Luontoputket ja m43

Minolta-digit, Olympus-digit (ei-järjestelmädigejä)
Myynnissa
Viestit: 549
Liittynyt: Marras 30, 2014 0 : 31

Re: Luontoputket ja m43

Viesti Kirjoittaja Myynnissa »

nomad kirjoitti:Olen kyllä samaa mieltä, pro capture on Olympuksen parhaita ominaisuuksia. Olen käyttänyt sitä myös katukuvauksessa. Uskoisin että myös urheilukuvauksessa sillä on potentiaalia.

Rajoite pro capturessa on Olympuksen vielä melko hidasta tekniikkaa edustava kenno. Kuviin tulee helposti sähköisestä sulkimesta johtuvia vääristymiä. Nämä huomaa helpoiten ihmisen tekemässä ympäristössä kuvatessa. Mutta väittäisin että ainakin yhdessä edellä olevassa lintukuvassa (lintujen siivet) on sähköisen sulkimen tuomaa "ylimääräistä vauhdikkuutta".
Itse tuota "sähköisen sulkimen" tuomaa vauhdikkuutta en havaitse tai huomaa. Havaitsen kyllä jälkikäsittelyn ja valotusajan vaikutuksia kuviin. Jos tarkennat ja kyseessä minun ottama kuva, voin sitä vielä RAW kuvasta tarkemmin tutkia.

Tuo Pro capture on hyvin raskas operaatio kameralle, joten ymmärrän hyvin jotta akkua kuluu ja pienoisia vaikutuksia kuvan laatuun esiintyy. Se on kuitenkin todella hieno ominaisuus ja toivoisin sen tulevan myös muihin kameroihin. Normaalisti on hyvin vaikea palata menneisyyteen, joten nopeissa tilanteissa tuo on huima ominaisuus!

ppie
http://www.petripietilainen.fi" onclick="window.open(this.href);return false;
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
nomad
Viestit: 20313
Liittynyt: Huhti 26, 2007 16 : 22

Re: Luontoputket ja m43

Viesti Kirjoittaja nomad »

Myynnissa kirjoitti:

Tarkoitin PHy:n tinttikuvaa. Sinänsä hyvä kuva kyllä! Mutta tuo ei ole mikään äärimmäinen esimerkki. Itselläni on jossain selkeämpikin, ellen ole jo tuhonnut.

Olympuksen sähköisellä sulkimella ei myöskään kannata kuvata potkurikoneita eikä helikoptereita :-)

Sähköisen sulkimen muista vaikutuksista kuvanlaatuun on puhuttu aika vähän. Yllättäen se tekee esim epäterävän alueen toistosta hiukan rosoisempaa. En tiedä syytä että miksi. Mutta en pidä noita vaikutuksia niin suurina, että ne tekisivät sähköisen sulkimen hyödyttömäksi. Olen kuvannut sekä Olympuksella että Sonylla aika paljon tilaisuuksia sekä katukuvausta, ja niissä sähköinen suljin on täysin rautaa. Tosin myös E-M1 mk2 mekaaninen suljin on hyvin sivistynyt ääneltään :-)
PHy
Viestit: 504
Liittynyt: Tammi 26, 2019 20 : 49

Re: Luontoputket ja m43

Viesti Kirjoittaja PHy »

nomad kirjoitti: Mutta väittäisin että ainakin yhdessä edellä olevassa lintukuvassa (lintujen siivet) on sähköisen sulkimen tuomaa "ylimääräistä vauhdikkuutta".
Kiitän havainnosta, olen tuota lievää sumeutta ja epätarkkuutta pitänyt linnun liikkeen aiheuttamana, miettimättä edes muita mahdollisuuksia kun suljinaikakin on vaatimattomat 1/1000 sec.
Täytyypä paneutua asiaan tarkemmin jahka varsinaiset viliminpolttoajat alkavat.
Sahaaja
Viestit: 1497
Liittynyt: Loka 07, 2009 21 : 04

Re: Luontoputket ja m43

Viesti Kirjoittaja Sahaaja »

Vaikuttaako sähköisensulkimen käyttö kuvanlaatuun esim. maisematähtikuvissa pidemmillä valotuksilla?
Tietysti merkkikohtaisia eroja voi olla.
Myynnissa
Viestit: 549
Liittynyt: Marras 30, 2014 0 : 31

Re: Luontoputket ja m43

Viesti Kirjoittaja Myynnissa »

nomad kirjoitti:
Myynnissa kirjoitti:
nomad kirjoitti:Olen kyllä samaa mieltä, pro capture on Olympuksen parhaita ominaisuuksia. Olen käyttänyt sitä myös katukuvauksessa. Uskoisin että myös urheilukuvauksessa sillä on potentiaalia.

Rajoite pro capturessa on Olympuksen vielä melko hidasta tekniikkaa edustava kenno. Kuviin tulee helposti sähköisestä sulkimesta johtuvia vääristymiä. Nämä huomaa helpoiten ihmisen tekemässä ympäristössä kuvatessa. Mutta väittäisin että ainakin yhdessä edellä olevassa lintukuvassa (lintujen siivet) on sähköisen sulkimen tuomaa "ylimääräistä vauhdikkuutta".
Itse tuota "sähköisen sulkimen" tuomaa vauhdikkuutta en havaitse tai huomaa. Havaitsen kyllä jälkikäsittelyn ja valotusajan vaikutuksia kuviin. Jos tarkennat ja kyseessä minun ottama kuva, voin sitä vielä RAW kuvasta tarkemmin tutkia.

Tuo Pro capture on hyvin raskas operaatio kameralle, joten ymmärrän hyvin jotta akkua kuluu ja pienoisia vaikutuksia kuvan laatuun esiintyy. Se on kuitenkin todella hieno ominaisuus ja toivoisin sen tulevan myös muihin kameroihin. Normaalisti on hyvin vaikea palata menneisyyteen, joten nopeissa tilanteissa tuo on huima ominaisuus!

ppie
http://www.petripietilainen.fi" onclick="window.open(this.href);return false;
Tarkoitin PHy:n tinttikuvaa. Sinänsä hyvä kuva kyllä! Mutta tuo ei ole mikään äärimmäinen esimerkki. Itselläni on jossain selkeämpikin, ellen ole jo tuhonnut.

Olympuksen sähköisellä sulkimella ei myöskään kannata kuvata potkurikoneita eikä helikoptereita :-)

Sähköisen sulkimen muista vaikutuksista kuvanlaatuun on puhuttu aika vähän. Yllättäen se tekee esim epäterävän alueen toistosta hiukan rosoisempaa. En tiedä syytä että miksi. Mutta en pidä noita vaikutuksia niin suurina, että ne tekisivät sähköisen sulkimen hyödyttömäksi. Olen kuvannut sekä Olympuksella että Sonylla aika paljon tilaisuuksia sekä katukuvausta, ja niissä sähköinen suljin on täysin rautaa. Tosin myös E-M1 mk2 mekaaninen suljin on hyvin sivistynyt ääneltään :-)
Ok, ainoa markkinoilla oleva runko joka ehkäisee tuota ongelmaa on Sony A9.

ppie
http://www.petripietilaiinen.fi" onclick="window.open(this.href);return false;
Pros
Viestit: 176
Liittynyt: Huhti 22, 2015 8 : 24

Re: Luontoputket ja m43

Viesti Kirjoittaja Pros »

nomad kirjoitti:Olen kyllä samaa mieltä, pro capture on Olympuksen parhaita ominaisuuksia. Olen käyttänyt sitä myös katukuvauksessa. Uskoisin että myös urheilukuvauksessa sillä on potentiaalia.

Rajoite pro capturessa on Olympuksen vielä melko hidasta tekniikkaa edustava kenno. Kuviin tulee helposti sähköisestä sulkimesta johtuvia vääristymiä. Nämä huomaa helpoiten ihmisen tekemässä ympäristössä kuvatessa. Mutta väittäisin että ainakin yhdessä edellä olevassa lintukuvassa (lintujen siivet) on sähköisen sulkimen tuomaa "ylimääräistä vauhdikkuutta".
En nyt tiedä voiko puhua melko hitaasta, kuitenkin ainoa nopeampi (tai edes yhtä nopea) on Sonyn A9:n kenno n. 1/160s lukuajalla.

Mekaaninen toki on edelleen reippaasti nopeampi, Olympuksessa alle 1/250s, mikä sekään ei oikeastaan ole niin vakuuttava ottaen huomioon että suljin on paljon pienempi kuin FF kameroissa. Huolta myös aiheuttaa ettei E-M1X parantanut edellisestä mallista lainkaan.
jopisalo
Viestit: 979
Liittynyt: Joulu 02, 2016 17 : 04

Re: Luontoputket ja m43

Viesti Kirjoittaja jopisalo »

tervehdys
Panan tele tuli. Mahtuu justiinsa Lowepro nova 180 olkalaukkuun EM-1:ssä kiinni. Painavalta tämäkin tuntuu, verrokkina 100-300 , vaikkei eroa ole kuin runsaat 100g, taitaa olla himpun etupainoisempi.
Tarkennus huomattavasti nopeampi. Ensimmäinen sähköisesti välitetty käsitarkenteinen minulla minkä kanssa pääsi manuaalilla heti sinuiksi. Jämäkkää tekoa. Kiitokset vielä valintaa auttaneille!

