Ne kultaiset säännöt jotka pitää rikkoa?

[jotuma]

Toiset taas tuo kuvansa esille nimenomaan kuullakseen muiden ihmisten mielipiteitä kuvastaan.
Esimerkiksi, jos itse on hieman epävarma jostain tekemästään ratkaisusta ja haluaa kuulla, miten se uppoaa muihin?(pro:t ei tietenkään ole epävarmoja?)
Tällaisessa tapauksessa tekniikkaan ja sääntöihin perustuvat kommentit voivat olla jopa suotavia.?
..tämä siis aloittelijan näkökulmasta katsottuna..

Lisäksi mielestäni voisi erotella kuvia myös käyttötarkoituksen mukaan. Onhan kuvat usein hieman erilaisia, mikäli kuva otetaan esim. dokumentointitarkoituksessa, tai vaikkapa tarkoituksena luoda taidetta ja ottaa kantaa johonkin elämää suurempaan kysymykseen.

Jos otat biologian oppikirjaan kuvan kaalimadosta, niin sen tulisi olla terävä. Mielestäni esim. kuvan terävyyden kommentointi tällöin on aivan aiheellista.

Vastaavasti ns. taidekuvassa voi kaalimadon kuvalla olla tyystin toisenlaiset speksit.

[Mikael K.]

Voisivatko säännöt olla keksitty vasta sen jälkeen, kun kuva on otettu? Tarkoitan sitä, että niiden avulla voi hahmotella kuvan hyvyyttä jossakin suhteessa. Ne ovat kenties sellainen rautalankamalli, joka laitetaan kohteen päälle ja sen avulla tarkastetaan sopiiko kohde käyttöön. Jos se ei sovi niin silloin kohde on siihen sovelletun kriteerin vastainen.

Sama hieman eri tavalla ilmaistuna. Hyvä kuvaaja ei välttämättä ajattele tietoisesti sääntöjä kuvatessaan vaan keskittyy itse kuvaushetkeen. Säännöt ovat kuitenkin taustalla samalla tavalla kuin luuranko ihmisen sisällä. Sääntöjen rikkominen on kuin poikkeus kauniissa naisvartalossa, joka näkyy kauas ja poikkeuksesta riippuen se herättää inhoa tai ihastusta.

Säännöt eivät ota kuitenkaan huomioon sitä, että jos joku keksii jotakin uutta ja ennen näkemätöntä. Tällaisen uudistumisen jälkeen kestää aikansa, että säännöt ovat taas ajan tasalla ja niiden avulla voi sanoa jotakin kuvasta. Elokuva Kuolleiden runoilijoiden seura on tässä suhteessa riemastuttava. Uusi opettaja Keating revittää oppikirjasta alkusivut pois, kun ne eivät hänen mielestään pidä paikkaansa ja turmelevat runouden. Vanhoilliset opettajat kuitenkin ovat aiheesta eri mieltä ja savun hälvettyä joitakin uudistuksia on tullut kouluun.

[OskuK]

Toisaalta elokuva oli vanhoillinen ja tympeä amerikkalainen paatos. Eli ei arvostella sisältöä, kohdetta vaan muotoa, esitystapaa. "Onpa ruma kaalimato" sopisi tuohon elokuvajuttuun ;-)
...vaikka siinäkin muu opettajakunta oli edistyneemmän, kertovan ja analysoivan opetuksen puolella, eikä alkeellisen harrastelijamaisen hosumisen kannalla ;-D

Mitä tulee sääntöjen rikkomisen olevan kuin poikkeus kauniissa naisvartalossa, niin pitää määritellä kaunis naisvartalo, onko se nykyinen keskitysleirivartalo vai rehevä renessanssivartalo ;-}

[olli R]

Voisivatko säännöt olla keksitty vasta sen jälkeen, kun kuva on otettu? Tarkoitan sitä, että niiden avulla voi hahmotella kuvan hyvyyttä jossakin suhteessa.

Tämä on muuten hyvä pointti.

