Kameran rahtaaminen

[panman]

Vaihdoin täyskennoiseen ja nyt kameralaukku painaa kuin mikäkin muuttokuorma. Eli laukussa nyt runko + 24-70/2.8 + 17-40/4 + pari kiinteää + pari salamaa + triggeriä ym. Liikaa kamaa kannettavaksi.
Hyviä ideoita?

[Turmio]

Mene puntille tai osta pokkari.

Itsellä painaa kameralaukku tasan 8kg (sis. jalustan, joka on repussa kiinni).
Eikä toi niin paha ole kanniskella.

[hattumies]

http://store.lowepro.com/pro-roller-x100-aw ?

[panman]

Mene puntille tai osta pokkari..

;)
Paluuta vajaakennoiseen ei ole, kuvanlaadun takia ;)
Pokkareita on jo muutama...

[adapteri]

laukussa nyt runko + 24-70/2.8 + 17-40/4 + pari kiinteää

Tuo siis tarkoittaa, että se täyskennoinen on kaulassa 600 millisen kanssa? Eihän laukussa olevan rungon kanssa oteta kuvia eikä tuollaisilla tumppilinsseilläkään oikein mitään tee. Sen laukun voi siis jättää kotiin kuvausreissulla.

[Rockford]

En tiedä millaisia matkoja ajattelit kamoja raahata, mutta ei tuo nyt aivan ylivoimaisen painavalta setiltä näin paperilla kuulosta. Riippuu toki kiinteiden painosta. Itse pyrin raahaamaan mukana vain ne mitä ajattelen milloinkin tarvitsevani. Kun menen autolla kuvaamaan jotain sisällä tapahtuvaa ei pari turhaa lasia hirveästi hidasta, mutta jos olen lomareissulla lähdössä päiväksi kävelemään niin harkitsen melko tarkkaan mitä otan mukaan.

[mvuori]

Mene puntille tai osta pokkari..

Paluuta vajaakennoiseen ei ole, kuvanlaadun takia ;)

1. Lopeta valittaminen -- itsehän teit valinnan.
2. Analysoi uudelleen kuvanlaatuun liittyviä asioita. Voi olla, että arvioit niitä itsesi, etkä kuvien kuluttajien kannalta.
3. Ole realisti. Muutos on aina mahdollinen, koska ihminen oppii ja pystyy säätämään prioriteettejaan.

[Jare]

Vaihdoin täyskennoiseen ja nyt kameralaukku painaa kuin mikäkin muuttokuorma. Eli laukussa nyt runko + 24-70/2.8 + 17-40/4 + pari kiinteää + pari salamaa + triggeriä ym. Liikaa kamaa kannettavaksi.
Hyviä ideoita?

Täähän on vielä kevyttä, mulla oli viimeksi olkalaukussa täyskennonen akkukahvalla, vajaakennonen varalla, 24-70/2.8, 70-200/2.8, 4 salamaa, triggerit, vara-akut jne. sälät. Laukku painoi tasan 10kg ja kamera kädessä 7-8kg, mutta ei sitä kuvatessa juuri huomannut. Vasta seuraavana päivänä sitten ;)

[olli R]

Joskus ollut samantapaisia murheita. Itsellä muutama ratkaisu:

- Otat mukaan vain sen mitä arvioit tarvitsevasi, suunnittelet etukäteen mitä kuvaat.
- Mukavasti kannettava reppu mahdollistaa helpommin kaiken kuskaamisen, laukkujen ergonomioissa on todellakin eroja.
- Kaksi laukkua: toisen voi jättää autoon, huoneeseen tms ja pienessä on mukana vain se, mitä sillä hetkellä tarvitsee.
- Kaksi runkoa: toinen on täyskennoinen ja lähtee jos mennään studioon tai todella tarvitaan kuvanlaatua. Toinen on peilitön ja lähtee, kun pitää kantaa mukana koko päivä, yleensä tällöin mukana valovoimainen pannukakku ja 28-300 turistizoom, kokonaisuus mahtuu mihin vaan.

Jos otetaan pikkusalamastudioarsenaali jalustoineen mukaan, niin painoa helposti yli 20 kiloa, joten auto on aika välttämätön, kamerarunko on pienimpiä murheita.

[kunijo-1]

Hattumiehen ehdottama Lowepron pyörillä varustettu laukku on erittäin kätevä, jos ei maastossa liikuta. Ja jos maastossa ei joka päivä liikuta, em. laukusta saa aivan käyttökelpoisen repun. Jokapäiväiseen käyttöön löytyy sitten parempia reppuja.

