Uusi runko mietinnässä

Voit vapaasti kysyä jopa vähän tyhmiäkin.
>Mika<
Viestit: 740
Liittynyt: Huhti 11, 2012 3 : 10
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja >Mika< »

No ollaanpa sitä vihaisia, no minäki sitte..

Pääseehän sillä alkuun mutta minusta ei saa juuri mitään verrattuna tuohon kameraan mikä jo löytyy. D7000:sessa saa vaikka mitä uutta, nomad siinä jo luettelikin. Esimerkiksi tuo langaton salmanohjaus nyt luulisi olevan jo ihan kova sana jos pari vuotta on jo harrastanut.

Luetteko te ollenkaan noita aloitusviestejä mihin täällä lähdetään kommentoimaan?
Saa siihen palamaan tonni tolkulla mutta alkuun pääset tuolla varmasti.
Alkuun on jo päästy, lue aloitusviesti.
langaton salama, noh alkaako kuvaamaan salamalla joka on ständillä tai studiossa?
Minusta ihan äärimmäisen hyvä ominaisuus. Ei tarvita edes standeja eikä studiota, sen saa ihan vaan irti kamerasta metrin päähän pöydälle antamaan valoa vähän eri suunnasta. Vois kuvitella valokuvausharrastuksen edetessä että joskus tekisi mieli ampua salamalla muualtakin kuin kameran päältä päin pläsiä.
Tuskin noin alussa
Kaks vuotta... Mikä on se piste harrastuksessa että saa alkaa miettimään parempia vehkeitä? Viis vuotta ensin pakollista sillä millä nyt sattuu alottamaan? Vai kymmenen? Kuten aloituspostista selviää, mikäli sen vaivautuu lukemaan, tyttö on jo pari vuotta kuvannut ja innostus on edelleen kova.
Ergonomia, välineurheilua taas kerran tyrkytetään. On sitä ennenkin kuvia saatu pienillä (joka ei tarkoita huonoa) kameroilla. Ja saadaa vieläkin.
No kannattaako vaihtaa ollenkaan jos tälle linjalle lähdetään? 5000 sarjaan nyt minusta ei kannata 3000 sarjasta vaihtaa. 7000 sarjaan kannattaa, saa jo jotain uutta. Ja tässä nyt ilmeisesti ollaan joka tapauksessa vaihtamassa.

"On sitä ennenkin saatu..." Huoh.. Eli ei muuta kuin manuaalifilmikameraa hommaamaan.
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
kribe
Viestit: 4537
Liittynyt: Loka 07, 2006 18 : 14
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Viesti Kirjoittaja kribe »

nomad kirjoitti:
terozzz kirjoitti:http://www.dxomark.com/Reviews/Nikon-D5 ... new-leader
Jos kuvanlaatu on se juttu niin tuosta. Nyt varmaan joku juoksee kertomaan sen huonosta erkonomiasta mutta käy kokeilemassa sopiiko kätöseen. Ammattialiset sanoo että osta 7000 tai 7100. mutta kuvanlaatu on aivan sama jos ei pelkää yhden napin puuttumista joka hidastaa säädöissä ehkä sekunnin murto-osa ja jos ei juokse vesisatessa kuvaamassa.
Se kun nyt halpenee kun uusi malli d5300 saapui juuri.
Varmasti kohta alta 600€ kittilasin kanssa
No en valita erogonomista, mutta ominaisuuksissa D5200 antaa paljon takkiin D7000:lle.

* Ei langatonta salamanohjausta
* Ei AF-tukea
* Ei Ai-S tukea

Ja sitten se ergonomia...

Eikös tässä pitänyt hankkia harrastuskameraa valokuvauksesta innostuneelle nuorelle? Just tuommoinen monipuolisuus mitä D7000 tarjoaa voisi siilloin olla arvossaan. Peruskuvaamisessa ero on sitten pienempi ellei peräti vähäinen.

