Masan kesäkuvailut 2018

Esittele omia kuviasi! Anna palautetta muiden kuvista!
Matti_JH
Viestit: 12118
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2018

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Kiitokset. Tuota vyötä+jokea koitin saada s-kirjaimelle. Hetken sai odotella ennen kuin pilvi oli kohdallaan. Tällä kertaa olivat erityisen nopeita.
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
Matti_JH
Viestit: 12118
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2018

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Pitkin päivää oli ukkostanut Etelä-Suomessa. Katsoin illalla, että Liedon ja Forssan välille oli saapumassa salamoivia ukkossoluja. Lähdin pikku chaselle tavoitteena päästä viimein koeajamaan uutta salamalaukaisinta.

Chase vaan oli hieman hankala. Näes auringonlasku oli niin mahtava, että oli pakko pysähtyä pari kertaa tallentamaan sitä. Myös muutama tiellä pomppinut peura sai vauhtia hiljenemään.
Kuva



Pääsin Koskelle ja kävelin tien pientareelle. Solu oli tulossa kohti, mutta valitettavasti oli alkanut hajoamaan. Sen pohjoispuolelle nousi kuitenkin uusi, vahvemman näköinen ukkospilvi, joka väläytti yhden kalevantulen. Paikka oli melko hyvä, mutta sitten aiemman solun rippeet jyräsivät yli taivaan, joten kiirehdin autoon ja lähdin ajamaan takaisin.

Parinkymmenen kilometrin ajomatkan (ja muutaman peuran) jälkeen ukkospilvi oli jälleen näkyvissä. Paha vaan, että se alkoi myös hajoamaan, eikä salamointia enää tapahtunut. Vaan mikäs siinä, kaunis oli ukkospilvi näinkin. Oikein nätti.

Kuva
Viimeksi muokannut Matti_JH, Heinä 05, 2018 23 : 44. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
temama
Viestit: 10717
Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12

Re: Masan kesäkuvailut 2018

Viesti Kirjoittaja temama »

Hienoja fotoja. varsinkin tää viimeinen oli kovasti mieleen!!
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
talonherra
Viestit: 1349
Liittynyt: Heinä 16, 2014 23 : 10

Re: Masan kesäkuvailut 2018

Viesti Kirjoittaja talonherra »

Oijoi! Lämminhenkistä kesäöistä fotoa!
Instagram: jani.honkala
Flickr: Jani Honkala
Matti_JH
Viestit: 12118
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2018

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Tämä kesä tuntuu olevan toisinto vuodesta 2014. Yöpilviä on alkanut esiintymään lähes joka yö. Niin kävi myös maanantaina. Katsoin hieman ennen puoltayötä, että kauniita vöitä oli ilmestynyt pohjoiseen. Ja olihan niitä myös etelässä, lännessä, idässä.. Eli joka puolella.
Laitoin muutaman hälyn ja lähdin katsastamaan uutta paikkaa. Ja millaista paikkaa. Huh! Upea maisema levittäytyi eteeni. Yöpilvet sen kruununa.
Aloitin kuvien ottamisen, tavoitteena ottaa fokuspinoja. Yö oli siihen tarkoitukseen täydellinen, tuuli oli täydellisesti pois.

Kuva

Rauhaisaa. Vain hauki molskautti kaislikossa ja yölaulajat antoivat parastaan. Rannalta alkoi kuitenkin kohta kuulumaan rapinaa. Odotin hetken, mutta mitään ei näkynyt. Unohdin rapinan ja jatkoin kuvaamista.

Kuva


Siirryin takaisin rantatörmälle ja lähdin kohti horsmaliittyä. Ja sitten, jälleen: Öyahh! Haoouu! Hua! Hua! Metsäkauris. Etäisyyttä ei ollut varmasti kuin viisitoista metriä. Kauris huusi aikansa kunnes, turhautuneen oloisena, poistui paikalta, välillä huudellen.



Käväisin vielä rannassa ja lähdin autolle. Yöpilvet loistivat vielä kolmen jälkeen.
Mahtava yö. Tällaisista on koko pitkän talven ja kevään haaveillut.

Ykkösskuva 11 otoksen pino.
Matti_JH
Viestit: 12118
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2018

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

...

Kuva

Ukkoset ne kiertävät meikäläistä. Oltiin pohjoisissa kesälomareissulla, tarkemmin sanottuna Rovaniemellä. Kirkasta ja selkeää. Lämpöä sen +32 ja Kemijoen lämpötila +26. Lämpimämmät kuin viime kesänä Kreikassa.

