La-su välisenä yönä päätin lopetella lyhyen kesälomani kuinkas muuten kuin kameran kanssa luonnossa. Helteinen päivä oli kääntynyt iltaan ja katsoin, kuinka usva alkoi kertymään lähipellolle. Siispä toteuttamaan yhtä kesäyösettiä, jota olen pitkin talvea miettinyt.
Kurvasin Nautelankoskelle. Matkalla katselin hienoja usvapeltoja, mutta pidin pääni ja pääsin kuin pääsinkin rantaan ilman välietappeja. Olipa vain kaunis yö. Usvaa oli juuri spoivasti ja vesikin mukavan alhaalla.
Ensimmäisenä rastina kosken kiska. Liukastelin alas kosken rantaa ja aloin kuvaamaan. Jaaha, jätin termospullon sitten rannalle paraatipaikalle. Pullon heivaamisen jälkeen jalusta vaateriin ja kuvia talteen.
Niskan jälkeen lähdin käymään vastarannalla. Nättiä oli sielläkin, vaan nähtyäni kuun nousseen päätin lähteä alajuoksulle. Sitä ennen äkkäsin heinikon keskeltä pöydän. No, aina on aikaa selfielle :P
Matka alajuoksulle menikon rattoisasti, vaikkakin viimeiset kymmenet metrit jyrkkää kalliorantaa alas eivät niin miellyttävältä tuntuneetkaan.
Kaunis oli tämäkin puoli koskesta. Mielikuvitus alkoi jylläämään, oli hetkellisesti helppo uskoa vedenhaltijoihin ja menninkäisiin.
Kuvailin koskea hetken, istuskelin ja koin kupin kahvia. Yölaulajat lauloivat ja koski piti rauhoittavaa kohinaa. Mikäs tässä ollessa.
Aamu alkoi sarastaa ja väsy painamaan silmää. Lähdin pikkuiljaa kohti autoa.
Sillalla maisema kylpi lisääntyneessä sumussa ja auringonkajossa.
Automatka kotiin, joka normaalisti kestää kymmenen minuuttia kesti tällä kertaa tunnin. No, mihinkä tässä on kiire?
Maisemointilampaatkin olivat hereillä, joten pikainen tervehdyskäynti määkylään oli paikallaan.
Muutaman muunkin sivujuonteen jälkeen olin viimein kotipihassa. Viimeiset kuvat talteen ennen auringon nousua ja minun sammumista.
