Ensin Olympus, nyt Panasonic?

[mvert]

Kannattaa joskus varmentaa myös digikuvien eheyttä. Yllättäen 10 vuotta vanhoissa ruuduissa on esiintynyt korruptiota tänä vuonna jo neljässä kuvassa. Varmuuskopioista on aina löytynyt vähintään yksi ehjä.

Tämä korruptoituminen on välillä huolestuttanut, vielä ei ole tullut vastaan. Oletko tehnyt jonkun skriptin pätkän, joka ajaa hashit tiedostoon ja tekee automaattisesti vertailun eri levyillä olevista kuvista vai ihan käsittelyyn ottaessa huomannut tuon korruptoitumisen? Pitäisi joku yksinkertainen keino tuohon keksiä ja ekana tuli jonkun powershell skriptin väsääminen tähän tarkoitukseen mieleen.

[Maffer]

Avasin vanhoja kuvia ja yllättäen eipä auennutkaan muutama. Sitten aloin väsäämään tuollaista skriptiä eikä se ole valmis. BeyondComparella on tullut nyt vertailtua hakemistorakenteita keskenään eri lättyjen välillä.

[hkoskenv]

No kukin tavallaan. Käsiteltyjen photoshop vedosten ja raakakuvien viidakko alkaa viemään n. 8 teraa jo itsellä juuri nyt. Varmuuskopiot on kahdessa fyysisessä eri sijainnissa. Levyt kasvaa aina vähintään tuplaten ja niihin alkaa uppoo hilloa saman verran kuin tusinapeilittömään ja muutamaan objektiiviin.

Jos yksi kuva vie 50 megatavua, tuo on 160000 kuvaa. Tai 4500 36 kuvan negatiivirullaa. Sellaisen varaston arkistointi kaksinkertaisena kahdessa paikassa veisi monta kertaluokkaa enemmän työaikaa ja ylläpito maksaisi paljon enemmän kuin kovalevyt. Käytännössä tuskin edes voisit kuvata nykyisellä tyylillä ilman digitaalitekniikkaa ja joutuisit rajoittamaan harrastustasi teknisten rajoitteiden takia.

Kannattaa joskus varmentaa myös digikuvien eheyttä. Yllättäen 10 vuotta vanhoissa ruuduissa on esiintynyt korruptiota tänä vuonna jo neljässä kuvassa. Varmuuskopioista on aina löytynyt vähintään yksi ehjä.

Eikö tiedoston kopiointi huomaa korruptiota? Voisi kuvitella, että tieodstojärjestelmän datan eheyden varmistamiseen on olemassa ohjelmia, jos haluaa olla ehdottoman varma, ettei yksikään tiedosto korruptoidu. Minä en jaksa piitata, kopioin aina vanhan hakemistorakenteen vanhalta varmuuslevyltä uudelle. Jos yksi kuva 10000:sta menee vuosien aikana, menköön sitten.

[Maffer]

Nyt sä oletat taas. PSD-projekti vie helposti 1-2GB per kuva.

[hkoskenv]

Nyt sä oletat taas. PSD-projekti vie helposti 1-2GB per kuva.

Mitä työkaluja ja varastotilaa vastaava kuvamanipulointi vie filmitekniikalla toteutettuna? En tunne filmitekniikkaa, mutta veikkaan, että kuvankäsittelyohjelma ja 2 GB:n siivu kovalevyltä per kuva on sekä ostohinnaltaan, ylläpitokuluiltaan että työmäärältään paljon, siis kertaluokkia, pienempi kuin vastaava analoginen valokuvauslaboratorio kulutustarvikkeineen ja varastotiloineen.

Kai sinullakin on joku syy, että olet valinnut digikuvauksen ja photoshopin filmilaboratorion sijasta? Ja se syy on tehokkuus, halpuus ja ylivoimainen vaivattomuus.

[Maffer]

Tuossa on se ajatusvirhe et päivänvalotankilla ei pimiötä tarvita. Vedostamiseen riittää pimennetty huussi.

[ttuplai]

No kukin tavallaan. Käsiteltyjen photoshop vedosten ja raakakuvien viidakko alkaa viemään n. 8 teraa jo itsellä juuri nyt. Varmuuskopiot on kahdessa fyysisessä eri sijainnissa. Levyt kasvaa aina vähintään tuplaten ja niihin alkaa uppoo hilloa saman verran kuin tusinapeilittömään ja muutamaan objektiiviin.

