Nikon D 600, Canon 6D vai joku muu?
-
- Viestit: 1291
- Liittynyt: Tammi 10, 2003 1 : 43
- Paikkakunta: Luumäki
Nikon D 600, Canon 6D vai joku muu?
Vaihdoin pari kuukautta sitten Canonin 1-sarjan kaluston Olympuksen 4/3-välineisiin. Halusin pienempää kokoa ja uutta innostusta kuvaamiseen. Toisen sain, toista en. Oikeastaan kaikkeen muuhun olisin tyytyväinen, tai ainakin sen kanssa voisin elää, mutta surkean tarkennusnopeuden kanssa en tule toimeen. Vaikka tiesin, ettei se vastaa sitä, mihin olin tottunut entisten kameroiden kanssa, se oli silti iso pettymys. En osannut kuvitella, että se voisi olla niin surkea kuin on, etenkään, kun Olympuksen maahantuojan sivuille kehuskellaan OM_D:ssä olevan järkkäreiden nopein tarkennus. Paskapuhetta, tiedän nyt. Sillä ei ole minulle ratkaisevaa merkitystä, miten nopeasti kamera tarkentaa paikallaan olevaan kohteeseen, jos se ei kykene etanaa nopeampaa liikkuvaa oliota seuraamaan.
Oppirahoja joutuu näköjään joskus maksamaan vielä vanhemmallakin iällä. Nyt on vahvasti harkinnassa paluu oikeisiin kameroihin. Puntaroin kahden pienikokoisen järkkärin, Canonin 6D:n ja Nikonin D600:n, välillä. Kummastakaan minulla ei ole kokemusta. Voisitteko te, jotka tunnette nämä laitteet paremmin, kommentoida näiden hyviä ja huonoja puolia. Kumpi parempi ja missä? Nikonin kohdetta seuraava tarkennus ainakin lienee parempi?

- Viestit: 6280
- Liittynyt: Elo 02, 2010 7 : 30
- Paikkakunta: Helsinki
-
- Viestit: 6280
- Liittynyt: Elo 02, 2010 7 : 30
- Paikkakunta: Helsinki
-
- Viestit: 20313
- Liittynyt: Huhti 26, 2007 16 : 22
Herkkyysominaisuuksissa otetaan kyllä tiikerinloikka jos täyskenno valitaan. Lisäksi laajan ja normaalipolttovälin objektiivivalikoima on kropissa aika ankeaa.paaton kirjoitti:Minä ottaisin empimättä d7100 nikonin, jos ff ei ole pakollinen. Jos taas rahaa on enemmän käytössä, niin valitsisin 5dmk3:n
Toki on olemassa sellaisiakin kuvausintressejä joihin kroppi on parempi. Itse en kylläkään ottaisi moista ykköskameraksi, oli merkki mitä tahansa.
6D:ssä on kuulemma tosi hyvä keskipiste. Toisaalta D600:ssa on kokonaisuutena monipuolisempi tarkennusjärjestelmä. Ja toisaalta kummassakaan ei ole sitä 51 pisteen järjestelmää, joka tässä yhteydessä kai jonkinmoinen referenssi on.paaton kirjoitti:Onko 6d huonompi tarkentamaan, mitä d600?
-
- Viestit: 6280
- Liittynyt: Elo 02, 2010 7 : 30
- Paikkakunta: Helsinki
Nyt alkaa tulla ensimmäisiä käyttäjäkokemuksia d7100:n tarkennuksesta.
Tämä on kyllä aika vakuuttavaa luettavaa.
http://www.dpreview.com/forums/thread/3450456?page=2
Tämä on kyllä aika vakuuttavaa luettavaa.
http://www.dpreview.com/forums/thread/3450456?page=2
-
- Viestit: 1291
- Liittynyt: Tammi 10, 2003 1 : 43
- Paikkakunta: Luumäki
Kiitos tästäkin. Pisteistä viis, mutta totta kai se vanhojen ykkösten tarkennus on vertailukohtana, josta ei haluaisi huonompaan suuntaan mennä, etenkään liikkuvan kohteen tarkennuksessa.nomad kirjoitti: Ja toisaalta kummassakaan ei ole sitä 51 pisteen järjestelmää, joka tässä yhteydessä kai jonkinmoinen referenssi on.