Jos D7000:n ominaisuudet eivät ole tarpeen, niin ehkäpä kameran vaihto on turhaa.
Ja sitten se, joka usein näistä vertailuista unohtuu: etsin. Ero on valtava 7000:n eduksi.
"All I can do is be me, whoever that is." -Bob Dylan
Force75
Viestit: 343
Liittynyt: Tammi 19, 2011 20 : 48
Paikkakunta: Lahti
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Force75 »

Tälläkin foorumilla aikuiset miehet myy järkkäreitään ja vaihtavat niitä peilittömiin pikkukameroihin kun ei vaan jaksa raijata isoa järkkäriä mukanaan ja nyt sellanen möhkö on ainoa kamera tytölle?

Varmin tapa tuhota harrastus on hankkia sellaset romut mitä ei viitti pitää mukanaan... Kuvaamisessa pidemmällä olevat tykkäävät isoista kameroista ja sen tuomista hyvistä puolista mutta varmaan nyt pitäs ekana selvittää, että onko kamera oikeesti liian pieni nykyään vai voiko se olla möhkö akkukahvallinen?

Käy vielä kuten mulle nuorempana, porukat hankki viimesenpäälle laskettelukamat ja mä laskin mäkeä kymmenenkertaa ja kyllästyin...
D810 & D5300
(ex. 450D,600D,7D,5D2,5D3,M)
kribe
Viestit: 4537
Liittynyt: Loka 07, 2006 18 : 14
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Viesti Kirjoittaja kribe »

Force75 kirjoitti:Käy vielä kuten mulle nuorempana, porukat hankki viimesenpäälle laskettelukamat ja mä laskin mäkeä kymmenenkertaa ja kyllästyin...
Et vaivautunut aloitusviestiä lukea? Ei ole ensimmäisestä kamerasta tai edes ensimmäisestä järjestelmäkamerasta. Ja D7000 ei todellakaan ole mikään möhkäle. Jopa mun pienikätinen eukko tykkäsi enemmän D300:sta kuin D7100:sta käytettävyydeltään ja käteenistuvuudeltaan.
"All I can do is be me, whoever that is." -Bob Dylan
Force75
Viestit: 343
Liittynyt: Tammi 19, 2011 20 : 48
Paikkakunta: Lahti
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Force75 »

kribe kirjoitti:
Force75 kirjoitti:Käy vielä kuten mulle nuorempana, porukat hankki viimesenpäälle laskettelukamat ja mä laskin mäkeä kymmenenkertaa ja kyllästyin...
Et vaivautunut aloitusviestiä lukea? Ei ole ensimmäisestä kamerasta tai edes ensimmäisestä järjestelmäkamerasta. Ja D7000 ei todellakaan ole mikään möhkäle. Jopa mun pienikätinen eukko tykkäsi enemmän D300:sta kuin D7100:sta käytettävyydeltään ja käteenistuvuudeltaan.
Olen lukenut kaikki kyllä ja oli minullakin sukset mutta sitten hifisteltiin paremmilla ja homma loppuikin siihen... Mutta se nyt vaan oli tähän kuulumaton heitto...

Ja kyllä moni voi tykätäkkin hetken käteen kokeilemalla suuresta kamerasta, mutta kun sitä pitäisi raijata aina mukanaan paikasta toiseen niin sitten voikin ketuttaa... Kyllä itselläkin monesti jää koko kamera kotiin ellei ole joku must juttu koska ei vaan viitti kuskailla kameraa kaulassaan varmuuden vuoksi...

Nikonit tosiaan on kyllä pikkusia kameroita, ainakin kolmetonnis sarja joka tuntuu 100d kokoselta, 5000 sarja on pikkusen isompi ja muita en oo kokeillutkaan. Jos 7000 sarja on 7d kokoa niin saahan siitä hyvän otteen kyllä kun kuvata pitää...
Viimeksi muokannut Force75, Joulu 07, 2013 11 : 59. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
D810 & D5300
(ex. 450D,600D,7D,5D2,5D3,M)
habannaama
Viestit: 5515
Liittynyt: Helmi 12, 2008 21 : 35

Viesti Kirjoittaja habannaama »

Eikö ihmiset aidosti osaa sisäistää lukemaansa ja tällä tarkoitan viestiketjun aloitusta ???????????????
Miksi ajaa BMW:llä, kun voi lentää LSD:llä.
habannaama
Viestit: 5515
Liittynyt: Helmi 12, 2008 21 : 35