Jos yksi kuva vie 50 megatavua, tuo on 160000 kuvaa. Tai 4500 36 kuvan negatiivirullaa. Sellaisen varaston arkistointi kaksinkertaisena kahdessa paikassa veisi monta kertaluokkaa enemmän työaikaa ja ylläpito maksaisi paljon enemmän kuin kovalevyt. Käytännössä tuskin edes voisit kuvata nykyisellä tyylillä ilman digitaalitekniikkaa ja joutuisit rajoittamaan harrastustasi teknisten rajoitteiden takia.

Kannattaa joskus varmentaa myös digikuvien eheyttä. Yllättäen 10 vuotta vanhoissa ruuduissa on esiintynyt korruptiota tänä vuonna jo neljässä kuvassa. Varmuuskopioista on aina löytynyt vähintään yksi ehjä.

Eikö tiedoston kopiointi huomaa korruptiota? Voisi kuvitella, että tieodstojärjestelmän datan eheyden varmistamiseen on olemassa ohjelmia, jos haluaa olla ehdottoman varma, ettei yksikään tiedosto korruptoidu. Minä en jaksa piitata, kopioin aina vanhan hakemistorakenteen vanhalta varmuuslevyltä uudelle. Jos yksi kuva 10000:sta menee vuosien aikana, menköön sitten.

Mä olen kyl hannun linjoilla - siis mitä tulee kuvien menettämiseen. Noin lähtökohtaisesti ite olen menettänyt biljoona kuvaa joita en ole edes ottanut - kerran omistettu vain painottuu menettämisessä turhan ylisuurena. Jos mulla on 300 otettua kuvaa omasta kakrusta, niin edelleen puuttuu välistä kuvia - ja paljon. Lisäksi ongelmana on aika - jotta esim. 10 000 mennyttä kuvaa olis edes jotenkin mielekäs asia niin mun pitäis niitä myös selailla tai siis ihan oikeasti katella. Tarvittas toinen, kolmas ja neljäskin ihmiselämä erikseen menneiden kuvien kattomiseen, koska tässä ekassa on edelleen tuotantovaihe menossa - tottakai toi koko setti pitää käydä kohtuu usein läpi tai muuten ne katoavat miesmuistista. Jos niitä ei selaa, niin sit säilyttäminenkin on turhaa - siksi mulla ei ole enää vuoden 1993 Jallukokoelmaa tai Bon Jovin julistetta (kesämökin ulkohuussiin ei mahdu ihan kaikki).

Eli jos 1% kuvista katoais per vuosi ja mulla on 30v elinaikaa, niin kuolinvuoteella mulla on vielä yli 70% kuvista jäljellä eli n. 7000. Kuolinvuoteella kahtelen minuutin jokaista kuvaa ja käytän kuvien kahteluun tunnin päivässä (lopun ajan kuolaan keinutuolissa), mulle riittää vielä viimeiseksi 120 päiväksi kuvia ilman, et tarvii katsoa samaa uudestaan. Ottaen huomioon, et tod. näk. mulla on dementia tms. eli voin huoletta aloittaa rundin alusta ja aina yllättyä kuvien tuoreudesta. 0,1% katoamisvauhdilla mulla olis melkein 10 000 jäljellä eli n. 160 päivää - luotan, et mun dementian kannalta toi n. 40 päivän ero on ihan hailee. Toki tod. näk. estimoin kuolinvuoteella makoiluajan pieleen, mutta tod. näk. estimoin sen niin paljon pieleen, et tuo ero edelleen on täysin epärelevantti.

[Maffer]

Montako sellaista kuvaa olet ottanut johon olet oikeasti tyytyväinen? Niinkun kuvaajana etkä sen kantilta että asiakas oli tyytyväinen?

Ei tuollaisia ole kuin muutamia per kuvaaja. Sellaisen paskoontuminen riittää aivan tarpeeksi.

[nsamppa]

Montako sellaista kuvaa olet ottanut johon olet oikeasti tyytyväinen? Niinkun kuvaajana etkä sen kantilta että asiakas oli tyytyväinen?

Ei tuollaisia ole kuin muutamia per kuvaaja. Sellaisen paskoontuminen riittää aivan tarpeeksi.

Miksi niihin pitäisi itse olla tyytyväinen? En ainakaan minä oo yhteen ainoaan tuotokseeni tyytyväinen. Aina on jotain mitä voi tehdä paremmin.

