Marsalkka Spegen kesävalokuvat ja valokuvauksen vallankumous

Esittele omia kuviasi! Anna palautetta muiden kuvista!
spege
Viestit: 11330
Liittynyt: Loka 07, 2003 9 : 18
Paikkakunta: Suur-Sawo

Re: Marsalkka Spegen kesävalokuvat ja valokuvauksen vallanku

Viesti Kirjoittaja spege »

Pitäisin sangen suotavana, että valokuvamarsalkkaa herjaavat ja hänen arvovaltaansa ja näkemyksiään kyseenalaistavat suunsoittajat, toverit Agfa ja Hapannaama laittaisivat kansan arvioitavaksi muutaman itse ottamansa valokuvan ja mielellään vielä 4K-resoluutioisen version kuvista, jotta kansa voisi arvioida myös kuvanlaatua verrattuna jaloon Apple iPhone Xs taskuvalokuvauskojeeseeni.

Suurella mielenkiinnolla haluaisin nähdä valokuvien teknisen ja visuaalisen laadun lisäksi sen, herättävätkö toverien Agfan ja Happonaaman valokuvat lähimainkaan sellaista keskustelua, kuin omat iPhone-otokseni. Olenhan saanut pariin kymmeneen kesäiseen iPhone-värivalokuvaani pohjautuen aikaan tämän mahtavan valokuvauskeskusteluketjun, johon vastauksia ja viestejä on kertynyt alle kuukaudessa yli 200 kappaletta.

Suunsoittaminen ja ansiokas valokuvaustyö ovat kaksi täysin eri asiaa. Kovimmat suunsoittajat ovat yleensä kaikkein huonoimia valokuvaajia. Kun ei ole esittää mitään näytteitä omista taidoista, keskitytään pilkkaamaan niitä, jotka kuitenkin yrittävät ja ikuistavat tätä maailmaa, vaikka sitten iPhonella SL-Mercedeksen pehmeältä nahkaistuimelta käsin!
* Suur-Sawon valtakunnan ja DC.net kansan valokuvamarsalkka *
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
niffe
Viestit: 2158
Liittynyt: Marras 11, 2012 21 : 56

Re: Marsalkka Spegen kesävalokuvat ja valokuvauksen vallanku

Viesti Kirjoittaja niffe »

spege kirjoitti:
Shuko kirjoitti:IPonella sorsakuvia. Uusi projekti!
Tiesittekö muuten, että Leica on jo tovin aikaa suunnitellut omaa kamerapuhelintaan, ilmeisesti yhteistyössä Huawein kanssa. Klassisena katukuvaajien kameramerkkinä Leica on tajunnut sen valtavan potentiaalin, mikä pienikokoisissa ja huomaamattomissa kamerapuhelimissa on.
Leicathan noissa Huaweissa on olleet jo tovin aikaa. Huomattavan hyvää kuvaa tekevät tekoälysovelluksineen. Applen valokuvausapparaatitkin ovat saaneet Huaweilta sen verran isän kädestä, että piti aloittaa kauppasota konkurssin välttämiseksi.
Maffer
Viestit: 22698
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Marsalkka Spegen kesävalokuvat ja valokuvauksen vallanku

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Jos mä pienennän Huihain 40MP kuvan 24MP kokoon, eroa Fujin X-trans matoartifaktimateriaaliin ei suuremmin ole. 20MP MV-jpg kuvasta on jopa vaikea löytää eroja Fujin MV-jpg kuvaan. Fuji-matskua on aikaisemmilta vuosilta kertynyt isot läjät sekä x-trans että halpabayer-muotoisena.

24MP FF hyvällä lasilla on havaittavissa selvää eroa digin hyväksi. Suurin hyöty on varjon tonkiminen. Kännykällä pitää vähän pinoilla tai maksimi-ETTR että voi ronskimmin shoppailla.
aikaarska
Viestit: 13008
Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41

Re: Marsalkka Spegen kesävalokuvat ja valokuvauksen vallanku

Viesti Kirjoittaja aikaarska »

Mulla on huihain P20pro. Siinä on tuo mafferin mainitsema 40mp pääkamera. Mutta ellei erikseen valitse, niin se pienentää 40mp suosiolla vakiona 10mp kuvaksi (raw kuvan tallentaa kuitenkin 40mp tiedostona, jos raw tallennus valittuna).
Mutta jos käyttää digitaalista zuumia, niin silloin se hyödyntää 40mp resoluutiosta osaa.
Erillinen MV kenno on taas 20mp.

