Pisin kuvausetäisyys ? (siis =maailmanennätys)
-
- Viestit: 53
- Liittynyt: Joulu 03, 2017 14 : 28

Näin tänään juuri kuvan, joka oli kuvattu todella todalla, siis aivan järjettämän kaukana olevasta kohteesta. Mun sanat ei siis edes riitä. Lisäksi kohden vielä näkyi vain erittäin ronskillä kädellä cpropatusta kuvasta.
Haluaako joku arvata mikä olisi ollut kuvausetäisyys ? Edes suurinpiirtein "todella ison hehtaarin" tarkkuudella ?
Ymmrtääkseni se on samalla maailmanennätys, pisin matka, josta ihminen on ikinä toistaiseksi onnitunut saamaan kuvan, siten että kuvassa on tunnistettava kohde.
Annan tässä muutaman päivän aikaa heitellä arvauksia,
laittakaa tulemaan ihan lonkalta, takaan ja alleviivan vielä tuon, että
matka on varmastikin millä tahansa mittapuulla kunnioitettavan pitkä.
Sen verran helpotan, että kaluston nimi alkaa H-kirjaimella, muttei luonnolisestikaan
olle mikään normi "Hasselblat" esim..
HUOM, jos sanotaan viikkoon ei tule yhtään arvausta, en sitten myöskään kerro oikeaa vastausta, ainakin itse olin "hieman" hämmästynyt kun asiasta ulkomaisesta alan lehdestä luin.

Sony a77m2+a900
Minolta:50/1.7+70-210/4,Sony:16-50/2.8 SSM+35/1.8,Sigma:70-200/2.8EX APO+10-20HSM+400/5.6,Tamron:70-300USD+18-270PZD,Tokina:80-400AT-X

- Viestit: 22698
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
Re: Pisin kuvausetäisyys ? (siis =maailmanennätys)
Maan päällinen kohde vai ei? Jos päällinen niin aika vaikea horisontin kaareutumisen takaa on mitään nähdä nousematta korkeammalle.
-
- Viestit: 1464
- Liittynyt: Elo 23, 2004 17 : 13
Re: Pisin kuvausetäisyys ? (siis =maailmanennätys)
Suurin etäisyys, jolle tasaisella maalla tai merellä lähellä maan pintaa oleva voi nähdä, voidaan likimäärin laskea kaavalla d=3.856*neliöjuuri(h),missä d on etäisyys kilometreinä ja h havaitsijan silmien korkeus metreinä. Eli mun mittaisen henkilön katseessa matkaa n. 5 km.Maffer kirjoitti:Maan päällinen
Tähän foorumiin ei oikein noita kaavoja saa, joten hieman piti soveltaa. Wikipediastä löytyy lisää esimerkkejä
-
- Viestit: 74
- Liittynyt: Tammi 14, 2008 15 : 56
Re: Pisin kuvausetäisyys ? (siis =maailmanennätys)
No Hubble ja GN-z11 tietty
-
- Viestit: 2533
- Liittynyt: Maalis 01, 2009 21 : 16
- Paikkakunta: Suur-Sawo
Re: Pisin kuvausetäisyys ? (siis =maailmanennätys)
https://beyondhorizons.eu/2016/08/03/pi ... ns-443-km/" onclick="window.open(this.href);return false;
tuo kai se maailmanennätys on maan päällä

Gold member of Sigma 14mm f/1.8 & 100-300mm f/4 fun club.
-
- Viestit: 429
- Liittynyt: Kesä 27, 2008 10 : 06
Re: Pisin kuvausetäisyys ? (siis =maailmanennätys)
N -kirjaimella alkavalla kameralla ja saman valmistajan laajakulmalla näkee 2.5 miljoonan valovuoden päähän. Ehkä myös jollakin mulla kirjaimella alkavalla kameramerkillä.
-
- Viestit: 12118
- Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
- Viesti:
Re: Pisin kuvausetäisyys ? (siis =maailmanennätys)
Oma ennätys, jonka oletan olevan tämän porukan kovin, on kvasaari CTA 102.
