Jos Pentaxin käyttäjät on Persuja niin samalla ei millään logiikalla Canon käyttäjät on joko *sensuroitu* tai kaappihomoja, Hasselbladin käyttäjät ovat neitihomoja, Leican käyttäjät vaalivat vanhaa natsisukunsa perintöä ja Nikonin käyttäjät ovat arjalaisia pedofiilejä. Sonyn käyttäjät ovat juutalaisia. Samsungia käyttää vain ne joilla on jo syntyessään vinot silmät, kun sen okulaari on mitoitettu sen mukaan.temama kirjoitti:Minusta Pentaxilaiset ovat kuin Persuja. Sillä erotuksella, että Pentaxilaisille riittää nousu maan viidenneksi suosituimmaksi kameramerkiksi.Naranek kirjoitti:Ai, nousu toiseksi suurimmaksi puolueeksi ei ole voitto? kenelläkähän suhteellisuudentaju heittää? muistetaampa nyt että vain lopputulos ratkaisee, ei se mitä sitä ennen on tapahtunut. Persut on toiseksi suurin puolue Suomessa seuraavan neljä vuotta, se on tosiasia. Ja ei, en ole heikäläisiä, vain hieman suivaantunut tuosta typerästä huonojen häviäjien itkemisestä. Myönnetään tapahtuneet tosiasiat ja mennään eteenpäin. Se politiikasta.Bouci kirjoitti:
Totta, ja tuollahan pidettiinkin jo täysin varmana että se tulisi FF-penaan...eli se on sitten se ISO JYTKY ja 645 tullessa sitten JATKOJYTKY. No joo, jokohan olis Soinia jo pilkattu riittävästi, miestä jolle tappiokin on voitto :)
No, joo mutta kyllä Soinilla oli ihan hyvä syy vähän jytkytellä. Ihan hyvän tuloksenhan ne tekivät. Pakko tunnustaa, eikä kadehtia salaa niin kuin ihanan söpösti vit*uuntuneet kokkarit :-D Tää on demokraattinen maa, ja persuille on aito tilaus ihan hyvästä syystä. Se politiikasta.
Pentaxin uutuuksista huhuja
-
- Viestit: 189
- Liittynyt: Helmi 02, 2008 22 : 48
-
- Viestit: 4487
- Liittynyt: Elo 15, 2010 13 : 19
Riippuu vähän mitä kuvaa. Staattisia aiheita kuvaaville sille voi ollakin käyttöä. Lisäksi tuo on softalla toteutettu juttu, joka hyödyntää kamerassa joka tapauksessa olevaa rautaa, joten se ei käytännössä rampauta mitään muuta ominaisuutta tai maksa rahaa. Hyvä idea, kelpaisi minulle, vaikka käyttäisikin sitä alle 2 %:iin kuvista.nomad kirjoitti:Tuskinpa tuolla hirveästi on käyttöä normaalikuvauksessa. Ja jos onkin, niin samalla vaivalla kaivaa kassista pidemmän polttovälin obkektiivin ja vetäisee samasta aiheesta panoraaman - ja tämä onnistuu ilman jalustaa.
Täytyy sanoa, että olen Canonistina kateellinen (positiivisella tavalla) Pentaxin käyttäjiltä siitä, että Pentax panostaa kätevyyttä lisääviin pikkujuttuihin, kuten GPS, kompassi, tuo kuvanparannus ym. En minä vaihtaisi koko järjestelmää sen takia, ainakaan ennen kuin Pentaxilla on kunnon kinorunkoja ja lähempänä Canonia oleva objektiivivalikoima, mutta ilmeisesti Pentax pyrkii ylläpitämään käyttäjätyytyväisyyttä turhan ärsytyksen ja rahastuksen ja piittaamattomuuden tunnetta minimoimalla.
Hannu
-
- Viestit: 20313
- Liittynyt: Huhti 26, 2007 16 : 22
Nämä pienet lisäominaisuudet ovat helppoja toteuttaa verrattuna siihen, että tuotaisiin markkinoille pari kinorunkoa ja ja niihin 20-30 ajantasaista objektiivia, oheislaitteet, ammattilaisten huoltopalvelut jne.hkoskenv kirjoitti:Riippuu vähän mitä kuvaa. Staattisia aiheita kuvaaville sille voi ollakin käyttöä. Lisäksi tuo on softalla toteutettu juttu, joka hyödyntää kamerassa joka tapauksessa olevaa rautaa, joten se ei käytännössä rampauta mitään muuta ominaisuutta tai maksa rahaa. Hyvä idea, kelpaisi minulle, vaikka käyttäisikin sitä alle 2 %:iin kuvista.nomad kirjoitti:Tuskinpa tuolla hirveästi on käyttöä normaalikuvauksessa. Ja jos onkin, niin samalla vaivalla kaivaa kassista pidemmän polttovälin obkektiivin ja vetäisee samasta aiheesta panoraaman - ja tämä onnistuu ilman jalustaa.
