Ilta saapui. Menimme vaimoni kanssa nukuttamaan lapsia. Kuten monta kertaa aiemminkin, nukahdin myös itse. Tunnin sängyn vieressä nukuttuani heräsin. Väsytti aivan turkasesti. Ulkona näytti olevan selkeä taivas, mutta menin kuitenkin sänkyyn. Ajatukset hyppivät vuoroin nukkumisessa ja vuoroin mahdollisissa revontulissa. Kumman valitsen, lämpimän sängyn vai kylmän syysyön?
Vaimo totesi, että siellä nousee kohta sumu, meinaatko lähteä? Kurkkasin puhelinta. Bz olisi tulossa alas noin tunnin kuluessa. No, lähdetään ulos sitten. Olin jo myöhässä alkuperäisestä aikataulusta, joten pakkaamiseen en käyttänyt liiemmin aikaa. Eli taskulamppu ja virtapankki jäivät kotiin. Termospullo sentään tarttui mukaan.
Matkalla suolle totesin, että usvaa tosiaan on paikoin aika runsaasti. Hyvä. Jo aiemmin päivällä oli muotoutunut ajatus usvaisen suometsän takana välkkyvistä tulista. Pääsin perille, nappasin tavarat mukaan ja lähdin kävelemään läpi pimeän metsän.
Tämä hetki on aina outo; Kaikki turvallinen jää taa, ympärillä vain pimeää ja hiljaista. Kuten varmasti monella muullakin, ajatukset taantuvat ja ylimääräinen ajatusten taustamelu vaimenee. Aistit terävöityvät ja koko ajan olo on kuin joku katselisi jostain... Epämiellyttävää, mutta kuitenkin oudolla tapaa mystisen kiehtovaa.
Pääsin metsän läpi suon laitaan. Kaunista. Sielunmaisemaa. Lähdin tarpomaan eteenpäin etsimään paikkaa, josta olisi esteetön näkymä pohjoistaivaalle. Löytyi. Himmeä revontulikaari kehysti pohjoishorisonttia ja usva tuntui kietovan suon outoon, turvalliseen vaippaansa. Sanoinko jo että kaunista? Nostin jalustan pystyyn ja aloin kuvaamaan.
Aluksi revontulikaari tuntui melko mitäänsanomattomalta. Kuitenkin kohta sen luoteisreunaan nousi säteitä. Kaari kirkastui ja kohosi. Se valaisi suon ja usvan juuri sopivasti. Upeaa. Täydellistä. Revontuliharso alkoi nousta lähemmäs taivaanlakea. Kaari muuttui kiemurtelevaksi ja säteet nousivat kurottelemaan linnunrataa. Aivan uskomatonta. Ja sitten ne alkoivat välkkymään.
Kaunis näytelmä kirkastui yhä. Toisin kuin silmät, kameran näyttö paljasti todella hienoja pastellisävyjä. Tulet olivat jännät, helpot kuvata. Säteet pysyivät pitkään paikoillaan. Tulissa näkyi kyllä nopeaa välkettä, mutta vain vähän, verkkaista liikettä. Yksinkertaisesti ne olivat esteettiset.
Kahden maissa katsoin dataa. Bz alkoi nousta. Tulet alkoivat laantumaan ja lähdin kohti autoa. Enemmän kuin tyytyväisenä.
Ajatella, että olin tosissaan jäämässä nukkumaan.
