Kameran valinta
-
- Viestit: 9
- Liittynyt: Elo 09, 2009 19 : 14
- Paikkakunta: Suomi
Kameran valinta
Moi,
En ehkä ole ihan aloittelija enään, mutta nyt en ole vähään aikaan juurikaan kuvaillut. Ongelmana ehkä on enemmänkin tyytymättömyys kuvien laatuun ja/tai niiden tekniseen onnistumiseen.
Myin noin kaksi vuotta sitten pois 40D rungon ja siihen olevat optiikat, joita oli Canon USM 17-85 joku Tamron 17-55 2.8 ilman vakaajaa. Olin kameraan muuten todella tyyttyväinen, mutta sen iso koko rupesi ärsyttämään.
No, ostin sitten Olympus E-PL5 kameran, jonka ajattelin olevan käyttööni parempi. Aluksi tuli kuvailtua aika paljon, koska pieni kamera oli mukava kuljettaa mukana. Kuitenkin kuvia vertaillessa vanhempii Canonilla otettuihin alkoi kuvaaminen jotenkin tympimään. Kuviin ei saa samlaista fiilistä. Käytössä on 14-42 kittilinssi.
Kysymykseni oikeastaan kuuluu näin. Kannattaako laittaa tonni parempaan optiikkaan tuohon m43, vai ostaa suosiolla joku uudempi satasarjalainen järkkäri? Pidän muuten tuosta Olympuksesta, mutta kuvat ei oikein mielytä. Haluaisin myöskin pystyä toimimaan pääsääntöisesti yhdellä optiikalla.

- Viestit: 4808
- Liittynyt: Tammi 10, 2003 9 : 21
- Viesti:
Jos puhutaan kameran vaihtamisesta, niin hiukan enemmän saisit speksata. Mikä niissä kuvissa mättää? Kohinaisuus, värientoisto, tarkkuus, tärähtäminen, syväterävyys? Mitä kuvaat ja minkälaisissa olosuhteissa?
Taas jos puhutaan kuvien fiiliksestä, niin onko kuitenkaan kyse kuvan teknisestä laadusta vai kuvien sisällöstä. Eikö sinusta tunnu, että "valokuvaat", kun kamera on liian pieni? Onko kuvaamisessa liian vähän motivaatiota? Onko kamera vaan liian uusi, eikä vielä sellainen selkäytimen jatke, jolla syntyisi kuviin luonnetta?
Vain yhden optiikan käyttö on joskus vähän rasite. Esim. yksi valovoimainen kiinteäpolttovälinen olisi varsinkin hämärässä tai henkilökuvauksessa erinomainen kuvan tuottaja, mutta ei siitä oikein ainoaksi lasiksi ole.

olli Rinne http://www.digifaq.info/
-
- Viestit: 9
- Liittynyt: Elo 09, 2009 19 : 14
- Paikkakunta: Suomi
Kiitos asiallisesta vastauksesta.
Kuvaus on pääsääntöisesti tilannekuvaamista ja reissukuvaamista. Välillä maisemaa, tätäkin vaan ihan muistoksi reissuilta.
Kuvien sisältö mielyttää, toki vähäinen kuvaamisen määrä vaikuttaa myös sijoitteluun jne jne. Kamera tuntuu käteen ihan sopivalta, en koe sitä liian pieneksi ja vaimokin tykkää.
Eniten olen jäänyt kaipaamaan kuvista syväterävyyttä ja sen muunneltavuutta. Liikkeessä ollessa kuvat tärähtävät yllättävän herkästi, vaikkakin rungossa pitäisi olla hyvä vakaaja. Tärähtämisen suurimpana syynä voi kyllä olla joku väärä asetus. Kohina ei ole ongelma ja olenkin käyttänyt aika isoja herkkyyksiä saadakseni tärähtelyä pois.
Vaikkakin Canonissa olleet lasit eivät olleet kovin laadukkaita, sai niillä kuitenkin kuviin ihan erilaisia ulottuvuuksia.
En varmaan osaa arvioda ongelmaani kovin analyyttisesti. Kuvittelisin, että kaipailen jotain aika pienen polttovälin, kohtuu valovoimaista zoomia. Tuollaista 12-35 2.8 tai 12-40 2.8 pro optiikkaa olen miettinyt.

- Viestit: 32
- Liittynyt: Heinä 16, 2016 20 : 52
Tuo kittilinssi on f/3.5-5.6. Se on laajimmillaankin puoli stoppia hitaampi kuin tuo Tamron ja hitaimmillaan kaksi stoppia hitaampi. Päälle MFT-kameran pienempi kenno niin ei ihme, ettei syväterävyyttä juuri tule.asuistola kirjoitti: Eniten olen jäänyt kaipaamaan kuvista syväterävyyttä ja sen muunneltavuutta.
