>Mika< kirjoitti:Oulun Koirakerhon agilitykisoista 3.3.2013. Lievästi pimeää kuten ISO:ista voi päätellä. 180mm/2.8:lla täydellä aukolla kuvattu.
....
>> Kaikki kuvat
Hienosti kestää D600 kovia ISOja, että liike saadaan pysäytettyä.
Itse kuvista sitten, itsekkin olen jonkin verran kuvannut agia ja suosin kyllä pääosin kuvia joissa näkyy ohjaaja+koira sekä molempien soisi olla sen verran tilanteen päällä että kuva näyttää hienolta. Perinteinen pysähtynyt koira on kuvana sellainen, että sitä ei välttämättä kaikki jaksa edes avata isommaksi ellei a. kuvassa tapahdu jotain merkittävää tai asento/ilmalento ole varsin kuvauksellinen b. koira ole jollain tavalla tuttu tai jopa oma.
Toki onnistunut tilanne+onnistunut kuva teknisesti sekä ohjaajasta että koirasta on paikoin melko hankala yhtälö, vielä kun talviaikaan hallien olosuhteet ja mahdolliset kuvauspaikatkin on vähän kyseenalaisia. Mutta kuva on sitäkin palkitsevampi, niin kuvaajalle kun kuvassa oleville. ;)
Toki tässä asiassa on ainakin kahta koulukuntaa, ja tämä perustuu täysin omaan mielipiteeseeni. Myös sinulla on monta hienoa kuvaa tuolla kansiossa, mutta osa poistuisi omasta kansiostani ylläolevin perustein.