Hyvää tuuria teikällä, ja toisaalta varmasti aika opettavainen kokemus. Muistuttaa vain, kuinka kuolevainen ihminen voi luonnonvoimien edessä olla ja tiettyjen asioiden kanssa ei tulisi leikkiä. Omaan takametsikköön ukkonen pamautti salaman noin 100 metrin päähän keskellä marraskuuta, säikähdyksellä selvittiin.Maffer kirjoitti:Njuu kannattaa toki olla varovainen. Tuona yönä olin porkkalanniemessä josta jyty meni vähän ohi mutta tuli myöhemmin mantereelle ja iski kämpästä parin sadan metrin päähän kolme laakia perätysten. Meni koko pitäjänmäeltä katuvalot pimeeks. Eipä ois juuri huvittanut olla siinä rantamännikön lähellä senkään myrskyn alla.
Varovaisuutta ei tietenkään liikaa voi korostaa, mutta usein ukkoskuvia ottava tietää riskit. Salamaniskujen tarkkaa paikkaa on usein hankala ennustaa, joten vain yleisvarovaisuus auttaa. Jos kaikesta huolimatta käy huono mäihä, ei siinä paljon sanottavaa ole. Yleispätevänä vinkkinä voisi todeta, ettei myrskyn alla/tiellä täysin suoraan kannata olla, ja ainakin pitäisi väistyä hyvissä ajoin suojaan. Tiedän, että jotkin kuvat voivat ovat niin meheviä, että niiden saamiseksi houkutus turvallisuudesta tinkimiseen on suuri. Oli niin tai näin, niin ukkosen tielle lähtevä kuvaaja ottaa aina tietoisen riskin - joko suuren tai olemattoman sellaisen.