Etäisyys arviolta kevyt 11 miljardia valovuotta..
https://www.ursa.fi/blogi/zeniitti/2016 ... haa-valoa/" onclick="window.open(this.href);return false;

- Viestit: 2044
- Liittynyt: Joulu 27, 2004 16 : 41
- Paikkakunta: Espoo
Re: Pisin kuvausetäisyys ? (siis =maailmanennätys)
digiesko kirjoitti:Näin tänään juuri kuvan, joka oli kuvattu todella todalla, siis aivan järjettämän kaukana olevasta kohteesta.
Sen verran helpotan, että kaluston nimi alkaa H-kirjaimella, muttei luonnolisestikaan
olle mikään normi "Hasselblat" esim..
No "aivan järjettämän kaukana" ei voi olla maanpäällinen kohde. Ja vihje H lukitsee kaluston Hubleksi. Wkipedia käyttöön ja siellähän tuo kohdekin on heti: GN-z11.jaska45 kirjoitti: No Hubble ja GN-z11 tietty
GN-z11:n etäisyys on siis 32 miljardia valovuotta! (Kuvatut fotonit lähti sieltä 13,4 miljardia vuotta sitten)GN-z11 on voimakkaasti punasiirtynyt galaksi, joka sijaitsee Ison karhun tähdistön suunnalla. Se on vanhin ja kaukaisin tunnettu galaksi havaittavassa maailmankaikkeudessa.
Galaksi kuvattiin sellaisena, millainen se oli 13,4 miljardia vuotta sitten, sillä valo on kulkenut galaksista Maahan 13,4 miljardin valovuoden matkan. Koska maailmankaikkeus kuitenkin laajenee, galaksin arvioidaan olevan tällä hetkellä todellisuudessa 32 miljardin valovuoden päässä. Sen viralliseksi etäisyydeksi Maasta nimitetään siis 32 miljardia valovuotta, ei 13,4 miljardia valovuotta.
Viimeksi muokannut jaava, Maalis 28, 2018 11 : 37. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Viestit: 53
- Liittynyt: Joulu 03, 2017 14 : 28
Re: Pisin kuvausetäisyys ? (siis =maailmanennätys)
Vaivaiset 40 minuuttia oli aikaa kulunut, kun Jaska45 kertoi täydellisen oikean vastauksen,
ja jo kohta Jaava täydensi antamalla kattavan selvityksen lähdetietoineen.
Eli vielä "for the records"
Kalusto: Hubble Space Telescope
Kohde: GN-z11
Etäisyys: 32 miljardia valovuotta
(aukosta, suljinajasta, ISO:sta ei tietoa)
Hommasta yleensä lisää (Mukaan lukien se KUVA)
https://www.facebook.com/esa.konga/post ... 8411678762" onclick="window.open(this.href);return false;
MUUTEN, jos helppo lukea pupulaaritason juttu aiheesta Big Bang kiinnostaa! Vahva suositus
https://www.facebook.com/esa.konga/post ... 6813088792" onclick="window.open(this.href);return false;
ja
Hubblestakin esim
https://www.nationalgeographic.com/scie ... on/hubble/" onclick="window.open(this.href);return false;
ja jo kohta Jaava täydensi antamalla kattavan selvityksen lähdetietoineen.