[onninpoika]

Itsellä reppu ja valaisimia varten golfbagi johon mahtuu jalustat, varjot, boxit, salamanderit ja sisäkengät.
Repun paino vaihtelee aina kohteen mukaan. Olisiko repun kanssa mahdollisuus ottaa kierrätyskäyttöön se vanha kunnon kokoontaitettava kaljakärry jos sellaisen omistaa? Siis se kärry jota näkee Tallinnan laivoilla käytettävän.

[DorianBlue]

Joskus tulee yllättäviä tilanteita, vaikka on mielestään kartalla. Kuten ketjun avaaja, hankin FF:n painavine laseineen, tosin en vaihtamalla, vaan ihan lisäämällä kalustoa. Järeämmän kaluston ostamisen motiivina oli once in a lifetime -reissu tämän pallon etäisimpiin sivistyneisiin kolkkiin. Tein matkaan lähtiessäni periaatepäätöksen pärjätä rungolla ja 24-105 kakkulalla, koska kolmen viikon matkalla myös patikkakamojen piti mahtua mukaa. Meillä oli siis ohjelmassa kaksi erillistä patikkaa. Heti ensimmäisellä patikalla opas katsoi kameraani ja sanoi "too big". Vaimoni sironpuoleinen croppirunko (siis se kamera, ei vaimoni runko) sai saman tuomion. Vasta paikallisen patikkakumppanin RX100 sai hyväksynnän. Olin hiukan hämmentynyt, koska patikan järjestäjän nettisivujen varustelistassa luki pelkästään "camera" ilman mitään kokosuosituksia. Reitti osoittautui melko vaativaksi tällaiselle kermapersepatikoitsijalle (yöt majoissa ja ruuat tulee talon puolesta), jonka päiväreppuun pakataan vaihtovaatteet ja vesipussi. Ikinä ennen vastaavilla reissuilla kameran koko ei ole osoittaunut haasteeksi, mutta nyt niin kävi. Kuvia tuli kyllä otetttua, mutta suurimman osan ajasta kamera istui kiltisti repussa, kun yritti vain säilyä ehjänä pahassa kivikossa, mitä tuo reitti enimmäkseen sisälsi.

Mitä tästä opin? Reitin vaativuus pitää tarkistaa itse etukäteen ja pakata matkalle mukaan myös se RX100, jota en ole vielä ostanut. Tai sitten otetaan FF:n sijaan vanha kunnon Nex5 rannehihnoineen (+ se RX100, jota en ole vielä ostanut). Jälkiviisaana järkkärit olisivat jääneet tuolta vaativalta patikalta kokonaan matkasta. Kyllähän sen jaksoi kantaa ja otetut kuvat palkitsivat. Enemmän olisi tullut aivan varmasti kuvattua pätevällä pokkarilla.

En muuten ole mikään kukkakeppi enkä huonokuntoinen. Kaluston paino ei ollut ongelma, mutta käsiteltävyys kyllä oli. Hitaampi eteneminen ei tuossa seurassa ollut vaihtoehto. Ette ole varmaan koskaan neuvotelleet saksalaisen vuorikiipeilijän kanssa etenemisvauhdista. Minäkään en kehdannut. Kameran pakkaaminen reppuun sen sijaan oli varteenotettava vaihtoehto varsinkin siinä vaiheessa, kun tihkusade vei viimeisetkin kuvaushalut.

[Naranek]

"Hitaampi eteneminen ei tuossa seurassa ollut vaihtoehto. Ette ole varmaan koskaan neuvotelleet saksalaisen vuorikiipeilijän kanssa etenemisvauhdista. Minäkään en kehdannut."

Tämän vuoksi en ikinä lähde mihinkään joukkoreissuun. Ikinä. Minnekään. Jos tarvitsen oppaan, palkkaan sen itselleni. Siten voin kuvata tasan sen minkä haluan ja hidastella aivan niin paljon kuin haluan. Suunnittelen päiväreissujen pituudetkin sen mukaan että päivän aikana on aikaa muuhunkin kuin kieli vyön alla koohottamiseen. Olen sen verran monta kertaa ollut tuollaisilla reissuilla joista ei muista mitään muuta kuin polun, edellä menevän selän ja vitutuksen. Ei kiitos. Jos omaehtoinen etenemisvauhti ei ole mahdollinen, en tuhlaa vähäisiä rahojani ja elämääni jonkun vuorikiipeilijä maratoonarin käsitykseen hauskasta reissusta. Ja ei, en ole kukkakeppi enkä huonokuntoinen ;-)

[kunijo-1]

Tämän vuoksi en ikinä lähde mihinkään joukkoreissuun. Ikinä.

