetty kännyn näytöllä + ilmais-appilla, eikä pöytäkoneella + Topazilla + Photarilla, jolloin lopputulos olisi toki parempi.

Aika monilla tuntuu olevan huomattavasti korkeampi laatu-standardi, mulle taas yli 20 Mp:n kuvat ovat jokseenkin turhia. 45 Mp:n runkoa käytän vain linturetkillä reilun croppivaran, hyvän seuranta-AF:n ja 500 millisen takia. RF 16 oli turha hankinta, sillä kännyllä ottaa paremmat laajiskuvat.

[temama]

No, kummalla voi keskittyä paremmin sisältöön ja vähentää turhaa vääntämistä, "oikealla" kameralla vai AI:llä?

Edit.

No juu, mutta ei tossa ole niin paljon tekoälyä. Lähinnä monivalotusta. Saman voi tehdä järkkärilläkin ilman filsuja. Ampuu vaan pitkän sarjan ja yhdistää sarjan itselle sopivassa ohjelmassa. Ellei järkkäri vielä osaa tälläistä automaagisesti.

Toki myönnän, että kännykällä homma on idioottihelppoa. Järkkärivalmistajat voisivat ottaa toden teolla ohjelmistoonsa vastaavia lisäkikkareita. Eiköhän se nähdä piakkoin lähitulevaisuudessa.

Järkkärillä voi sitten tehdä vielä laadukkaampan otoksen. En muuten oikein ymmärtänyt miksi käytit noin hupsua objektiivivalintaa järkkärissä??

[ttuplai]

En minä varsinaisesti kriisiapua tarvitse. Minulla on harrastuksia noin 50 tunniksi päivässä mutta jaksamista pariksi tunniksi viikossa, jotka käytän yleenä kokkaamiseen. Jos ei kuvausinto iske, mädätköön romut sitten kaapissa maaiman tappiin. Tekniset harrastuksetkin ovat telakalla, koska tämän hetkinen työni on niin samanlaista enkä jaksa omia projekteja elektroniikka- ja mekaniikkasuunnittelua ja teknistä askartelua työprojektien lisäksi.

Tästä mie olen hyvin samaa mieltä - maailmassa kyllä harrastuksia riittää, eikä kameratkaan heti lopu vaikka tuotantolinjat pysähtyis tänään. Jos markkinat ei tarjoa juuri sitä mitä itse kaipaa / itse ei viitti/pysty kameraa tekemään, niin ei se juuri netissä jalkaa polkemalla muuksi muutu.

Mä olen ite ihmetellyt tota samankaltaisuutta työhön(myös tässä ketjussa), koska ite pyrin valokuvauksessa (siis harrastuksena) tekemään jotain sellaista mikä muistuttaa mahdollisimman vähän työtä (työ ei vapauta vaan joutilaisuus/haaveilu) - esim. uusien objektiivien mittaaminen tai tekniikan kanssa puljaaminen on mun taustalla paljon enempi juuri sitä työtä muistuttavaa ja sellanen enempi intuitiivinen hetkeen mukaan meneminen taas jotain mikä multa ei onnistu kovin luontaisesti - ja se kiehtoo valokuvauksessa harrastuksena, koska se on myös vaikeaa (siit saa niit kiksejä) - teknisen puolen oppii aika hetkessä jos ei ole ihan tampio (paitti jos menee ihan ääritasolla, koska siellä ollaan taas vaikean äärellä, mut se kuvagenre on vähän toinen). Mulle tuo tekoäly (siis sellaisena kuin se minun tulevaisuuskuvissani näkyy) vapauttaa, koska se tekee kuvauksesta yhä vähempi työn kaltaista - silti juuri työn ja rutiinin korostaminen tuntuu olevan ihmeellisesti pinnalla ja mua näin wannabe humanistisen tiedekunnan jäsenenä kiinnostaa, et mistä toi kumpuaa (uskonnosta toki, mut se ei lien ainoa selitys) ja onko kaikissa kulttuureissa sama ongelma.