Eli vielä "for the records"
Kalusto: Hubble Space Telescope
Kohde: GN-z11
Etäisyys: 32 miljardia valovuotta
(aukosta, suljinajasta, ISO:sta ei tietoa)
Hommasta yleensä lisää (Mukaan lukien se KUVA)
https://www.facebook.com/esa.konga/post ... 8411678762" onclick="window.open(this.href);return false;
MUUTEN, jos helppo lukea pupulaaritason juttu aiheesta Big Bang kiinnostaa! Vahva suositus
https://www.facebook.com/esa.konga/post ... 6813088792" onclick="window.open(this.href);return false;
ja
Hubblestakin esim
https://www.nationalgeographic.com/scie ... on/hubble/" onclick="window.open(this.href);return false;
Sony a77m2+a900
Minolta:50/1.7+70-210/4,Sony:16-50/2.8 SSM+35/1.8,Sigma:70-200/2.8EX APO+10-20HSM+400/5.6,Tamron:70-300USD+18-270PZD,Tokina:80-400AT-X
Minolta:50/1.7+70-210/4,Sony:16-50/2.8 SSM+35/1.8,Sigma:70-200/2.8EX APO+10-20HSM+400/5.6,Tamron:70-300USD+18-270PZD,Tokina:80-400AT-X
-
- Viestit: 2044
- Liittynyt: Joulu 27, 2004 16 : 41
- Paikkakunta: Espoo
Re: Pisin kuvausetäisyys ? (siis =maailmanennätys)
Vuonna 2018:
Kohde: GN-z11
Etäisyys: 32 miljardia valovuotta
Jos maailmankaikkeuden laajeneminen pysähtyisi nyt ja ammutaan maapallolta (hyperteholla) laser-säde kohti GN-z11:tä, niin se näkyisi kohteessa 32 miljardin vuoden kuluttua.
Mutta koska laajeneminen ei pysähdy, niin koska säde saadaan kuvattua kohteen GN-z11 herkimmällä kameralla? (liittyy siis vielä kuvaamiseen:)

Jos se on 13 mrd vuodessa kulkenu 32-13 eli 19 mrd valovuotta, ja kun 19 on suurempi luku ko 13, ei sitä saa valo kiinni? Mutta voipko välimatka kasvaa valonnopeutta suuremmalla vauhdilla? Vai ymmärsinkö jottain ihan väärin?
Vastaan kumminkin, ettei ikinä. Tai ei ainakaan myö olla sitä näkemässä...
JL Anttola, vanhempi tieteenharjoittaja
PS. Sen verran vielä varotuksen sannaa, ettei kohtiammuttua lasersädettä piä kenenkään mennä ainakaan peilietsimen läpi kattomaan...

- Viestit: 4487
- Liittynyt: Elo 15, 2010 13 : 19
Re: Pisin kuvausetäisyys ? (siis =maailmanennätys)
Välimatkat voivat kasvaa avaruuden laajenemisen takia valoa nopeammin. Siinä tapauksessa tieto ei voi koskaan saavuttaa kohdetta ja se määrää ns. havaittavissa olevan maailmankaikkeuden. Sen ulkopuolelta tuleva valo ei ehdi koskaan tänne.JL Anttola kirjoitti:Jos se on 13 mrd vuodessa kulkenu 32-13 eli 19 mrd valovuotta, ja kun 19 on suurempi luku ko 13, ei sitä saa valo kiinni? Mutta voipko välimatka kasvaa valonnopeutta suuremmalla vauhdilla? Vai ymmärsinkö jottain ihan väärin?
Nuo kosmologiset etäisyydet ovat helposti harhaanjohtavia, koska ne voidaan ilmoittaa eri tavoilla.
https://en.wikipedia.org/wiki/Comoving_ ... _distances" onclick="window.open(this.href);return false;
Luultavasti juuri niin. Se kohde on niin kaukana ja etääntyy niin nopeasti, ettei valo saavuta sitä koskaan.Vastaan kumminkin, ettei ikinä.
Kosmologisten etäisyyksien takaa tulevat lasersäteet ovat kyllä ihan vaarattomia. Ei siksi pidä jättää tähtiä katsomatta ja kuvaamatta, että pelkää jonkun humanoidin sohivan laserpointterilla taivaalle.PS. Sen verran vielä varotuksen sannaa, ettei kohtiammuttua lasersädettä piä kenenkään mennä ainakaan peilietsimen läpi kattomaan...
