Canon EOS R, 1D, 5D, Nikon Z7/Z6,D500/D5/D7200/D750/D810/Df/D610, Fuji S2/S3 Pro/XT-n, Olympus Pen-F, M10, M5, Pentax K D ja ist D-sarja, Sony A7/A9 jne.
Maffer kirjoitti:Jo pelkästään se filmin kehitys kun on analoginen on melko mahdoton saada juuri samalla lailla vaikka millä koneella vetäisi. Nytkin parin viikon aikana mulle osui kohdalle kaksi karvaista Fomapan200 -rullaa :] Koitapa niitä sitten hifistellä kuntoon...
Ja kun sitä filmiä vetää suurennoskoneen läpi tarpeeksi monta kertaa valottaen, niin siinäkin hieman jo kulumaan tulee kuva-aihioon. Moni uuden sukupolven kuvaaja kuitenkin menettää paljon, jos ei kertaakaan kokeile filmitouhuja. Se on vähän kuin veneen veistäminen vs. veneen tekeminen lasikuitumuottiin ja tarran liimaaminen kylkeen.
Ja mitä valmistuserää se on se filkka, miten on säilytetty jne. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Diatkin kuluvat projisoitaessa, ei ole ikuista ei. Filkkaa kun rullailee pimeässä paikalleen, niin jos ei ole mitään pussia, niin kannattaa myös katsoa millaiset vaatteet on päällä. Joskus keinokuituinen paita iski kipinää kun väänsin diafilmiä spiraalille nuoruuden innolla.
Pitäis toteuttaa se (urbaani?) legenda ja veistää soutuvene olohuoneessa talvella.
Tää RP olisi muuten hieno, jos siinä olisi 2 kiekkoa, eli perus valotusaikakiekko ja lisäksi valintakiekko (M, AV, TV, P) sen virtakatkaisimen tilalla.
Valotusaikaa voisi hoidella peukalolla ja aukkorenkaasta saisi säädettyä aukon kuten ennenvanhaan.
temama kirjoitti:
Joo, mut ei toi nyt ole ihan sama asia kun kuvan manipulointi. Minä en ainakaan tarkoittanut kuvan säätöjä, kuten kontrasti, valoisuus tai dynamiikka. Muutenkin tuo on niin aikansa tekniikasta kiinni, niinkuin aina.
Mutta Adams ei varmaankaan esim lisännyt kuuta kyseiseen kuvaan? Tai muuttanut sen lokaatiota kuvan sommittelussa? Tai isontanut/pienentänyt sitä johonkin vedokseen?
Se on sama asia kuin kuvan manipulointi, mutta manipuloinnin määritelmä on mielivaltaisen laaja.
Pyrin kommentissani tuomaan esiin kuvankäsittelyn sidonnaisuutta aikaan, jota eletään. Anselm Adamsin aikana oli käytettävissä tietyt menetelmät, nyt käytössä on kehittyneemmät menetelmät. Kuten aiemmin, niin nykyäänkin on mahdollisuus lisätä, tai poistaa asioita kuvista ja muilla keinoin muuttaa valokuvattua näkymää merkittävästi erilaiseksi, kuin mitä valokuvaushetkellä voidaan perustellusti sanoa sen olleen. Tämä on aina ollut valokuvaajan valinta, eikä valokuvauksen mahdollistama teknologia aiemmin, ei nykyään, eikä mahdollisesti tulevaisuudessakaan pakota tekemään niin.
Jos ei puhuta dokumentaarisesta kuvauksesta, johon sisältyy implisiittinen viesti, että sen on tarkoitus kertoa todellisuudesta, sanoisin että valokuva on visuaalinen tarinankerronnan väline.
Tarinankerronta on jatkuvaa valikointia siitä, mitä otetaan mukaan ja mitä jätetään pois. Mitä vahvistetaan ja mitä heikennetään, jotta viesti tulisi vastaanotetuksi.
En ymmärrä miksi kohteen korostaminen softalla ei kuuluisi tämän piirin (ja voisi kuulua entistä laajemmin, kun teknologia kehittyy).
moonshine kirjoitti:Jos ei puhuta dokumentaarisesta kuvauksesta, johon sisältyy implisiittinen viesti, että sen on tarkoitus kertoa todellisuudesta, sanoisin että valokuva on visuaalinen tarinankerronnan väline.