[hkoskenv]

Tuossa on se ajatusvirhe et päivänvalotankilla ei pimiötä tarvita. Vedostamiseen riittää pimennetty huussi.

Entä valotuskone ja muut tarvikkeet monimutkaisten manipulaatioiden toteuttamiseen? Kemikaalien hinnat, säilytys, riskit ja hävitys? Pari kovalevyä mahtuu työpäydän laatikkoon, mutta kuinka monta pahvilaatikollista filmejä ja vedoksia kehtaat viedä työpaikan varastoon?

[hkoskenv]

Montako sellaista kuvaa olet ottanut johon olet oikeasti tyytyväinen? Niinkun kuvaajana etkä sen kantilta että asiakas oli tyytyväinen?

En yhtään sellaista, jonka menettäminen aiheuttaisi "aha, no se meni sitten" -tunnetta pahempaa vitutusta. En usko, että tulen ottamaankaan. Harrastan valokuvaamista siksi, että kuvaaminen on teknisenä prosessina mielenkiintoinen ja se saa minut motivoitumaan menemään katsomaan mieleniintoisia asioita, joita en menisi vain katsomaan.

Hamsterin geenit ovat hellittäneet viime aikoina otetta ja olen mennyt vain katsomaan asioita. Siitä on monta vuotta kun selailin viimeksi kuvakokoelmaani ihan vain muistellakseni enkä etsiäkseni jotain tiettyä kuvaa. Olin käyttöjärjestelmän päivittämisen jälkeen kuukausia ilman Lightroomia, kun asennuslevy avaimineen oli hukassa. Onneksi löysin sen sitten.

[Maffer]

Kukin tavallaan. Tää oli ihan ehdotus välillä tarkastaa mitä tallessa on ja toinen pointti oli et varmuuskopioinnista oli hyötyä. Siit seuraa lopulta se dilemma et digitaalisen median säilytys on kalliimpaa kuin keskimääräinen harrastajakalusto.

[hkoskenv]

Kukin tavallaan. Tää oli ihan ehdotus välillä tarkastaa mitä tallessa on ja toinen pointti oli et varmuuskopioinnista oli hyötyä. Siit seuraa lopulta se dilemma et digitaalisen median säilytys on kalliimpaa kuin keskimääräinen harrastajakalusto.

Tietenkin varmuuskopiointi on datan säilytyksen kulmakivi ja jos joka tiedosto on arvokas, kannattaa käyttää riittävän monelle levylle hajauttamista ja ohjelmia, jotka tarkistavat automaattisesti tiedostojen eheyden. Mutta tuo, että nuo maksaisivat enemmän kuin keskimääräinen harrastajakalusto, on liioittelua ja vaatii jollain tavalla epärealistisen esimerkin.

Jos puhutaan keskimääräisestä harrastajasta, puhutaan ehkä yhdestä teratavusta. Se menee alle satasen hintaiselle levylle. Jos käyttää kolmea levyä ja kolmen vuoden vaihtoväliä, se maksaa satasen vuodessa. Keskivertoharrastajan kuvankäsittelyyn välttävä tietokone maksaa käytettynä ehkä 200 € (siinä tulee Windowsin lisenssi mukana) ja perustoimistomonitori 200 €. Niille voi laskea 5 vuotta käyttöikää. Siitä tulee toinen satanen vuodessa lisää, kun huomioidaan pikkutilpehööri. Se on aika pihi harrastaja, joka käyttää kameroihin ja objektiiveihin alle 200 € vuodessa.

Sitten jos otetaan esimerkiksi enemmän kuvaava, vaikka himoharrastaja tai ammattilainen, joka tarvitsee kymmeniä teroja tilaa, kuvankäsittelytyöaseman, Photoshopin ja kalibroidun näytön, silloin on liki poikkeuksetta kamerakalustossa kiinni kymppitonneja.

Ja jos tarjoat tilalle filmiä, tilanne ei siitä muutu ainakaan filmin eduksi. Kuvien kopioiminen useammalle negatiiville, kaikkien manipulointivälivaiheiden arkistointi ym. maksaa paljon enemmän nykyisillä rakennusten neliöhinnoilla. Tuossa filmissäehdotuksessasi on vain se piilo-oletus, että kuvaaminen vähenee murto-osaan ja kuvien käsittely loppuu käytännössä kokonaan - eli kuvaus muuttuu tyypilliseksi harrastajan filmikuvaukseksi. Mutta digikuvausta voi harrastaa ihan samoin ja silloin kuvien säilytys ei maksa käytännössä mitään muuta kuin varmuuskopioinnin vaivan muutaman vuoden välein.

