D3 suljin laukoo rasituksessa itsekseen - onko tuttu vika
-
- Viestit: 237
- Liittynyt: Tammi 24, 2010 10 : 19
- Paikkakunta: Helsinki

Ostin hiljan vanhan D3'n. Suljin alkaa reistailla noin 50-100 kuvan jlkeen.
Ottaa omia aikojaan yksittäiskuvalla 3-4 kuvan sarjoja.
Jos sitä hieman heilauttaa, riittää kun kallistaa, niin alkaa itsekseen suljin päristää.
200 kuvan jälkeen villiintyy, niin että pitää virta katkaista, jotta asettuu. Eikä aina heti käynnisty virtakytkimestä.
Kuvat saattaa tallentua muistikortille sekavasti, toisinaan ei tule kuvaa ollenkaan. Useinmiten kyllä.
Poistin toisen muistikortin, asetus oli tallenna varmuuskopiot sille.
Aivan kuin vika olisi rauhoittunut, eikä tunnin kuluttua enään toistunut, kuvaamisen vähennyttyä.
Taisi olla toinen kerta kun näin temppuili.
Yleensä kuvaan melko vähän, eikä ongelmaa esiiny.
Olen tykästynyt kameraan. Kuvien laatu matalalla 200 isolla on erityisen hienoa,
Värit ovat puhtaita, eikä muitakaan virheitä. Tiedostokoot sopivia.
Mutta jos uusi suljinpaketti tai kenno mukaan koplattuna maksaa 800-1000e.
Niin mietti hetken, jos vain eläisin tämän 'ominaisuuden' kanssa.
Vai onko kuinka vakavaa?
Onko joku korjauttanut samantapaisen vian? Vähäisempi virtapiirivika?
Putsautin kennon ja tarkistutin kameran heti ostettuani sen 1kk sitten JAS'ssa.
Todettiin virheettämäksi, kuvattu n.64000 kpl.
En viittisi viedä sitä uudestaan, koska vika esiintyy ilmeisesti liian harvoin, tai vain rasituskokeessa?
Pukkaa muuten 60e kustannusarvion.
terv martti

- Viestit: 532
- Liittynyt: Kesä 02, 2009 23 : 36
- Paikkakunta: Jyväskylä
- Viesti:
-
- Viestit: 171
- Liittynyt: Marras 10, 2011 14 : 34
-
- Viestit: 237
- Liittynyt: Tammi 24, 2010 10 : 19
- Paikkakunta: Helsinki
Voisihan sitä mennä jonnekin urheilutapahtumaan ja ajaa kamera kuumaksi. En silti usko kykeneväni päättelemään paljoakaan.
Tietokoneiden käyttöjärjestelmissä on lokitiedosto, jonne häiriöt kirjautuu tuen ja pääkäyttäjän luettavaksi.
Onko Pro-tason digikameroissa vastaava, ilmeisesti, mutta koodia, tai vikakoodilistaa errorr, jos onkin, ei anneta huollosta ulos.
Lisäksi et pääse huoltomiehen juttusille, voit vain antaa sen töiden vastaanottoon, ellet ole tuttu vakiasiakas.
Ehkä kyselen turhia.
Toisaalta onhan autoista merkkikohtaiset ns. vikalistat vuosimalleittain netissä.
Ehkä jotkut innostuvat laittamaan vikapohdintaa nettiin.
Miksei tämäkin sivusto voisi osaltaan jakaa ko. tietoa. t. martti
...lisäys. Minulla on erittäin hyvä kokemus JAS'sta. n. 5 käyntiä. Jos voisin kohtuullisesti olettaa oman D3'n elinkaaren jatkuvuudesta esim. pari vuotta eteenpäin, niin joku 500e ei olisi este korjauttamiselle.
Minulla ei ole erillistä kameravakuutusta. Ehkä pitäis olla.
Toisaalta korjauttaako ne 7-8 vuoden ikäisiä kameroiden isompia vikoja?
... lisäys. Eiköhän tämä tässä. Kiitos kaikille. Ilmeisesti harvinainen vika, kun kukaan ei tunnista. Pitänee käydä JAS'ssa. t. martti

- Viestit: 3426
- Liittynyt: Marras 29, 2006 17 : 00
- Paikkakunta: Lappeenranta
- Viesti:
Mulla on tossa yksi D3 potilaana, oli saanut pikkusen kosteutta väärään paikkaan - suljinmoottoria ohjaavaan piirilevyyn. Laukoo kuvia heti kun laittaa akun paikoilleen :)
*etelä-karjalan VALOKUVAPRIKAATIKENRAALI spegen armollisella ylennyksellä*
http://tonskulus.kuvat.fi/
http://tonskulus.kuvat.fi/