Täytyy sanoa, että olen Canonistina kateellinen (positiivisella tavalla) Pentaxin käyttäjiltä siitä, että Pentax panostaa kätevyyttä lisääviin pikkujuttuihin, kuten GPS, kompassi, tuo kuvanparannus ym. En minä vaihtaisi koko järjestelmää sen takia, ainaTkaan ennen kuin Pentaxilla on kunnon kinorunk oja ja lähempänä Canonia oleva objektiivivalikoima, mutta ilmeisesti Pentax pyrkii ylläpitämään käyttäjätyytyväisyyttä turhan ärsytyksen ja rahastuksen ja piittaamattomuuden tunnetta minimoimalla.
Tosin en kyllä usko, että Pentax pyrkii kinorungollaan haastamaan CaNikonia. Sille riittänee nykyisen asiakaskuntansa pitäminen. Ihan ok strategia vaikken sulatakaan sitä, että Pentaxin fanittaminen näyttää olevan tuommoinen poliittisesti värittynyt kurva menneisyyteen, kuten jotkut tuossa edellä tunnustautuivat. Mutta mitä väliä, entistä helpompi pitäytyä erossa moisesta.
-
- Viestit: 4487
- Liittynyt: Elo 15, 2010 13 : 19
Juuri niin. Siksi ainakin minulle tulee pikkujuttujen puuttumisesta fiilis, että Canon on vain piittaamaton tai rahastaa ruokottomasti itsestäänselvyyksistä. Mutta koska isot asiat ovat paremmin kunnossa, tyydyn nurisemaan sen sijaan että vaihtaisin merkkiä.nomad kirjoitti:Nämä pienet lisäominaisuudet ovat helppoja toteuttaa verrattuna siihen, että tuotaisiin markkinoille pari kinorunkoa ja ja niihin 20-30 ajantasaista objektiivia, oheislaitteet, ammattilaisten huoltopalvelut jne.
Varmasti se yrittää houkutella myös ensimmäisen järkkärin ostajia. CaNikonista ei tosiaan ole pitkiin aikoihin mitään järkevää syytä vaihtaa Pentaxiin.Tosin en kyllä usko, että Pentax pyrkii kinorungollaan haastamaan CaNikonia. Sille riittänee nykyisen asiakaskuntansa pitäminen.
Hannu
-
- Viestit: 586
- Liittynyt: Tammi 25, 2012 13 : 17
Täytyy sanoa, että kovasti on yhdellä puolueella vaikutusta kun se pitää kamerakeskusteluunkin sotkea. Spegen trolliketjut sitten erikseen.nomad kirjoitti:Nämä pienet lisäominaisuudet ovat helppoja toteuttaa verrattuna siihen, että tuotaisiin markkinoille pari kinorunkoa ja ja niihin 20-30 ajantasaista objektiivia, oheislaitteet, ammattilaisten huoltopalvelut jne.hkoskenv kirjoitti:Riippuu vähän mitä kuvaa. Staattisia aiheita kuvaaville sille voi ollakin käyttöä. Lisäksi tuo on softalla toteutettu juttu, joka hyödyntää kamerassa joka tapauksessa olevaa rautaa, joten se ei käytännössä rampauta mitään muuta ominaisuutta tai maksa rahaa. Hyvä idea, kelpaisi minulle, vaikka käyttäisikin sitä alle 2 %:iin kuvista.nomad kirjoitti:Tuskinpa tuolla hirveästi on käyttöä normaalikuvauksessa. Ja jos onkin, niin samalla vaivalla kaivaa kassista pidemmän polttovälin obkektiivin ja vetäisee samasta aiheesta panoraaman - ja tämä onnistuu ilman jalustaa.
