Etusivu Foorumi Uutiset Vinkit Galleria Kortit Linkit Info
 

Digikameran ostaminen

Matti Harju (11.9.2002)

Ulkomailta?

Digikameran ostaja joutuu ensimmäiseksi miettimään, ostaako kameran ulkomailta vai Suomesta. Itse olen ostanut kaksi kameraani Suomesta ja yhden Saksasta. Ensimmäistä kameraa hankkiessani mieleen ei edes juolahtunut, että voisin tilata tavaraa Saksasta postimyynnistä. Toisen kameran hankin sitten Technikdirekt:stä, olin lukenut netistä, että kyseessä on iso ja luotettava yritys. Sähköposteihin sain nopeasti vastauksen, postikulut olivat vähän yli sata markkaa ja ostokseni tuotiin suoraan työpaikalle. Kolmannen digikamerani ostin Suomesta. Senkään ostossa ei ollut ongelmia, vaikka kyseessä oli jälleen postimyynti. Jälkeenpäin tämän kameran ostossa jäi harmittamaan vain se, että samaan hintaan olisin saanut kameran liikkeestä suoraan mukaani.

Ulkomailtaostamisen ongelmia

Ensisijaisesti suosittelen kameran ostoa Suomesta ja mielellään ilman postimyyntiä. Tämä tietenkin edellyttäen, että hintaero kaikkine kuluineen postimyyntihinnan ja tavallisen myymälän hinnan välillä on alle 15% - 20%. Postimyyntihintaan pitää aina laskea lisäksi postikulut ja mahdollisen suomenkielisen manuaalin ostaminen Suomen maahantuojalta. Aika monet halvimmat suomalaiset postimyyntiliikkeet ostavat kameran Saksasta eivätkä toimita ostajalle minkäänlaista suomenkielistä ohjekirjaa. Vian ilmaantuessa on helppoa viedä kamera liikkeeseen, josta sen alkuaan on ostanut. Vikaantumistiheys vaihtelee malleittain ja yksilöittäin, mutta ainakin vikaantuneita pikseleitä tulee iän myötä kovin moneen digikameraan. Nämä on helppo saada pois, mutta se vaatii usein kameran käyttämisen huollossa. Suoranaisia muita takuun piiriin kuuluvia vikoja löytyy myös. Itse en kehtaisi jättää suomalaiseen liikkeeseen maahantuojan huoltoon toimitettavaksi Saksasta postimyynnistä ostamaani kameraa.

Ostostavat

Suomen liikevaihtovero on 23% (1.7.2010), Ruotsin 25%, Saksan 16% 19% (1.1.2007 alkaen) ja Englannin 17.5%, jaha nykyään 15% (2.1.2009). EU:n sisällä ALV maksetaan aina ostomaan mukaan, jollei jäljempänä esitetty direktiivin euroraja ylity. Jos ostajalla on tilauksen yhteydessä esittää liikevaihtoveronumero (siis liike), myyjä ulkomailta vähentää suoraan hinnasta liikevaihtoveron. Suomen posti veloittaa ulkomailta tulevien postiennakkolähetyksiin liittyvästä rahan siirrosta 6.70 euroa (tämäkin on muistettava lisätä kuluihin). (7.8.2003: heinäkuun alusta Suomen posti ei ole enää perinyt postiennakkolähetyksien rahansiirroista ulkomaille mitään.) Tavallisin luottokortti on VISA, sen käyttöön ei liity riskejä, en ole kuullut yhdestäkään tapauksesta, jossa VISA:n käyttäjä olisi petoksen sattuessa joutunut itse maksamaan petoksen. Suomessa suosittu NYC (saksalainen New York Camera) lisää VISA-kulut laskuun (mikä ei ole sääntöjen mukaista) (10.12.2003: NYC ei ole kaikkein luotettavin firma. Jos tavara on heti saatavana, niin silloin ei ole ongelmia. Mutta vaikka NYC lupaisikin toimittaa tilauksen esim. viikon päästä, niin monet ovat raportoineet kuukausien odotuksista. Kerta kerran jälkeen luvataan toimittaa tilaus seuraavalla viikolla, vaikka todellisuudessa NYC ei tiedä toimitusaikaa. Kannatta suhtautua varauksella!). (3.11.2004 NYC konkurssissa, osa etukäteen tilauksen maksaneista menettänyt rahansa. Sama taho jatkaa osoitteessa digiwowo.net, Digital Wonder World, älä osta!). Kolmas iso ja luotettava saksalainen postimyyntiliike on Computeruniverse.net . Luxemburgilaisesta Top Vision:sta ostaessa kannattaa pitää kielivalinta saksana, niin pääsee tilaamaan postiennakolla (Nachnahme). (20.5.2003: tämä ei ole tainnut enää useampaan kuukauteen toimia, kun EU:n säädösten mukaan liikkeen myynnin ylittäessä toiseen maahan tietyn rajan ALV määräytyykin kohdemaan mukaan...)