Tarinankerronta on jatkuvaa valikointia siitä, mitä otetaan mukaan ja mitä jätetään pois. Mitä vahvistetaan ja mitä heikennetään, jotta viesti tulisi vastaanotetuksi.
En ymmärrä miksi kohteen korostaminen softalla ei kuuluisi tämän piirin (ja voisi kuulua entistä laajemmin, kun teknologia kehittyy).
Sellainen ehdottomuus, että kuvaa ei saa manipoloida mitenkään, ei oikeastaan ole toteutunut koskaan eikä missään kuvauksessa. Johan se, mihin kohtaan kuvan rajaa, on manipolointia, saattaa olla hyvin voimakastakin. Se, mitä kuvalla kertoo, voi jossakin tapauksessa muuttua täysin päinvastaiseksi sisällöltään vain kääntämällä kameraa hieman, jättämällä jotain kuvan ulkopuolelle tai ottamalla jotain uutta mukaan.
Kukin kuvaaja asettaa omat rajansa, mitä pitää hyväksyttävänä vaikuttamisena ja mitä ei. Siis minun mielestäni; mielipiteistä, ei absoluuttisesta totuudesta, lienee kaikissa kuvissakin kyse?
JL Anttola kirjoitti:Sellainen ehdottomuus, että kuvaa ei saa manipoloida mitenkään, ei oikeastaan ole toteutunut koskaan eikä missään kuvauksessa. Johan se, mihin kohtaan kuvan rajaa, on manipolointia, saattaa olla hyvin voimakastakin. Se, mitä kuvalla kertoo, voi jossakin tapauksessa muuttua täysin päinvastaiseksi sisällöltään vain kääntämällä kameraa hieman, jättämällä jotain kuvan ulkopuolelle tai ottamalla jotain uutta mukaan.
Kukin kuvaaja asettaa omat rajansa, mitä pitää hyväksyttävänä vaikuttamisena ja mitä ei. Siis minun mielestäni; mielipiteistä, ei absoluuttisesta totuudesta, lienee kaikissa kuvissakin kyse?
JL Anttola kirjoitti:
Kukin kuvaaja asettaa omat rajansa, mitä pitää hyväksyttävänä vaikuttamisena ja mitä ei. Siis minun mielestäni; mielipiteistä, ei absoluuttisesta totuudesta, lienee kaikissa kuvissakin kyse?
JL Anttola
Niin jos kuvaaja kuvaa itselleen. Mutta joku vastuu siinä kai on, jos tietää kuvaavansa myös ja ennenkaikkea muille?
Täytyy sitä silloin edes kertoa, että tämä kuva on itseasiassa täyttä valhetta. Mielikuvituksen tuotetta?
En minä ainakaan halua nähdä kuvajournalistista valokuvaa lehdissä/netissä, jossa kuvaaja satuilee mitä lystää.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa!Vîta est tempus optimum homini
moonshine kirjoitti:Jos ei puhuta dokumentaarisesta kuvauksesta, johon sisältyy implisiittinen viesti, että sen on tarkoitus kertoa todellisuudesta, sanoisin että valokuva on visuaalinen tarinankerronnan väline.
Tarinankerronta on jatkuvaa valikointia siitä, mitä otetaan mukaan ja mitä jätetään pois. Mitä vahvistetaan ja mitä heikennetään, jotta viesti tulisi vastaanotetuksi.
En ymmärrä miksi kohteen korostaminen softalla ei kuuluisi tämän piirin (ja voisi kuulua entistä laajemmin, kun teknologia kehittyy).
+1
softakikkailun suhteen minulla ristiriitaisia ajatuksia, koska se voi olla niin moninaista touhua. Itse kuitenkin kallistun aina enemmän luomun puolelle, koska se on rehellisempää.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa!Vîta est tempus optimum homini
moonshine kirjoitti:Joskus aikoinaan, kun olin tiedotusopin pääsykokeessa, tehtävä oli pohtia ja tulkita kuvia eri rajauksilla.
Hyvä tehtävä, sillä rajaustyökalulla tehdään keskeisintä kuvanmuokkausta ja "manipulaatiota".