Hannu
-
- Viestit: 4487
- Liittynyt: Elo 15, 2010 13 : 19
Re: Pisin kuvausetäisyys ? (siis =maailmanennätys)
Valitettavasti tuon ennätyksen pahin uhkaaja, Webbin teleskooppi, viivästyy taas kerran:
https://spaceflightnow.com/2018/03/27/w ... ntil-2020/" onclick="window.open(this.href);return false;
Näyttää myös olevan tyyristä lystiä tuon ennätyksen tavoittelu.
https://spaceflightnow.com/2018/03/27/w ... ntil-2020/" onclick="window.open(this.href);return false;
Näyttää myös olevan tyyristä lystiä tuon ennätyksen tavoittelu.
Hannu
Re: Pisin kuvausetäisyys ? (siis =maailmanennätys)
...varmuuven vuoks kumminki pysyn peilittömissä...hkoskenv kirjoitti:Kosmologisten etäisyyksien takaa tulevat lasersäteet ovat kyllä ihan vaarattomia. Ei siksi pidä jättää tähtiä katsomatta ja kuvaamatta, että pelkää jonkun humanoidin sohivan laserpointterilla taivaalle.
JL Anttola
-
- Viestit: 4487
- Liittynyt: Elo 15, 2010 13 : 19
Re: Pisin kuvausetäisyys ? (siis =maailmanennätys)
Jos se riittää, että kohde on Maan päällä (tai Maan pinta), niin ennätys lienee tämä Voyagerin kuva Maasta.janne. kirjoitti:https://beyondhorizons.eu/2016/08/03/pi ... ns-443-km/
tuo kai se maailmanennätys on maan päällä
https://voyager.jpl.nasa.gov/galleries/ ... -portrait/" onclick="window.open(this.href);return false;
New Horizons on kauempana kuin Voyager tuon kuvan ottohetkellä ja siinä on toimiva kamera, mutta en tiedä onko se kuvannut Maata.
Hannu
-
- Viestit: 53
- Liittynyt: Joulu 03, 2017 14 : 28
Re: Pisin kuvausetäisyys ? (siis =maailmanennätys)
Wau,
siis joku on kuvannut maan from "a distance of more than 4 billion miles from Earth" etäisyydeltä, siten että "Earth was a crescent only 0.12 pixel in size."
Nyt menisi kyllä pahinkin patologinen pixel peeperkin täysin sanattomaksi !!
(onneksi itse en ole sellainen, muuten pitäisi hakea välitöntä psykiatrista apua,
tuossahan maailmankuva romahtaa ihan täysin ...;)
Aikamoinen lasi on kyllä pitänyt olla, tuskin pumppuzoom, veikkaan paremman luokan valkoisella maalattu prime linssi.
t-Esa
siis joku on kuvannut maan from "a distance of more than 4 billion miles from Earth" etäisyydeltä, siten että "Earth was a crescent only 0.12 pixel in size."
Nyt menisi kyllä pahinkin patologinen pixel peeperkin täysin sanattomaksi !!
(onneksi itse en ole sellainen, muuten pitäisi hakea välitöntä psykiatrista apua,
tuossahan maailmankuva romahtaa ihan täysin ...;)
Aikamoinen lasi on kyllä pitänyt olla, tuskin pumppuzoom, veikkaan paremman luokan valkoisella maalattu prime linssi.
t-Esa
Sony a77m2+a900
Minolta:50/1.7+70-210/4,Sony:16-50/2.8 SSM+35/1.8,Sigma:70-200/2.8EX APO+10-20HSM+400/5.6,Tamron:70-300USD+18-270PZD,Tokina:80-400AT-X
Minolta:50/1.7+70-210/4,Sony:16-50/2.8 SSM+35/1.8,Sigma:70-200/2.8EX APO+10-20HSM+400/5.6,Tamron:70-300USD+18-270PZD,Tokina:80-400AT-X
-
- Viestit: 53
- Liittynyt: Joulu 03, 2017 14 : 28
Re: Pisin kuvausetäisyys ? (siis =maailmanennätys)
Kiitos jakamisesta, hkoskenv !!
Aivan mahtava kirjaimellisesti "pikkuruisen pieni, kerrassaan marginaalisen olematon detsku, mutta kuitenkin havaittava" kuva maapallosta valokuvauksen historian kirjoihin.