Eräs hankaluus (valokuvauksessa) kehittymisessä on omien luomusten arviointi. Toisilta "onks kiva" kysyminen on tietenkin yksi tapa, mutta kuvaushetkellä tätä ei voi käyttää. Omien kuvien itsenäiseen arviointiin pystyminen on mielestäni aika olennainen vaatimus eteenpäin menossa. Jotta osaisit kehittyä kuvatessasi, sinulla pitää olla näkemys siitä, mikä aiemmissa kuvissasi on toiminut.

"Säännöt" toimivat alkuun ihan hyvinä koordinaattiakseleina, joiden mukaan omien kuvien "laatua" voi arvioida. Hiljakseen alkaa käyttää yhä hankalampia akseleita: "tasapaino", "kertovuus", "pysäyttävyys", "vaikuttavuus", "herkkyys", "kuvaajan näkemyksen ilmaisu" jne. Lopulta saavuttaa sen tason, jossa ollaan omalla kuvauslinjalla ja käytetään sen luonnehdintoja harkittaessa, ottaako kuvan vai ei.

Jälleen taas: jos ei pysty arvioimaan omia kuviaan edes niillä yksinkertaisilla "säännöillä", miten siihen pysty monimutkaisemmillakaan - omia kuviaan ei pysty näkemään. Tällöin onnistuminen on tuuria, ei työtä.

[Konditiona]

pitää määritellä kaunis naisvartalo, onko se nykyinen keskitysleirivartalo vai rehevä renessanssivartalo ;-}

Rehevä keskitysleirivartalo?

[Mikael K.]

Toisaalta elokuva oli vanhoillinen ja tympeä amerikkalainen paatos. Eli ei arvostella sisältöä, kohdetta vaan muotoa, esitystapaa. "Onpa ruma kaalimato" sopisi tuohon elokuvajuttuun ;-)
...vaikka siinäkin muu opettajakunta oli edistyneemmän, kertovan ja analysoivan opetuksen puolella, eikä alkeellisen harrastelijamaisen hosumisen kannalla ;-D

Mitä tulee sääntöjen rikkomisen olevan kuin poikkeus kauniissa naisvartalossa, niin pitää määritellä kaunis naisvartalo, onko se nykyinen keskitysleirivartalo vai rehevä renessanssivartalo ;-}

Elokuvan voi nähdä myös sillä tavalla, että koulun kalkkeutunut opetusjärjestelmä sai uusien tuulien myötä tarpeellista pöllytystä ja uusia uria aukovia ajatuksia. Toisin sanoen vanha opettajakunta vastusti luovuutta ja pitäytyi vain sääntöihin. Eikö tästä ole juuri kysymys tässä keskustelussa?

Mitä ajatukseeni kauniista naisvartalosta tulee niin jätin määritelmän avoimeksi. Jokainen saa kuvitella mielessään sellaisen kuin haluaa. Ei luulisi tämän olevan liian vaikea tehtävä. Vielä Oskun puumerkki ;-}

[jari siren]

Voisivatko säännöt olla keksitty vasta sen jälkeen, kun kuva on otettu? Tarkoitan sitä, että niiden avulla voi hahmotella kuvan hyvyyttä jossakin suhteessa.

Tämä on muuten hyvä pointti.

Eräs hankaluus (valokuvauksessa) kehittymisessä on omien luomusten arviointi. Toisilta "onks kiva" kysyminen on tietenkin yksi tapa, mutta kuvaushetkellä tätä ei voi käyttää. Omien kuvien itsenäiseen arviointiin pystyminen on mielestäni aika olennainen vaatimus eteenpäin menossa. Jotta osaisit kehittyä kuvatessasi, sinulla pitää olla näkemys siitä, mikä aiemmissa kuvissasi on toiminut.

"Säännöt" toimivat alkuun ihan hyvinä koordinaattiakseleina, joiden mukaan omien kuvien "laatua" voi arvioida. Hiljakseen alkaa käyttää yhä hankalampia akseleita: "tasapaino", "kertovuus", "pysäyttävyys", "vaikuttavuus", "herkkyys", "kuvaajan näkemyksen ilmaisu" jne. Lopulta saavuttaa sen tason, jossa ollaan omalla kuvauslinjalla ja käytetään sen luonnehdintoja harkittaessa, ottaako kuvan vai ei.

