Canon ef 100-400 L is usm II
-
- Viestit: 21
- Liittynyt: Elo 27, 2003 1 : 20
Hankin mainitun Canon EF 100-400/4,5-5,6L IS USM II:n vähän aikaa sitten.
Nyt on tullut kokeiltua lasia ihan käytännössäkin kun pitkästä aikaa pääsi pakkaspäivänä ulos pidempään kokeilemaan ja myös tuollaiseen testimielessä kätevään iltavaloon ja täytyy sanoa, että on se valtavan hyvä. Olen oikein tyytyväinen.
Pari ominaisuutta joita voinen korostaa omalta osalta.
- Tarkennusnopeus myös extenderin kanssa kiinnitti positiivisesti huomiota. (Kokeiltu extender mallia 1.4 III.)
- Vakaaja on hämmästyttävän hyvä, en ole ikinä muutoin ollut mikään suuri "vakaajafani" mutta pakko antaa tunnustus, on reaalisesti apua.
- Ei voi kuin hämmästellä autuutta kun lasi mahdollistaa läheltäkin, siis vielä noin metrin päässä kuvaamisen. Kun vielä yhdistetään zoom, se antaa merkittävän edun, että voi pitää jatkuvasti rauhallisena oman asemansa ja johan sillä on hieman kohteiden laadun mukaan niidenkin käytökseen merkitystä kuten tulin havainneeksi.
- Kuvanlaadusta en löydä moitteen sijaa. Siis yhteenvetäen kelpo laite kaikin puolin. Mutta jotta varjopuolia ei unohdettaisi, kyllähän se kallis on ja varmaankin moni argumentoi, että tässä maksetaan paljohkosti "pienestä erosta". Sehän on aika totta. Eli esimerkiksi entinen malli on saatavissa niin halvalla varsinkin käytettynä nykyisin, että mikäli ei tarvitse tiettyjä erikoisetuja jotka 2 versioon liittyy, niin kyllä ostoksen perusteleminen järkisyin tietenkin on asiallisesti ottaen hieman...hieman... Mutta mitäpä sitä järjellä kun voi tunnustelemallakin kulkea. ;)

- Viestit: 316
- Liittynyt: Joulu 14, 2005 14 : 50
Jonkun verran tuossa vakaaja tuntuu auttavan, vaan monen vuoden rutiini vastaavia kuvatessa saattaa auttaa myös. Tosiaan vakaajan asennolla 3 räpsytellen noita otin. Noihin on hyvä aina harjoitella jolloin harvinaisempia kohteita kuvatessa vastaavasa tilanteessa saattaa onnistumisprosentti olla suurempi.Paveaani kirjoitti:josu1234 onko nuo otettu paneroimalla vai onko pelkästään vakaajasta kiinni että noin pitkä valotus onnistuu?
Viimeksi muokannut josu1234, Tammi 07, 2015 12 : 40. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Viestit: 316
- Liittynyt: Joulu 14, 2005 14 : 50
Ohessa pari kuvatusta metsäruokinnalta. metrin lyhin tarkennusetäisyys on mainio, harmaapään kuvasin kolmen metrin etäisyydeltä ja töyhtötintti istahti metrin päähän. Ei olisi ennen samalta istumalta onnistunut. 5dmkIII oli runkona tällä kertaa.
Viimeksi muokannut josu1234, Tammi 08, 2015 11 : 57. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Viestit: 282
- Liittynyt: Loka 18, 2009 2 : 34
"This photo is no longer available"josu1234 kirjoitti:Ohessa pari kuvatusta metsäruokinnalta. metrin lyhin tarkennusetäisyys on mainio, harmaapään kuvasin kolmen metrin etäisyydeltä ja töyhtötintti istahti metrin päähän. Ei olisi ennen samalta istumalta onnistunut. 5dmkIII oli runkona tällä kertaa.
"This photo is no longer available"
-
- Viestit: 35
- Liittynyt: Syys 25, 2012 14 : 17
- Paikkakunta: Turku
Ok, täytyy treenata tuota. Ja yrittää unohtaa omiin ajatuksiin iskostunut 1/ polttoväli kinomilleissä -sääntö valotusajalle. Ainakin spesiaalitapauksissa.josu1234 kirjoitti:Jonkun verran tuossa vakaaja tuntuu auttavan, vaan monen vuoden rutiini vastaavia kuvatessa saattaa auttaa myös. Tosiaan vakaajan asennolla 3 räpsytellen noita otin. Noihin on hyvä aina harjoitella jolloin harvinaisempia kohteita kuvatessa vastaavasa tilanteessa saattaa onnistumisprosentti olla suurempi.Paveaani kirjoitti:josu1234 onko nuo otettu paneroimalla vai onko pelkästään vakaajasta kiinni että noin pitkä valotus onnistuu?
Huomasitko muuten, että tänään postaamasi kuvat eivät näy nyt? Ainakaan tällä koneella.
-
- Viestit: 316
- Liittynyt: Joulu 14, 2005 14 : 50
Ok, no kas vaan, flicristä nuo postasin. Koetan laitella uudelleen.
JoSu
https://www.flickr.com/photos/129725550@N08/
JoSu
https://www.flickr.com/photos/129725550@N08/
-
- Viestit: 316
- Liittynyt: Joulu 14, 2005 14 : 50
Kiitos, mikäköhän noissa mättää, flikcr sivulta olin nuo linkannut.
