©pjm kirjoitti:Varsinaiseen aiheeseen ei tosiaan vakuutusyhtiöt liity mut sen kerron että sama yhtiö ollu meillä vuodesta -81 ja hyvin on hoitanut ja maksanut meille korvaukset koko sen ajan niin lapsien terveyteen kuin meiän autoihin ja kulutustavaroihinkin liittyen. Kuin korvaa hyvin vieläkin tuon 14v kohta 6kk koirimuksen sydän ym lääkkeetkin. Tai liittyhän nää meiän omat asiat kyllä aina miun harrastukseen vaikka mutkan kautta. :D
Vakuutusyhtiöt ehkä etäisesti saadaan kytkettyä asiaan siten, että vakuutusyhtiöt osaavat tilastomatematiikkaa ja keskivertokuvaajat ei. Eli jos pitäs jollakin tavalla perustella näkemys muutenkin kuin hihasta ravistelluilla tuntemuksilla niin vakuutusyhtiöt ovat vahvoilla - huolimatta siitä, et kyyti saattaa olla kylmää. Tilastollisesti jollekin korvaukset jää aina saamati, mut moni saa myös selityksensä läpi - liian monta samaa selitystä ja epäilys herää (vakuutusyhtiöt sanovat sopimuksen myös irti jos sattuu olemaan liian rikkoutumisaltis talous).
Näin siis yksittäisen metsässä rämpivän kuvaajan ehjänä säilynyt Huawei kertoo vikaantumisesta yhtä paljon kuin mun ja Jaskan liitutaulut (mun on kestänyt 46v ja Jaskan meni rikki kaksi viikkoa lahjan saamisen perään, kun hää latas siitä kepillä läpi - Jaskan nimi muutettu). Ihmisen käyttäytymisestä toi iPhone-uutinen toisaalta kertoo paljon. Musta tossa tulee aidosti ihmisen tarpeet esiin eli rikkoutuneen tilalle tarvitsee kyl uuden - ja jos ei oo rikki niin sit rikotaan. Toi menee läpi vaimolle paremmin kuin, et mä tarviin 17,4 megapikkelssiä lisää, koska tällä vanhalla ei saa millään enää meitin uuteen telkkariin taustakuvaa. Pitäs siis ottaa oppia puhelimen käyttäjiltä.
Tähän perään voiskin laittaa vinkkejä siihen, et kuinka vanha järkkäri tulee hajottaa, jotta se menee vakuutusyhtiölle läpi - eli pääsee mukaan taisteluun herruudesta (myyntipalstalle ei kandee laittaa, koska rationaalinen kuvaaja ei osta vanhaa, koska todistetusti sillä ei saa enää riittäviä kuvia).