[ttuplai]

Tätä voi aatella siltä kantilta et vaihtaisko kukaan Eye-AF:aa seurannalla takaisin peilikameran keskipistesommitteluun?

Tää luuri vs. digi on tietenkin helppo nollata tyhjänpäiväiseksi puuhasteluksi jos ei ole koskaan ota tuollaisia kuvia. Keissi on kuitenkin melkoisesti silmiä avaava jos on kokeillut molempia tapoja ajatuksella.

Eye af on loistava tarkennustyökalu. Se on oikeasti sitä, mutta nää AI boket ja HDR kikkareet tms ei sitä ole.
Se taso pitää tietysti miettiä, että kuhunkin asiaan omat rajansa paljonko automaatiota haluaa. Maisemakuvaukseen luurilla on tietyt vakavat rajoitteensa, kuten se polttoväli. Toisaalta jos se ja olosuhteet molemmat natsaa, niin antaa mennä vaan. Varmasti tietyssä genressä ja tietynlaista kuvaa hakiessa luurilla on paikkansa, mutta sillä tekeminen on aika latteaa hommaa, jos kuvaat vaikka miestä ja moottorisahaa työn touhussa. Sanoisin, että ei kai kukaan vakavissaan ja oikeasti lähde pelkän luurin kanssa ns kunnon kuvausreissuun? Vai olenko vaan liian dino, että en näe metsää puilta?

AI bokeh olis loistava työkalu, mut ei ehkä ihan vielä - ottasin sellasen ilomielin järkkäriin eli jos sillä pääsis suhteellisen keveillä objektiiveilla riittävän liki samaa tulosta niin se helpottas elämää kummasti. Jos vielä sais jälkikäteen vaihdettua syväterävyyttä ainakin jonkin verran niin vois tehdä joitakin valintoja vasta jälkikäsittelyssä jos siltä tuntuu (siis niinku raw-syväterävyys). Bokeh on noin lähtökohtaisesti vähän sellanen hömppätubehifistien juttu, mut taustasta on toki kiva erottaa kohde ja aina sitä ei pysty tekemään pelkästään valaisulla, sommittelulla etc. Liikkuvaan kuvaan toi kelpais kans, mut ei taida ihan rauta viel riittää - siis sillee hyvin, et ei olis pahoja klitsejä.

HDR taas on aika mielikuvajuttu - mun nykyinen kamera ottaa hdr:ä jokasella napinpainalluksella verrattuna takavuosien rakkineeseen. Kyse on enempi siitä, et miten sen laajemman dynamiikan esittää jos esittää (kaposempaan päin on aina helpompi mennä). Vähän niinku telkkarien myymäläasetukset - ne on yltiökarkkia, jotta erottuvat kymmenien muiden rivissä ja koska ihminen on aika perso makialle, mut ei kukaan karkkia syö ravinnokseen - eikä jätä sitä telkkaria myymäläasetuksiin

Ei tän pitäs olla luuri vastaan järkkäri keskustelu vaan tekniikka x vastaan tekniikka y keskustelu - luurin ongelmat itelle kunnon kuvausreissulle johtuu enempi muista asioista kuin softasta - ergonomia, datan tallennus, integrointi salamiin, etc. Jo nyt jatkuvat valot on ohjattavissa luurilla (samoin äänen tallennus) - niihin saa rakennettua skenaarioita - tosta on lyhyt matka siihen, et ne on suoraan yhteydessä itse kuvaussoftaan. Ollaan aika pian tilanteessa, et mulla gimbali-kamera vaihtuu toiseksi tai ainakin siihen et hybrikjutuissa osa klipeistä tulee puhelimesta. Toki tää suunta voi olla sekin, et mä niittaan ton luurin kiinni järkkäriin, joka on osittain jo tän hetkinen tilanne. Erilliset kaukosäätimet on lopulta ihan turhia välivaiheita, eikä niidenkään kehitys pysy luurisoftien perässä. Vielä noissa ei ole paljon sitä älyä, mut mä keksin aika monta asiaa mitkä on helppo tehdä jo tänhetkisen raudan tehoilla jos vaan toi ohjaus vaihtuu erillisistä välineistä puhelimeen.

