Tila maan ja veden, olevaisen ja tuonpuoleisen välissä
-
- Viestit: 12118
- Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
- Viesti:

Perjantaiaamu. Koronan aukko puhalteli komeita lukemia. Aurinkotuulen nopeus oli yli 600km/s. Tiheydessä ei ollut kehumista, mutta bz putoili lupaavasti miinukselle. Yön ohjelma oli siis selvillä.
Ilta saapui. Menimme vaimoni kanssa nukuttamaan lapsia. Kuten monta kertaa aiemminkin, nukahdin myös itse. Tunnin sängyn vieressä nukuttuani heräsin. Väsytti aivan turkasesti. Ulkona näytti olevan selkeä taivas, mutta menin kuitenkin sänkyyn. Ajatukset hyppivät vuoroin nukkumisessa ja vuoroin mahdollisissa revontulissa. Kumman valitsen, lämpimän sängyn vai kylmän syysyön?
Vaimo totesi, että siellä nousee kohta sumu, meinaatko lähteä? Kurkkasin puhelinta. Bz olisi tulossa alas noin tunnin kuluessa. No, lähdetään ulos sitten. Olin jo myöhässä alkuperäisestä aikataulusta, joten pakkaamiseen en käyttänyt liiemmin aikaa. Eli taskulamppu ja virtapankki jäivät kotiin. Termospullo sentään tarttui mukaan.
Matkalla suolle totesin, että usvaa tosiaan on paikoin aika runsaasti. Hyvä. Jo aiemmin päivällä oli muotoutunut ajatus usvaisen suometsän takana välkkyvistä tulista. Pääsin perille, nappasin tavarat mukaan ja lähdin kävelemään läpi pimeän metsän.
Tämä hetki on aina outo; Kaikki turvallinen jää taa, ympärillä vain pimeää ja hiljaista. Kuten varmasti monella muullakin, ajatukset taantuvat ja ylimääräinen ajatusten taustamelu vaimenee. Aistit terävöityvät ja koko ajan olo on kuin joku katselisi jostain... Epämiellyttävää, mutta kuitenkin oudolla tapaa mystisen kiehtovaa.
Pääsin metsän läpi suon laitaan. Kaunista. Sielunmaisemaa. Lähdin tarpomaan eteenpäin etsimään paikkaa, josta olisi esteetön näkymä pohjoistaivaalle. Löytyi. Himmeä revontulikaari kehysti pohjoishorisonttia ja usva tuntui kietovan suon outoon, turvalliseen vaippaansa. Sanoinko jo että kaunista? Nostin jalustan pystyyn ja aloin kuvaamaan.
Aluksi revontulikaari tuntui melko mitäänsanomattomalta. Kuitenkin kohta sen luoteisreunaan nousi säteitä. Kaari kirkastui ja kohosi. Se valaisi suon ja usvan juuri sopivasti. Upeaa. Täydellistä. Revontuliharso alkoi nousta lähemmäs taivaanlakea. Kaari muuttui kiemurtelevaksi ja säteet nousivat kurottelemaan linnunrataa. Aivan uskomatonta. Ja sitten ne alkoivat välkkymään.
Kaunis näytelmä kirkastui yhä. Toisin kuin silmät, kameran näyttö paljasti todella hienoja pastellisävyjä. Tulet olivat jännät, helpot kuvata. Säteet pysyivät pitkään paikoillaan. Tulissa näkyi kyllä nopeaa välkettä, mutta vain vähän, verkkaista liikettä. Yksinkertaisesti ne olivat esteettiset.
Kahden maissa katsoin dataa. Bz alkoi nousta. Tulet alkoivat laantumaan ja lähdin kohti autoa. Enemmän kuin tyytyväisenä.
Ajatella, että olin tosissaan jäämässä nukkumaan.

Viimeksi muokannut Matti_JH, Syys 06, 2016 10 : 25. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Viestit: 12118
- Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
- Viesti:
Kiitos.
Saattaapi olla. Täytyy kurkata kuvat läpi ja laittaa mahdollisesti vähän enemmän variaatiota.
Joka tapauksessa, henkilökohtaisesti en voisi olla tyytyväisempi kuviin. Melkein voisi jäädä vaikka eläkkeelle näistä hommista :)
Varmasti monella on joku kuva, ajatus, tunne, joku kipinä joka ajaa eteenpäin. Itselle se on tuossa ylhäällä.

- Viestit: 1732
- Liittynyt: Kesä 03, 2004 14 : 50
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
-
- Viestit: 559
- Liittynyt: Maalis 11, 2012 11 : 57
-
- Viestit: 1924
- Liittynyt: Helmi 06, 2010 20 : 07
- Paikkakunta: Hämmeenlinna
-
- Viestit: 12118
- Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
- Viesti:
-
- Viestit: 411
- Liittynyt: Helmi 03, 2008 11 : 57
- Viesti: