Sigma 85mm f1.4 ART julkaistu
-
- Viestit: 2252
- Liittynyt: Heinä 07, 2009 13 : 19
Kyllähän nykyään melkein kaikki harrastukset kääntyvät vahvasti materiaalimasturbation suuntaan. Sitä moni ei halua myöntää ja keksii sitten monia itsestä mukavalta kuullostavia selityksiä sille miksi roinaa pitää olla/hankkia. Merkityksellisten erojen/vikojen haitta kai monissa välineissä on saatu korjattu jo aikaa sitten.
Kyllä hienoilla välineillä saa uskottavuutta ja tietenkin asiat helpottuu, mutta tuossa edellä mainitussa sokkotestissä eroja/vikoja onkin sitten vaikea huomata.
Itselle kuitenkin tekniikan kehittymisen seuraaminen on mielenkiintoista. Harrastamista kai sekin on jos/kun vertaa puolen nyrkin kokoisen objektiivin tuotoksia vastaavan polttovälin perunanuijan kokoisen objektiivin tuotoksiin. Tosin onko siinä kauheasti järkeä, se onkin jo toinen asia...
Kyllä hienoilla välineillä saa uskottavuutta ja tietenkin asiat helpottuu, mutta tuossa edellä mainitussa sokkotestissä eroja/vikoja onkin sitten vaikea huomata.
Itselle kuitenkin tekniikan kehittymisen seuraaminen on mielenkiintoista. Harrastamista kai sekin on jos/kun vertaa puolen nyrkin kokoisen objektiivin tuotoksia vastaavan polttovälin perunanuijan kokoisen objektiivin tuotoksiin. Tosin onko siinä kauheasti järkeä, se onkin jo toinen asia...
-
- Viestit: 20313
- Liittynyt: Huhti 26, 2007 16 : 22
Hiukan aikaa tuotakin kestää, mutta käytännön valokuvaustoiminta - ken siihen asti etenee - karsii tehokkaasti ylivarustautumista. On olemassa kultainen keskitie jonka yli menevä varustautuminen enemmän haittaa kun auttaa valokuvaamista.Jappee kirjoitti:Kyllähän nykyään melkein kaikki harrastukset kääntyvät vahvasti materiaalimasturbation suuntaan. Sitä moni ei halua myöntää ja keksii sitten monia itsestä mukavalta kuullostavia selityksiä sille miksi roinaa pitää olla/hankkia. Merkityksellisten erojen/vikojen haitta kai monissa välineissä on saatu korjattu jo aikaa sitten.
Kyllä hienoilla välineillä saa uskottavuutta ja tietenkin asiat helpottuu, mutta tuossa edellä mainitussa sokkotestissä eroja/vikoja onkin sitten vaikea huomata.
Nojatuolihubaa josta itsekin tiettyyn rajaan asti pidän... Mutta jälleen kerran, valokuvaaminen on tehokas vastalääke kalustorunk*.Jappee kirjoitti:Itselle kuitenkin tekniikan kehittymisen seuraaminen on mielenkiintoista. Harrastamista kai sekin on jos/kun vertaa puolen nyrkin kokoisen objektiivin tuotoksia vastaavan polttovälin perunanuijan kokoisen objektiivin tuotoksiin. Tosin onko siinä kauheasti järkeä, se onkin jo toinen asia...
-
- Viestit: 4487
- Liittynyt: Elo 15, 2010 13 : 19
Suunnittelu vastaa kysyntään. Nettipalstojen ja testisivujen mukaan norsupyssyillä on kysyntää ja jotkut valmistajat vastaavat siihen. Siitä voi väitellä loputtomasti onko mikään kuvaaminen tai harrastaminen järkevää. Kyllä kai harrastukselta haetaan enemmään mielihyvää kuin jollain tavalla hyödylliseksi katsottavaa lopputulosta.niffe kirjoitti:Totta kai, polemisoin vain lähinnä tätä "norsupyssyllä jänismetsälle"-tyyppistä ajattelua suunnittelussa. Fotoalalla on paljon sovelluksia, joissa katsotaan kuvien laatutason olevan riittävä, kun kuvasta lakkaa ilman elektronimikroskooppia näkemästä merkittäviä laadullisia eroavaisuuksia ;)
Mielihyvä on psykologinen asia, johon vaikuttaa tieto, aiemmat kokemukset, asenteet, toimintaan käytetty vaiva jne. Sokkotesti on täysin erilainen kokemus kuin tietoinen toiminta, ja siten yleensä huono mittari hifistelyyn liittyvissä mielipideasioissa. Jotkut eivät anna arvoa sellaisille, mutta toisille se on harrastuksen ydin.