Mutta ne ukkoset. Ne olivat etelässä. Ja kun päästiin Pohjanmaalle, siellä homma laimeni. Saaliina periaatteessa tämä yksi kuva.

Lopulta, kun lähdettiin lauantaina takaisin etelämmäs, saapui noin tunti lähtömme jälkeen Vaasan alueelle todella reipas ukkonen. Ja kun päästiin takaisin Lietoon, ukkoset olivat Rovaniemellä.



No, kesää on vielä edessä ja kuumaa sellaista. Eli eiköhän niitä kunnon ukonilmoja vielä vastaan tule.
©pjm
Viestit: 6515
Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08

Re: Masan kesäkuvailut 2018

Viesti Kirjoittaja ©pjm »

Kuvasta huokuu painostava säätila.

On siulla ja ukkosilla sitten mennyt polut erisuuntiin pahemman kerran... :(

Oliko siulle tulossa se triggeri mailta kaukaisilta? Vai pätkiikö muisti taas miulla?
Matti_JH
Viestit: 12118
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2018

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Joo, triggeri on laukussa. Pari mutkaa tuli matkaan, mutta nyt on oletettavasti opittu laitteen niksit.
Laitan infoa kunhan pääsen tositoimiin (ensi kesänä?).
Matti_JH
Viestit: 12118
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2018

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Tulipa taas käytyä. Edellisyön spektaakkelin ohi nukkuminen kaiversi mieltä, joten torstaina uudella tarmolla yöpilvien kimppuun.

Pilvet alkoivat näkymään hiukan ennen puoltayötä. Päätin lähteä ottamaan revanssia muutaman vuoden takaisesta kuvasta, jota hieman pilasi tumma alapilvi.

Kun ajelin järveä kohti, mietin että voiko sama pilvi tulla kahdesti samaan paikkaan. Kolmen vuoden välillä. Nimittäin yöpilvien kirkkaampien osien edessä oli musta pilvenpötkäle. No, se onneksi haihtui vajaassa tunnissa.

Yö oli oikein kaunis, mutta ehkä tavallista hiljaisempi. Liekö helle tehnyt tehtävänsä. Kalat loiskivat ja sorsat vaakuttivat, mutta muuten ei sanottavaa ääntelyä kuulunut.

Kahlasin järveen ja löysinkin sopivan ulpukanlehtisommitelman. Aloin ottamaan fokuspinoja. Tunnin kuluttua huomasin, että olin kiertänyt tarkennusrengasta väärään suuntaan ja kaikki kuvat olivat roskiskamaa. Tällä välin pilvet olivatkin jo himmentyneet hieman.

Otin uudet pinot ja parin sarjan jälkeen tuuli nousi ja kuvaus sai luvan päättyä. Hieman harmitti. Myös se, että ulpukat olivat jo kukkineet.

Kahlasin rantaan ja saapas upposi pohjan saveen. Olin hiukkaa vaille kaatua, mutta sain jalustalla tuettua itseni. Huh. Olisi ollut kallis uimareissu..

Lopputulemana on kuva, jossa taivas on alapilvivapaa, mutta kukat puuttuvat. No, kokeillaan ehkä ensi kesänä uudelleen :)


Kuva
Maffer
Viestit: 22692
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2018

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Ei ne kukat niin krittisiä ole. Tuota varjopäätä voisi hiukan avata kuvan alaosasta?
Matti_JH
Viestit: 12118
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2018

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Joo, täytyy avata. Tehty vähän huonoilla työkaluilla. Uusiksi sitten reilun viikon päästä kun kesäloma alkaa ja toivottavasti on enemmän aikaa istua koneen ääressä (ja maastossa).
Matti_JH
Viestit: 12118
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2018

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Kuunpimennys tapahtui 27.7.2018. Ja meinasi tulla perinteisen täydellinen. Pilvet saapuivat noin tuntia ennen Kuun nousua.

No, siihen sitten kosahti illan suunnitelmat, jotka oli mietitty reilu puoli vuotta sitten. Jäin kotipihalle kurkkimaan, nuoremman tyttären tehdessä seuraa.