Täytyy sanoa, että olen Canonistina kateellinen (positiivisella tavalla) Pentaxin käyttäjiltä siitä, että Pentax panostaa kätevyyttä lisääviin pikkujuttuihin, kuten GPS, kompassi, tuo kuvanparannus ym. En minä vaihtaisi koko järjestelmää sen takia, ainaTkaan ennen kuin Pentaxilla on kunnon kinorunk oja ja lähempänä Canonia oleva objektiivivalikoima, mutta ilmeisesti Pentax pyrkii ylläpitämään käyttäjätyytyväisyyttä turhan ärsytyksen ja rahastuksen ja piittaamattomuuden tunnetta minimoimalla.
Tosin en kyllä usko, että Pentax pyrkii kinorungollaan haastamaan CaNikonia. Sille riittänee nykyisen asiakaskuntansa pitäminen. Ihan ok strategia vaikken sulatakaan sitä, että Pentaxin fanittaminen näyttää olevan tuommoinen poliittisesti värittynyt kurva menneisyyteen, kuten jotkut tuossa edellä tunnustautuivat. Mutta mitä väliä, entistä helpompi pitäytyä erossa moisesta.
Uutuudesta olen kyllä kiinnostunut k-5 omistajana ja tyytyväinen etten päivittänyt vielä k-3:n. Ja tämä lähinnä siksi, että hinta näyttää asettuvan kohtuulliseksi.(tavanomaiseksi). Johtuen varmaankin tulevasta kinokennoisesta.
Jospa tuossa syksyn päälle päivittäs, vaikka paikannukselle ei ole käytännön tarvetta tähän mennessä ollut. Pikkusalamaa en ole juurikaan käyttänyt, joten sen puute ei haittaa.
Miksikähän tuo max. Salamasynkka aika on noin pitkä? Tai jos toisin muotoilee miksi sitä ei lyhennetä? Onko tuohon syynä mekaaninen rakenne vai?
-
- Viestit: 586
- Liittynyt: Tammi 25, 2012 13 : 17
En valitettavasti voi ottaa nyt vastuuta kenenkään vanteista tai läpistä.Naranek kirjoitti:Jos joku ei ymmärtänyt tuota politiikkakeskustelua puhtaana läpänheittona, niin ompa vanne kireällä. Suosittelen hakeutumaan kriisiapuun.
Olisko sinulla näkemystä tuosta k-3II:n ominaisuuksista? Mielellään keskustelen niistä.
-
- Viestit: 212
- Liittynyt: Touko 06, 2011 9 : 27
hkoskenv kirjoitti:
Riippuu vähän mitä kuvaa. Staattisia aiheita kuvaaville sille voi ollakin käyttöä. Lisäksi tuo on softalla toteutettu juttu, joka hyödyntää kamerassa joka tapauksessa olevaa rautaa, joten se ei käytännössä rampauta mitään muuta ominaisuutta tai maksa rahaa. Hyvä idea, kelpaisi minulle, vaikka käyttäisikin sitä alle 2 %:iin kuvista.
Täytyy sanoa, että olen Canonistina kateellinen (positiivisella tavalla) Pentaxin käyttäjiltä siitä, että Pentax panostaa kätevyyttä lisääviin pikkujuttuihin, kuten GPS, kompassi, tuo kuvanparannus ym. En minä vaihtaisi koko järjestelmää sen takia, ainakaan ennen kuin Pentaxilla on kunnon kinorunkoja ja lähempänä Canonia oleva objektiivivalikoima, mutta ilmeisesti Pentax pyrkii ylläpitämään käyttäjätyytyväisyyttä turhan ärsytyksen ja rahastuksen ja piittaamattomuuden tunnetta minimoimalla.
Jeps. Itseänikin innosti sen verran, että kävin katsomassa millaista lasia Pentaxiin on tarjolla (ihan tuntematon aaviikko minulle). Lähinnä huomasin sen, että noin 1.5x uupuu terävyyttä kilpailijoihin nähden. Ainostaan kun laittaa Sigman art kakkuloita nokalle nousee terävyys Nikonin tai Sonyn luokkaan. Tämä analyysi syntyi dxomark shaprness lukuja tuijottelemalla.
Pentaxin highresolution mode ja Olympuksen toinen variaatio samasta on mahd. saanut Sonynkin pohtimaan suunnitelmiaan uudestaan kun ei mitään siltä rintamalta nyt toviin.
-
- Viestit: 305
- Liittynyt: Elo 05, 2007 22 : 30
- Paikkakunta: New Vegas
En sanoisi pieniksi lisäominaisuuksiksi, ottaen huomioon että kyseessä on K3 versio kaksi, ei uusi kamerarunko.nomad kirjoitti: Nämä pienet lisäominaisuudet ovat helppoja toteuttaa verrattuna siihen, että tuotaisiin markkinoille pari kinorunkoa ja ja niihin 20-30 ajantasaista objektiivia, oheislaitteet, ammattilaisten huoltopalvelut jne.