Itselläni on Panasonicin 25mm/f1.7 (kesällä olisi ollut cashbackin jälkeen 80€+pk pariinkin kertaan, mutta itse maksoin 150€) ja Olympuksen 45mm/f1.8, joilla on tarpeeksi vähän syväterävyyttä omaan makuuni saanut. Nuo nopeammat zoomit MFT-puolella ovat vähän hintavia, mutta etenkin telepäässä ero valovoimassa kittilenssiin on selvä. Laadukkaita lasejahan ne kuulopuheiden perusteella myös ovat.
Toki mitä enemmän ohuesta syväterävyydestä pitää, sitä isompikennoinen kamera kannattaa. Nuo nopeat primenikin vastaavat aukinaisina syväterävyyden osalta vain täyskennon f/3.4 ja f/3.6 aukkoja ja APS-C:n f/2.1 ja f/2.3 aukkoja.
E-PL5:n kuvanvakaaja ei ole ihan hirveän ihmeelinen. E-M-sarjassa, E-P5:ssä ja PEN-Fssä on parempia. Parempi kun ei mitään se kyllä on: Jos nuppisääntö on 1/(kinovastaava polttoväli) sekunttia on normaali valotusaika niin ainakin yhden stopin tuolla on yleensä saanut kompensoitua.asuistola kirjoitti: Liikkeessä ollessa kuvat tärähtävät yllättävän herkästi, vaikkakin rungossa pitäisi olla hyvä vakaaja. Tärähtämisen suurimpana syynä voi kyllä olla joku väärä asetus. Kohina ei ole ongelma ja olenkin käyttänyt aika isoja herkkyyksiä saadakseni tärähtelyä pois.
Mitä ylipäitään tarkoitat liikkeessä olemisella? Oma miltei täysin sama kamerani, E-PL6, yrittää aperture priority modessa auto-ISOlla tarjota matalimmillaan suunnilleen 1/60s valotusaikoja kunnes herkkyys on auto-ISOn ylärajalla ja valotusaikaa pitää pidentää. 1/60s ei riitä kuvaamaan liikkeessä erityisen hyvin sen enempää kuin se riittää kuvaamaan liikettäkään. Toki kirkkaassa päivänvalossa tarjotut valotusajatkin ovat lyhyempiä.
Edes E-M1 Mk2:n hehkutettu 6.5 stopin verran kompensoiva kuvanvakain ei pysty vakaamaan kuvaa jos oikeasti itse liikut enemmän: IBIS toimii liikuttelemalla sensoria hieman kamerassa. Sen on tarkoitus lähinnä kompensoida käsien tärinää ja vastaavaa, ei mitään sen suurempaa.
Lähtökohtaisesti E-PL5:n luulisii kyllä olevan kuvanlaadultaan ihan riittävä kamera, ellei mahdollisimman ohut syväterävyys ole se juttu. Kittiobjektiivi sen sijaan on kittiobjektiivi.
-
- Viestit: 4808
- Liittynyt: Tammi 10, 2003 9 : 21
- Viesti:
Olet tottunut liian hyvään ;-) Valovoima ja syväepäterävyys on helpompi saada aikaan isokokoisilla rungoilla ja optiikoilla. Ei tuohon oikein mitään hyvää ratkaisua ole. Valovoimaisemmilla optiikoilla saat luultavasti tuohon tärähtämiseen ja syväterävyyteen parannusta, mutta lompakkoa se rassaa.
Itselläni tilanne on se, että vaikka hankin peilittömän rungon mukana kulkemaan, niin en toki myynyt peilirunkoa mihinkään. Sillä kuvataan edelleen vaikeat kohteet tai kun halutaan erityisen hyvää jälkeä.
Peilittömään hankin peruszoomin lisäksi yhden kiinteän valovoimaisen lasin, jonka vaihdan hämärissä tilanteissa. Itselläni se on laajakulma sisätiloihin, mutta jos tavoitteena on syväepäterävyyden saaminen kuvaan, niin joku kino 50-millistä vastaava tai vähän pitempi voisi olla tarpeen. Jos f/2.8 riittää, niin tuollaisen ei tarvitse olla iso eikä kallis.
Eikä tuota toista kameraa tai vaihto-optiikoita pidä kantaa jatkuvasti mukana. Vähän pitää miettiä etukäteen mitä aikoo kuvata ja sitten varautua oikealla välineellä.
Tärähtämiseen saattaisi auttaa kameran valotusmoodien opettelu. Valotusaikaa säätämällä se tärähtäminen loppuu.
Itselläni tilanne on se, että vaikka hankin peilittömän rungon mukana kulkemaan, niin en toki myynyt peilirunkoa mihinkään. Sillä kuvataan edelleen vaikeat kohteet tai kun halutaan erityisen hyvää jälkeä.
Peilittömään hankin peruszoomin lisäksi yhden kiinteän valovoimaisen lasin, jonka vaihdan hämärissä tilanteissa. Itselläni se on laajakulma sisätiloihin, mutta jos tavoitteena on syväepäterävyyden saaminen kuvaan, niin joku kino 50-millistä vastaava tai vähän pitempi voisi olla tarpeen. Jos f/2.8 riittää, niin tuollaisen ei tarvitse olla iso eikä kallis.