Se on totta, mitä joku sanoi, että usein hifistelijät yrittävät keksiä teknisiä syitä mielihyvälle, vaikka niitä ei oikeasti ole. Se on vakea tunnustaa, että se on pelkkää mielipidettä ja tunnetta. Toisaalta ainakin minä olen huomannut, että sen tunnustaminen itselle auttaa tekemään valintoja, joihin voi olla tyytyväisempi. Ilman sitä harrastus menee helposti loputtomaksi täydellisen kaluston metsästykseksi, jossa palaa rahat ja hermot.
Hannu
-
- Viestit: 7318
- Liittynyt: Loka 05, 2004 10 : 06
- Paikkakunta: Oulu
- Viesti:
Ite olen lähtenyt koko oman valokuvausharratuksen ajan siitä oletuksesta että lopullinen näyttölaite kuville mun elinaikana on kuitenkin jotain ihan muuta kuin se 24" monitori. Eli itelle ainakin tarvoite on päästä ennemmin tai myöhemmin laatuun mitä voi katsoa myös jostain seinän kokoiseltä näytöltä parin-kolmen metrinkin päästä ilman, että kaikenlaiset optiset ja muut virheet häiritsee.niffe kirjoitti:Tässä kontekstissa haluan lähinnä viitata siihen, että "rahalla saa"-filosofialla toki saa ostettua turvallisuutta näihin epävarmuustekijöihin, mutta tuntuuhan se pahalta, jos ei pysty 24-tuumaiselta monitorilta kertomaan sokkotestissä eroa kameran mukana toimitettavan 150 euron zoomin ja 1300 euron zeissin välillä lukematta DxO:n raporttia aiheesta.
Kun aikoinaan diakuvia tottui katsomaan isona valkokankaalta niin ei minusta ole järkeä laskea rimaa tuon katselukoon suhteen digimaailmassakaan. Eihän isot 65-75" näytöt maksa enää kuin muutaman samankokoisen pohjustetun vedoksen verran.hkoskenv kirjoitti:A1- kokoisten vedosten tekijät ovat mitätön marginaaliryhmä.
Petri Kekkonen :: Kuvia :: "Light and shade - time and space" - PSB
-
- Viestit: 7318
- Liittynyt: Loka 05, 2004 10 : 06
- Paikkakunta: Oulu
- Viesti:
Tätä hommaa voi harrastaa niin monista lähtökohdista. Täällä suurin osa liikkuu ulkona ja luonnossakin kameran kanssa. Toisaalta jos kuvaa lähinnä sisätiloissa ja autolla pääsee melkein oven viereen, kuten itse teen, niin kynnys on aika korkealla että kameroiden ja putkien suhteen alkais kamat hidastaa menoa, mutta studiovalojen ja taustojen raahaamisen mielekkyys on kyllä käynyt jo parikin kertaa mielessä vaikka hyvin vähän olen niitä edes roudaillut.nomad kirjoitti:Hiukan aikaa tuotakin kestää, mutta käytännön valokuvaustoiminta - ken siihen asti etenee - karsii tehokkaasti ylivarustautumista. On olemassa kultainen keskitie jonka yli menevä varustautuminen enemmän haittaa kun auttaa valokuvaamista.
Siinä vaiheessa kun auton peräkontissa on useamman kymmenen kilon setti kamaa ei se muutama sata grammaa yhden objektiivin painossa kuitenkaan hirveästi ahista. Toki en silloin yleensä tartte sitä parasta piirtoa aukolla f/1.4 muutenkaan.