Siis valokuvaajahan tekee rajaustyötä jatkuvasti, päätöksiä siitä, pelkästään jo kuvaushetkellä rajataan etsimestä!
Valokuvaajalla on myös vastuu miten rajaa. Vaikka ei olisi kysymys edes dokumentaarisesta valokuvauksesta. Kuvalla voidaan johtaa katsojaa harhaan, tästä on hyvä esimerkki esim some vaikuttaminen (esim. MV lehti ja maahantulokriittisyys, rasi*mi).
Höhö. Kyllä rajaamisen voidaan ajatella olevan hyvinkin vahvaa todellisuuden manipuloimista, mutta sen ei tarvitse olla sitä!
Tässä mielessä, en pidä rajaamista kuitenkaan sellaisena valokuvan muokkaamisena kun manipuloiminen on. Jossa tallennetusta scenestä poistetaan kohteita, tai lisätään niitä, esim. Tai jos naisella on punainen mekko jossa lukee USSR, niin väri vaihdetaan valkopunaraidalliseksi jossa lukee USA. Tai jos hääpari seisoo auringonlaskun aikaan meren rannalla, mutta onkin harmittavan pilvinen tylsä harmaa sää, niin valokuvaaja manipuloi taustalla uskomattoman kauniin kaikkien aikojen auringonlaskun kaikiss aihanissa herkissä väreissään.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa!Vîta est tempus optimum homini
Kryptos kirjoitti:Jälleen liikutaan valokuvan autenttisuuden metafyysisessä pohdinnassa. Valokuva ei ole koskaan todellisuuden autenttinen representaatio. Se on aina jonkinlainen tulkinta ja abstraktio, eikä ontologista todellisuutta.
Jos tuolle linjalle lähdetään, edessä on loputon näennäisfilosofiseen paskanjauhannan suo. Me emme voi tietää mitään todellisuudesta muuten kuin havaitsemalla sitä suoraan aisteilla tai mittalaitteiden (jollainen kamerakin on, se tallentaa tietoja sähkömagneettisesta kentästä kuvanottohetkellä) välityksellä. Valokuvaus tunnetaan fysikaalisena prosessina hyvin ja sen tulokset ovat hyvin luotettavia ja erittäin toistettavia. Digikuvaus on suorastaan erinomaista ja filmiaikaankin oli keinot saada varsin tarkkaa dataa (esim. astronomeille), vaikka se vaati enemmän vaivaa kalibroida prosessi.
Se on sitten toinen asia, että kuvia manipuloimalla voi valehdella, jos haluaa. Mutta minusta se ei ole kovin kiinnostavaa. Kiinnostavampaa on se, mitä tietoa kuva voi antaa todellisuudesta.
Vaikka tekniikka kehittyy, todennäköisesti jatkossakin on aina mahdollista käyttää, tai olla käyttämättä erilaisia tekniikan mahdollistamia digitaalisen kuvannan apuvälineitä ja valita ilmaisunsa tyyli.
Luultavasti kyllä, koska valokuvauksella on dokumentointitehtävä, mutta minä pidän sitä silti huonona asiana, että minun pitää tulevaisuudessa ostaa kalliita pro-kamoja tai teknisiä kameroita, jotka ovat käytännön ominaisuuksiltaan usein rajoittuneita yleiskäyttöisiin kameroihin verrattuna ja joiden käyttö vaatii paljon enemmän työtä. Ajan trendi tuntuu olevan, että monen tonnin prosumer-laitteisiinkin laitetaan "kuvanparannus"algoritmeja, joita ei saa valittua pois päältä. Jotka siis tuottavat jotain myyjän myyväksi arvioitua keskimääräisesti kauniina pidettyä valheellista sontaa ja hukkaavat sitä tietoa todellisuudesta, jonka kenno on tallentanut. Ja halpa kuluttajaromu on täysin toivotonta.
nomad kirjoitti:Täällähän käydään valokuvauskeskustelua!!! Kameroiden halventaminen lienee ihan terveellistä :-)
Yeah. tää lähti lapasesta ihan höperösti. pikkasen vääräässä ketjussa. lol. Canon RP ja sen hinnalla eip juuri tekemistä asian kanssa. Muuta kun et silläkin saa valokuvia.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa!Vîta est tempus optimum homini
temama kirjoitti:
Niin jos kuvaaja kuvaa itselleen. Mutta joku vastuu siinä kai on, jos tietää kuvaavansa myös ja ennenkaikkea muille?