[ttuplai]

No, kummalla voi keskittyä paremmin sisältöön ja vähentää turhaa vääntämistä, "oikealla" kameralla vai AI:llä?

Missä tuon kuvan sisältö on? Joku joutava valettu pilarin pätkä rantakalliolla kiinnostaa ehkä rantakiviä, mutta miksi sellainen pitää dokumentoida valokuvaksi? Olisit edes kuvannut suunnasta, josta saisi selvää mikä pilari se on. Tuollaisena tuo on vain osoitus siitä, että luureissa on täysin turhanpäiväisiä tekotaiteellisia efektejä, joilla ei ole mitään todellista käyttöä, jos ei ole taiteilijanrenttu tai wannabe.

Joo, tiedän että varmaan tuollaiset efektit ovat valokuvauksen tulevaisuus ja järkkärit ovat auringonlaskun SER-roinaa, joilla on marginaalinen tulevaisuus (ilman kovanrahan luuriefektejä). Mutta ei tuo nyt mitenkään perustele kehityksen hyvyyttä, jos tarkoitus on dokumentoida todellisuutta kuvilla.

Tästä olen hannun kanssa samaa mieltä - jonkun asian esittäminen helpommaksi vaatis sen, et ottaa kuvan jossa on aidosti enempi sisältöä tai se vastaa selkeästi johonkin tarpeeseen. On turha todistaa, et x on parempi tiiliseinien kuvaamiseen kuin y. Toi on kaiken vertaamisen ongelma eli pitäs olla aito haaste - se voi olla vaikka lehden kuvituskuva ja sit todistaa, et saman saa aikaiseksi kätevämmin kameralla x. Jos ite päättää haasteen niin aina voi valita tilanteen siten, et se sopivasti suosii välinettä x ja siten itse tilanne on itseään toteuttava. Esim. juuri leivotut joulupiparit on mukavampi kuvata puhelimella - puhelin on käsillä ja lopputuotteen laadulliset vaatimukset kohtuu vähäiset. Silti kuvana se on ajanoloon merkittävämpi kuin 99,99% maisemakuvista. Maisemakuvilla ei oikeastaan voi todistaa kuin sen, et maisemakuvaaminen on aika turhaa hommaa. Ennemmin kandeis ottaa vaikka selfie ja siihen puhelin on kyl kätsympi.

[habannaama]

Maisemakuvilla ei oikeastaan voi todistaa kuin sen, et maisemakuvaaminen on aika turhaa hommaa. Ennemmin kandeis ottaa vaikka selfie ja siihen puhelin on kyl kätsympi.

Maisemakuvaaminen turhaa, hmmm...
Avaatko hieman ajatusmaailmaasi, millä tavoin sitten selfiekuvaaminen on merkityksellistä?

Selfieräpsyissä luuri on kyllä järkkäriä kätsympi, tai niin no, siinäkin nykyään ero kaventunut, kiitos kääntyvänäyttöisten kameroiden, siinä pienehkö kätsy laajis ja simmutarkennus niin homma paketissa ja laatua riittää vaikka lampaat söis.
Itse edelleenkin näiden useiden vuosien ja useiden kännyköiden jälkeen en ole oppinut pitämään kännykkää kuvaamisessa kädessäni, sen latuskan ergonomia ei taivu edes selfieen, tosin tällä naamalla sellaista ei kannata edes kokeilla ja kun kohta joku sanoo että se etukamera, mutta kun kerran ollaan olevinamme myös kuvalaatuteknisesti orjentoituneita ainakin jollain tasolla, niin kun ei se pääkameran laatu edes riitä, niin entä sitten se lusu etukamera.