-
- Viestit: 6280
- Liittynyt: Elo 02, 2010 7 : 30
- Paikkakunta: Helsinki
Jeps. Mutta aloittajalla oli aiemmin tuo om-d, jonka ison kestoon hän oli tyytyväinen. Eikä linssivalikoimakaan taida olla tuota huonompi. Sigman tuleva 30/1.4:n paikkaa toivottavasti tuon viimeisenkin puutteen. Jos tulee ja toimii. :)nomad kirjoitti:Herkkyysominaisuuksissa otetaan kyllä tiikerinloikka jos täyskenno valitaan. Lisäksi laajan ja normaalipolttovälin objektiivivalikoima on kropissa aika ankeaa.paaton kirjoitti:Minä ottaisin empimättä d7100 nikonin, jos ff ei ole pakollinen. Jos taas rahaa on enemmän käytössä, niin valitsisin 5dmk3:n
Toki on olemassa sellaisiakin kuvausintressejä joihin kroppi on parempi. Itse en kylläkään ottaisi moista ykköskameraksi, oli merkki mitä tahansa.
6D:ssä on kuulemma tosi hyvä keskipiste. Toisaalta D600:ssa on kokonaisuutena monipuolisempi tarkennusjärjestelmä. Ja toisaalta kummassakaan ei ole sitä 51 pisteen järjestelmää, joka tässä yhteydessä kai jonkinmoinen referenssi on.paaton kirjoitti:Onko 6d huonompi tarkentamaan, mitä d600?
-
- Viestit: 6280
- Liittynyt: Elo 02, 2010 7 : 30
- Paikkakunta: Helsinki
Silloin sinun ei tarvitse miettiä pidempään. Haet kaupasta 5dmk3:n tai 1dx:n, nikonit eivät taida pysyä perässä tarkennus nopeudessa.kunijo-1 kirjoitti:Kiitos tästäkin. Pisteistä viis, mutta totta kai se vanhojen ykkösten tarkennus on vertailukohtana, josta ei haluaisi huonompaan suuntaan mennä, etenkään liikkuvan kohteen tarkennuksessa.nomad kirjoitti: Ja toisaalta kummassakaan ei ole sitä 51 pisteen järjestelmää, joka tässä yhteydessä kai jonkinmoinen referenssi on.
-
- Viestit: 6280
- Liittynyt: Elo 02, 2010 7 : 30
- Paikkakunta: Helsinki
Selvästi ja selvästi. Aika monelta lintubongarilta olen kuullut kommentteja, että canonit ovat nopeampia tarkentamaan teleillä. Niistähän löytyy tuo f/2.8 sensori, jota nikonissa ei ole.kunijo-1 kirjoitti:Onko noin, oikeasti? Myös näiden otsikossa mainitsemieni mallien kohdalla Nikon selvästi jäljessä?
Ainakin nimimerkki jyrbba vaihtoi myös kalustonsa canoniin paremman af:n vuoksi ja uskon hänellä kamera kauppiaana olevan aika reilusti kokemusta molemmista.
Tässä vielä kertaalleen linkki, jonka alalaidasta löytyy syy miksi f/2.8 sensori auttaa af:a
http://sulanto.blogspot.fi/2013/02/vaih ... oimii.html
Mutta nikonin 51-pisteen järjestelmässä on omat etunsa, noita tarkennus ryppäitä voi käyttää vapaammin, kun kaikki af pisteet ovat samanlaisia. Eikä tuo nikoninkaan af ole todellakaan huono. Olen itse käyttänyt pidempään d700 ja d300 kameroita ja niiden af on valovuoden edellä halvempia croppeja, joiden af on taas muutaman valovuoden edellä peilittömiä.