[jka71]

Itse olen päätynyt jo vuosia sitten ulkoisiin kovalevyihin ja kaikki kuvat tuplavarmistettu ja kovalevyt eivät koskaan kiinni koneessa muuta kuin varmuuskopioinnin aikana.

En muista kuinka paljon noita kovoja on, mutta että noilla hinnoilla menisin konkurssiin, jos tilipäivänä kerran kuussa sijoittaisin 60 € ulkoiseen terraiseen kovalevyyn, ei mullakaan sentään ihan niin huono palkka ole, vaikken mikään kovapalkkainen olekaan.

Eikä noin usein tarvitse edes ostaa, ei mulla terran verran kuvia sentään kuukaudessa tule =)

Minulla on sama tapa. Kerran kuussa kopiot kahdet ulkoiselle. Nyt on menossa kolmas pari. Eka parikin vielä pelittää. 5-6 vuotta menee kun täyttyy.
1) 80Gt 6/2004-6/2010
2) 300Gt 7/2010-7/2015
3) 1Tt 8/2015-
Kovalevyt sisältää nykyisin RAW, täyskokoiset jpg ja muokatut kuvat mukaan lukien nettiversiot. Alkuun vain täysikokoiset jpg. Syystä että alkuun en kuvannut RAWia.
Nyt kun aloin lataamaan kuvia tietokantaan päiväperhoshavaintojen tueksi niin vielä ainakaan ei ole ollut ongelmia. Olen menossa kesäkuussa 2008. Joten kuvia olen poiminut tuosta vanhimmasta 80Gt Laciesta("Lego-palikka"). Uudemmat ovat WD Elements. Ehkä kannattas nuo vanhat setit kopioida uudelle kovalevylle. Se on vain niin, että kun viimeinen puhallus itsestä lähtee niin ne on jätettä. Kuviksi teettäminen on sama asia muuten ,mutta niitä voisi käyttää arkun pehmikkeenä . Siellähän ne palaisi polttouunissa. Minulla olikin jossain vaiheessa satoja kuvia teetettynä. Sitten mietin mitä hittoa niillä teen ja osan lahjoitin ja osan tuhosin. Muutama jäi seinälle ja jokunen vaihtokuva.

[Maffer]

Kun on käyttänyt Photoshoppia nvme-levyllä olevan materiaalin kanssa, ei siltä tieltä ole paluuta. 8-16TB nvme tulee seuraavaksi hankinnaksi käpistelylevyksi mikäli jossain kohtaan kuvaaminen jaksaa taas kiinnostaa.

[myllis]

Olympus on kuitenkin ikoninen nimi. Muistan ne ajat jolloin OM-1 tuli markkinoille. Olympus on kuitenkin aina ollut se altavastaaja nykyisessä Nikon/Canon maailmassa vähän niin kuin Pentax, silläkin merkillä on pitkä historia ja marginaaliasema markkinoilla nykyisin.

[ttuplai]

Montako sellaista kuvaa olet ottanut johon olet oikeasti tyytyväinen? Niinkun kuvaajana etkä sen kantilta että asiakas oli tyytyväinen?

Ei tuollaisia ole kuin muutamia per kuvaaja. Sellaisen paskoontuminen riittää aivan tarpeeksi.

Niit on aina kymmenen, mut ne eivät ole tänään samat kymmenen kuin kymmenen vuoden päästä - mut ei noiden kymmenen tallentaminen kauhisti tilaa viekään tai ne voi tallentaa vaikka 15-kertaan. Ja hävittää sitä mukaa, kun toi The Best of The Best of The Best muuttuu. En mä silti noidenkaan perään kauhiasti itke - menettäminen ny vaan on osa elämää - toki jos Odin langettas mun ylle nostalgiakirouksen eli en enää ikinä pystyisi tuottamaan yhtään uutta kuvaa tai kokisin parhaat vuoteni jo menneen ts. kaikki parhaat kuvat olen jo ottanut niin tilanne olis toinen. Nyt parhaat on edelleen ottamatta ja säilytyslaatikossa on vain muistoja.