Petri Kekkonen :: Kuvia :: "Light and shade - time and space" - PSB
-
- Viestit: 3426
- Liittynyt: Marras 29, 2006 17 : 00
- Paikkakunta: Lappeenranta
- Viesti:
Komppaan vahvasti. Itselläni alkuaikoina tuppasi lähtemään enempi tuonne kalustorunk* puolelle koko touhu, sittemmin kun pääsin kuvaamaan ns. paremmilla vermeillä niin pian huomasin että eihän nää itse valokuvaamiseen tuokaan oikeastaan mitään lisää. No onhan se johonkin pisteeseen asti kiva suurennella kuvia ja syynätä 100% kroppeja jotka ovat veitsen teräviä mutta en kokenut sillä olevan oman valokuvaamisen kannalta mitään tekemistä ja siksi päätin poistua siltä alueelta tyystin.nomad kirjoitti:Hiukan aikaa tuotakin kestää, mutta käytännön valokuvaustoiminta - ken siihen asti etenee - karsii tehokkaasti ylivarustautumista. On olemassa kultainen keskitie jonka yli menevä varustautuminen enemmän haittaa kun auttaa valokuvaamista.Jappee kirjoitti:Kyllähän nykyään melkein kaikki harrastukset kääntyvät vahvasti materiaalimasturbation suuntaan. Sitä moni ei halua myöntää ja keksii sitten monia itsestä mukavalta kuullostavia selityksiä sille miksi roinaa pitää olla/hankkia. Merkityksellisten erojen/vikojen haitta kai monissa välineissä on saatu korjattu jo aikaa sitten.
Kyllä hienoilla välineillä saa uskottavuutta ja tietenkin asiat helpottuu, mutta tuossa edellä mainitussa sokkotestissä eroja/vikoja onkin sitten vaikea huomata.
Nojatuolihubaa josta itsekin tiettyyn rajaan asti pidän... Mutta jälleen kerran, valokuvaaminen on tehokas vastalääke kalustorunk*.Jappee kirjoitti:Itselle kuitenkin tekniikan kehittymisen seuraaminen on mielenkiintoista. Harrastamista kai sekin on jos/kun vertaa puolen nyrkin kokoisen objektiivin tuotoksia vastaavan polttovälin perunanuijan kokoisen objektiivin tuotoksiin. Tosin onko siinä kauheasti järkeä, se onkin jo toinen asia...
Katselin myös vanhoja valokuvakirjoja sekä dioja valkokankaalta isossa koossa projisoituna, eikä yhdessäkään kuvassa mikään optinen heikkous (terävyyden osalta) pistänyt silmään siinämäärin että olisi katselunautintoa häirinnyt. Enempi mielestäni kuviin vaikuttaa tekniseltä puolelta muut seikat, kuten erityisesti bokeh. Sillä sentään on jo jotain vaikutusta kuvakerrontaakin toisin kuin äärimmäisellä terävyydellä. Erilaisella bokehilla saa kuviin erilaista fiilistä jne.. viimeisin terävyys on toissijaista. Eikä sillä ole minulle ainakaan merkitystä piirtääkö joku lasi 50lp/mm vai 40lp/mm, molemmat ovat käytännössä yhtä teräviä. Joku 20lp/mm alkaa jo olla tietty rajoilla, jos kuvassa on jotain yksityiskohtia joiden halutaan selvästi erottuvan.
Canon 85 1.2L ii on sutumpi kuin tämä uusi Sigma, mutta sillä kuvanneena totesin jotta riittävän skarppi sekin on täydellä aukolla kuva-alan keskeltä. Bokehista pidin siinä kovasti ja se olisi yhä valintani jos joku 85millinen pitäisi hankkia. Oikeastaan ainut asia joka mielestäni tuota Sigmaa puoltaa, on vähäisempi epäterävien alueiden CA.
No makuasioita varmaan nämäkin jossainmäärin, jos joku diggaa siitä äärimmäisestä terävyydestä niin go for it!
Kyllä minäkin siinämäärin tekniikasta pidän jotta aktiivisesti seuraan laitteistojen kehitystä ja jonkinverran myös testailen uusia releitä itse. Sekin lähinnä siksi, että haluan pysyä ajan hermoilla jos ja kun joku jotain aiheeseen liittyvää kyselee.
*etelä-karjalan VALOKUVAPRIKAATIKENRAALI spegen armollisella ylennyksellä*
http://tonskulus.kuvat.fi/
http://tonskulus.kuvat.fi/
-
- Viestit: 9478
- Liittynyt: Joulu 10, 2003 15 : 43
- Paikkakunta: itähelsinki
- Viesti:
No nyt kun olette täällä r*nkkailleet aikanne, niin 85/1.4 A vai Nikonin 105/1.4? Vaikka vannoin etten moiseen käsiäni sotke ikuna. Mutta eihän mun pitänyt ostaa D810:ä (ylihintaista p*skaa) eikä myöskään D500:sta (kröppirunko ja ylihintaista p*skaa). Joten tyylillenin uskollisena - koska olen molemmat linssit haukkunut tarpeettomiksi ja ylihintaisiksi p*skoiksi - niin minun on hankittava vähintään jompi kumpi. Mutta kumpi? Vai odotanko 135-millistä jommalta kummalta. 85/1.8G löytyypi kyllä, mutta se on niin meh...
Ei, oikea vastaus ei ole, että osta se kumman tarvitset.
Ei, oikea vastaus ei ole, että osta se kumman tarvitset.
Innovoija (innovator) – 2–3% väestöstä: uskalias, koulutettu, omaa useita informaation lähteitä;
---
blogi
---
blogi
-
- Viestit: 3703
- Liittynyt: Tammi 18, 2013 21 : 24
Osta kerralla nikon 200mm f2 vr II, niin takaan että saat sen kuuluisan onnen tunteen ja laatua koko rahalla.mremonen kirjoitti:No nyt kun olette täällä r*nkkailleet aikanne, niin 85/1.4 A vai Nikonin 105/1.4? Vaikka vannoin etten moiseen käsiäni sotke ikuna. Mutta eihän mun pitänyt ostaa D810:ä (ylihintaista p*skaa) eikä myöskään D500:sta (kröppirunko ja ylihintaista p*skaa). Joten tyylillenin uskollisena - koska olen molemmat linssit haukkunut tarpeettomiksi ja ylihintaisiksi p*skoiksi - niin minun on hankittava vähintään jompi kumpi. Mutta kumpi? Vai odotanko 135-millistä jommalta kummalta. 85/1.8G löytyypi kyllä, mutta se on niin meh...
Ei, oikea vastaus ei ole, että osta se kumman tarvitset.
-
- Viestit: 9478
- Liittynyt: Joulu 10, 2003 15 : 43
- Paikkakunta: itähelsinki
- Viesti:
Tää oli kyllä aika lailla paha... Mulla on tosin vitriinin hyllyjen väli korkeimmillaankin 23cm. Rajoille taidetaan mennä.hassel kirjoitti:Osta kerralla nikon 200mm f2 vr II, niin takaan että saat sen kuuluisan onnen tunteen ja laatua koko rahalla.
Innovoija (innovator) – 2–3% väestöstä: uskalias, koulutettu, omaa useita informaation lähteitä;
---
blogi
---
blogi
-
- Viestit: 4487
- Liittynyt: Elo 15, 2010 13 : 19
-
- Viestit: 1349
- Liittynyt: Heinä 16, 2014 23 : 10
-
- Viestit: 594
- Liittynyt: Elo 04, 2004 1 : 46
- Paikkakunta: Helsinki
Jos et oikeasti tarvitse kumpaakaan niin osta molemmat, jääpähän arvuuttelut pois :)mremonen kirjoitti:No nyt kun olette täällä r*nkkailleet aikanne, niin 85/1.4 A vai Nikonin 105/1.4? Vaikka vannoin etten moiseen käsiäni sotke ikuna. Mutta eihän mun pitänyt ostaa D810:ä (ylihintaista p*skaa) eikä myöskään D500:sta (kröppirunko ja ylihintaista p*skaa). Joten tyylillenin uskollisena - koska olen molemmat linssit haukkunut tarpeettomiksi ja ylihintaisiksi p*skoiksi - niin minun on hankittava vähintään jompi kumpi. Mutta kumpi? Vai odotanko 135-millistä jommalta kummalta. 85/1.8G löytyypi kyllä, mutta se on niin meh...
Ei, oikea vastaus ei ole, että osta se kumman tarvitset.
-
- Viestit: 3426
- Liittynyt: Marras 29, 2006 17 : 00
- Paikkakunta: Lappeenranta
- Viesti:
Saman huomannut, toisaalta Sigma 50 1.4 EX:n bokeh oli ihan nättiä vielä (ainakin nätimpi kuin Canon 50 1.4). Tosin onhan noi optiselta konstruktioltaankin suht erilaisia, Artti on suorastaan eksoottisen muikea. Sekä 50 että 85 artissa etulinssiryhmät ovat suht monimutkaisia verrattuna perinteisiin double-gauss malleihin. Ehkä tuolla rakenteella ollaankin haettu vain sitä äärimmäistä piirtoa, mutta huonona puolena lievä levottomuus bokehiin.talonherra kirjoitti:Itse miettiny ja harkinnu tätä Sigmaa... mutta jotenki tän ja 50mm artin bokehi ei iske, vaikka piirto muuten loistava..
*etelä-karjalan VALOKUVAPRIKAATIKENRAALI spegen armollisella ylennyksellä*
http://tonskulus.kuvat.fi/
http://tonskulus.kuvat.fi/
-
- Viestit: 1349
- Liittynyt: Heinä 16, 2014 23 : 10
Juurikin näin.. juu kyllähän ARTti Sigmojen kuva on muuten todella nättiä.. itsellä canonin 50mm 1.4 usm, L sarjalaiseen asti en lompakkoa raaskinut raottaa, bokehista tykkään tässä, vaikka piirto suttua.. Sigman bokeh on mun silmään vain "sumennus" , mutta pelittää sekin varmasti kun huomio sen kuvatessa.. noissa vanhemmissa sigmoissa taas tosiaan "kauniimpi" bokeh. Sigman piirron ja cänönin bokehinko sais yhteen nii johan ois herkullinen linssi👍😀.
Mutta juu, toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä.. pääasia että jokainen nauttii kuvata millä kuvaa.👍
Ja kuvaajahan sen kuvan tekee eikä kamera. Itselläni tulee rajat vastaan omassa kokemuksen puutteessa ennen kalustoa. Nöyränä mennään ja yritetään joka kerta parantaa hommaa. Ei oppi ojaan kaada.
Mutta juu, toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä.. pääasia että jokainen nauttii kuvata millä kuvaa.👍
Ja kuvaajahan sen kuvan tekee eikä kamera. Itselläni tulee rajat vastaan omassa kokemuksen puutteessa ennen kalustoa. Nöyränä mennään ja yritetään joka kerta parantaa hommaa. Ei oppi ojaan kaada.
Instagram: jani.honkala
Flickr: Jani Honkala
Flickr: Jani Honkala
-
- Viestit: 594
- Liittynyt: Kesä 08, 2010 20 : 23
Miten luotettavia Canonin 50mm (1.2 & 1.4) ja 85mm (1.2 & 1.8) ovat tarkennuksen reunapisteillä? En vaihtaisi tuota 50mm Art pois, sillä piirtää mielestäni erittäin nätisti, mutta tuleehan sillä välillä huteja reunapisteillä tarkennettaessa. Nykyisellä rungolla toki entistä vähemmän.
On niitä nätimpääkin pokehia tuottavia laseja, mutta se ei itseä kuvissa häiritse. Jos tarkennus ei osu kohdalleen, niin kuvahan on käyttökelvoton.
On niitä nätimpääkin pokehia tuottavia laseja, mutta se ei itseä kuvissa häiritse. Jos tarkennus ei osu kohdalleen, niin kuvahan on käyttökelvoton.
Viimeksi muokannut Lay, Tammi 06, 2017 14 : 51. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Viestit: 7571
- Liittynyt: Heinä 21, 2005 18 : 00
Itse olen tullut siihen tulokseen, että huimasti parempi kontrasti täydellä aukolla verrattuna EF 50/1.4 ja EX vastaavaan Sigmaan on selitys. Näihin olen pystynyt vertaamaan suoraan. Sinänsä ARTin bokeh on nättiä, mutta on vaativampi tuon takia.... tiedä sitten. Mutta toki joku EF 1.4 oli tavallaan nätimpi taustalta, koska ei ollut kontrastia eikä piirtoa reunoilla :-)talonherra kirjoitti:Itse miettiny ja harkinnu tätä Sigmaa... mutta jotenki tän ja 50mm artin bokehi ei iske, vaikka piirto muuten loistava..