Viesti Kirjoittaja habannaama »

Eikö ihmiset aidosti osaa sisäistää lukemaansa ???????????????
Miksi ajaa BMW:llä, kun voi lentää LSD:llä.
habannaama
Viestit: 5515
Liittynyt: Helmi 12, 2008 21 : 35

Viesti Kirjoittaja habannaama »

Miksi ajaa BMW:llä, kun voi lentää LSD:llä.
DonRampe
Viestit: 9
Liittynyt: Joulu 02, 2013 18 : 38

Viesti Kirjoittaja DonRampe »

Olen melkein sanaton..en vaan olisi arvannut kuinka innoissaan Te kaikki olette halunneet auttaa meikäläistä tän pulman kanssa..

Lämpimät kiitokset kaikille!!!

Erityisesti haluan vielä kiittää "nomad"ia..hän kahdella lauseella ilmaisi asian mitä juuri ajoin takaa ja loksautti palaset kohdalleen..

"Eikös tässä pitänyt hankkia harrastuskameraa valokuvauksesta innostuneelle nuorelle? Just tuommoinen monipuolisuus mitä D7000 tarjoaa voisi siilloin olla arvossaan"

Toiset erityiskiitokset "Simo7555"..
Just tollasen tiedon halusin kuulla!!!

Eli päätös on tehty ja D7000 neidille nyt hommataan..
Force75
Viestit: 343
Liittynyt: Tammi 19, 2011 20 : 48
Paikkakunta: Lahti
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Force75 »

Piti vielä ihan omasta mielenkiinnosta katsoa noiden kameroiden mittoja ja tässä pari allekkain:

D7000 132x105x77 mm
D7100 136x107x76 mm
700D 133,1x99,8x78,8 mm
7D 148,2×110,7×73,5 mm
5D MK3 152x116,4x76,4 mm

Eli tuon valossa tuo D7000 on jokseenkin Canon 700D kokoinen joka ei nyt kuitenkaan suuri kamera ole sekään vaan aika sopiva. Eli hyvä valinta tuo D7000 on...

Kun nyt on koko päätetty niin pitäisikö vielä miettiä D7000 vs D7100 mallien välillä? Pitäisikö kuitenkin ostaa tuo 2013 vuoden malli missä 24 megapikkelssiä vai tyytyä d7000 16.1 megapikkelssiin. Ja vielä jos kuvaa vaikka pinkovia koiria niin D7100 mallin 51 tarkennuspistettä joista 15 ristikkäisiä on paljon parempi kun D7000 mallin 39 pistettä joista vain 9 ristikkäisiä...

http://snapsort.com/compare/Nikon-D7100 ... 7000/specs

Pitäisikö alkaa uusi mietintä näistä? :-)
D810 & D5300
(ex. 450D,600D,7D,5D2,5D3,M)
habannaama
Viestit: 5515
Liittynyt: Helmi 12, 2008 21 : 35

Viesti Kirjoittaja habannaama »

Force75 kirjoitti:Piti vielä ihan omasta mielenkiinnosta katsoa noiden kameroiden mittoja ja tässä pari allekkain:

D7000 132x105x77 mm
D7100 136x107x76 mm
700D 133,1x99,8x78,8 mm
7D 148,2×110,7×73,5 mm
5D MK3 152x116,4x76,4 mm

Eli tuon valossa tuo D7000 on jokseenkin Canon 700D kokoinen joka ei nyt kuitenkaan suuri kamera ole sekään vaan aika sopiva. Eli hyvä valinta tuo D7000 on...