Mielestäni tämä on aika toimiva järjestely tuossa luurissa.

Mutta kuten täällä on puhuttu, niin tottakai isokennoinen järkkäri pystyy tarjoamaan parempaa kuvanlaatua.

'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
javal
Viestit: 1660
Liittynyt: Loka 20, 2003 21 : 12

Re: Marsalkka Spegen kesävalokuvat ja valokuvauksen vallanku

Viesti Kirjoittaja javal »

Juu, ja toi tuleva Huawei Mate 30 Pro on myös mielenkiintoinen, jos huhuihin uskoo. Kaksi melko hyvänkokoista kennoa, jos ajatellaan että kyseessä puhelinkamera. Hyvin toteutettuna auttanee hämärässä kuvatessa, joka on nyt vielä haastavaa kännykkäkameralla (jos ei jalustaan sorru). Toivottavasti tässä mallissa on myös hyvä optinen zoomi. Voisi harkita tätä seuraavan IPhonen sijaan.

https://www.gsmarena.com/huawei_mate_30 ... -38512.php
Maffer
Viestit: 22698
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Marsalkka Spegen kesävalokuvat ja valokuvauksen vallanku

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Ei tommonen ny vaan käy. Edelleen puuttuu se mustavalkokenno. On se ny vaikeeta niilläkin ymmärtää pistää se sinne takas ja suurikokoisena kiitos.
habannaama
Viestit: 5433
Liittynyt: Helmi 12, 2008 21 : 35

Re: Marsalkka Spegen kesävalokuvat ja valokuvauksen vallanku

Viesti Kirjoittaja habannaama »

spege kirjoitti:Pitäisin sangen suotavana, että valokuvamarsalkkaa herjaavat ja hänen arvovaltaansa ja näkemyksiään kyseenalaistavat suunsoittajat, toverit Agfa ja Hapannaama laittaisivat kansan arvioitavaksi muutaman itse ottamansa valokuvan ja mielellään vielä 4K-resoluutioisen version kuvista, jotta kansa voisi arvioida myös kuvanlaatua verrattuna jaloon Apple iPhone Xs taskuvalokuvauskojeeseeni.

Suurella mielenkiinnolla haluaisin nähdä valokuvien teknisen ja visuaalisen laadun lisäksi sen, herättävätkö toverien Agfan ja Happonaaman valokuvat lähimainkaan sellaista keskustelua, kuin omat iPhone-otokseni. Olenhan saanut pariin kymmeneen kesäiseen iPhone-värivalokuvaani pohjautuen aikaan tämän mahtavan valokuvauskeskusteluketjun, johon vastauksia ja viestejä on kertynyt alle kuukaudessa yli 200 kappaletta.

Suunsoittaminen ja ansiokas valokuvaustyö ovat kaksi täysin eri asiaa. Kovimmat suunsoittajat ovat yleensä kaikkein huonoimia valokuvaajia. Kun ei ole esittää mitään näytteitä omista taidoista, keskitytään pilkkaamaan niitä, jotka kuitenkin yrittävät ja ikuistavat tätä maailmaa, vaikka sitten iPhonella SL-Mercedeksen pehmeältä nahkaistuimelta käsin!
Miksi tarvitsisi todistella muille esimerkkikuvin mikä on mitäkin.
Ei tarvetta moiseen kyselyyn muilta kun omat aistit toimii 100 %:sti.
Siihen kun yhdistää terveen asenteen ylipäätään, ollaan yhtälössä jossa olen tyytyväinen Fujin tuottamaan kuvanlaatuun, niin kuin ovat olleet asiakkaatkin joille tuolla kuvannut.

Jos omat itselleni asettamat kriteerit luokkaa x ja ne kriteerit täyttää esim. Fuji X-T2/Fujinon 35/2 combo ja taasen vaimoni iPhone Xs ei täytä niitä (kokeitu on) samoja kriteereitä, niin mikä ongelma ? Pitäisikö sitä alkaa täällä todistella tahi hakea täältä valinnoilleen hyväksyntää ?

Arvon Spege, tälläkin hetkellä muistikortit täyttyy kotialbumiräpsyistä täällä gotlannissa vinhaa vauhtia, eivätkä ne ole mitään elämää suurempia otoksia, kunhan taltioin omaan muistojeni albumiin. Ehkä joukossa muutama oivallus, ehkäpä ei, mutta anuway, kotialbumikamaa, ei enempää, ei vähempää, sitä samaa tauhkaa kuin sinun suur-sawolaiset kuvasikin, ketä oikeasti kiinnostaa kun maailmaan mahtuu ziljoona parempaa päivässä.

No ok, on tässä muutama helmeäkin tarttunut kortille, mutta so what, siltikin, ketä kiinnostaa muuta kuin itseäni, sillä kuvaan näitä vain ja ainoastaan itselleni ja evvk, tykkääkö joku vai ei, pääasia että itse tykkään.

Suhtaudun asiakastyöskentelyyn täysin toisella tapaa, silloin astuu esille se moodi jossa kuunnellaan asiakkaan näkemystä mitä hän haluaa/ajaa takaa...
On kylläkin käynyt monasti niin kun laittanut sekaan omia "taiteellisia näkemyksiään" kuvista, niin niistä tullut asiakkaan suosikkeja.

Kun alat kirkkain silmin ja rinta rottingilla kertomaan että joku älyluuri täyttäisi aidon täysverisen kameran saappaat, niin pakkohan moiseen väitteseen on puuttua, sillä se ei edelleenkään pidä paikkansa, anteeksi nyt vaan.
Miksi ajaa BMW:llä, kun voi lentää LSD:llä.
spege
Viestit: 11330
Liittynyt: Loka 07, 2003 9 : 18
Paikkakunta: Suur-Sawo

Re: Marsalkka Spegen kesävalokuvat ja valokuvauksen vallanku

Viesti Kirjoittaja spege »

Suosittelen valokuvamarsalkkana kansaa jäädyttämään puhelinhankinnat tulevaan syksyyn saakka. Apple voi nimittäin tuoda markkinoille todellisen huaweintappajan syksyllä. Silloin voi hapannaamankin entuudestaan hapan naama hapantua pahemman kerran harmista, kun älypuhelin pieksää kuvanlaadussa Fujin järjestelmäkameran!

Ei ole muuten epäilystäkään siitä, mihin kennokokoluokkaan kennojen valmistajat panostavat tuotekehitysrahojaan nyt kaikkein eniten. Perinteisten kameroiden suurikokoiset kennot jäävät auttamatta sivuseikaksi ja täysin toisarvoiseksi asiaksi, kun kansojen syvät rivit haluavat puhelimiinsa entistä paremmat kamerat!
* Suur-Sawon valtakunnan ja DC.net kansan valokuvamarsalkka *
habannaama
Viestit: 5433
Liittynyt: Helmi 12, 2008 21 : 35

Re: Marsalkka Spegen kesävalokuvat ja valokuvauksen vallanku

Viesti Kirjoittaja habannaama »

spege kirjoitti:Suosittelen valokuvamarsalkkana kansaa jäädyttämään puhelinhankinnat tulevaan syksyyn saakka. Apple voi nimittäin tuoda markkinoille todellisen huaweintappajan syksyllä. Silloin voi hapannaamankin entuudestaan hapan naama hapantua pahemman kerran harmista, kun älypuhelin pieksää kuvanlaadussa Fujin järjestelmäkameran!

Ei ole muuten epäilystäkään siitä, mihin kennokokoluokkaan kennojen valmistajat panostavat tuotekehitysrahojaan nyt kaikkein eniten. Perinteisten kameroiden suurikokoiset kennot jäävät auttamatta sivuseikaksi ja täysin toisarvoiseksi asiaksi, kun kansojen syvät rivit haluavat puhelimiinsa entistä paremmat kamerat!
Olet tosissasi sitä mieltä että kansojen syvät rivit kilvan ostavat tulevaa "huawein tappajaa", kun ja jos ajatellaan Applen hinnoittelupolitiikkaa, jonka historian valossa tulevan uutuuden voisi äkkiä ajatellen maksavan tuollaiset parisentuhatta tonttua ?
Taitaa rivisotilaalta jäädä haaveeksi ja kun ylipäätään nykyisenkin iPhonen huippumallin hinnalla saa aidon kevytrakenteisen järjestelmäkameran parilla objektiivilla (esim. Nikon D5300 + 18-55 + 70-300 n. 800 €) ja johon ei silti tarvitse upottaa koko omaisuuttaan, niin tosiaan, jää melko marginaalituotteeksi. Meinaan lukuisasta tuttavapiiristäni en tunne yhtäkään henkilöä vaimoni lisäksi, kuka moisen omistaa ja hän kun myös valokuvaa ja omistaa Nikonin järjestelmäkameran, hänkään ei kelpuuta vakavassa valokuvaustyöskentelyssä iPhonea, vaan siirtyy käyttämään Nikonia.
Äkkiä ajatellen kun rupesin ynnäämään, niin lähes kaikilla tuntemillani henkilöillä omistamiensa älyluurien hintaluokka pyörii siinä viidensadan tuntumassa, joten samaa marginaalikamaa noi ökyluurit on kuin tiltshift-objektiivitkin.