Jälleen taas: jos ei pysty arvioimaan omia kuviaan edes niillä yksinkertaisilla "säännöillä", miten siihen pysty monimutkaisemmillakaan - omia kuviaan ei pysty näkemään. Tällöin onnistuminen on tuuria, ei työtä.

Omaan silmään hyvä on omaan silmään hyvä, jos etsin näkymä ei näytä omaan silmään hyvältä, niin harrastus kuvissa en paina laukaisinta.
Toki voi koittaa otta kohteestakun kohteesta herjoittelu mielessä parhaan mahdollisen (jos ei ole toimeksiantoa), henkilökohtaisesti tulee käytyä läpi aikaisemmin opitunterusteella hyväksi koetut kuvakulmat ja rajaukset, otan vielä varmuudeksi pari löysää somittelua niin voi koneella rajailla lisää.

Onks kiva kyssärit omalla kohdalla kyselee muiden foorumilaisten mielipidettä kuvasta, itsellä mielipide kuvasta jo on.

[JPu]

Kuva olisi aika tylsä ilman kasvojen ympärillä tapahtuvaa sävyjen ja varjojen vaihtelua tolpan ja seinien avulla.

Mä olen kyllä eri mieltä, kuva kyllä toimii, mutta se ettei toimisi vähän kuvauskohtaa siirtymällä ei mielestäni ole noin. Tahallaan tuo on tehty, mutta siltikään valinnasta ei tarvitse pitää..

Kyllä noille ns. "huippunimillekin" sattuu vahinkoja kuvaustilanteessa ja jotain saattaa jäädä huomioimatta ja silti kuva voi päätyä esille. Aika harva gurukaan on 100% täydellinen.

[Miikkaha]

Saat olla eri mieltä ;)

Sattuuhan niitä virheitä guruillekin, mutta en usko esimerkkitapausta virheeksi.

[OskuK]

Toisaalta elokuva oli vanhoillinen ja tympeä amerikkalainen paatos. Eli ei arvostella sisältöä, kohdetta vaan muotoa, esitystapaa. "Onpa ruma kaalimato" sopisi tuohon elokuvajuttuun ;-)
...vaikka siinäkin muu opettajakunta oli edistyneemmän, kertovan ja analysoivan opetuksen puolella, eikä alkeellisen harrastelijamaisen hosumisen kannalla ;-D

Elokuvan voi nähdä myös sillä tavalla, että koulun kalkkeutunut opetusjärjestelmä sai uusien tuulien myötä tarpeellista pöllytystä ja uusia uria aukovia ajatuksia. Toisin sanoen vanha opettajakunta vastusti luovuutta ja pitäytyi vain sääntöihin. Eikö tästä ole juuri kysymys tässä keskustelussa?

On on; uriin kalkkeutunesta, ja valmiiksi myydystä tavasta katsoa laskelmoituja elokuvia, ei kun valokuvia ;-]

[Mikael K.]

Omaan silmään hyvä on omaan silmään hyvä, jos etsin näkymä ei näytä omaan silmään hyvältä, niin harrastus kuvissa en paina laukaisinta.
Toki voi koittaa otta kohteestakun kohteesta herjoittelu mielessä parhaan mahdollisen (jos ei ole toimeksiantoa), henkilökohtaisesti tulee käytyä läpi aikaisemmin opitunterusteella hyväksi koetut kuvakulmat ja rajaukset, otan vielä varmuudeksi pari löysää somittelua niin voi koneella rajailla lisää.

Onks kiva kyssärit omalla kohdalla kyselee muiden foorumilaisten mielipidettä kuvasta, itsellä mielipide kuvasta jo on.

Entäs jos se oma silmä verestää eikä näe kuvassa olevia ongelmia? Mitä silloin pitäisi tehdä? Viitteitä tästä ongelmasta voi saada jos kuuntelee muiden järkeviä lausuntoja. Ongelman korjaamiseksi vuorovaikutus ja hyvien kirjojen lukeminen ja elokuvien ja muiden kuvien katsominen voivat auttaa omalta osaltaan. Samuel Fuller käväisi aikoinaan Suomessa ja häneltä kyseltiin millaisia elokuvia hän katsoo. Vastaus oli melko tyrmäävä: Hän sanoi katsovansa vain huonoja elokuvia, niin että osaa välttää niissä tehdyt virheet. Tärkeintä lienee halu oppia uutta eikä pitäytyä vanhoissa kaavoissa vaikka ne puolustavat myös paikkaansa.