Hintavertailut

Saksalainen hintavertailu tarjoaa kustakin tuotteesta halvimmalla myyvän liikkeen, usein nämä liikkeet eivät kuitenkaan toimita tavaraa ollenkaan ulkomaille, välillä ei tarjousta edes löydy valikoimista. Luotettavampi ja parempi saksalainen hintavertailu on Idealo.com , josta voi valita monesta eri liikkeestä. On muistettava, että nämä hintavertailut eivät kata kaikkea tarjontaa ja että Suomen tapaan halvimmat hinnat koskevat vain postimyyntiä. Ruotsalainen hintavertailu löytyy myös netistä. Kaikille tuttu suomalainen hintavertailu on MBnetin hintaseuranta (joka ottaa nykyään maksun mukanaolosta, kattavuus siis huono). Kaikilla postimyyntiliikkeillä on yhteinen ongelma, niillä ei ole omaa varastoa, tavara tilataan esim. maahantuojalta sen mukaan kuin itse saadaan tilauksia. Jos kamera on päässyt loppumaan maahantuojalta, niin sitten vain odotetaan... Kiireiselle postimyyntiliikkeet eivät siis sovi. Paras ja yksinkertaisin keino saada selville tilanne on soittaa suoraan puhelimella ja kysyä. Isommat liikkeet vastaavat tunnollisesti sähköposteihinkin.

Tilaa vain EU-maista

Erikoistavaraa lukuunottamatta kannattaa unohtaa USA, jos hinta ei ole enää kilpailukykyinen kolmanneksen lisäyksen jälkeen. ALV:n, lähetyskulujen ja tullin jälkeen alkuperäiseen hintaan tulee lisää yli kolmannes. USA:sta ostetun tavaran takuu ei mitenkään itsestäänselvästi ole voimassa Suomessa (Canon lienee ainoita merkkejä, joka takuukorjaa USA:sta ostetun kameran Suomessa), virtalähteen kanssa voi tulla ongelmia, samoin video-outin (eri tv-järjestelmä). Halvimpia postimyyntiliikkeitä kannattaa välttää, niistä ei saa yleensä ostettua tätä halvinta tavaraa, jollei samalla osta kalliita lisätarvikkeita. Kaikki hinnat ilmoitetaan aina ilman veroja, hinnat koskevat yleensä vain postitse tehtyjä tilauksia. Takuuasioiden vuoksi kannattaa välttää myös Aasiaa, jollei ole mahdollisuutta viedä tai lähettää helposti ostos takaisin takuukorjaukseen ostomaahan.

Suomen kalliit hinnat

Muistikortit eivät yleensä ole paljoakaan halvempia Saksassa. IBM:n 1 GB:n microdrive maksaa monessa postimyyntiliikkeessä Saksassa kuluineen noin 300 euroa, kun Suomessa siitä joutuu maksamaan aiankin 500 euroa (tilanne 08/2002). Uusissa järjestelmädigeissä hintaerot ovat lähes samaa luokkaa, Saksassa hinnat voivat olla luokkaa 2.400 e - 3.000 e, Suomessa 3.100 e - 3.600 e (08/2002). Itse ostaisin tällaisessa tilanteessa Saksasta, mutta jokainenhan tekee itse oman valintansa. Suomalaiset kauppiaat joutuvat hankalaan välikäteen, kun heidän tukkuhintansa ovat selkeästi isommat kuin kenen tahansa kuluttajan maksama postimyyntihinta. En ole keksinyt mitään järkevää syytä tähän, kuljetuskustannuksiin vetoaminen tuntuu lähinnä omituiselta.

Takuut

(13.7.2004: Eurooppa = EU) Euroopassa ostetulla tavaralla pitäisi olla takuu voimassa koko Euroopan alueella. Canon suhtautuu vapaamielisesti takuukorjauksiin, jos vain on tallella kuitti, jolla osoittaa kameran ostopaikka. Suomen Minolta takuukorjaa muualta Euroopasta ostetun kameran, samoin myös Olympuksen maahantuoja (vaikkakin vähän vastahakoisesti). Muualta ostetut Nikonin digikamerat otetaan vastaväitteittä Suomessa takuuhuoltoon. 11.1.2003: myös Fuji korjaa kamerat, jos on ostettu Euroopasta. Ostopaikan todistava kuitti pitää tietenkin olla. (Vaikka sarjanumerosta näkeekin, missä maanosassa kamera on myyty tai ainakin tarkoitettu myytäväksi).

