Aloittelija kysyy tyhmiä
-
- Viestit: 2
- Liittynyt: Elo 20, 2015 23 : 37
Aloittelija kysyy tyhmiä
Hei,
hieman taustaa eli noin puoli vuotta sitten tuli mahdollisuus valokuvata muiden töideni ohella (en ollut tätä ennen järkkäriä saatikka mitään muutakaan kameraa omistanut/käyttänyt), mutta päätin tarttua tilaisuuteen ja ostin Canon EOS 6D sekä Canon EF 16-35mm f/2.8 L USM II objektiivin. Tarkoituksena on tuottaa asiakkaille kuvaraportteja heidän mainoskamppanjoistaan yms.
http://1drv.ms/1hOBiQs tässä on esimerkkejä mitä olen kuvannut tähän mennessä (Esim. tuo Swatch Group, josta on monta kuvaa olisi kokonainen sarja). Kuvat tulee monesti otettua aika kiireellä kuten myös editoitua.
Nyt niihin kysymyksiin eli minua on alkanut pikku hiljaa kiinnostamaan myös valokuvaaminen noin muutenkin mutta olen hyvin pihalla vielä asioista joten:
1) Minkä perusteella voin/tulee valita F lukua esimerkiksi jos haluan kuvata ihan vain yleisesti kaupungilla? Muistan joskus lukeneeni että tällä yhdistelmälläni 11F saakka pystyy vielä mutta sen jälkeen alkaa menemään aika puuroksi?
1.1) Mihin tarkentaa esimerkiksi tässä tilanteessa? http://1drv.ms/1EFFgj3 <- Kyseisessä on 1/2000 f/7.1 16mm (iso oli unohtunut 400 koska olin aikasemmin kauppakeskuksessa...)
(Nappasin tämän esimerkiksi tänään töistä lähtiessä, vastaavia muuten vaan kuvia olen napannut yhteensä ikinä ehkä 10..)
1.2) Onko tämä puuromössöä koska auringo paistaa suoraan kohti / käsivaralta otettu?
2) Mitä eroa on kuvatessa etsimen / ruudun kautta?
3) Onko mahdollista ottaa kuvaa pidemmällä valotusajalla kirkkaassa päivän valossa ilman filteriä? Esim ihmisvirtaa/liikennettä. (F luku mahdollisimman isoksi?)
4) Onko tiedossa mitään hyviä videotutoriaaleja / sarjaa mitä kannattaisi alkaa katsomaan? (liittyen ihan mihin vain still- kuvaamiseen)
5) Millainen pidemmille matkoille tarkoitettu objektiivi minun kannattaisi hankkia seuraavaksi?
Pahoitteluni pitkästä tekstistä ja kiitän jo etukäteen vastauksistanne :).
-Niko

Viimeksi muokannut Nikosaurus, Elo 21, 2015 18 : 47. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Viestit: 20313
- Liittynyt: Huhti 26, 2007 16 : 22
1) Lue joku valokuvauksen perusopas. Laajiksen kansssa f/5-6-8 antaa jo aika laajan syväterävyyden (useimpiin tilanteisiin, riippuu myös tarkennusetäisyydestä). Joskus sitten on tarpeen himmentään aina f/16 saakka.
2) Toinen on kätevämpää ja toinen kökömpää. Kamera tarkentaa eri menetelmällä. Käytännössä peilikameralla kuvataan enimmäkseen etsimen kautta.
3) Herkkyys alas ja himmennä. Tarvitse kyllä lopulta jalustan.
4) En ota kantaa, kuvaan stillejä.
5) 16-35mm on ihan hyvä vaikka maailmanympärimatkalle, mutta kun katson kuviasi (ihan kivoja sinänsä) kiinnitän huomion siihen, että on paljon laajiksen aiheuttamaa linjojen kaatumista yms väristymää. Se on rasittavaa pidemmän päälle. Joku enempi normaalipolttoväli olisi ehkä kiva ja hyödyllinen. Tuommoiseen kuvaamiseen mitä teet ehdotetaan yleensä lähtökohtaisesti 24-70mm tai 24-120mm zoomia.

- Viestit: 6168
- Liittynyt: Touko 12, 2003 10 : 55
Kuvasi oli hyviä eli tuosta on hyvä jatkaa.
1) Aika laajakysymys. Sinun tapauksessa kannattaa huomioda se aukko sellaiseksi että suljinaika on tarpeeksi riittävä kun kuvaat hämärässä. Tietyillä objektiiveilla joissa on valovoimaa, niin voidaan sitten hakea kuviin mahdollisimman pientä syväterävyyttä. Eli tausta koetetaan saada sumeaksi (bokeh) ja eli tämä saavutetaan käyttämällä mahdollisimman suurta aukkoa (Esim. 1.4f).