Kun nyt on koko päätetty niin pitäisikö vielä miettiä D7000 vs D7100 mallien välillä? Pitäisikö kuitenkin ostaa tuo 2013 vuoden malli missä 24 megapikkelssiä vai tyytyä d7000 16.1 megapikkelssiin. Ja vielä jos kuvaa vaikka pinkovia koiria niin D7100 mallin 51 tarkennuspistettä joista 15 ristikkäisiä on paljon parempi kun D7000 mallin 39 pistettä joista vain 9 ristikkäisiä...

http://snapsort.com/compare/Nikon-D7100 ... 7000/specs

Pitäisikö alkaa uusi mietintä näistä? :-)
Kun joskus olen omistanut Nikon D300:n, jossa 51 tarkennuspistettä ja seuranta luokkaa vähintäänkin hyvä ja siitäkin huolimatta, että tuon Canon 5D Mark II:n tarkennusjärjestelmää moitittu, päädyin siihen, ja vaikka kuvaan paljon tuulennopeita perunkarvattomia koiriamme, niin pärjään tuolla Canonilla aivan loistavasti ja huteja en ole saanut aikaiseksi yhtään.
Eli summa summarum, kyllä Nikon D7000:n tarkennusjärjestelmällä pärjää loistavasti, jos pärjää sitä huonommalakin 5D Mark II:n tarkennusjärjestelmällä ;)

Paljolti tarkennukseen vaikuttaa rungon ja obtiikan yhteistyö ja kuvaajan valinnat... ;)

P.s. Eikä siis ole mutuilua, vaan omakohtaista kokemaa, tuhansien kuvien takaa ;)
Miksi ajaa BMW:llä, kun voi lentää LSD:llä.
simo7555
Viestit: 44
Liittynyt: Joulu 03, 2008 22 : 43

Viesti Kirjoittaja simo7555 »

Force75 kirjoitti:Tälläkin foorumilla aikuiset miehet myy järkkäreitään ja vaihtavat niitä peilittömiin pikkukameroihin kun ei vaan jaksa raijata isoa järkkäriä mukanaan ja nyt sellanen möhkö on ainoa kamera tytölle?

Varmin tapa tuhota harrastus on hankkia sellaset romut mitä ei viitti pitää mukanaan... Kuvaamisessa pidemmällä olevat tykkäävät isoista kameroista ja sen tuomista hyvistä puolista mutta varmaan nyt pitäs ekana selvittää, että onko kamera oikeesti liian pieni nykyään vai voiko se olla möhkö akkukahvallinen?

Käy vielä kuten mulle nuorempana, porukat hankki viimesenpäälle laskettelukamat ja mä laskin mäkeä kymmenenkertaa ja kyllästyin...
http://areena.yle.fi/tv/1675781

http://yle.fi/uutiset/nuoret_innostuiva ... an/5309044

Vaikka nuo uutiset on vuoden ja kahden takaa, niin teiniltä kysyttynä pitävät edelleen paikkansa kaveripiiriä myöten. Ei kuulemma kiinnostaisi pienempi peilitön. Mikäpä me ollaan sanomaan että väärässä olette, väärillä laitteilla harrastatte, kun hyvästä harrastuksesta on kyse. Kierrätyksen kautta mahdollisesti ihan kohtuuhinnalla.

Ihmettelen välillä itsekin sitä intoa raahata isoa kameraa mukana.
Joku juttu tässä nyt on, mitä me vanhat ei ymmärretä ;)
Mut eikös se ole se juttu, mikä ei ikinä muutu...
paaton
Viestit: 6280
Liittynyt: Elo 02, 2010 7 : 30
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja paaton »

simo7555 kirjoitti: Ihmettelen välillä itsekin sitä intoa raahata isoa kameraa mukana.
Joku juttu tässä nyt on, mitä me vanhat ei ymmärretä ;)
Mut eikös se ole se juttu, mikä ei ikinä muutu...
Onhan se. Mikään ei muutu.

Aina halutaan kompromisseja kuvanlaadun ja käytettävyyden suhteestaa kokooon. Ei haluttaisi kantaa isoa kameraa mukana. Selitetään, ettei kamera lähde mukaan jos se on liian iso.

Mutta jos vaan ajatellaan pelkkää kuvaamista, niin sillä isolla kameralla on vaan helppo ja mukava kuvata. Piste.
Se asia ei tule koskaan muuttumaan, tai no, ehkä sitten jos käteni koko muuttuu vaikkapa numeroon 4.

