Nimittäin viides päivä syyskuuta, lämpömittarissa 26, pien tuulenhenkäys, suunnilleen pilvetön taivas. Laitto lastaamaan melotin autoon - ens vanhat ilmat pois, ei mahu muuten, ja sitte rannassa uuvet ilmat pumpaten. Luonterille, ja suuntana sellanen retkisatama ko Pienipuoli, minne tää oli ihan ensimmäinen reissu; sinne on lähirannasta lähtien vähän turhan pitkä matka. Melotti on muuten mukava vehe, mutta siihen on hiton hankala päästä, ja melkein mahoton päästä pois... ja siinä (pohjalla) istuessa alkaa kolottaa lonkkia ja kiristämään polvia. Mukavaa oli silti, ihan iteksein olin reissussa. Yhen ykslapsisen kuikkaperheen näin, mutta kaukana olivat. Ja muutaman moottoriveneen, ja yks inkkarimallinen kanootti tuli vastaan. Siinä oli kaks suunnilleen miun ikästä äijää, ja tervehtivät ulkomaaks. Mie vaa heilautin kättä.
Päivän pahin rasti oli vasta kotona; melotin säilytyspaikka on autokatos, siellä orsilla niin että auto mahtuu alle. Eipäs meinannu melotti nousta ukonrohjakkeen keinoilla sinne orsille, vaan löyty viimein kelpo konsti, ja meni paikalleen. Oli nimittäin tään kesän ensimmäinen melottiretki, eli rutiinia puuttui... meijän melotti on 465 pitkä, sen joutuu imemään pumpulla tyhjäks, että saap taitettuu kolmannekseen mitaltaan, sellasena sopii Hyundai i30 farmariin, kun takaistuimet on nurin. En tiijä, oisko katolla helpompi kulettaa, jos ois teline? Tai jos ois tarkotukseen käypänen kompura, ettei tarvis jyystää pumpulla... voi tosin olla, ettei toista kertaa tänä vuonna tarvi lähteä, vaikka mukava reissu olikin.
Tässä päivän anti, sampan karkkiväreillä! Sopivat miun mielestä tilanteeseen ja retken tunnelmaan.
Viimisen kuvan eessä häämöttävästä salmesta pääsee pintaveneellä läpi, mutta melotin peräeväkin ottaa kiviin, jos ei vingurtele niitten välistä. Menomatkalla huomasin. Irtos nytkyttämällä, ei tarvinnu hypätä kahlaamaan...
Jaakko