1.1) Varmaan noihin vedessä olijoihin eli mahdolliseen kohteeseen joka halutaan teräväksi. Kuten ilmaisin, niin objektiivissa on syväterävyys suuri niin suoranaisesti tuossa kuvassa ei ole merkitystä mihin tarkennat. Netistä löytyy taulukkoja joilla voi laskea syväterävyyden tietyillä aukoilla/polttoväleillä. Voi auttaa hahmottamaan.
2) Etsimen kautta yleensä peilikameroissa tarkennus toimii varmemmin.Takaruudun kautta näkee taas millaiseksi kuva tulisi valotuksen osalta. Joissakin tilanteissa takaruutu on kätevämpi vaikka pääsääntöisesti etsimen kautta kuvataankin.
3) Toki, mutta rajoituksen tuo kirkkaus tosiaan. Tätä voidaan ohittaa harmaasuotimella, jolloin valoa pääsee vähemmän. Canonissa löytyy varmasti.
4) -
5) Riippuu varmaan mitä aiot kuvata. Kuvaraporteihin voisi toimia myös 85mm 1.8.

- Viestit: 2452
- Liittynyt: Syys 23, 2005 23 : 17
- Paikkakunta: Lahti
Re: Aloittelija kysyy tyhmiä
Tai sitten sulla on joku halppis filsu lasin nokalla?Nikosaurus kirjoitti:
1.2) Onko tämä puuromössöä koska auringo paistaa suoraan kohti / käsivaralta otettu?
-
- Viestit: 2
- Liittynyt: Elo 20, 2015 23 : 37
Re: Aloittelija kysyy tyhmiä
Kiitos jo tulleista vastauksita!Isosceles kirjoitti:Tai sitten sulla on joku halppis filsu lasin nokalla?Nikosaurus kirjoitti:
1.2) Onko tämä puuromössöä koska auringo paistaa suoraan kohti / käsivaralta otettu?
En omista filtereitä eli ei voi siitä johtua. Voisiko joku suositella minulle sopivaa kysymääni tarkoitukseen :)? Tänään kokeilin hieman sisätiloissa tuota pidempää valotusaikaa, jotta saisin mukavia ihmisvirtoja, mutta olisi mukava myös ulkona kokeilla.
Kuvaan suurimmaksi osaksi näytön kautta, kannattaisiko siirtyä etsimeen? On helpompaa ja nopeampaa minusta saada asetukset kohdilleen kun näkee suoraan millainen kuva tulossa, mutta välillä huomaa että tarkennus on mennyt vähän pieleen.
Kiitos myös objektiivi ehdotuksista. Yritin etsiä mm. 24-120mm, onko tämä canon suunnilleen vastaava http://www.canon.fi/for_home/product_fi ... 4l_is_usm/ ?
-Niko
-
- Viestit: 4808
- Liittynyt: Tammi 10, 2003 9 : 21
- Viesti:
Re: Aloittelija kysyy tyhmiä
Valotuksessa kolmikko aika/aukko/herkkyys riippuu pääasiassa halutusta syväterävyydestä ja liikkeen esittämisestä kuvassa. Myös käsivaralta kuvaaminen vaikuttaa käytettyyn aikaan. Jos haluaa vain yleisesti kuvata kaupungilla, niin ei se P-asennon käyttö niin pahasta ole.Nikosaurus kirjoitti: 1) Minkä perusteella voin/tulee valita F lukua esimerkiksi jos haluan kuvata ihan vain yleisesti kaupungilla?
Jos haluaa aukkoa säätää, niin sitten mahdollisimman pieni ja tausta sumenee, kohtalainen f/11 ja asiat pysyvät terävänä pitkälle. Jos alle f/4 täytyy alkaa kuvista tarkkailla, ettei syväterävyys lopu kesken. Tarkennuksen on osuttava tällöin tarkemmin.
Sanoisin, että järkkärin kanssa tuo pienillä aukoilla syntyvä diffraktio-pehmennys ei ole kyllä ihan niin olennainen kuin optiikka-hifistelijät sanovat. Kyllä niillä f/16 - f/32 -arvoillakin voi kuvata.
Pääsääntöisesti pääkohteeseen. Siihen kohtaan mitä erityisesti haluat korostaa kuvassa.1.1) Mihin tarkentaa esimerkiksi tässä tilanteessa?