En itseasiassa näe niissä juurikaan eroa, tai niin no, anteeksi, siinä mielessä näen että jos se puhelin on "jatkuvana käden jatkeena", jolloin se on kokoajan siinä metrin päässä omistajastaan, niin tällöin se on sitä.
Kameran taas moni joutuu kaivamaan jostain naftaliinista jne, sekin täysin riippuu käyttäjänsä tottumuksista, henkilökohtaisesti tiedän kamerani olemassaolon aina täysin tarkkaan, siellä se on foamilokerossaan kovasalkun uumenissa atk-pöydän kupeessa, kestää hakea/ottaa käyttökuntoon yläkerrasta noin minuutissa-kahdessa.
Ja aina kun menen jonnekin jossa vähäkään kuvittelen mahdollisesti että vastaan tulisi jotain kuvattavaa, mulla roikkuu kamera Peakin hihnassa mukana.
Melko kätsyä laittaa virrat päälle ja räps.

Hmmm, luuri, niin no joo, en välillä itsekään tiedä missä se on, välillä kaivan sitä taskusta jossa sen kuvittelin olevan, kotona taas ihmettelen että onko se alakerrassa jossain tai ehkäpä sitten yläkerrassa, onneksi on tuo Huawein älykello jossa toiminto etsi puhelimeni, sieltä se luuri sitten huutaa että täällä olen (Englanniksi siis). Mutta onko se juuri minulle kätsyä, ei koska mulle luuri on pakollinen paha, 90% ajasta se on jopa äänettömällä, koska tarvitsen luuria myös töissä, erillinen duuniluuri ja siihen sidottu 120% klo. 07-15.30 välisen ajan, niin se että olisin sidottu sellaiseen myös vapaa-ajallani, ei kiitos.
Siksi olen ingoorannut luurin vapaa-ajastani, ne tärkeimmät yhteydenotot luuri ilmoittaa mun älykelloo josta yhdellä vilkaisulla näen, kannattaako reagoida, yleensä ei, ahdistaa ajatuskin.

Mulle perhe on kaikki kaikessa, heidän kanssaan (jo aikuiset lapset ja omillaan) whatsapp-ryhmä ja yhteydenpito hoituu niin melko aktiivisesti käytännössä päivittäin, ollaan aika hullunkurinen huumorintajuinen keskenään pelleilevä perhe ja mun kännyelämä rajoittuu vapaa-ajalla siihen.

Mulle vasta kameran kaulaan ripustaminen toi sen totaalifiiliksen että nyt ollaan totaalisen vapaa-ajan suhteen asian ytimessä, silloin teen sitä mistä todella pidän ja se vapaa-aika todellakin kongretisoituu sanan varsinaisessa merkityksessä.
En silti ota sitä sellaisena että kameraa roikottaessani mun on pakko saada joku kuva, välillä tulee kuvattua, välillä taas ei, mutta silti se antaa sen saman mielihyvän tunteen, kuin esim. punttisali tai fillarilenkki tai vaikkapa hyvä olut, saunassa istuminen tai mikä nyt vaan vst voikaan olla.

Kuulee joskus että paras kamera on se mikä on mukana, on mullakin ollut tilanteita jossa ei järkkäriä messissä ja noituu että däm, kaivanko silloin luurin taskusta? En. Syystä että mulle se tilanne tuollaisenaan ei anna visuaalisesti kiksejä, koska osa sitä visuaalista nautintoa on myös tietynlainen kuvanlaatu ja vielä ei ole tullut omiin henkilökohtaisiin preferensseihini istuvaa kamerakännykkää ja tällöin koen että se jää näin ollen kertakäyttöviihteeksi (räpsy), jonka painoarvo itselleni kuvakerronnallisesti +-0, eikä ikinä tule jäämään kovalevyille.

Se se mulla on känny/järkkärikuvaamisen erojen ydin pääpiirteissään.

[hkoskenv]

Moni ei sitä tajunnut, mutta tarkoitus ei ollut todistaa tieteellisellä täsmällisyydellä suht edullisen kännyn kuvanlaatua paremmaksi kuin huippu-FF:n. Se olisi turhaa, koska se ei ole sitä. Pointsi oli demota, kuinka helposti ja vaivatta laatuluurilla ottaa samanlaiset tietyntyyliset kuvat kuin monen tonnin kamavuorella ja softilla.