Mikäs siinä jos raha kasvaisi puissa, olishan se kiva tällaisen persaukisen Fujistin ostaa joku 1500-2000 €:n huippuluuri, mutta siltikin, mieluummin käytän rahani seuraavana ostoslistalla olevaan Fujin valovoimaiseen 50-140mm f2.8 (kinarivastaavuus n. 70-200) teleobjektiiviin, joka aivan alansa huippua ja kaikenlisäksi pienikokoinen ja kevytkin ja maksaa alle 1400 €.

Niin tai näin, jos vaatimustaso/tarpeet riittävät älyluurin kameran tasoon niin valinta on vapaa, niin myös toisin päin. Se vaan kun suut ja silmät täyteen hehkutetaan älyluurin erinomaisuutta sdllaisella paatoksellisuudella, niin kuin järjestelmäkameran mukamas olisivat yht' äkkiä jotenkin lähes tarpeettomia ja vieläpä tahoilta, jotka toisaalta peräänkuuluttavat viimeisen ff-kennopikselin ja ökyobjektiivien reunapiirtojen nimeen, niin inan oudoksuttaa... liekö todellisuuden taju hämärtynyt kun vain ja ainoastaan oma lelu, oli se sitten vaikka metrin ratakiskisko kappale, se kaikkein paras ja ihmeellisin.
Miksi ajaa BMW:llä, kun voi lentää LSD:llä.
Maffer
Viestit: 22698
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Marsalkka Spegen kesävalokuvat ja valokuvauksen vallanku

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Et nyt aivan käsitä kokonaisuutta. Se, että luuri riittää on aivan eri asia kuin keskustelu niistä "öky"-objektiiveista. Luurihan riittää, mutta muuten raudasta on hyvä vääntää vääntämisen ilosta.

Luurin dissaus on seurausta siitä, ettei sen toimintoja osata käyttää ja siitä, ettei sen tuottamaa kuvaa osata käsitellä. Kumpikin vaatii oman prosessin muuttamista.
Raksu
Viestit: 844
Liittynyt: Heinä 25, 2003 15 : 02
Paikkakunta: Uusi Maa

Re: Marsalkka Spegen kesävalokuvat ja valokuvauksen vallanku

Viesti Kirjoittaja Raksu »

1. Se on mukavaa, että porukka on löytänyt luureista intoa kuvaamiseen, mutta rehellisyyden nimissä mietin, että mitähän ne mahtaa siihen hanaveteen laittaa, kun niin moni tuntuu olevan valmis maksamaan puhelimesta 1000-1500e. Toki jokainen laittaa rahansa mihin parhaaksi katsoo, mutta itse en tuohon kyllä ainakaan tässä vaiheessa taivu.

2. Yksi asia mitä näissä keskusteluissa, ainakaan tässä ketjussä ei ole tietääkseni mainittu, on se, että se kennokoko vaikuttaa paljon siihen miltä maisemakuvat näyttää. Pienellä kennolla todellinen käytetty polttoväli on lyhyt, joka vaikuttaa paljon siihen miten maisema kompressoituu syvyyssuunnassa.

Isse tykkään paljon kuvata realistisempia metsämaisemia, yleensä noin 50mm kinovastaavalla polttovälillä, yksittäisinä ruutuina tai panoraaman/tilkkutäkin paloina. Jo APSC-kennolla tuossa hommassa usein etualan kohteet korostuvat liikaa ja taka-ala katoaa horisonttiin, koska kroppikennoisessa pitää käyttää jotain 30-35 -millistä klasia saman rajauksen aikaansaamiseksi. On tullut paljon kuvattua vastaavia otoksia mikro4/3, APS-C ja kinokoossa, ja en pääse mihinkään siitä, että ne kinokoon kuvat sieltä pinkasta yleensä nousee eniten silmää miellyttävinä. Toki jos tykkää kuvata jotain vähemmän realistista maisemakuvaa tai ihan amerikanvoorumihenkistä fantasiamaisemaa, niin tuo pieni kenno voi olla isokin etu.

