Urheilukuvaajana olen joutunut opiskelemaan ihmisten kuvausta. Täältäkin saanut todella hyväää ohjeistusta ensiharjotelmien kanssa ja juutuupista sitten lisäoppia. Salamat ja sateenvarjotkin tuli hommattua joten valoakin pitäisi olla riittävästi. Tuttava pyysi, että otetaisiin hänestä raskauskuvia. Sanoin, että totta mooses onnistuu mutta ota perhe mukaan ja parikin eri vaatekertaa. Tutun ulkonäkö on sellainen, että hiekkaranta ja palmupuut olisi ainut oikea kuvauspaikka mutta täällä Riihimäessä tyydyttiin sitten tuohon meidän pihaan.
Perhepotretti:
Päävalo vasemmalla ja apuvalo oikealla. 1/80 s f4.5 ja ISO 100. Lasina kroppirungossa oli suosikkini Nikon 50 1.4 jonka eteen laitoin heti alkuvaiheessa säädettävän ND filsun. Ideana oli supistaa syväterävyyttä jottei tontin kaikki kauheudet näy.
Mamma ja sen maha:
1/250 f:2.0 ja ISO 100.
Ja sitten se naamakuva:
1/200 f:2.0 ja ISO 200
Ison osan kuvista otin siten, että ensin räpsy taustata aukon esiasetuksella. Siirsin automaatin arpoman nopeuden M-asentoon lähtöarvoiksi. Sitten malli kehiin ja M-asetuksella kokeilua kunnes näytti hyvältä. Sitten salamat peliin ja niillä varjot pois, sopiva tunnelma ja mallin nosto kuvassa esiin.
Ei viivoja, vihellyksiä eikä tuomareita joten ei tässä mitään oikeaa kuvattavaa ollut. Parhaani kuitenkin yritin. Kommentit ja kritiikki tervetullutta.
Ihmisen kuvausta
-
- Viestit: 1422
- Liittynyt: Helmi 26, 2004 13 : 34
- Paikkakunta: Riihimäki
-
- Viestit: 2927
- Liittynyt: Joulu 07, 2008 15 : 20
-
- Viestit: 1422
- Liittynyt: Helmi 26, 2004 13 : 34
- Paikkakunta: Riihimäki
Kiitos kommentista. Taitaa se ykköskuva olla taas niitä kun en ehdi odottamaan tarkennusta painamalla laukaisinta vain puoleen väliin. Hidaskin tuo vanha 1.4D on joten hätäilemällä saa epäselvää jälkeä. Tässä kroppi tuosta aikuisten naamojen kohdala:
Ei ihan skarppi ainakaan näin jpg:stä kropattuna. Isin silmät pehmeänä. Ahnehdin ehkä liikaan tuon 2.2 aukon kanssa?
Ei ihan skarppi ainakaan näin jpg:stä kropattuna. Isin silmät pehmeänä. Ahnehdin ehkä liikaan tuon 2.2 aukon kanssa?
-
- Viestit: 20313
- Liittynyt: Huhti 26, 2007 16 : 22
AF-D mallin 50 millinen tarkentaa kyllä nopeasti, mutta olisiko kamera napannut tarkennuksen esimerkiksi lapsen polvesta? 50 millisen f/2.2 terävyysalue on niin kapea, ettei oikeastaan ole toivoa saada kolmea tähän tyyliin eri etäisyyksillä olevaa ihmistä kasvoiltaan teräväksi.onninpoika kirjoitti:Ei ihan skarppi ainakaan näin jpg:stä kropattuna. Isin silmät pehmeänä. Ahnehdin ehkä liikaan tuon 2.2 aukon kanssa?
Valitettavasti epäterävyys vain korostaa näissä sitä, että valo (ja valaistus) on lattea. Lisäksi tuo vihreä on kokemukseni mukaan aika vaikea tausta, ja vielä lähellä kohteita. Kakkoskuvassa on myös se pylväs.
-
- Viestit: 1422
- Liittynyt: Helmi 26, 2004 13 : 34
- Paikkakunta: Riihimäki
Juu siitä kakkoskuvan kohdasta on upeita kuvia mutta joku typerä käpyvalaisin pönöttää "kauniissa luontomaisemassa" :-(nomad kirjoitti: Kakkoskuvassa on myös se pylväs.
No pienellä kuvankäsittelyllä asiasta selviää. Tarkoituksenani on saada kommenntia ja oppia osaavammilta kuvaajilta joten tänne laittamani kuvat ovat about suoraan kamerasta otettuja.
-
- Viestit: 1422
- Liittynyt: Helmi 26, 2004 13 : 34
- Paikkakunta: Riihimäki