Sitä paitsi se pieni d3000 tarvitsee ihan samanlaisen repun/laukun mitä d7000.
terozzz
Viestit: 35
Liittynyt: Touko 11, 2013 8 : 09
Paikkakunta: helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja terozzz »

No, kamera kun kamera. tilanne ja kuvaaja tekee kuvista hyviä.

http://www.archive.worldpressphoto.org/ ... /year/2004
Sampe
Viestit: 209
Liittynyt: Elo 04, 2008 18 : 08
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Sampe »

Niimpä ja onneksi olkoon aloittajan valinnalle, 7000 on erittäin hyvä valinta. Hieman eri "sarjaa" on kuitenkin kun 3000 tai 5000
DonRampe
Viestit: 9
Liittynyt: Joulu 02, 2013 18 : 38

Viesti Kirjoittaja DonRampe »

Moi vielä kerran täältä Keski-Suomesta..
Käytetyn hyvin pidetyn rungon löysin ja kaupat siitä saatiin tehtyä..
Hassu yhteensattuma kuiteskin kävi vielä..
Harvemmin neiti mitään erityistä pyytelee mut eilen sitten varovasti kyseli että olisiko mulla varaa ostaa Lightroom hänelle jouluksi..
No vähän vaikee oli kieltäytyä..ja pokkakin oli kovilla kun hänelle tässä salaa olen hommannut asiaan liittyvää uutta tavaraa..
Euroopasta löytyi edullisesti LR5 ja ensi kuussa näköjään julkaistaan kirjakin siitä..ja näiden lisäksi paketista löytyy vielä D7000..

Eiköhän näillä pärjäillä taas vähäsen aikaa..

Mukavat Joulun Odotukset Kaikille Tänne!!!
TiRy
Viestit: 1515
Liittynyt: Loka 16, 2012 18 : 06

Viesti Kirjoittaja TiRy »

DonRampe kirjoitti:Moi vielä kerran täältä Keski-Suomesta..
Käytetyn hyvin pidetyn rungon löysin ja kaupat siitä saatiin tehtyä..
Hassu yhteensattuma kuiteskin kävi vielä..
Harvemmin neiti mitään erityistä pyytelee mut eilen sitten varovasti kyseli että olisiko mulla varaa ostaa Lightroom hänelle jouluksi..
No vähän vaikee oli kieltäytyä..ja pokkakin oli kovilla kun hänelle tässä salaa olen hommannut asiaan liittyvää uutta tavaraa..
Euroopasta löytyi edullisesti LR5 ja ensi kuussa näköjään julkaistaan kirjakin siitä..ja näiden lisäksi paketista löytyy vielä D7000..

Eiköhän näillä pärjäillä taas vähäsen aikaa..

Mukavat Joulun Odotukset Kaikille Tänne!!!
Jäit siis D7000:n verran häviölle :) Hän ois ollut Lightroomiin tyytyväinen ja olisit voinut ostaa sitten ensi jouluksi/synttärilahjaksi vaikka sen D7100:n samaan hintaan, kun D7000:n nyt :) Noh, on ainakin ensi vuonna sitten vähän vaikeampi pistää paremmaksi! ;D
simo7555
Viestit: 44
Liittynyt: Joulu 03, 2008 22 : 43

Viesti Kirjoittaja simo7555 »

TiRy kirjoitti:
Jäit siis D7000:n verran häviölle :) Hän ois ollut Lightroomiin tyytyväinen ja olisit voinut ostaa sitten ensi jouluksi/synttärilahjaksi vaikka sen D7100:n samaan hintaan, kun D7000:n nyt :) Noh, on ainakin ensi vuonna sitten vähän vaikeampi pistää paremmaksi! ;D
Carpe diem. Elämä on joskus tässä ja nyt. Yksi kiiltonahkakengillä ja hyvällä itsetunnolla varustettu valmentaja on korostanut oikean momentumin merkitystä ;)
Jos se on alkuperäisen kysyjän mielestä tässä ja nyt, niin sitten se on.

Mukavia hetkiä lahjan saajalle ja antajalle.
chic
Viestit: 34
Liittynyt: Elo 23, 2010 14 : 19

Viesti Kirjoittaja chic »

Kumpaa suosittelette Nikon D80 seuraajaksi. Nikon D7000/7100? Kuvaan suht aktiivisesti ja linssinä 50/1.4G.
nikon d80
Vastaa Viestiin