Tosin en kyllä usko, että Pentax pyrkii kinorungollaan haastamaan CaNikonia. Sille riittänee nykyisen asiakaskuntansa pitäminen. Ihan ok strategia vaikken sulatakaan sitä, että Pentaxin fanittaminen näyttää olevan tuommoinen poliittisesti värittynyt kurva menneisyyteen, kuten jotkut tuossa edellä tunnustautuivat. Mutta mitä väliä, entistä helpompi pitäytyä erossa moisesta.
Mitä tulee tuohon erossa pysymiseen, lienee kaikkien kannalta edullista jos onnistut tavoitteessasi. Todellakin aika huonosti se on tähän mennessä onnistunut, päätelleen kommentointi-innokkuudestasi :D
Volvot ulvoo kuun savuun, ihmislapset hullaantuu
-
- Viestit: 305
- Liittynyt: Elo 05, 2007 22 : 30
- Paikkakunta: New Vegas
Samoin. Kiinnostuin kyllä K-3:sta mutta onneksi en hankkinut koska tämä mark kakkonen vaikuttaa selkeästi paremmalta. Ja hinta on todellakin kohtuullinen.kapa21 kirjoitti: Uutuudesta olen kyllä kiinnostunut k-5 omistajana ja tyytyväinen etten päivittänyt vielä k-3:n. Ja tämä lähinnä siksi, että hinta näyttää asettuvan kohtuulliseksi.(tavanomaiseksi). Johtuen varmaankin tulevasta kinokennoisesta.
Jospa tuossa syksyn päälle päivittäs, vaikka paikannukselle ei ole käytännön tarvetta tähän mennessä ollut. Pikkusalamaa en ole juurikaan käyttänyt, joten sen puute ei haittaa.
Miksikähän tuo max. Salamasynkka aika on noin pitkä? Tai jos toisin muotoilee miksi sitä ei lyhennetä? Onko tuohon syynä mekaaninen rakenne vai?
Jossain spekuloitiin että salamasynkan nopeuteen vaikuttaisi SR-mekanismi. Toisaalta kuitenkin kai Sonyn kameroissa on nopeampi, vaikka niissä onkin SR? Enempää en ole asiaan perehtynyt, koska en salamoita käytä, siis ollenkaan.
Volvot ulvoo kuun savuun, ihmislapset hullaantuu
-
- Viestit: 20313
- Liittynyt: Huhti 26, 2007 16 : 22
-
- Viestit: 305
- Liittynyt: Elo 05, 2007 22 : 30
- Paikkakunta: New Vegas
Jännä että se jaksa kuitenkin niin paljon kiinnostaa...tule vaan reilusti kaapista ulos, tunnustaminen kuulemma helpottaa kovasti ja elämänlaatu paranee.nomad kirjoitti:Ei ollut kyse keskustelusta, oli kyse Penan kameraroinasta.Bouci kirjoitti: Mitä tulee tuohon erossa pysymiseen, lienee kaikkien kannalta edullista jos onnistut tavoitteessasi. Todellakin aika huonosti se on tähän mennessä onnistunut, päätelleen kommentointi-innokkuudestasi :D
Volvot ulvoo kuun savuun, ihmislapset hullaantuu
-
- Viestit: 1924
- Liittynyt: Helmi 06, 2010 20 : 07
- Paikkakunta: Hämmeenlinna
-
- Viestit: 12999
- Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41
Penmtax K-3II
Herranjestas, tämä uusi K-3 markII malli on päässyt minulta melkein unohtumaan!
Mutta tänään bongasin siitä erittäin mielenkiintoisa juttuja:
https://translate.google.com/translate? ... &sandbox=1
Pentaxin uusi pixel shift systeemi tuntuu vaikuttavan kuvaan todella radikaalisti ja nimenomaan kuvanlaatua parantavassa mielessä.
K-3II manuaalikin jo ladattavissa:
http://www.ricoh-imaging.co.jp/english/ ... /k-3-2.pdf

'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
-
- Viestit: 3155
- Liittynyt: Tammi 13, 2010 18 : 10
- Paikkakunta: Hanko
Re: Penmtax K-3II
Vaan ei kääntyvää kosketusnäyttöä :(aikaarska kirjoitti:Herranjestas, tämä uusi K-3 markII malli on päässyt minulta melkein unohtumaan!