Ensimmäinen yritelmä 3x lämpölasitetusta "kojusta":
https://drive.google.com/file/d/18CRUgy ... sp=sharing" onclick="window.open(this.href);return false;
AnHa
Viestit: 1805
Liittynyt: Elo 04, 2009 17 : 33
Viesti:

Re: Luontoputket ja m43

Viesti Kirjoittaja AnHa »

Myynnissa kirjoitti:
Hyvin toimii 300/4 pimeämmällä vuodenajallakin, juuri lähti tammikuussa ottamiani käpylintu kuvia julkaistavaksi lehteen.
Ilmeisesti kyseessä Linnut 1/2019?

Ei riitä aukeamalla enää kuvanlaatu lähellekään isompia kennoja.

Vastaavasti hyvällä kuvankäsittelyllä pystyy tekniikkaa venyttämään roimasti painoa varten. Vinkkinä: anna jatkossa kohista äläkä ainakaan painoa varten aja kuvaa muoviksi. Kohina häviää rasteriin.
Myynnissa
Viestit: 549
Liittynyt: Marras 30, 2014 0 : 31

Re: Luontoputket ja m43

Viesti Kirjoittaja Myynnissa »

AnHa kirjoitti:

Moi,

valitettavasti tuo kuva, jota ilmeisesti tarkoitat ei ollut minun valintani, koska tarkennus ei osu edes kohteeseen vaan jää lintujen väliin. Ja kohina ei tuossa ollut mikään ongelma (ISO1000), sitä ei juurikaan tarvinnut edes poistaa. Tai sitten kaikki nuo kuvat ovat muovisia;-) Ja muutenkin, en pääse näissä julkaisuissa painoon mukaan tarkistamaan lopputulosta ja miten kuvaa on käsitelty, toisin jos/kun omaa opusta vääntäisin.

Sen voin sanoa, kun olen olen taas FF:llä kuvannut (Sony A9) jokusen kuukauden, jotta kuvanlaadulliset erot ovat aika pienet. Toki sitten ISO6400 tuolla puolen ero kasvaa ja näkyy, mutta tuolla ja alemmalla ISO tasolla kun kuvaa, niin RAW osalta erot ovat loppupeleissä aika pienet. Ja kuvankäsittelyn jälkeen eroja ei edes ole. Esim. A9 RAW kuva on softi ja vaatii jälkikäsittelyssä paljon terävöitystä, kun taas Olyn kuva ei sitä juurikaan vaadi.

Mutta en minä jaksa näistä enää väitellä, FF on se sinun kamerasi ja minun on taas tällä hetkellä M43. Sinä olet omaasi tyytyväinen ja minä omaani ja sillä mennään. Katsotaan, jos saisin seuraaviin julkaisuihin parempaa laatua ja vähemmän muovia.

ppie
http://www.petripietilainen.fi" onclick="window.open(this.href);return false;
AnHa
Viestit: 1805
Liittynyt: Elo 04, 2009 17 : 33
Viesti:

Re: Luontoputket ja m43

Viesti Kirjoittaja AnHa »

Myynnissa kirjoitti: valitettavasti tuo kuva, jota ilmeisesti tarkoitat ei ollut minun valintani, koska tarkennus ei osu edes kohteeseen vaan jää lintujen väliin.
Okei. Miksi laitoit taittoon kuvia, joita et halua sellaisenaan julkaistavan?
Myynnissa kirjoitti: en pääse näissä julkaisuissa painoon mukaan tarkistamaan lopputulosta ja miten kuvaa on käsitelty, toisin jos/kun omaa opusta vääntäisin.
Ei lehtien painossa muutenkaan ole tapana kuvaajan kuviaan tarkistaa. Ainakin omalla kohdallani kuvat ovat pääsääntöisesti olleet, kuten ne olen lähettänyt. Sanomalehtipaperipaino sitten asia erikseen.
Myynnissa kirjoitti: Sen voin sanoa, kun olen olen taas FF:llä kuvannut (Sony A9) jokusen kuukauden, jotta kuvanlaadulliset erot ovat aika pienet. Toki sitten ISO6400 tuolla puolen ero kasvaa ja näkyy, mutta tuolla ja alemmalla ISO tasolla kun kuvaa, niin RAW osalta erot ovat loppupeleissä aika pienet. Ja kuvankäsittelyn jälkeen eroja ei edes ole. Esim. A9 RAW kuva on softi ja vaatii jälkikäsittelyssä paljon terävöitystä, kun taas Olyn kuva ei sitä juurikaan vaadi.
Tätä en purematta nieli. Ei mulla ole tullut vastaan pehmeää RAW-tiedosta, jonka pehmeys johtuisi juuri kamerasta. Jos sulla on Sonyssa huonommat lasit kuin Olyssa, jälki ei ole vertailukelpoista.