Lopulta löysin siis sen varsinaisen maapallon kuvankin, hauska myös tuo selitys miten niinkin pieni kohde kuin maapallo ylipäätään oli noin kaukaa otetusta kuvasta pongattavissa... Olisi hausta tietää mikä oli kameran kennon pixlimäärä, toisaalta linssin "erottelukyky"... jne lisätietoja kalustosta siis sikäli kuin se on relevanttia ja normi kameroihin verrattavaa infoa.
Onko aukolla, suljinajalla, ISO numerolla tai muilla tyypillisillä jutuilla niinkään nyt sitten ihan oikeesti merkitystä, paitsi ehkä jos joku haluaa samanlaisen kuvan ottaa.. ;) ja jotenkin kuvauspaikalle kuvittelee pääsevänsä... sitten varmaan. Tuskin kovin rankkaa in-camera jpg pakkausta ilman raw+jpg asetusta oli päällä ainakaan ... .sen voinee arvata asia yhteydestä ;)
Muuten, olisikohan samalla maailmanennätys KALLEIMMASTA yksittäisestä valokuvasta ikinä. Tietysti riippuu aina miten kaluston yms. kustannukset allokoi, mutta ei tuo kuva ihan halpa voi olla möyskään.

- Viestit: 9478
- Liittynyt: Joulu 10, 2003 15 : 43
- Paikkakunta: itähelsinki
- Viesti:
Re: Pisin kuvausetäisyys ? (siis =maailmanennätys)
Avaruus on iso paikka. Isompi kuin Helsinki tai Amsterdam.... Tämän ymmärsin, paitsi luettuani HHGTG-trilogian kaikki viisi osaa, niin myös käydessäni pari vuotta sitten Heurekassa ja katsomassa sen avaruus-leffan.
Jos ajatellaan että maailmankaikkeus - jonka me näemme - on pallo, jonka säde on luokkaa se 13 mrd valovuotta. Niin me emme istu maailmankaikkeuden keskellä. Näitä vastaavia "kuplia" arvioitiin olevan satoja? Tuhansia? Miljoonia? En nyt muista, mutta aika paljon kuitenkin.
Ja sitten toiseen asiaan, kun tässä ollaan. Tuomiopäivän ennustajat ovat sanoneet, että maapallo on tuominnut itsensä tuhoon, kun ei rajaa maasta lähteviä radiosignaaleja. Että joku paha siellä ulkona kuulee ja tulee ja tuhoaa meidät. Siksi mekään emme kuule muiden radiosignaaleja, kun tyhmät on tuhottu ja viisaat pitävät turpansa kiinni (mitä tekevät ne tuhoajat?). Enivei, mikä on sen kuplan koko, jonka maan radiosignaalit ovat teoriassa sadassa vuodessa luoneet? Sattuuko sen sisään yhtään asuttua planeettaa? Jos joku kuulee meidän radiosignaalimme vaikka vain miljoonankin valovuoden päästä ja rynnistää tänne meitä tuhoamaan, niin emmeköhän siihen mennessä ole hoitaneet asian jo ihan itse.

Innovoija (innovator) – 2–3% väestöstä: uskalias, koulutettu, omaa useita informaation lähteitä;
---
blogi
---
blogi
-
- Viestit: 53
- Liittynyt: Joulu 03, 2017 14 : 28
Re: Pisin kuvausetäisyys ? (siis =maailmanennätys)
Se nyt vaan on silleen, että ei tehtyä tekemättömäksi saa, esim. ejekulaatio ei ole käänteinen, vain kelaamalla elokuvaa takaperin näennäisesti. Pitää tuossakin hyväksyä tosiasiat, ne nyt vaan menee ne jo lähetetyt signaalit siellä, ei sille kovin paljoa mitään voi ...
Aina, aina jotain voi yrittää (vrt. esim. "jälkiehkäisypilleri") itse kukin tällekin mailman tuholle tehdä !