Nim. digikeskari (GFX 100) himottaisi, vaan ei lompakkoa...
Viimeksi muokannut Raksu, Elo 08, 2019 13 : 03. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Maffer
Viestit: 22698
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Marsalkka Spegen kesävalokuvat ja valokuvauksen vallanku

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Miksi edes yrität digillä? Puupönttö maksaa 200€ ja vie kinoja miten haluaa.
Raksu
Viestit: 844
Liittynyt: Heinä 25, 2003 15 : 02
Paikkakunta: Uusi Maa

Re: Marsalkka Spegen kesävalokuvat ja valokuvauksen vallanku

Viesti Kirjoittaja Raksu »

Maffer kirjoitti:Miksi edes yrität digillä? Puupönttö maksaa 200€ ja vie kinoja miten haluaa.
Juu, viehän se ja hienoja pelejä ovat!

Itsellä on usein repullinen (tai rinkallinen) valo- ja videokuvauskampetta muutenkin matkassa ja siinä kinari kulkee paremmin völtsyssä kuin iso pönttö asianmukaisine (puu)jalustoineen. Tuumaan myös, että puupöntöillä olisi hyväkin keskittyä vaan siihen performanssiin, jolloin kannettavaakin olisi vähemmän. Itsellä ne metsämaisemat on vaan yksi osa muutamaa projektia, jolloin ne rensselit saa kulkea muun kaluston matkassa. Käytännön syistä kokeilin pienikokoisia peilittömiä myös jossain kohtaa, mutta ei ne kuvat vaan tyydyttäneet ja oli vanha täyskenno vaihdettava tilalle.

Toinen syy omalla kohdalla on se, että graafisia hommiakin joskus tehneenä tykkään siitä, että kuva on kameran jäljiltä valmiiksi tiedostona.

Eip sillä, hienoja vehkehiä ovat isomman filmikoon härvelit ja lasinega-apparaatit, ja hatunnosto täältä suunnalta niille, jotka kyseisiä kamppeita projekteissaan käyttävät.
Maffer
Viestit: 22698
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Marsalkka Spegen kesävalokuvat ja valokuvauksen vallanku

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Lähiaikoina vertaillut GFX100-materiaalia 4x5" skanneihin. GFX:lla on helpompaa tietysti tarkentaa, mutta noin muuten 44x33mm on mielestäni liian pieni kennokoko. Phase One vastaavat on paljon suuremmalla kennolla ja isoilla pikseleillä.
Raksu
Viestit: 844
Liittynyt: Heinä 25, 2003 15 : 02
Paikkakunta: Uusi Maa

Re: Marsalkka Spegen kesävalokuvat ja valokuvauksen vallanku

Viesti Kirjoittaja Raksu »

Maffer kirjoitti:Lähiaikoina vertaillut GFX100-materiaalia 4x5" skanneihin. GFX:lla on helpompaa tietysti tarkentaa, mutta noin muuten 44x33mm on mielestäni liian pieni kennokoko. Phase One vastaavat on paljon suuremmalla kennolla ja isoilla pikseleillä.
Juu, jos tossa Fujissa ois isompi kenno, niin olisin varmaan sortunut jo hinnasta huolimatta. Videota olis myös aika mukava kuvailla isommalla kennolla. Vähän hämäävää, kun puhutaan keskikoosta ja Fujeissa kenno on noin vähän kinaria isompi.
habannaama
Viestit: 5433
Liittynyt: Helmi 12, 2008 21 : 35

Re: Marsalkka Spegen kesävalokuvat ja valokuvauksen vallanku

Viesti Kirjoittaja habannaama »

Maffer kirjoitti:Et nyt aivan käsitä kokonaisuutta. Luurin dissaus on seurausta siitä, ettei sen toimintoja osata käyttää ja siitä, ettei sen tuottamaa kuvaa osata käsitellä. Kumpikin vaatii oman prosessin muuttamista.
Käsitän erittäinkin hyvin, vai tosissasiko meinaat että teen testaukset jollain kälysellä jpeg:llä ?