Mikä on tuollaisen demon arvo, jossa valitaan mielivaltaisesti joku erikoinen tekotaiteellinen tyyli ja valitaan sitten paremmaksi puhelin, joka ottaa automaattisesti juuri sen tyylin kuvia? Se arvo voi olla ammattikuvauksessa, jos esim. sellainen tyyli nousee muotiin ja mediat maksavat siitä, tai jossain taidehipsteröinnissä, jos sattuu hurahtamaan juuri tuohon efektiin. Mutta tällä palstalla pääsuuntaus on tekniikkapainotteinen yleiskuvaus ja tuollainen yhden tempun poniluuri on kevyttä kamaa.

Mutta varmasti se on parempi, jos tykkää juuri tuontyylisistä efektikuvista. Ei siitä ole epäilystäkään. Erikoistyökalu on aina parempi juuri omassa erikoistyössään kuin yleistyökalu, joka yrittää pärjätä kohtuullisesti monesta erilaisesta työstä.

Aika monilla tuntuu olevan huomattavasti korkeampi laatu-standardi, mulle taas yli 20 Mp:n kuvat ovat jokseenkin turhia. 45 Mp:n runkoa käytän vain linturetkillä reilun croppivaran, hyvän seuranta-AF:n ja 500 millisen takia. RF 16 oli turha hankinta, sillä kännyllä ottaa paremmat laajiskuvat.

Se on sitä tekniikkapainotteisuutta. Ei tuollaisesta resoluutiosta ole mitään todellista hyötyä kuin joissain hyvin erikoisissa tapauksissa. Mutta supertarkkojen kuvien käsittelyssä ja ihmettelyssä on oma viehättävyytensä - joka on monelle teknohifistille enemmän kuin mikään taiteellinen tai visuaalinen vaikutelma voi olla. Hyöty tai tarpeellisuus on hyvin huono lähtökohta harrastusten arvioimiseen.

[hkoskenv]

Mä olen ite ihmetellyt tota samankaltaisuutta työhön(myös tässä ketjussa), koska ite pyrin valokuvauksessa (siis harrastuksena) tekemään jotain sellaista mikä muistuttaa mahdollisimman vähän työtä (työ ei vapauta vaan joutilaisuus/haaveilu) - esim. uusien objektiivien mittaaminen tai tekniikan kanssa puljaaminen on mun taustalla paljon enempi juuri sitä työtä muistuttavaa ja sellanen enempi intuitiivinen hetkeen mukaan meneminen taas jotain mikä multa ei onnistu kovin luontaisesti - ja se kiehtoo valokuvauksessa harrastuksena, koska se on myös vaikeaa (siit saa niit kiksejä) - teknisen puolen oppii aika hetkessä jos ei ole ihan tampio (paitti jos menee ihan ääritasolla, koska siellä ollaan taas vaikean äärellä, mut se kuvagenre on vähän toinen). Mulle tuo tekoäly (siis sellaisena kuin se minun tulevaisuuskuvissani näkyy) vapauttaa, koska se tekee kuvauksesta yhä vähempi työn kaltaista - silti juuri työn ja rutiinin korostaminen tuntuu olevan ihmeellisesti pinnalla ja mua näin wannabe humanistisen tiedekunnan jäsenenä kiinnostaa, et mistä toi kumpuaa (uskonnosta toki, mut se ei lien ainoa selitys) ja onko kaikissa kulttuureissa sama ongelma.

Minun taiteelliset lahjat ovat kastemadon tasoa ja maailman hahmottaminen on tieteellis-teknistä luokittelua, päättelyä tapahtumaketjujen mekaniikasta ja objektiivisen vahvistuksen etsimistä niille. Valokuvaus ja kuvien käsittely on sen alueen eri laidalla kuin työhommat ja saa riittää minulle. Kaikki harrastukseni ajautuvat tekniseen hifistelyyn. Kokkaamisessakin tarkkuusvaaka, lämpöanturit ym. ovat tärkeässä roolissa ja yritän ymmärtää fysikaalisia ja kemiallisia prosesseja, jotka ruoan tekemisessä vaikuttavat.