Täällä on hyviä vertailukuvia jos vain on luottamista mikä on mikä ;-)
http://neilvn.com/tangents/review-canon ... ses-bokeh/
35/1.4 verrattuna Nikonin vastaavaan on taas parempi bokehin suhteen.
--------
Aves!
Aves!
-
- Viestit: 1515
- Liittynyt: Loka 16, 2012 18 : 06
Ton revikan perusteella Sigma pesee koko porukan bokehissa mun makuun.Sakke_K kirjoitti:Itse olen tullut siihen tulokseen, että huimasti parempi kontrasti täydellä aukolla verrattuna EF 50/1.4 ja EX vastaavaan Sigmaan on selitys. Näihin olen pystynyt vertaamaan suoraan. Sinänsä ARTin bokeh on nättiä, mutta on vaativampi tuon takia.... tiedä sitten. Mutta toki joku EF 1.4 oli tavallaan nätimpi taustalta, koska ei ollut kontrastia eikä piirtoa reunoilla :-)talonherra kirjoitti:Itse miettiny ja harkinnu tätä Sigmaa... mutta jotenki tän ja 50mm artin bokehi ei iske, vaikka piirto muuten loistava..
Täällä on hyviä vertailukuvia jos vain on luottamista mikä on mikä ;-)
http://neilvn.com/tangents/review-canon ... ses-bokeh/
35/1.4 verrattuna Nikonin vastaavaan on taas parempi bokehin suhteen.
-
- Viestit: 3426
- Liittynyt: Marras 29, 2006 17 : 00
- Paikkakunta: Lappeenranta
- Viesti:
Parhaiten tarkennus noista toimii EF 85 1.8:ssa. EF 50 1.4 ei ole edes aito USM, siinä on ratasvetoinen tarkennus joka tosin käyttää mikro-usm moottoria mutta välyksellinen mekanismi. EF 50 1.2L on taas ihan oikea USM peli, mutta ei ole kokemusta miten pelaa reunapisteillä.Lay kirjoitti:Miten luotettavia Canonin 50mm (1.2 & 1.4) ja 85mm (1.2 & 1.8) ovat tarkennuksen reunapisteillä? En vaihtaisi tuota 50mm Art pois, sillä piirtää mielestäni erittäin nätisti, mutta tuleehan sillä välillä huteja reunapisteillä tarkennettaessa. Nykyisellä rungolla toki entistä vähemmän.
On niitä nätimpääkin pokehia tuottavia laseja, mutta se ei itseä kuvissa häiritse. Jos tarkennus ei osu kohdalleen, niin kuvahan on käyttökelvoton.
*etelä-karjalan VALOKUVAPRIKAATIKENRAALI spegen armollisella ylennyksellä*
http://tonskulus.kuvat.fi/
http://tonskulus.kuvat.fi/
-
- Viestit: 3426
- Liittynyt: Marras 29, 2006 17 : 00
- Paikkakunta: Lappeenranta
- Viesti:
Miun silmään taas 50 1.2L pesee bokehissa selvästi, on paljon rauhallisempi. :DTiRy kirjoitti:Ton revikan perusteella Sigma pesee koko porukan bokehissa mun makuun.Sakke_K kirjoitti:Itse olen tullut siihen tulokseen, että huimasti parempi kontrasti täydellä aukolla verrattuna EF 50/1.4 ja EX vastaavaan Sigmaan on selitys. Näihin olen pystynyt vertaamaan suoraan. Sinänsä ARTin bokeh on nättiä, mutta on vaativampi tuon takia.... tiedä sitten. Mutta toki joku EF 1.4 oli tavallaan nätimpi taustalta, koska ei ollut kontrastia eikä piirtoa reunoilla :-)talonherra kirjoitti:Itse miettiny ja harkinnu tätä Sigmaa... mutta jotenki tän ja 50mm artin bokehi ei iske, vaikka piirto muuten loistava..
Täällä on hyviä vertailukuvia jos vain on luottamista mikä on mikä ;-)
http://neilvn.com/tangents/review-canon ... ses-bokeh/
35/1.4 verrattuna Nikonin vastaavaan on taas parempi bokehin suhteen.
*etelä-karjalan VALOKUVAPRIKAATIKENRAALI spegen armollisella ylennyksellä*
http://tonskulus.kuvat.fi/
http://tonskulus.kuvat.fi/