Vuosi sitten huhtikuussa kohtasin liito-oravia elämäni ensimmäistä ja toistaiseksi ainoaa kertaa. Olin kyllä kuullut kaupungin tiedotteesta, että tuolla alueella olisi mahdollisesti ainakin havaittu liito-orava, ja muutamia papanoita oli näkyvissä haapojen juurella, kun olin alueella aikaisemmin käynyt. Papanat tunnistaa helposti, kun ne näyttävät ihan curryllä maustetulta riisiltä. Tuona päivänä en kuitenkaan varsinaisesti etsinyt näitä kavereita, kun olin vähän epäileväinen tiedon suhteen: Olin vain lähtenyt kamerani kanssa liikkeelle ja kuvailisin mitä vastaan tulee. Noin puolisen tuntia odoteltuani ja kuunneltuani ympäröivää metsikköä, havaitsin jotain harmaata vilahtavan kauempana puissa. Äkkiä yritän ottaa kuvaa, että mikä se oikein on ja suureksi hämmästyksekseni olin nähnyt elämäni ensimmäisen liito-oravan! Mielestäni yksi suuri hienous luontokuvauksessa on, ettei koskaan voi etukäteen tietää mitä kaikkea pääsee näkemään vai näkeekö yhtään mitään. Kuvattavien löytäminen on ainakin itselle ehkä se suurin haaste. Mutta tällä kertaa todellakin pääsin näkemään
Seurailin kauempaa tilannetta vielä puolisen tuntia, ja havaitsin, että liito-oravia oli ainakin kaksi ja niillä näytti olevan toistuvat liikeradat, eli yksi vanha haapa toimi "keskuspaikkana", josta ne usein lähtivät liitämään sen lähellä oleviin puihin. Hivuttauduin hitaasti ja rauhallisesti lähemmäs, eikä nämä kaverit tuntuneet välittävän minusta ollenkaan vaan vapaaehtoisesti liisivät jopa käymään hyvinkin lähellä, ihan vain parin metrin päässä. Olin ällistynyt, miten pitkiä liitoja ne pystyivätkään tekemään. Lähellä käymisestä rohkaistuneena liikuin vielä lähemmäs ja pysähdyin seuraamaan tilannetta parinkymmenen metrin päähän vanhasta haavasta.
Liito-oravia oli paikalla lopulta neljä, ja päättelin yhden kolossa oleskelevan olevan naaras ja muiden koiraita, jotka esittelevät liitotaitojaan naaraalle ja kävivät välillä tervehtimässä naarasta kololla noin 6-7 metrin korkeudessa. Yllättävän ilmeikkkäitä kavereita nämä ovatkin!
Ja kun varmistui, että liito-oravat todella eivät välittäneet minusta ja tuntuivat olevan rohkeasti esillä, oli pakko soittaa vaimolle ja yhdelle kuvaajakaverille, että hekin pääsivät myös ihastelemaan kanssani tätä luonnon harvinaista näytelmää kanssani. Yhdessä sitten ihastelimme tilannetta parin tunnin ajan aivan häikäistyneinä näistä suurenmoisista olennoista.
Jossain kohtaa iltaa koiranulkoiluttaja käveli vieressämme ollutta polkua pitkin aivan tämän vanhan haavan vierestä, ja pelkäsin liito-oravien häiriintyvän koirasta, mutta onneksi niin ei tapahtunut eikä koira tainnut näitä edes huomata. Koiranulkoiluttaja jopa sitten kohdalle tultuaan kysyi minulta, että koitanko huhujen perusteella olla liito-oravia etsimässä, ja että hän on asunut alueella 30 vuotta eikä koskaan ole sellaista nähnyt ettei niitä varmaan olekkaan. Tähän en voinut muuta kuin todeta, että jos nyt hiukan nostaa katsetta niin heti näkyy pari
Illan lopuksi hämärän jo laskeutuessa pääsimme vielä näkemään parittelunkin! Tilanne tuli nopeasti, enkä ehtinyt niin nopeasti reagoimaan, että olisin tajunnut kääntää kameran pystyasentoon liito-oravien kokonaan mahduttamiseen kerralla. Sain kuitenkin kahdesta peräkkäisestä kuvasta tehtyä "panoraaman", jotta kuvaan mahtui myös hännänpää juuri ja juuri. Joku voi todeta, ettei tuollainen ole luontokuvissa sallittua, mutta minusta ei ole iso "rikos" lisätä kuva-aluetta sarjan muista ruuduista, etenkin jos siitä vielä mainitsee kuvan yhteydessä. Ja paljon parempi tämä kuvana on, kun häntäkin näkyy kokonaan eikä leikkaudu juuri ennen päätyä.
Toivoisin kyllä näiden upeiden eläinten yleistyvän, mutta pahoin pelkään että ympäristökato saa niiden määrän entisestään harvenemaan.
Postauksen kaikki kuvat on otettu Canon R6 ja Sigma 150-600mm f5-6.3 C. Kameran silmäntunnistus toimi erinomaisesti ja suuri kohinankestävyys mahdollisti kuvaamisen hämärtyvässä illassa.