Ohessa pari kuvatusta, testasin kirveskakkosta + 100-400ii + 1.4 III jatketta tänään hämärässä metsässä purolla. Tuolla saa kohtalaisesti noita jääyksityiskohtia poimittua. Luulisi toimivan lintukuvauksessakin piiolokojussa jos lähikuvaa haluaa.
https://www.flickr.com/photos/129725550 ... 195865281/

- Viestit: 6505
- Liittynyt: Helmi 10, 2010 21 : 25
- Paikkakunta: Vantaa
-
- Viestit: 803
- Liittynyt: Elo 20, 2008 11 : 33
Tämä kyllä kiinnostaisi kovasti. Millaisia kokemuksia tästä on? Jos joku on ehtinyt enemmän jo kuvailemaan. Millainen tarkennusnopeus ja varmuus verrattuna isompiin teleihin? Vaikkapa 300 f2,8 tai 400mm do f4. Tai kuvanlaatu telepäässä? Pärjääkö vanhemmille 300 f4 l ja 400mm f5,6 laseille? Onko oikeasti 400mm? Zoomithan tuppaa välillä olemaan lyhyempiä. Seuranta ei varmaan toimi hyvin. mutta miten tarkennus pelaa pönöihin jatkeella. Kävin jo tänään vähän hivelemässä lasia rajalassa. Ja melkeimpä pakko ostaa. Perhoskuvauksiinkin lyhyemmän makron rinnalla, varmaan paras mahdollinen objektiivi. Vähän se on lyhyt FF-rungolla. Mutta jos toimii pönöihin jatkeella, niin varmasti riittävä.
-
- Viestit: 3426
- Liittynyt: Marras 29, 2006 17 : 00
- Paikkakunta: Lappeenranta
- Viesti:
Eikös tästä ole sanottu jotta on tämän hetkisistä teleobjektiiveista paras/nopein tarkentaja. Kuvanlaadusta ei tarvitse todellakaan murehtia, pyyhki noilla vanhemmilla kiinteillä lattioita.pasikan kirjoitti:Tämä kyllä kiinnostaisi kovasti. Millaisia kokemuksia tästä on? Jos joku on ehtinyt enemmän jo kuvailemaan. Millainen tarkennusnopeus ja varmuus verrattuna isompiin teleihin? Vaikkapa 300 f2,8 tai 400mm do f4. Tai kuvanlaatu telepäässä? Pärjääkö vanhemmille 300 f4 l ja 400mm f5,6 laseille? Onko oikeasti 400mm? Zoomithan tuppaa välillä olemaan lyhyempiä. Seuranta ei varmaan toimi hyvin. mutta miten tarkennus pelaa pönöihin jatkeella. Kävin jo tänään vähän hivelemässä lasia rajalassa. Ja melkeimpä pakko ostaa. Perhoskuvauksiinkin lyhyemmän makron rinnalla, varmaan paras mahdollinen objektiivi. Vähän se on lyhyt FF-rungolla. Mutta jos toimii pönöihin jatkeella, niin varmasti riittävä.
EF 400 5.6L on mielestäni hiukan yliarvostettu kuvanlaadultaan, vaikka toki ei siinä moittimistakaan ole.. mutta ei se nyt mikään super skarppi ole. 1.4x:llä oikeastaan jo pehmeä. Tämän näkee testeistäkin. Miulla on noita 2kpl ollut käytössä ja terävyys samaa luokkaa kuin vanhassa 100-400L:ssä. EF 300 4L USM on terävämpi / kontrastikkaampi.
Jouni tuota 100-400 II:sta ainakin kovasti kehui myös, täytynee jokupv kokeilla ja yrittää saada kaikki nämä tonnin EF teleet testiin/vertailuun keskenään.
*etelä-karjalan VALOKUVAPRIKAATIKENRAALI spegen armollisella ylennyksellä*
http://tonskulus.kuvat.fi/
http://tonskulus.kuvat.fi/
-
- Viestit: 316
- Liittynyt: Joulu 14, 2005 14 : 50
Tarkennus ja seuranta nimenomaan toimii erinomaisesti ja erittäin vikkelästi, miksei toimisi :) Myös 1.4 III jatkeella tarkentaa nopeasti. Enimmäkseen kirveskakkosella tuota olen käytellyt.pasikan kirjoitti:Tämä kyllä kiinnostaisi kovasti. Millaisia kokemuksia tästä on? Jos joku on ehtinyt enemmän jo kuvailemaan. Millainen tarkennusnopeus ja varmuus verrattuna isompiin teleihin? Vaikkapa 300 f2,8 tai 400mm do f4. Tai kuvanlaatu telepäässä? Pärjääkö vanhemmille 300 f4 l ja 400mm f5,6 laseille? Onko oikeasti 400mm? Zoomithan tuppaa välillä olemaan lyhyempiä. Seuranta ei varmaan toimi hyvin. mutta miten tarkennus pelaa pönöihin jatkeella. Kävin jo tänään vähän hivelemässä lasia rajalassa. Ja melkeimpä pakko ostaa. Perhoskuvauksiinkin lyhyemmän makron rinnalla, varmaan paras mahdollinen objektiivi. Vähän se on lyhyt FF-rungolla. Mutta jos toimii pönöihin jatkeella, niin varmasti riittävä.
Toni, meikäläisen lasi kyllä testiin joutaa, kunhan törmäillään.
-
- Viestit: 803
- Liittynyt: Elo 20, 2008 11 : 33
-
- Viestit: 24
- Liittynyt: Joulu 09, 2012 18 : 39
Varasto tyhjä
Paitsi ettei niillä ole tuotetta.
On vain kuvia tuotteesta.
On vain kuvia tuotteesta.