Mutta jos et halua tinkiä yhtään aiemmin omistamastasi 1d mallista, niin miksi vaihtaisit nyt nikoniin?
-
- Viestit: 1291
- Liittynyt: Tammi 10, 2003 1 : 43
- Paikkakunta: Luumäki
Kuvasin vuosia ja taas vuosia Canonin ykkössarjalaisilla ja olin tyytyväinen niihin. En juuri seurannut kameroiden kehitystä sinä aikana. Kuvittelin, että tekniikka on mennyt eteen päin niin paljon, että noiden ykkössarjalaisten tarkennuksen taso on jo saavutettu ja ohitettu halvemmissakin malleissa. Olinko tuossakin täysin väärässä?paaton kirjoitti:Mutta jos et halua tinkiä yhtään aiemmin omistamastasi 1d mallista, niin miksi vaihtaisit nyt nikoniin?
Ja koska minulla ei ole mitään Canonin palikoita jäljellä, ei ole myöskään mitään syytä pysytellä yhdessä merkissä, jos jollakin toisella olisi parempaa tarjolla.
Viimeksi muokannut kunijo-1, Huhti 03, 2013 17 : 22. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Viestit: 20313
- Liittynyt: Huhti 26, 2007 16 : 22
Perinnetieto menee, että Canon tarkentaa nopeasti, Nikon täsmällisesti. Mutta kyllähän mustilla putkilla actionia sillä kuvataan kuin harmaillakin, eli että aika paationia tuo kollega-nikotinisti tuossa lasketteli ;-)kunijo-1 kirjoitti:Onko noin, oikeasti? Myös näiden otsikossa mainitsemieni mallien kohdalla Nikon selvästi jäljessä?
En ole viimeaikoina kokeillut kameraa joka ei keskipisteellä tarkentaisi riittävän nopeasti. Objektiivi sen rajoitteen yleensä tekee.
Eri asia on sitten se kuinka tarkennusjärjestelmä toimii kun käytetään kaikkia pisteitä. Tai edes montaa pistettä. Lyhyen kokeilun perusteella sanoisin, että D600:n 39 pisteen järjestelmä on suht samalla tasolla kuin D700:n 51 pisteen järjestelmä. Uusiin paremman pään Nikoneihin sitä 51 pisteen järjestelmää on sitten viritelty herkemmäksi/nopeammaksi.
Joka tapauksessa vaikka vähän vanhemmallakin kameralla kuvaisi (D700?) ne ajat ovat ohi, kun piti keskipsiteellä tarkentaa ja sitten sommitella. Tuo on kökköä ja menee liikkuvan kohteen kanssa melkolailla arvailuksi.
-
- Viestit: 1291
- Liittynyt: Tammi 10, 2003 1 : 43
- Paikkakunta: Luumäki
-
- Viestit: 7571
- Liittynyt: Heinä 21, 2005 18 : 00
Oikeasti, ei ole. On paljon huippulintukuvaajia, jotka nimenomaan ovat vaihtaneet toisinpäin, koska Nikon on kokonaisuudessa edellä. Mm. Markus Varesvuo ja monet muut lintukuva.fi:n porukasta ovat siirtyneet Nikoniin, ja syynä nimenomaan ongelmat Canonin tarkennuksessa. Nopea Canon on aina ollut, nopein, mutta se ei ole ainoa kriteeri.paaton kirjoitti:Selvästi ja selvästi. Aika monelta lintubongarilta olen kuullut kommentteja, että canonit ovat nopeampia tarkentamaan teleillä. Niistähän löytyy tuo f/2.8 sensori, jota nikonissa ei ole.kunijo-1 kirjoitti:Onko noin, oikeasti? Myös näiden otsikossa mainitsemieni mallien kohdalla Nikon selvästi jäljessä?
Ainakin nimimerkki jyrbba vaihtoi myös kalustonsa canoniin paremman af:n vuoksi ja uskon hänellä kamera kauppiaana olevan aika reilusti kokemusta molemmista.
--------
Aves!
Aves!