Puoli kahdeltatoista pilviin ilmaantui rako, josta näkyi punertava pilvi. Otin siitä kuvan ja jatkoin odottelua. Kurkkasin kuitenkin kohta kuvaa ja se pilvi oli Kuu! Aloitin napsimaan kuvia ja kehoitin muun perheen katsomaan myös. Lapsille tämä oli heidän ensimmäinen kuunpimennys.

Kuva

Täydellisen pimennyksen vilahtamisen jälkeen Kuu jäi pilvien taa.

Kävin kuitenkin hieman ennen yhtä kurkkaamassa ulkona ja siellähän oli lähes pilvetöntä!

Kamera jalustalle ja kuvaamaan. Kohta pilvet tulivatkin takaisin joten en ehtinyt näkemään varjon poistumista Kuun kiekolta.

Kuva
Matti_JH
Viestit: 12118
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2018

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Heräsin sunnuntaina viideltä kun sade piiskasi ikkunaa ja jokin kumiseva ääni kaikui ympäri tienoota. Hetken kesti tajuta, että sehän on ukkonen! Shortsit jalkaan ja kamera kainaloon.

Salamointi oli melko kiivasta Turun edustalla ja onnistuinkin näkemään (ja kuvaamaan) kymmenkunta välähdystä.

Jatkossa sitten parempi valmistautuminen ja edusta :)

Kuva
©pjm
Viestit: 6515
Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08

Re: Masan kesäkuvailut 2018

Viesti Kirjoittaja ©pjm »

RÄISKISPÄISKIS!!! Tuossa on oikeeta kesämetelin tuntua.
Matti_JH
Viestit: 12118
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2018

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Lauantaina kävin Ursan Cygnus -leirillä pitämässä esitelmän. Tämän jälkeen ohjelmassa oli rentoa keskustelua ja uusiin ihmisiin tutustumista.

Tunnelma oli odottava. Ukkosen oli määrä saapua lähiaikoina. Järven vastarannalla alkoikin näkymään vyörypilven tapaista. Ja kun ensimmäinen salama oli nähty, ei mennyt kuin pari minuuttia siihen, että ranta oli täynnä myrskybongareita lajustat pystyssä.

Kun ukkonen lähestyi, päärin siirtyä lähemmäs rantaa. Siinä oli vaan se ongelma, että välissä oli aita ja puolen tusinaa lammasta. No, kummastakaan ei onneksi koitunut ongelmia.

Salamoita näin nelisen kappaletta, joista ainakin kolme tarttui kuviin. Paha vaan, että ne olivat aika himmeitä.

Kiva päivä oli, kiitos kaikille läsnäolleille!

Kuva
Matti_JH
Viestit: 12118
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2018

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Sunnuntai-illan ukkoskuuron jälkeen katselin, että länsitaivaalla alkaa näkymään sinitaivasta. Nakkasin laukun olalle ja ajoin pellon reunaan.

Kuten oletinkin, sen ylle syttyi kaunis tuplasateenkaari. Itse asiassa sain myös kolmannen kertaluvun kaaren kiinni.
https://www.taivaanvahti.fi/observations/show/76395" onclick="window.open(this.href);return false;


Kuva
Kryptos
Viestit: 3920
Liittynyt: Huhti 09, 2014 10 : 10
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2018

Viesti Kirjoittaja Kryptos »

Onpas hieno tuplasateenkaari!

Kuinka monen kuvan panorama tämä oli?
Sapere aude.
---
flickr
Matti_JH
Viestit: 12118
Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2018

Viesti Kirjoittaja Matti_JH »

Kiitti. Seitsemän, suunnilleen.
Maffer
Viestit: 22692
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Masan kesäkuvailut 2018

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Lauantaina lähdin Repovedelle tavoitteena polkujuoksu koko puiston ympäri (siviileille sallittu osa). Aikaisemmin juoksin sen Heinäkuun alussa ja oli sen verran mukava että uudelleen vaan. Noh tuollainen vyörypilvi jyräsi sinnekin kun pääsin perille parkkikselle. Noh eikun menoksi ja kyllä tuli kaikenlaista tavaraa niskaan parin tunnin aikana :D

Tunnelmallinen vyörypilvikuva.
©pjm
Viestit: 6515
Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08

Re: Masan kesäkuvailut 2018

Viesti Kirjoittaja ©pjm »

Kauniit on kaaret ja maisema.

Eipä vaan sunnuntaina sattunut moinen näkymä taivaalle Nautelankoskella.
Vastaa Viestiin