Täytyy sitä silloin edes kertoa, että tämä kuva on itseasiassa täyttä valhetta. Mielikuvituksen tuotetta?
En minä ainakaan halua nähdä kuvajournalistista valokuvaa lehdissä/netissä, jossa kuvaaja satuilee mitä lystää.
Tämä on aivan eri asia. Journaliselle valokuvalle on olemassa eettisiä ja toiminnallisia ohjeita ja normeja liittojen, yhdistysten, lehtien ja uutistoimistojen kautta, joita journalistinen valokuvaaja toimeksiannoissaan sitoutuu noudattamaan. Samoin valokuvakilpailuissa on säännöt, joita osallistujat sitoutuvat noudattamaan. Asiakastoimeksiannoissa ammattivalokuvaaja noudattaa asiakkaan kanssa tekemänsä sopimuksen ohjeistusta, ja niin edelleen.
Taiteessa, vapaassa ilmaisussa tällaisia rajoja, sitoomuksia tai velvoitteita ei ole.
Aiheeseen liittyen löysin mielenkiintoisen, kattavan tutkimuksen. Vaikkei aivan tuore, niin sisällöltään silti kiinnostava:
Muokkausta ja manipulaatiota. Digitaalisen kuvankäsittelyn rajat suomalaisissa sanoma- ja aikakauslehdissä. Mäenpää, Jenni (2008). Tampereen University Press https://tampub.uta.fi/handle/10024/65435" onclick="window.open(this.href);return false;
hkoskenv kirjoitti:
Se on sitten toinen asia, että kuvia manipuloimalla voi valehdella, jos haluaa. Mutta minusta se ei ole kovin kiinnostavaa. Kiinnostavampaa on se, mitä tietoa kuva voi antaa todellisuudesta...
+1. juurikin näin. Mä pidän arvokkaana just tätä todellisuuden tallentamista. siks suhtaudun niin kriittisesti manipulointiin, nimenomaan valokuvan manipulointiin. muu visuaalinen taide on sitä eri asia.
hkoskenv kirjoitti:...Luultavasti kyllä, koska valokuvauksella on dokumentointitehtävä, mutta minä pidän sitä silti huonona asiana, että minun pitää tulevaisuudessa ostaa kalliita pro-kamoja tai teknisiä kameroita, jotka ovat käytännön ominaisuuksiltaan usein rajoittuneita yleiskäyttöisiin kameroihin verrattuna ja joiden käyttö vaatii paljon enemmän työtä. Ajan trendi tuntuu olevan, että monen tonnin prosumer-laitteisiinkin laitetaan "kuvanparannus"algoritmeja, joita ei saa valittua pois päältä. Jotka siis tuottavat jotain myyjän myyväksi arvioitua keskimääräisesti kauniina pidettyä valheellista sontaa ja hukkaavat sitä tietoa todellisuudesta, jonka kenno on tallentanut. Ja halpa kuluttajaromu on täysin toivotonta.
Joo, tossakin täytyis pitää joku suhteellisesti ajateltuna oleva maalaisjärkinen raja, että miten paljon niitä pakotettuja algoritmeja viljellään. Joku maltillinen kohinavaimennus esim pitkissä valotuksissa ei ole nyt kovinkaan paha juttu tässä kontekstissa.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa!Vîta est tempus optimum homini
temama kirjoitti:Niin jos kuvaaja kuvaa itselleen. Mutta joku vastuu siinä kai on, jos tietää kuvaavansa myös ja ennenkaikkea muille?
Tuollainen vastuu on abstrakti asia, joka jää lopulta turhaksi lätinäksi, koska juridista vastuuta ei ole. Jos vaikka puolue maksaa kuvaajalle propagandan tuottamisesta, silloin kuvaajalla on suorastaan velvollisuus välittää kuvillaan sitä viestiä, jota maksaja haluaa välittää. Ja myös lehdillä ja uutismedioilla on omistajansa, joilla on asenteita ja agendoja, joita toimittajien ja kuvaajien on toteutettava.