-
- Viestit: 5113
- Liittynyt: Marras 11, 2009 19 : 24
Nikon, Nikon, Nikon, kaikki on nii Nikonii tääl. :)Sakke_K kirjoitti:Oikeasti, ei ole. On paljon huippulintukuvaajia, jotka nimenomaan ovat vaihtaneet toisinpäin, koska Nikon on kokonaisuudessa edellä. Mm. Markus Varesvuo ja monet muut lintukuva.fi:n porukasta ovat siirtyneet Nikoniin, ja syynä nimenomaan ongelmat Canonin tarkennuksessa. Nopea Canon on aina ollut, nopein, mutta se ei ole ainoa kriteeri.
Lintukuva.fi:n Varesvuo, Muukkonen ja Juvonen on aina kuvannut ja kuvaa edelleen Canonilla. Peltomäki vaihtoi Nikon>Canon>Nikon ja syynä ei ollut mikään "paremmuus" vaan tottumus + paremmat sponsorisopimukset.
Edit.
Viimeksi muokannut elmar, Huhti 03, 2013 18 : 06. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
-
- Viestit: 319
- Liittynyt: Heinä 10, 2005 18 : 14
Olisikohan tulevasta 7D mkII:sta sulle kameraksi?
Olisit vain pitänyt sen ykkössarjalaisen vaikka kakkosrunkona nopeita tilanteita varten. Itse kuvaan kutosella kaikki sisäkuvat ja potretit. 1D mkIII on sitten toimintaan missä tarvitaan nopeutta.
Tietysti, jos pieni koko on aivan välttämätöntä niin ykkössarja on poissuljettu vaihtoehto.

http://www.kuvausmakinen.fi
Insta: @mygearphoto
Insta: @mygearphoto
-
- Viestit: 6280
- Liittynyt: Elo 02, 2010 7 : 30
- Paikkakunta: Helsinki
No siinä tapauksessa tuo d7100 on varmasti järkevin vaihtoehto, jos et välttämättä tarvitse jotain FF objektiivia. Lähinnä mieleen tulee valovoimaiset laajikset, 35 ja 24 milliset. Noille ei ole cropille vastinetta.kunijo-1 kirjoitti:Edelleen on tarkoitus löytää pienikokoinen paketti. Siksi etenkään tuo ykkössarjalainen ei ole vaihtoehto.paaton kirjoitti:Silloin sinun ei tarvitse miettiä pidempään. Haet kaupasta 5dmk3:n tai 1dx:n, nikonit eivät taida pysyä perässä tarkennus nopeudessa.
Af on hyvä, ja sen peitto on cropissa mahtava, lähes koko kuva-ala.
Olin itsekkin vaihtamassa tuohon uuteen croppi nikoniin seiskasatasesta, mutta isomman rungon parempi käytettävyys ja 35/1.4:n sigma saivat pyörtämään päätöksen.
Canonin 7d/2 ei ole vielä myynnissä ja se taitaa olla myös isompi ja reilusti nikonia kalliimpi.
-
- Viestit: 6280
- Liittynyt: Elo 02, 2010 7 : 30
- Paikkakunta: Helsinki
Ja linkitetään tähän nyt tämä kuvakin, kun kaikki eivät jaksa availla noita linkkejä.
Kameroita kokeilemattakin huomaa, että canonin on pakko olla parempi. :)
Ainakaan minä en täysin luota käyttäjäkokemuksiin tarkennusta vertaillessa. Af on kuitenkin tekniikkaa, eikä uskon asiaa.
Kaikki riippuu niin paljon kuvaustavasta ja kohteista. Moni vanha jäärä on tottunut kuvaamaan keskipisteellä ja ainoastaan singleshotilla, eli esimerkiksi servoa ei käytetä koskaan. Helppo siinä on sanoa, että harrastaja rungolla ja 5dmk3 tarkennuksella ei ole mitään ratkaisevaa eroa. Eikä tuon keskipisteen käytössä mitään väärää ole, muttei silloin kamalasti kannata nykyaikaisesta af:sta puhua.