Eikä tuota toista kameraa tai vaihto-optiikoita pidä kantaa jatkuvasti mukana. Vähän pitää miettiä etukäteen mitä aikoo kuvata ja sitten varautua oikealla välineellä.
Tärähtämiseen saattaisi auttaa kameran valotusmoodien opettelu. Valotusaikaa säätämällä se tärähtäminen loppuu.
olli Rinne http://www.digifaq.info/
-
- Viestit: 4808
- Liittynyt: Tammi 10, 2003 9 : 21
- Viesti:
-
- Viestit: 1515
- Liittynyt: Loka 16, 2012 18 : 06
Pienikennoisiin saa helposti FF:ää vastaavan syväterävyysaluevaikutelman maskaamalla kohde ja laskemalla taustan clarityä nolliin :) Vielä jos haluaa kohdetta korostaa, niin antaa samalla maskilla kohteelle kontrastia, clarityä ja terävyyttä. Rahaa säästyy eikä tartte kantaa niitä kilon valovoimaisia murikoita.
-
- Viestit: 32
- Liittynyt: Heinä 16, 2016 20 : 52
Olympuksen 45mm/f1.8, Panasonicin 25mm/f1.7, Sigman 30mm f/2.8 ja 60mm f/2.8 ovat kaikki halvanpuoleisia eivätkä erityisen suuria, etenkään tuo 45mm/f1.8. Eli jos 70mm kinovastaavuus riittäisi, ei sinänsä tarvitsisi tyytyä edes f/2.8.olli R kirjoitti:Jos f/2.8 riittää, niin tuollaisen ei tarvitse olla iso eikä kallis.
Myös Panasonicin 20mm/f1.8 pannukakun voi löytää halvalla, mutta siinä on kuulema moneen muuhun MFT-linssiin verrattuna hieman hidas automaattitarkennus.
-
- Viestit: 416
- Liittynyt: Loka 19, 2014 10 : 44
- Paikkakunta: Ulvila
Tämä pitää paikkansa.Elmokki kirjoitti:Myös Panasonicin 20mm/f1.8 pannukakun voi löytää halvalla, mutta siinä on kuulema moneen muuhun MFT-linssiin verrattuna hieman hidas automaattitarkennus.
Itsellä on juuri tuo 1 versio tästä. eli 20mm f1.7
Kuvat ovat nättejä mutta tarkennus on hidas kun on tottunut muihun mft laseihin.
Myös tarkennus on melko äänekäs, mikä haittaa videohommissa jos ei jaksa ruuvata erillista mikkiä paikalleen.
-
- Viestit: 9
- Liittynyt: Elo 09, 2009 19 : 14
- Paikkakunta: Suomi
Kiitos monipuolisista vastauksista.
Vähän pelkäsinkin, että kalliiksi tulee, jos haluan pärjätä yhdellä optiikalla. Noin 900€ on halvimmat uudet 12-40 2.8 PRO linssit.
Kiinteillä laseilla tietysti saisi vielä paremman lopputuloksen ja aika pieniä ne taitavat olla. Voisin toki ensin hankkia joitakin kiinteitä, jotka ovat selkeästi edullisempi kuin tuo zoomi ja kokeilla niillä mielyttääkö tuo kamera minua todellisuudessa.
Se miksi alunperin vahdoin pois Canonista johtuu oikeastaan serkustani, jolla oli PL3 jossa optiikka 25mm/f1.7. Tykkäsin siitä niin paljon, että ostin tuon nykyisen töttörön.
Optiikasta tuo varmaan on kiinni.

- Viestit: 6168
- Liittynyt: Touko 12, 2003 10 : 55
Tainnut saada kameran ja tuon kyseisen objektiivin tuohon hintaan.asuistola kirjoitti:Kiitos monipuolisista vastauksista.
Vähän pelkäsinkin, että kalliiksi tulee, jos haluan pärjätä yhdellä optiikalla. Noin 900€ on halvimmat uudet 12-40 2.8 PRO linssit.
Olympus pääsee kyllä paremmin oikeuksiin kiinteillä pienillä objektiiveilla. Eikä mikään estä pitämästä kiinteän/kiinteiden rinnalla jotain edullista kittizoomia. Onhan noilla pienillä zoomeilla aina oma paikkansa. Sekä jos on ihan mahdottomaksi menee, niin ostaa sitten Zuikon 12-100mm.asuistola kirjoitti:Kiinteillä laseilla tietysti saisi vielä paremman lopputuloksen ja aika pieniä ne taitavat olla. Voisin toki ensin hankkia joitakin kiinteitä, jotka ovat selkeästi edullisempi kuin tuo zoomi ja kokeilla niillä mielyttääkö tuo kamera minua todellisuudessa..