[jari siren]

Omaan silmään hyvä on omaan silmään hyvä, jos etsin näkymä ei näytä omaan silmään hyvältä, niin harrastus kuvissa en paina laukaisinta.
Toki voi koittaa otta kohteestakun kohteesta herjoittelu mielessä parhaan mahdollisen (jos ei ole toimeksiantoa), henkilökohtaisesti tulee käytyä läpi aikaisemmin opitunterusteella hyväksi koetut kuvakulmat ja rajaukset, otan vielä varmuudeksi pari löysää somittelua niin voi koneella rajailla lisää.

Onks kiva kyssärit omalla kohdalla kyselee muiden foorumilaisten mielipidettä kuvasta, itsellä mielipide kuvasta jo on.

Entäs jos se oma silmä verestää eikä näe kuvassa olevia ongelmia? Mitä silloin pitäisi tehdä? Viitteitä tästä ongelmasta voi saada jos kuuntelee muiden järkeviä lausuntoja. Ongelman korjaamiseksi vuorovaikutus ja hyvien kirjojen lukeminen ja elokuvien ja muiden kuvien katsominen voivat auttaa omalta osaltaan. Samuel Fuller käväisi aikoinaan Suomessa ja häneltä kyseltiin millaisia elokuvia hän katsoo. Vastaus oli melko tyrmäävä: Hän sanoi katsovansa vain huonoja elokuvia, niin että osaa välttää niissä tehdyt virheet. Tärkeintä lienee halu oppia uutta eikä pitäytyä vanhoissa kaavoissa vaikka ne puolustavat myös paikkaansa.

En usko että pystyy aidosti kuvaamaan selaisia kuvia mitkä ei omaan silmään näytä hyvältä, siis jos oma maku on kaikkia muita vastaan niin ei sitä makua voi muuttaa.
Toki pitää kuunnella mielipiteitä ja jos niiden loumat pointit itsekkin huomaan paremiksi, niin voi aina parantaa.

90% foorumeilta saatvasta negatiivisesta palauteesta on ns. sivuseikoihin liityviä ns. virheitä mitkä pitäisi olla jo omassa tiedossata, tai ei merkityksellisiä kyseisen kuvan kannaltta, tai mahdollisesti tilanteeseen liityviä.
Välillä kuvassa pitäsi olla koiran siasta kissa yms.

[OskuK]

Niinpä. Negatiivinen palaute johtuu palautteenantajan kyvyttömyydestä nähdä olennaista, ellei sitten ole itse antamassa sitä rakentavaa negatiivista palautetta 99% olennaisesta.

[jormakuuse]

Aloittaessa tätä threadia en ajatellut miten paljon intohimoja tämä tuo esiin. No hyvä niin.

Itse ihmettelen miksi Annie Leibovitz on onnistunut tässä kuvassa rikkomaan sääntöä. Hänen kuvissa ei ole varmasti mitään osa-aluetta jota ei olisi mietitty. Jos hiuskiehkura on vinossa, avustaja korjaa sen. Jos tausta on väärän värinen, sekin korjataan. Leibovitzin tv-dokumenttia katsoessa hänellä on erittäin suuri avustajien määrä. En usko hetkeäkään, että tämä olisi vahinko.


Miksi tähän kuvaan on valittu, että sauma lähtee päästä? Miksi valon tasapainoa ei ole tehty jollakin muulla tavalla?

Mielestäni tämä kuva on hyvä, tosin ei ehkä Leibovitzin parhaimmistoa.

Tämä kuva on kyllä hyvin samankaltainen kuin muut sarjan kuvat. Ehkä "tolpan" merkitys tulee esiin yhdistämällä tämän kuvan muihin sarjan kuviin. Tekemään sarjasta yhtenäisen. Näin se ehkä huonontaa yhden, yksittäisen kuvan, vetovoimaa mutta parantaa koko sarjan laatua.