Jos yritän ulos lokerostani en vain tiedä mitä pitäisi tehdä. Jos hankin värikynät piirrän alakoululaisen piirustuksen jostain koneesta ja pidän koko töhertämistä turhana, koska lopputulos ei ole fotorealistisuudessaan von Wrightien tasoa ja tiedän, etten koskaan tule yltämään mihinkään, mikä edes etäisesti muistuttaisi sitä. Valokuvaamalla apinakin pääsee yhdellä napinpainalluksella parempaan (jos paremmuus lasketaan kuvassa erottuvien todellista kuvaustilannetta vastanneiden detaljien määrään). Von Wright maalaisi metsojaan vieläkin, jos vaatisi että jokaisen sulan jokainen haiven ja karva olisi juuri niin kuin alkuperäisessä tilanteessa oli.

[ttuplai]

Maisemakuvaaminen turhaa, hmmm...
Avaatko hieman ajatusmaailmaasi, millä tavoin sitten selfiekuvaaminen on merkityksellistä?

Toki. Mä sain ekan kamerani joku 11 vuotiaani - kiitoksia siitä. Siksi mulla on olemassa kuva isoäidistäni ruokaa laittamassa, isästäni kylpytakissa ennen saunaa, mut myös kuvia asuinpaikoista, kaverin kanssa tehdystä majasta ja "selfiet" siitä, kun myö kahestaan tyhjenettiin vanhempieni vaatevarasto ja pukeuduttiin niihin. Esimerkkejä on lukemattomia, mut likempänä noi kaikki ovat kännyräiskäsyjä - sisältö syntyy niiden dokumentaarisuudesta. Toisaalta mulla on myös maisemakuvia reissuilta - ne ovat kuten maisemakuvat kohtuu yleisesti sellaista teknisesti hyvin toteutettuja mitäänsanomatonta kuraa, jotka toimivat tauluina, koska niihin ei kyllästy, eikä ne sodi liikaa sohvaa vastaan. Ne ovat jonkinlainen siloteltu kuvitelma jostakin, mut eivät kerro mitään elämästä - vuoden 2021 piparit taasen kertovat miltä keittiö ja piparit näyttivät juuri kyseisenä vuonna. Jos pitäs omaa kuvaamista analysoida niin mun olis paljon enempi pitänyt taltioida hyvin arkisia juttuja - paikkoja joissa asuin, se punainen moottorikelkka jolla menimme mökille, etc. Toki ne voi siis kuvata millä kameralla vaan, mut juuri kännykkä on tehnyt tuon helpoksi ja automaattiohjelmat/tekoäly parantaa tuon entisestään. Silti mua ei harmita pätkääkään joku maisemakuva joka jäi ottamatta vuonna 1989.

Mut siis maisemakuvaaminen ei välttämättä ole turhaa - maisemakuvat ovat sitä pääosin - toisaalta sen kuvausajankin vois kuluttaa vaikka selfieitä ottamalla - siis kuvia siitä kuinka ison repun kanssa raahauduin sinne rantaan ja kuinka kuranen mun naama oli tänään. Mä voisin hyvin deletoida joka maisemakuvausreissun perään itse maisemakuvat ja jättää muun - ja jos maisemakuvaaminen saa perän liikkeelle ja luontoon niin se on toki hyvä asia - se ei silti tee maisemakuvista sisällöllisesti mielenkiintoisia.

[hkoskenv]

Mut siis maisemakuvaaminen ei välttämättä ole turhaa - maisemakuvat ovat sitä pääosin - toisaalta sen kuvausajankin vois kuluttaa vaikka selfieitä ottamalla - siis kuvia siitä kuinka ison repun kanssa raahauduin sinne rantaan ja kuinka kuranen mun naama oli tänään. Mä voisin hyvin deletoida joka maisemakuvausreissun perään itse maisemakuvat ja jättää muun - ja jos maisemakuvaaminen saa perän liikkeelle ja luontoon niin se on toki hyvä asia - se ei silti tee maisemakuvista sisällöllisesti mielenkiintoisia.