Aamen. Sama pätee myös moottoripyöräreissuihin. Olen aina ihmetellyt, kun motoristit kehuvat, että pyörällä ajaessa voi nauttia vapauden tunteesta. Sitten kerätään iso lauma kokoon ja lähdetään ajelemaan, pitkällekin matkalle, jopa maksetun oppaan perässä. Ja sillä varmistetaan se, ettei kukaan saa sitä, mitä itse haluaisi.

[SnaG_]

Itse suosin kyllä jämäkkää ja tukevaa kamerareppua, mihin saa rungon, linssit ynnä muut lisätarvikkeet omiin lokeroihin. Kunnon remmit on kyllä aivan ehotottomat, silleen että voit köyttää itsesi mahan ja rinnan kohalta ympäri.
Lisäksi jalusta pitää saada kiinni reppuun. Itsekkin olen tämmönen selässä kelkalla ajaessa kulukenu aina ruotsin vuoristossa. Ei ongelmia.
Oma lowepro on jo hieman vanahahko ja hieman lässähtäny niin pidän kyllä sen säilytysmahdollisuuksista ja tuesta.

[Mikael K.]

Olen ratkaissut kuljetusongelmat jo alkuvaiheissa, kun olen miettinyt kaluston hankintaa. Tosin herääminen tähän tapahtui vasta siinä vaiheessa, kun piti opiskeluaikana kuljettaa kaikki polkupyörällä. Asuntokin oli neljännessä kerroksessa hissittömässä talossa. Joka tapauksessa olen yleensä miettinyt myös sitä mikä mahtuu mukaan ja mikä ei. Tärkeintä on kameran runko ja siihen saatava optiikka. Nykyisin kuljetan mukana 5D:tä ja 50 mm:n 1.4 objektiivia. Ne ovat omaan käyttöni kohtalaisen mukavat eli riittävän pienet eikä kuvanlaatukaan aivan surkea ole. Kuljetan kameran yleensä selkärepussa, joka on jo valmiiksi pehmustettu reunoilta. Pohjalle laitoin palan ohutta vaneria ja liimasin sen päälle sopivan viipaleen makuualustaa. Jos mukana pitää olla paljon kalustoa niin se kulkee kamerarepussa ja yleensä autolla.

[Matti_JH]

Omistan rungon, jalustan, viitisen optiikkaa sun muuta, mutta koskaan en kuljeta niitä kaikkia yhtä aikaa mukana. Miksi pitäisikään?
Vähän kuin vaatteet. Jos mennään uimaan, ei kannata ottaa smokkipukua mukaan vaikka sellainen kaapista löytyisikin.

[DorianBlue]

"Hitaampi eteneminen ei tuossa seurassa ollut vaihtoehto. Ette ole varmaan koskaan neuvotelleet saksalaisen vuorikiipeilijän kanssa etenemisvauhdista. Minäkään en kehdannut."

Tämän vuoksi en ikinä lähde mihinkään joukkoreissuun. Ikinä. Minnekään. Jos tarvitsen oppaan, palkkaan sen itselleni. Siten voin kuvata tasan sen minkä haluan ja hidastella aivan niin paljon kuin haluan. Suunnittelen päiväreissujen pituudetkin sen mukaan että päivän aikana on aikaa muuhunkin kuin kieli vyön alla koohottamiseen. Olen sen verran monta kertaa ollut tuollaisilla reissuilla joista ei muista mitään muuta kuin polun, edellä menevän selän ja vitutuksen. Ei kiitos. Jos omaehtoinen etenemisvauhti ei ole mahdollinen, en tuhlaa vähäisiä rahojani ja elämääni jonkun vuorikiipeilijä maratoonarin käsitykseen hauskasta reissusta. Ja ei, en ole kukkakeppi enkä huonokuntoinen ;-)

Tämä olikin ensimmäinen kerta a) noin vaikeakulkuisessa maastossa b) noin pienen ryhmän kanssa c) kertaluokkaa nihkeämmän oppaan matkassa. Oikeasti Wolfgang ei ollut nihkeä, mutta halusi varmistaa, että pääsemme majalle ennen pimeää. Kyseessä ei ollut vielä kiipeily, mutta seuraava aste olisi sitä luultavasti ollut. Lähtiessä meitä oli oppaan lisäksi kolme, tunnin päästä neljäs liittyi seuraan, kun hänen samaan aikaan eri reittiä lähtenyt seurueensa olisi kutistunut yhteen parin amerikkalaisen kypsään ikään ehtineen vaeltajan osoittauduttua hiukan heiveröisiksi kyseiseen maastoon. Koskaan ei siis ole ennen ollut ongelmia vauhdin eikä seurueen koon takia. Ollaan edetty omaan tahtiin ja kuvattu se, mitä on haluttu kuvata. Täysin poikkeuksellinen vaellus siis. En anna tuon vaikuttaa tuleviin matkoihin, joista aion nauttia ihan yhtä paljon kuin tuota vuorivaellusta seurannutta perinteisempää patikkaa kukkulalta toiselle. Ja sitä paitsi, jos haluaa mennä tuollaisiin paikkoihin, mennään paikan ehdoilla eikä omilla.

