Olin puolilta öin hereillä, toiveena nähdä mahdollisia yöpilviä. Kävin katsomassa muutamaan otteeseen, mutta pohjoistaivas tuntui olevan tyhjä. Kuu ja Jupiter loistivat kauniina eteltaivaalla, pilvenharsojen lomassa.
Kohta puhelin surahti. Viesteissä arvuuteltiin, josko yöpilviä olisi länsitaivaalla. Kävin katsomassa ja jotakin höttöä siellä näkyi... Kohta huomasin itätaivaalla merkillisen selviä cirrusmaisia pilviä. Yöpilviähän ne. Eli reppu selkään ja pyöräilemään lähiniityn ääreen.
Niitylle päästyäni aloin kuvaamaan pinttyneestä tavasta pohjoiseen. Siellä näkyi hyvin himmeitä pilviä. Kuitenkin idän suunnan pilvet alkoivat loistamaan siihen malliin, että päätin tehdä puolen kilometrin kävelylenkin joen rantaan, josta olisi paremmat näkymät etelän, idän ja lännen suuntiin. Kasteinen pelto tuoksui kesälle. Kengät ja puntit kastuivat hetkessä läpimäriksi, mutta se ei haitannut yhtään. Viljapellon, heinän ja kesäkukkien tuoksu sekoittuivat yölaulajien konserttiin ja lopulta etelässä loistavien yöpilvien lomaan, luoden jokaista aistia hivelöivän kokonaisuuden. Tätä on kesä parhaimmillaan.
Lopulta yöpilvet peittivät koko taivaan, parhaiten näkyen etelässä. Pohjoisen suunnalla auringon kajo lähes peitti pilvet alleen, mutta tarkkaan katsoen vöitä ja pyörteitä näkyi loisteen lomassa. Kokonaisuutena nämä ovat parhaat yöpilvet, joita olen keskikesän aikana nähnyt. Pelkkä ajatuskin siitä, että tällaista settiä näkyisi heinäkuussa laittaa sydämen tykyttämään lisätahteja.