Tässä on nyt taas se vanha ristiriita siitä, mitä valokuvaamisella tavoitellaan. Onko se kuvauskokemuksia vai kuvia. Ainakin minulle hyvät kuvauskokemukset tulevat niistä täysin turhista kuvista, jotka eivät kiinnosta ketään - eivät edes minua muuten kuin dokumenttina, että Siperian susi 3072 on kokoelmassa - tietenkin skarppina ja teknisesti onnistuneena. Kuvat, joilla dokumentoidaan ihmisiä ja elämää ovat kuvauksellista pakkopullaa. Eivätkä ne tule kiinnostamaan minua, onhan minulla muisti, joka valikoi parhaat hetket ja unohtaa ikävyydet toisin kuin kuvat, vaan ehkä tulevia sukupolvia.

[ttuplai]

Minun taiteelliset lahjat ovat kastemadon tasoa ja maailman hahmottaminen on tieteellis-teknistä luokittelua, päättelyä tapahtumaketjujen mekaniikasta ja objektiivisen vahvistuksen etsimistä niille. Valokuvaus ja kuvien käsittely on sen alueen eri laidalla kuin työhommat ja saa riittää minulle. Kaikki harrastukseni ajautuvat tekniseen hifistelyyn. Kokkaamisessakin tarkkuusvaaka, lämpöanturit ym. ovat tärkeässä roolissa ja yritän ymmärtää fysikaalisia ja kemiallisia prosesseja, jotka ruoan tekemisessä vaikuttavat.

Jos yritän ulos lokerostani en vain tiedä mitä pitäisi tehdä. Jos hankin värikynät piirrän alakoululaisen piirustuksen jostain koneesta ja pidän koko töhertämistä turhana, koska lopputulos ei ole fotorealistisuudessaan von Wrightien tasoa ja tiedän, etten koskaan tule yltämään mihinkään, mikä edes etäisesti muistuttaisi sitä. Valokuvaamalla apinakin pääsee yhdellä napinpainalluksella parempaan (jos paremmuus lasketaan kuvassa erottuvien todellista kuvaustilannetta vastanneiden detaljien määrään). Von Wright maalaisi metsojaan vieläkin, jos vaatisi että jokaisen sulan jokainen haiven ja karva olisi juuri niin kuin alkuperäisessä tilanteessa oli.

Älä oo tollanen jäärä - ja sä olet vaan liian armoton itelles. Mulla on itellä varsin vahva tausta matematiikassa ja se oli mun juttu kakarasta asti (siksi kait Escher oli eka taideihastus). Edelleen piirrän maailman viivoja täyteen ja mätsäilen symmetrioita, mut pienellä (tai siis aika isolla) taistelulla pystyn ajoittain näkemään maailman ilman niitä - ja se on ollu tosi palkitsevaa. Toki siis omalta tutulta tontilta poistuminen on aina haastavaa, koska joutuu opettelemaan uutta - varsinkin jos on tottunut olemaan kohtuullisen hyvä jossakin. Siinä sitä tekee ittensä naurunalaiseksi useamman kertaa ja 6 vuotiaat kakarat päihittää - mun sisäinen masokisti silti saa tyydytyksen epäonnistumista. Toki uskon, et kokkaamisessa löytyy varmasti riittävästi haasteita - ja olenha itekin sitä mieltä, et musta ei tulis kokkia tai edes siis puoliamatööriä tekemälläkään - mä vetäsin liian lonkalta ja turhautuisin varsinkin leipomisessa, kun ei saakaan soveltaa vaan pitäs lukea ohjeita - saisin paniikkikohtauksen ja julistasin keittokirjat fasistien, sekä kommunistidiktaattorien salaliitoiksi vapaiden ihmisten orjuuttamiseksi. Joo - ehkä pysytään kumpikin tonteillamme - maailma ja puolisot kiittää.

[Maffer]

Ei tähän tarvitse järkkäriä enää:

[elmar]

Ei tähän tarvitse järkkäriä enää:

Eipä tartte moneen muuhunkaan. Kuva kun ei synny kamerassa, vaan tekijän päässä. Kun tämä menee jakeluun, resot, terävyydet, nurkkapiirrot yms. pili-pali menettää merkityksensä.