Minulle tuo patikointi ja kokemusten kerääminen on vähintään yhtä tärkeää kuin niillä kuvaaminen. Jos toisesta pitää tinkiä, tingin kuvaamisesta. Ollaan kyllä rouvan kanssa puhuttu, että joskus lähdetään ihan puhtaasti valokuvaamisen ehdoilla liikenteeseen. Silloin mukana on kameralaukku eikä päiväreppu.

[Naranek]

Minulle tuo patikointi ja kokemusten kerääminen on vähintään yhtä tärkeää kuin niillä kuvaaminen. Jos toisesta pitää tinkiä, tingin kuvaamisesta. Ollaan kyllä rouvan kanssa puhuttu, että joskus lähdetään ihan puhtaasti valokuvaamisen ehdoilla liikenteeseen. Silloin mukana on kameralaukku eikä päiväreppu.

Niin minullekin, kokemusten kerääminen.

En pidä sitä kokemuksena, että en muista reissusta muuta kuin polun, väsymyksen, vitutuksen ja edellä kulkevan selän. Se kokemus on saatu jo niin monta kertaa että tiedän ettei se ole erilainen Lapissa, Alpeilla tai Patagoniassa.

Sen sijaan ne kokemukset jotka saa kun tekee reissua sen verran hitaasti että ehtii nautiskella maisemista (ehkä jopa kuvaamisesta, mutta ei välttämätöntä) ja olemisesta, paikan aistimisesta.

Tämä ei yleensä onnistu vähänkään isommassa porukassa. Viiden porukkaan mahtuu jo vähintään yksi suorittaja, jos ei itse pääse valkkaamaan porukkaansa.

Suorittaja pilaa koko reissun, hänellä on aina kiire jonnekin, jos ei muuta niin perille odottamaan. Kun oma asenne on vähän sama kuin kuulemma purjehtijoilla että kun on veneessä, niin on perillä, eli minulle matkanteko ja oleminen on tärkeämpää kuin perille pääsy, niin ristiriita suorittajan kanssa on valmis. Siksi en koskaan enää suostu moiseen. Siinä on sekä minun ja suorittajan reissu pilalla. Ongelman ratkaisu on että jos seurueessa on mukana suorittajia, toivotan heille aamulla hyvää matkaa, eli en kulje heidän kanssaan, menkööt sinne minne menevät. Mieluiten en lähde sellaiseen porukkaan jossa on suorittajia, mutta aina sekään ei ole mahdollista.

Minun kamerankantovälineeni on reppu, jonka lantiovyössä on objektiivikotelot kahdelle objektiiville ja runko yhden objektiivin kanssa roikkuu olkaviilekkeestä vasemmalla kyljellä. Reppu on yleensä iso kamerareppu (Tamrac, Löewepro) jossa on tilat myös päivän muille kamoille, koska ennen ja jälkeen kävelyn pitää kalusto saada jonnekin suojaan, kävelyn aikana pidän ne siis saatavilla ilman että reppua tarvitsee ottaa selästä. Jalusta kulkee toki repun kyljessä ja sen irtisaamiseksi pitää reppu ottaa selästä. Sen kun vielä keksisi miten sen saisi irti ja takaisin ilman repun riisumista.

Pitkällä reissulla kamerarepun tilalle vaihtuu rinkka, mutta setuppi on sama. Minulla on rinkkaan sopiva insertti johon objektiivit ja runko mahtuvat jos on tarvis niitä repussa kantaa, esim. ylitysten aikana.

[panman]

- Kaksi laukkua: toisen voi jättää autoon, huoneeseen tms ja pienessä on mukana vain se, mitä sillä hetkellä tarvitsee.

Näin sen näin. Pikkuinen Lowepron toploader meni tilaukseen ja sitä on kevyt kuskata mukana. Eli laukkuun mahtuu vain kamera + jompikumpi zoomeista. Tietty vara-akku yms.
Aikaisemmin tuli mukana koko repertuaari, mutta kaikkien komponenttien lisääntynyt paino aiheutti kameliefektin.
Loput romut sitten autossa tai muualla.