[OskuK]

Minkä tahansa säännön voi rikkoa jos osaa perustella että miksi

Kaipaat pidempiä kuvannimiä, vai vain kuvatekstejä?

[Caro²]

Ehkä näillä parilla hassulla kuvausvuodella tää teksti kuulostaa tosi kornilta, mutta kirjotanpa sen silti (peilaan sitä toiseen harrastukseeni, jota olen harrastanut kymmenkuntavuotta ja vähän rapiat päälle):

Jos puhutaan vasta-alkajista, tai harratustaan vasta vähän aikaa harrastaneista, niin se mihin keskitytään on lähinnä tekniseen toteutukseen ja siihen, että tuotos tulee hyväksyttävän puhtaana ulos.

Hyvän sisällön voi pilata paskalla tekniikalla täysin ja sekös sapettaa, mutta harvemmin kuvaajaa haittaa jos teknisesti hyvä kuva on sisällyksetön.

Tää tekniseen toteutukseen panostaminen tuntuu olevan Suomalaisten "ongelma" vähän alalla kuin alalla. Tehdään teknisesti huippujälkeä ja keskitytään nimenomaan siihen puoleen todella pitkään - vasta kun tekniikka on huippuunsa hiottua aletaan keskittymään itse asiaan - sisältöön ja sen hallintaan. Valokuvaus ei ole insinööritiede, se on taidemuoto. Tekniikka, säännöt, rajat ja niiden noudattaminen on Suomalaisessa perimässä jotenkin niin verissä, että siitä poikkeaminen teilataan välittömästi kuraksi ilman, että katsotaan edes näyttääkö se lopputulos hyvältä vai ei.

Kun puhutaan vahinkolaukauksen ja tarkoituksella otetun kuvan eroista, niin hämmentävää kyllä - aloittelijan tekemä "vahinkoräpellys" ei yleensä myöskään kyllä näytä niin hyvältä kuin tahallisesti tehty "taidekuva". On kornia väittää, että kyse olisi jotenkin tuotoksen tekijän nimestä, että se nimi tuo paskaan kuvaan sen laadun - ellei oman mielenrauhan takia halua ehdottomasti uskotella itselleen, että kyllä ne laivatkin tuurilla seilaa. Toki muutamia poikkeuksia mahtuu aina joukkoon, löytyy niitä omienkin kuvien joukosta, mutta niitä on vähemmän - sen takia niitä sanotaankin poikkeuksiksi.

Mikä sitten tekee kauan kuvanneen henkilön kuvista parempia kuin vasta vähän aikaa kuvanneen? Sanoisin ihan ykskantaan, että kokonaisvaltainen sisältö.

Toinen asia mikä vähemmän kuvanneilla on yleistä, on asioiden liioittelu, niin kontrastin kuin kuvakulmienkin kohdalla (tällä hetkellä luulisin itse olevani tässä vaiheessa). Silmä ei ole tottunut erottamaan pieniä eroja, vivahteita - joten tarvitaan sitä kontrastia ihan oman oppimisen kannalta. Tarvitaan väriä, suuria sävyeroja, jyrkkää ja rajua. Alalla kauan olleiden ottamat kuvat saattaa näin ollen myös näyttää laimeilta, natkuilta, loivilta ja tylsiltä. Niissä kuvissa on vaan loppupeleissä lähes aina kaikki asiat hallinnassa: asettelu, ilmeet, asennot, valot, värien hallinta, taustat, kohteet ja tämän lisäksi kuva jollain tapaa vielä puhuttelee katsojaa - se on asia jota ei pelkästään teknisellä huipputoteutuksella tee. Sellainen on myös kuva, jota ei tuuriotoksella varmasti laiteta pakettiin :)

[OskuK]

Minkä tahansa säännön voi rikkoa jos osaa perustella että miksi

Kaipaat pidempiä kuvannimiä, vai vain kuvatekstejä?

Mikä ettei, jos sen pystyy perustelemaan...

Juu, pitkä perustelu nimeksi, pitkä perustelu kuvatekstiksi ja sitten vielä komas perustelu että miksi näin.