Riippuu mitä tarkoitat puuromössöllä. Tuossa on jonkin verran kohinaa, rakeisuutta ainakin taivaalla. Jos tarkoitat sitä, niin pääsääntöisesti se riippuu herkkyydestä, mutta voi myös korostua esimerkiksi alivalotuksen seurauksena tai jälkikäsittelyssä.1.2) Onko tämä puuromössöä koska auringo paistaa suoraan kohti / käsivaralta otettu?
Jos tarkoitat, että kuva ei ole täysin terävä, niin syitä voisi olla tärähtäminen (ei kyllä tuolla suljinajalla) tai optiikka. Ainakin reunoissa tuo on pehmeä ihan optiikan takia. Lisäksi ei pidä odottaa ihan mahdottomia 24 megapikselin kennolla, pikseleitä on jo niin paljon, että melkein millä tahansa optiikalla alkaa näkyä sumeutta. Oikeanlaisella terävöityksellä jälkikäsittelyssä asiaa voi parantaa.
Itse näen tärkeimpänä etuna sen, että kamera tukeutuu käsien lisäksi kasvoihin. Tällöin kameran laukaisutärähdys vaimenee merkittävästi. Optinen etsin on myös nopea.2) Mitä eroa on kuvatessa etsimen / ruudun kautta?
Kirkkaassa päivänvalossa ei tahdo riittää säätövarat. Vahva harmasävysuodin auttaa.3) Onko mahdollista ottaa kuvaa pidemmällä valotusajalla kirkkaassa päivän valossa ilman filteriä? Esim ihmisvirtaa/liikennettä. (F luku mahdollisimman isoksi?)
Itse en tykkää videoista ollenkaan. Niissä ei ehdi kokeilemaan asioita itse rinnalla. Parasta on työpajamuotoiset kurssit, jossa perusasioita käydään läpi kädestä pitäen ja lopputulosta arvostellen. Kirjat ovat parhaimmillaan hyvä uusien ideoiden lähde, heikoimmillaan rahastusta. Niitä voi kuitenkin käydä omaan tahtiin läpi.4) Onko tiedossa mitään hyviä videotutoriaaleja / sarjaa mitä kannattaisi alkaa katsomaan? (liittyen ihan mihin vain still- kuvaamiseen)
Tekisin arvauksen, että et puhut matkailusta vaan objektiivista, jossa on pidempi polttoväli. Kaikki objektiivit kuvaavat aurinkoa ja se on aika kaukana.5) Millainen pidemmille matkoille tarkoitettu objektiivi minun kannattaisi hankkia seuraavaksi?
Tuo jo aiemmin suositeltu 24-70 on mukava yleisväli. Se on mukava henkilökuviinkin ja saa vähän paremmin yksityiskohtia kuviin. Jos sen saa hommattua f/2.8:na, niin sillä kuvaa sisälläkin vielä ihan hyvin.
olli Rinne http://www.digifaq.info/
-
- Viestit: 1466
- Liittynyt: Tammi 13, 2011 0 : 00
Re: Aloittelija kysyy tyhmiä
"f/8 and be there."Nikosaurus kirjoitti:Hei,
1) Minkä perusteella voin/tulee valita F lukua esimerkiksi jos haluan kuvata ihan vain yleisesti kaupungilla? Muistan joskus lukeneeni että tällä yhdistelmälläni 11F saakka pystyy vielä mutta sen jälkeen alkaa menemään aika puuroksi?
Noin pienellä polttovälillä hyperfokaalinen etäisyys on n. 1,2 metriä, joten tarkennuksella ei juuri ole väliä. Syväterävyyttä voi laskea online laskureilla:1.1) Mihin tarkentaa esimerkiksi tässä tilanteessa? http://1drv.ms/1EFFgj3 <- Kyseisessä on 1/2000 f/7.1 16mm (iso oli unohtunut 400 koska olin aikasemmin kauppakeskuksessa...)
(Nappasin tämän esimerkiksi tänään töistä lähtiessä, vastaavia muuten vaan kuvia olen napannut yhteensä ikinä ehkä 10..)
http://www.dofmaster.com/dofjs.html
Valitse kameraksi 5D. Mitä pienempi kenno sitä pienempi syväterävyys samalla aukolla ja polttovälillä. Muista, että syväterävyys ei ole absoluuttinen asia vaan perustuu oletuksiin printtikoosta ja katseluetäisyydestä. Jos tuplaa printtikoon, pitää teoreettisesti himmentää kaksi aukkoa lisää samaan syväterävyyteen
-
- Viestit: 6505
- Liittynyt: Helmi 10, 2010 21 : 25
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Aloittelija kysyy tyhmiä
?SuperDrive kirjoitti:Mitä pienempi kenno sitä pienempi syväterävyys samalla aukolla ja polttovälillä.
Showreel:
https://vimeo.com/814152881
https://vimeo.com/814152881