Graafista alaa kun aikoinaan päälle parikymmentä vuotta tehnyt ammatikseni ja kouluttautunut media-alalle jossa tietyt kuvankäsittelylliset määreet vakio, niin jo siltä pohjalta homma jäänyt hautaan asti selkärankaan kiinni niin kovasti, että niiden aikojen ammattiylpeys vieläkin nykyisenä amatöörinä jatkuvasti läsnä.
Miksi ajaa BMW:llä, kun voi lentää LSD:llä.
spege
Viestit: 11330
Liittynyt: Loka 07, 2003 9 : 18
Paikkakunta: Suur-Sawo

Re: Marsalkka Spegen kesävalokuvat ja valokuvauksen vallanku

Viesti Kirjoittaja spege »

habannaama kirjoitti:
Maffer kirjoitti:Et nyt aivan käsitä kokonaisuutta. Luurin dissaus on seurausta siitä, ettei sen toimintoja osata käyttää ja siitä, ettei sen tuottamaa kuvaa osata käsitellä. Kumpikin vaatii oman prosessin muuttamista.
Käsitän erittäinkin hyvin, vai tosissasiko meinaat että teen testaukset jollain kälysellä jpeg:llä ?
Anna Happonaama ne kusiset Fujisi välillä ilmeisen järkevälle vaimollesi ja ota käyttöön häneltä se loistava iPhone Xs-kamerapuhelin. Lataa sen jälkeen App Storesta puhelimeen 6,99 e hintainen Halide-kamerasovellus, jolla voi kuvata iPhonella RAW-formaatissa ja manuaalisäädöilläkin, niin että saat kaiken kuvanlaadun irti iPhonen kameroiden kennoista.

Perehdy kunnolla asiaan ja palaa sitten kertomaan kokemuksesi, jotka voivat hyvinkin muuttaa viime vuosituhannelle jämähtänyttä änkyrämäistä ajattelutapaasi! :)
* Suur-Sawon valtakunnan ja DC.net kansan valokuvamarsalkka *
temama
Viestit: 10727
Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12

Re: Marsalkka Spegen kesävalokuvat ja valokuvauksen vallanku

Viesti Kirjoittaja temama »

spege kirjoitti:ota käyttöön häneltä se loistava iPhone Xs-kamerapuhelin. Lataa sen jälkeen App Storesta puhelimeen 6,99 e hintainen Halide-kamerasovellus, jolla voi kuvata iPhonella RAW-formaatissa ja manuaalisäädöilläkin, niin että saat kaiken kuvanlaadun irti iPhonen kameroiden kennoista.
vai , että oikein Halide-sovellus!

spege ei taida ottaa ihan tosissaan näitä keskusteluita, viilaa meitä kaikkia linssiin!

vitsiksi mennyt .

siis eikö oikeesti iPhonen mukana tuleva kamerasovellus tallenna Rawia?! jumaleissons, euron androidissakin se on jo vakiona!
tosin älyluurin raw filun höylääminen ei ole läheskään yhtä hedelmällistä hommaa kuin isokennoisen järkkärin rawin käsittely. lillerikennoisen rawin säätömahdollisuudet ja tynamiikka suht vaatimatonta.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
Maffer
Viestit: 22698
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Marsalkka Spegen kesävalokuvat ja valokuvauksen vallanku

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Luurin kanssa pitää olla ovela. Senkun pinoaa vaikkapa 16x 40MP RAW-käännöstä, alkaa olla melko raikas paketti. Jokaisen kun vielä vetää ensin Adoben Enhance details -toiminnon läpi, tulee napakka lopputulos. Siinä onkin melkoinen x-trans tiedosto jolla pääsee samaan (ei pääse).

Tää kannattaa ajatella haasteena.
Raksu
Viestit: 844
Liittynyt: Heinä 25, 2003 15 : 02
Paikkakunta: Uusi Maa

Re: Marsalkka Spegen kesävalokuvat ja valokuvauksen vallanku

Viesti Kirjoittaja Raksu »

Maffer kirjoitti:Luurin kanssa pitää olla ovela. Senkun pinoaa vaikkapa 16x 40MP RAW-käännöstä, alkaa olla melko raikas paketti. Jokaisen kun vielä vetää ensin Adoben Enhance details -toiminnon läpi, tulee napakka lopputulos. Siinä onkin melkoinen x-trans tiedosto jolla pääsee samaan (ei pääse).

Tää kannattaa ajatella haasteena.
Haasteena joo ok, mutta tässä ketjussa on käsittääkseni huudettu luuria kuvauksen mullistajana myös vaivattomuutensa takia. Ei tuo kuulosta allekirjoittaneesta kovin kätevältä tai vaivattomalta. Vaatinee myös lisäinvestointeja kuvankäsittelylaitteistoon, jollei ihan lehmänhermoja omista tai ole tehokasta kuvankäsittelykonetta entuudestaan.

Toivon, ettet Maffer ota tuota henkilökohtaisesti; samaan aikaan arvostan "ristiretkeäsi" saada luurista kaikki irti. (Luuriksesta ja nyt luurista, heh).
Lukittu