 

ALV:t Euroopan Unionin sisällä

Olli Rinne, Digikameran omistajan FAQ, sukelluskuvia + faktaa, galleria) selvitteli viestissään perusteellisesti ALV-verotusta EU-maissa:

"Olen tässä vähän odotellutkin tätä. Selvittelin aiemmin vastaavanlaista asiaa (eräs retkeilytarvikeliike). Tälläiseen verokohteluun on syynä EU:n direktiivi ns. kaukomyynnistä ja niinpä myös oma lainsäädäntömme.

http://www.europarl.eu.int/factsheets/3_4_5_fi.htm

Ja omasta laistamme www.finlex.fi ja hakee Arvonlisäverolaki pykälän 63a. Jossakin määrin asia on selvitetty suorasanaisemmin kyseisen lain perusteluissa: http://www.finlex.fi/linkit/he/19940283

Tausta on suunnilleen se, että EU haluaisi yhdistää kaikkien EU-maiden ALV:t. Tästä ei tietenkään ole päästy yhteisymmärrykseen, joten tällä hetkellä on postimyynnin osalta 'siirtymäkauden' menettely sellainen, että jos tietty liike toimittaa vuodessa toiseen EU-maahan vähemmän kuin tietyn rajan verran myyntiä, niin ALV otetaan lähtömaan mukaan, muutoin kohdemaan mukaan. Vuosittaisen myynnin raja on tällä hetkellä 35000 euroa. (Direktiivin mukaan kohdemaa voi soveltaa joko 100000 euron tai 35000 euron rajaa)

Joten sitä mukaa kun saksalaiset (ja luxemburgilaiset) postimyyntiliikkeet arvioivat vuosimyyntinsä Suomeen ylittävän 35000 euroa, niin niiden kuuluisi alkaa periä ja tilittää ALV Suomeen. Käytännön soveltaminen on minulle arvoitus. Ilmeisesti homma on kohtuullisen paljon kiinni myyjästä ja myyjämaan verottajan innokkuudesta."

1.1.2007, Vero.fi, Kaukomyyntiä koskevat arvonlisäverosäännökset
Suomessa
(kuusisivuinen pdf).

Postimyynnin palautusoikeudesta (Saksa) (20.5.2003)

Kts. tarkemmin Digicamera.netin Foorumin säie NYC, postista ei haettu lähetystä => LASKU!

Lyhyesti ydinkohdat:

  • Saksan lain mukaan Suomeen internetin välityksellä tilattu tavara on noudettava ensin postista. Vasta sitten paketin voi lähettää takaisin elinkeinonharjoittajalle
  • Palautusaikaa tai peruutusoikeutta on 14 päivää tavaran vastaanottamisesta. Mitään erillistä ilmoitusta elinkeinonharjoittajalle ei tarvita, pelkkä tavaran palauttaminen katsotaan riittävän ilmoitukseksi tavaran palauttamisesta
  • Saksan myyjä ei saa veloittaa mitään kuluja, lisäksi palauttajan kulut on korvattava täysmääräisesti
  • Saksan lain mukaan jos tavaraa ei noudeta ollenkaan postista, niin elinkeinonharjoittajalla on oikeus periä todelliset kulut tilaajalta (!)
  • Suomessa kuluttajasuojalain alainen etämyynti on erilainen. Tavaran noutamatta jättäminen katsotaan ilmoitukseksi etämyyntiin liittyvän lakisääteisen peruutusoikeuden käyttämisestä
  • (NYC on siis oikeutettu perimään kulunsa, jos tilaus jätetään kokonaan noutamatta postista. Aika hankala tilanne, jos kyse on isommasta summasta. On vain sitten luotettava siihen, että rahat aikanaan palautetaan Saksasta. Kovin kevein perustein ei siis kannata Saksasta lähteä tilaamaan tavaraa)

Linkit

MBnetin hintaseuranta (vertailussa vain yritykset maksua vastaan)
guenstiger.de saksalainen, vain halvin hinta, välillä lienee vain "syötti"
idealo.de saksalainen hintavertailu, hyvä, ei kaikkia sivustoja
preistrend saksalainen hintavertailu
geizhals.at saksalainen hintavertailu
markt.golem.de/9e.html
New York Camera saksalainen, ei aina luotettava! (3.11.2004 konkurssi).
- Digitalwonderworld sama yritys konkurssin jälkeen
Topvision Luxemburg, Suomeen ALV 22% (niinkuin kuuluukin) (konkurssi)
Technikdirekt saksalainen, luotettava 16.6.2003: ei enää postienn. Suomeen
Computeruniverse.net saksalainen, luotettava
AC-Foto saksalainen, erittäin luotettava
Photoshoppingcenter saksalainen
Pricerunner ruotsalainen hintavertailu
Digivideo.org pitkä keskustelu Saksasta ostamisesta
Digikameran ostamisesta Olli Rinteen digikamera-faq
Kameran ostaminen shv-faq
Käyttäjien kokemuksia saksalaisista fotoliikkeistä, saksaksi
Valokuvaustarvikkeiden hankinta ulkomailta Olli Salonen (lisätty 23.2.2005)

 

Matti Harju (11.9.2002)

| Vinkit-sivulle |

 

 


Hae Google:sta

Uutiset