habannaama kirjoitti:ttuplai kirjoitti:...vaikeampi on valmistaa sensuroidusta sapienssista yhteisö, jonka yhteiset preferenssit ei olis ristiriidassa yksilöpreferenssien kanssa.
Näkihän se jo siinä kohtaa suurta satukirjaa kun oli vaan Aatami ja Eeva, vatuiks mänt.
Raamatussa on paljon hyvää analyysiä ihmisestä ja uskonriidat taas ovat mitä parasta viihdettä. Jos saadaan käytännössä sota aikaiseksi siitä (bysantti tais ainakin jakautua), et onko toi Jeesus ja hänen maallinen olemuksensa yhtä kuin pyhä henki eli sama asia, kaksi asiaa samaan aikaan vai muuttuks toi jossakin vaiheessa yhdestä toiseksi, niin fotofinlandia on viel aika pientä. Musta vois kokeilla sellaista Suomea missä toisessa asuis aitokuvaajat, jotka kunnioittaa todellisuutta ja toisessa sit ne jotka tuottaa sellasta post-modernia kuvaa (hyperrealismi) - tää väittely kulkee selkeesti aika samaa uraa mitä on käyty modernin ja post-modernin välillä ja argumentitkin melkein suoraan kopioituja.
Ihminen saattaa olla luova olento, mut pääosin kierrätämme samoja ajatuksia ja samoja riitoja uudestaan ja uudestaan - ja aniharva muuttaa alkuperäistä kantaansa - ainoastaan hakee yhä parempia selityksiä miksi se on edelleen validi (toi on muuten yliopiston suurin anti tai nähtävästi kyseessä on valintailmiö - eli koulutetut pystyvät monipuolisemmin puolustamaan oman mielipiteensä, mut ovat ihan yhtä surkeita löytämään itseään kumoavia väitteitä).
Mitä noihin palkintokuviin tulee, niin mä nautin, mut mä nautinkin suurimmasta osasta kuvia - on niissä sit käsittelyä paljon tai vähän. Joistakin saa enempi, joistakin vähempi ja välillä jostakin ihan ihme raapasusta saa itelle idiksiä, mut mä en näe mitään erityistä syytä laittaa taidetta jotenkin yleiseen paremmuusjärjestykseen (tai määritellä taidetta) - yksi sopii maanantaille ja toinen torstaille (yksi on kepeetä ja ilmavaa - toiseen pitää paneutua ja se painaa hartiat kasaan - joku on hetki todellisuudesta ja joku fantasiaa - lupaus/toive jostakin). Toki itselleni joillakin kuvilla on suurempi merkitys kuin toisilla, mut sillä on ainoastaan henkilökohtainen ulottuvuus. Sama pätee omaan kuvaamiseni -jos se tuottaa jollekin iloa/vihaa/haikeutta - hyvä - jos ei niin sit ei. Mut se on koko kilpailemisen idean ongelma eli pyrkimys on pakottaa hierarkia/järjestys sinne minne se ei oikeastaan kuulu - ja välillä pakottaminen saa ihmiset näkemään kolmioita, kuvioita tai kultaisia leikkauksia, jotta pystyisivät tekemään asiasta rationaalisesti perustellumman - siis vakuutettua muun lauman omasta kannasta (ja vaaka-akselissa meillä on tää kitsisyys ja pystyssä ...). "Kuolleiden runoilijoiden seura" oikeasti osu maaliinsa.
Ja tämän jälkeen voimmekin aloittaa Gurunpalvonnan tai muuten vaan kokea paremmuutta - ja se mikä uppoaa suureen yleisöön on tietenkin lähtökohtaisesti kuraa - on kyseessä sitten dekkarit tai maisemakortit. Kisaamisesta ja hierarkista seuraa halu omistaa - mun kuva, mun maisema, senkin kopioija - jos kuvaisimme aidosti itsellemme ja se olis minun juttuni, olis muiden kopioiminen aivan hailee. Mut kisaaminen on kyvyttömyyttä luottaa omaan tekemiseensä - haluttomuutta ottaa vastuu - se on pätemisen tarvetta ja halua hakea asemaa laumassa - siis tarvetta tuoda kuvaamisen jotain sen ulkopuolelta - pyrkimys luoda konflikti.
Kisattasko seuraavaks siitä kenellä on paras parisuhde?