En minä ainakaan halua nähdä kuvajournalistista valokuvaa lehdissä/netissä, jossa kuvaaja satuilee mitä lystää.
Viime kädessä vastuu on katsojalla. Ei pidä uskoa kaikkea mitä näkee tai lukee. Minullakin on tietty ideologinen pyrky äärirehellisyyteen, ja ynmmärrän tuon ajatuksen, mutta tiedän että ei ole realistista odottaa paluuta maailmaan, jossa tiedon välittäjillä on jonkinlainen velvollisuus pysyä totuudessa. Niin ei ole ikinä ollut, ihmisyhteisöjen sosiaalinen hierarkia toimii osittain valehtelulla, näennäistotuuksilla, mielistelyllä ym. moraalittomilla keinoilla.
temama kirjoitti:
Niin jos kuvaaja kuvaa itselleen. Mutta joku vastuu siinä kai on, jos tietää kuvaavansa myös ja ennenkaikkea muille?
Täytyy sitä silloin edes kertoa, että tämä kuva on itseasiassa täyttä valhetta. Mielikuvituksen tuotetta?
En minä ainakaan halua nähdä kuvajournalistista valokuvaa lehdissä/netissä, jossa kuvaaja satuilee mitä lystää.
Tämä on aivan eri asia. Journaliselle valokuvalle on olemassa eettisiä ja toiminnallisia ohjeita ja normeja liittojen, yhdistysten, lehtien ja uutistoimistojen kautta, joita journalistinen valokuvaaja toimeksiannoissaan sitoutuu noudattamaan. Samoin valokuvakilpailuissa on säännöt, joita osallistujat sitoutuvat noudattamaan. Asiakastoimeksiannoissa ammattivalokuvaaja noudattaa asiakkaan kanssa tekemänsä sopimuksen ohjeistusta, ja niin edelleen.
Taiteessa, vapaassa ilmaisussa tällaisia rajoja, sitoomuksia tai velvoitteita ei ole.
Aiheeseen liittyen löysin mielenkiintoisen, kattavan tutkimuksen. Vaikkei aivan tuore, niin sisällöltään silti kiinnostava:
Muokkausta ja manipulaatiota. Digitaalisen kuvankäsittelyn rajat suomalaisissa sanoma- ja aikakauslehdissä. Mäenpää, Jenni (2008). Tampereen University Press https://tampub.uta.fi/handle/10024/65435" onclick="window.open(this.href);return false;
tattista. täytyypä tsekata toi linkki.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa!Vîta est tempus optimum homini
temama kirjoitti:Joo, tossakin täytyis pitää joku suhteellisesti ajateltuna oleva maalaisjärkinen raja, että miten paljon niitä pakotettuja algoritmeja viljellään. Joku maltillinen kohinavaimennus esim pitkissä valotuksissa ei ole nyt kovinkaan paha juttu tässä kontekstissa.
Kyllä se on. Esimerkiksi täällä on ollut esimerkkejä miten sellainen vaimennus hävittää kuvasta joissain olosuhteissa tietoa todellisuudesta. Tähtiä, hiekanjyviä tai mitä vain. Tuollaisilla algoritmeilla kuvaajalta viedään mahdollisuus valita. Eikä ole mitään muuta syytä olla tekemättä siitä valittavaa kuin kamerafirman ylimielisyys.
Olen sanonut, että jos kamerafirma ei halua päästää esimerkiksi imagosyistä kuvia, joissa ei ole heidän itse kuvitellun erinomaisuutensa tunnusmerkkejä, tekisivät jonkun debuggausmoodin "huoltoa varten" (mutta jonka päällesaamiskeino tietysti "vuodettaisiiin" nettiin), jossa olisi mahdollisuus tallentaa data suoraan kennon AD-muuntimilta. Silloin se olisi firman kannalta käyttäjän luvatta hakkeroima kamera ja he voisivat vetäytyä vastuusta.
Canon toimii minusta fiksusti, kun katsoo Magic Lanternia sormien läpi. Annetaan tiiliseinää kuvaaville nörteille herkkuja, mutta omalla vastuulla.
