Joo tuolle viikolle sattui hienosti lunta. Loppuviikosta lämpimät kelit nosti lumirajaa aika reilusti.
Joku räpsy vielä jäätiköltä.
Panoraama laakson pohjalta. Vajaaksi jäi vaikka olin keskittyvinäni tuohon mutta taisi olla kiire jo eteenpäin.
Sitten se rankin, pelottavin ja mahtavin pinnistys. Alotin hiukan normaalia intensiivisemmän treenaamisen viime talvena ja kuukautta ennen reissua alotin kunnon loppu kirin. En olis ikimaailmassa uskonu miten rankkaa touhua tuo vuorelle kiipeeminen on. Tavotteita oli vaikka kuinka. Alotin tästä kaikkein helpoimmasta. 550m tasalle pääsi todella hyvää polkua. Tunti ja vartti meni siinä. Sitten pieni kusitauko ja syvä henkäys ja tuijotin edessä kohoavaa seinää ja punasella merkittyä polkua että tuleekohan tästä mitään muuta kun sanomista. Lähdin kumminkin matelemaan ylöspäin. Polku oli merkitty kiviin suuntaa antavasti eli varsinaista polkuahan ei edes ollut. Tai en ohuen lumipeitteen läpi havainnu. Itelleni suht raskas reppu selässä etenin noin 10m kerralla ylöspäin.
Polku muuttui paikka paikoin niin jyrkäksi että oli otettava käsillä tukea. Siinä kohtaa heräsi epäilys- Pääsenkö ikinä ehjänä enää alas sieltä. Selvisin ekan jyrkän, sitten alkoi hieman loivempi osuus ja edessä näin torahampaan muotoisen reunaman ja totesin että siinä se huippu siintää. Ja P*skat.
Totuus valkeni tuon loivemman osuuden jälkeen. Massiivinen pystysuora, todella korkea kallio seinä oli edessä jolle polku jatkui seinämän vierestä. Viimeiset 200 vertikaali metriä oli niin jyrkät, kiviset ja jäiset ettei ollu minulla mitään asiaa huipulle ainakaan repun kanssa. Mutta voin rehellisesti sanoa että tuossa 800m tasallakin oli mehut aika lopussa. Kädet tärisi. Pidin ruokatauon kuvailun yhteydessä ja suuntasin takasin alas kieli keskellä suuta.
Yllä kuvissa näkyvä Steindalenin laakso ja jäätikkö näkyi tuolta ylhäältä varsin hyvin.
Ei valittamista maisemissa.
Siinä loppu nousu. En onnistunu tallentamaan tuon seinän kokoa siten että sen tajuaisi. Ei ole mitään etualalla antamassa osviittaa maiseman valtavuudesta.
Siinä polkua. Polku meni tuosta kohoumien välistä. Pitkähkö polttoväli aiheuttaa sen että näyttää todellistakin jyrkemmältä.
Kyseessä siis Falsnestinden, korkeutta 1059m. Tällä kertaa meni munat pataan niin sanotusti, mutta minä palaan vielä. Vuori ei karkaa mihinkään, mutta ihminen kehittyy.
Norjalaisia tuli monessa paikassa juosten vastaan. Kateellisena kattelin kun pinkoivat kevyet pikku kengät jalassa vyö laukku lanteilla. Ite hiki otsalla etenin kävellen paksut, jäykät vaelluskengät jalassa ja vajaa 15kg kamera säkki selässä. Mutta mitäpä tuolla ilman kameraa tekee. Juosta kerkeää kotonakin.