[ttuplai]

Kukin tavallaan. Tää oli ihan ehdotus välillä tarkastaa mitä tallessa on ja toinen pointti oli et varmuuskopioinnista oli hyötyä. Siit seuraa lopulta se dilemma et digitaalisen median säilytys on kalliimpaa kuin keskimääräinen harrastajakalusto.

Tietenkin varmuuskopiointi on datan säilytyksen kulmakivi ja jos joka tiedosto on arvokas, kannattaa käyttää riittävän monelle levylle hajauttamista ja ohjelmia, jotka tarkistavat automaattisesti tiedostojen eheyden. Mutta tuo, että nuo maksaisivat enemmän kuin keskimääräinen harrastajakalusto, on liioittelua ja vaatii jollain tavalla epärealistisen esimerkin.

Jos puhutaan keskimääräisestä harrastajasta, puhutaan ehkä yhdestä teratavusta. Se menee alle satasen hintaiselle levylle. Jos käyttää kolmea levyä ja kolmen vuoden vaihtoväliä, se maksaa satasen vuodessa. Keskivertoharrastajan kuvankäsittelyyn välttävä tietokone maksaa käytettynä ehkä 200 € (siinä tulee Windowsin lisenssi mukana) ja perustoimistomonitori 200 €. Niille voi laskea 5 vuotta käyttöikää. Siitä tulee toinen satanen vuodessa lisää, kun huomioidaan pikkutilpehööri. Se on aika pihi harrastaja, joka käyttää kameroihin ja objektiiveihin alle 200 € vuodessa.

Sitten jos otetaan esimerkiksi enemmän kuvaava, vaikka himoharrastaja tai ammattilainen, joka tarvitsee kymmeniä teroja tilaa, kuvankäsittelytyöaseman, Photoshopin ja kalibroidun näytön, silloin on liki poikkeuksetta kamerakalustossa kiinni kymppitonneja.

Ja jos tarjoat tilalle filmiä, tilanne ei siitä muutu ainakaan filmin eduksi. Kuvien kopioiminen useammalle negatiiville, kaikkien manipulointivälivaiheiden arkistointi ym. maksaa paljon enemmän nykyisillä rakennusten neliöhinnoilla. Tuossa filmissäehdotuksessasi on vain se piilo-oletus, että kuvaaminen vähenee murto-osaan ja kuvien käsittely loppuu käytännössä kokonaan - eli kuvaus muuttuu tyypilliseksi harrastajan filmikuvaukseksi. Mutta digikuvausta voi harrastaa ihan samoin ja silloin kuvien säilytys ei maksa käytännössä mitään muuta kuin varmuuskopioinnin vaivan muutaman vuoden välein.

Mulla on kamerakalustossa kiinni n. 20k - edittikoneessa 3k - backup kovalevyissä 200-300 euroa. Käytössä 2 ulkoista joista vanhemman otan uusikäyttöön, kun nykyinen ulkoinen täyttyy (tai ostan uusia). Koneessa yksi hd ja kaksi ssd:tä (nvme) pelkästään kuva/videotyöskentelyä varten (toinen ssd videoproxyille - toinen sen vuoden työkuville). Noin karkeasti lasken kuvauskalustoon sellasen vajaat 1,5k / vuosi (20% arvonalennus / vuosi - 5v käyttöikä eli laskettu tosta 23k). Varmennuksissa on kiinni n. 60 euroa / vuosi. Noiden ero on aika massiivinen kaluston tappioksi. Mä en lupaa asiakkaille mitään kuvien ikuisuussäilytystä- toki sen vois erikseen hinnoitella, mut veikkaus on et moiselle ei ole lopulta kysyntää. Enempi tai ainakin saman verran on kysyntää kuvien hävittämiselle (kaikki eivät halua Jaskan hautajaiskuvien löytyvän mun jäämistöstä edes kryptattuna).

Toki voi keksiä jonkun mielivaltaisen varmennusjärjestelmän ilmastostabiloituine kassakaappeinen, jota vartio venäjän mafia yhdessä Naton kanssa - kuukausimaksu 3,7 miljoonaa, mut se on niinku itelle vähän turhan järee hyötyyn nähden. Toki menetykselle on vaikea laskea arvoa, koska se on kokonaan poistunut keskuudestamme. Oman kuolinpesäni lasken kuuluvan standardikategoriaan eli jälkipolvi kisaa siitä kuka ei joudu hävittämään kaikkea turhaa nurkkaan jäänyttä - ei siis Vivian Mayer-kuolinpesä josta tahkotaan rahaa.