Voinemme itse kukin arkipäivässämme tuohon radio signaali asiaan aikas vähän vaikuttaa, mutta silti henk kohta säikähdin ja kannan asiasta vastuuta pitämällä kännykän pois päältä tai lentotilassa ainakin kohta koiran kusetuksen ajan. Ettei nyt ainakaan se viherpallopäiden plasmaneutronisäde nappaa juuri sitä mun signaalia kohteekseen, laita trackausta päälle ja sitten juuri mun päähän tuo kaikki pamahtaa joku toinen (kaunis!!) päivä. otankin kameran mukaan koirakusetukseen, mutta WIFI ja varmuuden vuoksi myös jopa tässä lienee viaton päätelaitteen päässä GPS pois päältä... koska, nyt kun Asian tajuaa ja tiedotaa, niin silti... ei vara vendetta kaada..)
t-Esa
Aina, aina jotain voi yrittää (vrt. esim. "jälkiehkäisypilleri") itse kukin tällekin mailman tuholle tehdä !
Voinemme itse kukin arkipäivässämme tuohon radio signaali asiaan aikas vähän vaikuttaa, mutta silti henk kohta säikähdin ja kannan asiasta vastuuta pitämällä kännykän pois päältä tai lentotilassa ainakin kohta koiran kusetuksen ajan. Ettei nyt ainakaan se viherpallopäiden plasmaneutronisäde nappaa juuri sitä mun signaalia kohteekseen, laita trackausta päälle ja sitten juuri mun päähän tuo kaikki pamahtaa joku toinen (kaunis!!) päivä. otankin kameran mukaan koirakusetukseen, mutta WIFI ja varmuuden vuoksi myös jopa tässä lienee viaton päätelaitteen päässä GPS pois päältä... koska, nyt kun Asian tajuaa ja tiedotaa, niin silti... ei vara vendetta kaada..)
t-Esa
Sony a77m2+a900
Minolta:50/1.7+70-210/4,Sony:16-50/2.8 SSM+35/1.8,Sigma:70-200/2.8EX APO+10-20HSM+400/5.6,Tamron:70-300USD+18-270PZD,Tokina:80-400AT-X
Minolta:50/1.7+70-210/4,Sony:16-50/2.8 SSM+35/1.8,Sigma:70-200/2.8EX APO+10-20HSM+400/5.6,Tamron:70-300USD+18-270PZD,Tokina:80-400AT-X
-
- Viestit: 3920
- Liittynyt: Huhti 09, 2014 10 : 10
- Viesti:
Re: Pisin kuvausetäisyys ? (siis =maailmanennätys)
Kupla on universumimme mittakaavassa täysin olematon. Jopa oman galaksimme mittakaavassa se on vain pikkuriikkinen piste. Halkaisija jotakuinkin 200 valovuotta. Ei kummoinen pläntti, kun galaksimme on mittauskohdasta riippuen 100 000 - 180 000 valovuotta halkaisijaltaan.mremonen kirjoitti:Enivei, mikä on sen kuplan koko, jonka maan radiosignaalit ovat teoriassa sadassa vuodessa luoneet? Sattuuko sen sisään yhtään asuttua planeettaa? Jos joku kuulee meidän radiosignaalimme vaikka vain miljoonankin valovuoden päästä ja rynnistää tänne meitä tuhoamaan, niin emmeköhän siihen mennessä ole hoitaneet asian jo ihan itse.
https://www.popularmechanics.com/space/ ... roadcasts/" onclick="window.open(this.href);return false;
Tosin, kuten Emily Lakdawalla Planetary Societysta sanoi, radiosignaalimme tuolla 100 valovuoden päässä on jo niin paljon vaimentunut, että tarvittaisiin alieneiden meidän näkökulmastamme lähinnä taikuuteen verrattavaa teknologiaa niiden havaitsemiseen.
http://www.planetary.org/blogs/emily-la ... /3390.html" onclick="window.open(this.href);return false;
Sapere aude.
---
flickr
---
flickr