Edit.

[jka71]

Ei tähän tarvitse järkkäriä enää:

Ei tartte ei. Kuva ei synny kamerassa, vaan tekijän päässä.

Niin, kuva syntyy päässä ei välineellä.

[habannaama]

Mahtava kuva Mafferilta, jälleen kerran =) =) =)

[mvert]

Mahtava kuva Mafferilta, jälleen kerran =) =) =)

Toi luuris sarja on kyllä loistava. Toivottavasti joku kelpuuttaa sen joskus näyttelyyn. Voisin muutaman kilsan jopa ajella sitä katsomaan.

[hkoskenv]

Kuva kun ei synny kamerassa, vaan tekijän päässä. Kun tämä menee jakeluun, resot, terävyydet, nurkkapiirrot yms. pili-pali menettää merkityksensä.

Olen eri mieltä tuosta. Minulle kuva on fyysinen tallenne, jota luetaan katsomalla silmillä. Sen katsominen aiheuttaa aivoissa aistimuksia ja ajatuksia. Sinä määrittelet tuossa kuvan sen aivotoiminnan aiheuttamaksi kokemukseksi. Ei se ihme ole, että keskutelut ovat outoja kun peruskäsitteistö ei ole määritelty.

Nuo aistimukset, joita kuvien katselusta aiheutuu, ovat eri ihmisillä hyvin erilaisia. Tekniikkaharrastaja keskittyy teknisiin asioihin ja heille tuo mitä sinä sanot pilipaliksi on ja tulee aina olemaan erittäin merkityksellistä. Ja toisaalta he eivät koskaan saa mistään kuvista sellaisa taiteellisia ja tunteisiin meneviä kokemuksia kuin sinä saat ja heille se mikä sinulle on tärkeää on ja tulee olemaan pilipalia.

[habannaama]

Kuva kun ei synny kamerassa, vaan tekijän päässä. Kun tämä menee jakeluun, resot, terävyydet, nurkkapiirrot yms. pili-pali menettää merkityksensä.

Olen eri mieltä tuosta. Minulle kuva on fyysinen tallenne, jota luetaan katsomalla silmillä. Sen katsominen aiheuttaa aivoissa aistimuksia ja ajatuksia. Sinä määrittelet tuossa kuvan sen aivotoiminnan aiheuttamaksi kokemukseksi. Ei se ihme ole, että keskutelut ovat outoja kun peruskäsitteistö ei ole määritelty.

Nuo aistimukset, joita kuvien katselusta aiheutuu, ovat eri ihmisillä hyvin erilaisia. Tekniikkaharrastaja keskittyy teknisiin asioihin ja heille tuo mitä sinä sanot pilipaliksi on ja tulee aina olemaan erittäin merkityksellistä. Ja toisaalta he eivät koskaan saa mistään kuvista sellaisa taiteellisia ja tunteisiin meneviä kokemuksia kuin sinä saat ja heille se mikä sinulle on tärkeää on ja tulee olemaan pilipalia.

Komppaan, hkoskenv ilmaisi asian hyvin.

Jos resot, terävyydet, nurkkapiirrot yms. "pili-palit" ovat merkityksettömiä, niin aivan hyvin kaiken voi kuvata jollain vga kännyluurilla, koska pääasia tällöin on, että ylipäätään jonkin tasoinen kuva on katsojalleen nähtävissä.

Ollaan kaikki katsojina yksilöitä, tulkitaan näkemäämme omien preferenssiemme pohjalta, yhdelle ei kuvassa x esiintyvällä tekstuurien yksityiskohdilla ole mitään merkitystä, kun taas toisen katse saattaa hakeutua sellaisiin yksityiskohtiin ilman, etteikö hän silti osaisi arvostaa muutakin kuvan x kuvakerrontaa, jos se siis noin niin kuin muutoin herättää mielenkiintoa.

Aistimukset siis ovat henkilökohtaisia tuntemuksia ja näin ollen emme voi kuvien katsojina määritellä toisen katsojan puolesta, miten hänen pitäisi kuva tulkita ja kokea.