Älä vaan pure kieleen, Sony A9 sisältää low-pass filtterin, Olyssä sitä ei ole ja se vaikuttaa kuvan terävyyteen. Esim Canon 1DXII RAW on myös vähän softi ja vaatii enemmän terävöitystä. Sinänsä ei tällä suurempaa väliä ole, pitää vain kuvankäsittelyssä terävöitys vipua vääntää enemmän. Toki se vaikuttaa sitten hieman kuvan laatuun, jos ei ole tarkkana. Tuosta Sony A9 voimakkaasta filtteristä ja sen vaikutuksesta RAW kuvaan on juttua siellä täällä, mutta hieman sen voimakkuus minut yllätti, kun vertailin RAW kuvia Olympuksen kuviin.

Ja kyllä, minulla on kokemusta eri rungoista. Olen omistanut ja kuvannut Canon 1DX, 1DXII, 1D Mark IV, 1D Mark III, Canon 7D, 7D II rungoilla. Ja nyt omistan siis Sony A9, Olyn OM1 II ja EM1X rungot. Eli yleensä perustan puheeni omaan kokemukseeni.

Olen tehnyt kuva testejä kahdella eri Sony lasilla .vs. Olympus osalta samat millit (toinen lasi ei ihan suurennokseltaan vastaava zoomi), aukko, suljinnopeus käytössä. Tarkastellut kuvia 100% ja 200% koossa. Testi kuvia olen ottanut sekä ulkona, että sisällä. Sony A9 kuvanlaatu on parempi, sanon vain että ero on aika pieni ja väliin esim. ISO 800 tai ISO 1600 kuvia vertaillessa, vaikea 100% koossa tarkasteltaessa löytää kuvista laadullisia eroja. Nyt varmaan toteat, että minä tarkastelen kuvia huonolla näytöllä, mutta näin ei ole, on laadukas 5K näyttö. Laitoin tänne foorumiin jokin aikaa sitten linkin täysikokoisiin kuviin, en tiedä katsoitko ne (valitettavasti ne olen jo poistanut)?

Mitä tulee nuihin käpylintu kuviin, tilaaja valitsi kuvat nettisivuiltani ja tuo epäskarppi oli sinne eksynyt, kun lähes vastaavia ruutuja sarjatulella useita. Lähetyksessä oli siis sarja kuvia ja tilaaja valitsi ne, jotka halusi lehteen. Sinänsä kuvassa ei mielestäni ole mitään suurempaa vikaa, kohde on vain vähän jäänyt softiksi. Kun nyt katsoin uudelleen originaalia kuvaa, en huomaa, että se olisi kovinkaan paljon siitä muuttunut.

Tuo on ihan puppua, jotta pystyt toteamaan jostain lehtikuvasta, onko se otettu kroppi rungolla vai ei. Eräs ammatti kuvaaja tulosti ammatti tulostimella vajaan metrin kokoisia kuvia, käyttäen FF ja croppi runkoja ja pyysi sitten porukan muita ammatti kuvaajia katsomaan kuvia ja kertomaan mikä on otettu croppi rungolla ja mikä ei. Arvaamiseksi meni ja tulos oli se, etteivät he pystyneet näitä yksilöimään.

Kun Sony A9 runkoni ei täällä myynti foorumilla kenellekään kelvannut, päätin pitää sen ja kuvailen jatkossa molemmilla kalustoilla. Odotankin innolla, mitä sen super tehokkaalla autofocuksella saan aikaiseksi hyvässä valossa (hyvässä valossa siksi, kun aukolla 5.6 ja 8 sitä tarvitaan). Mutta tämä jauhaminen loppuu nyt minun osaltani tähän, kevättä pukkaa, olen lomalla ja nyt on aika keskittyä kuvaamiseen.

ppie
http://www.petripietilainen.fi" onclick="window.open(this.href);return false;
Lexar
Viestit: 504
Liittynyt: Heinä 24, 2007 10 : 50
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Luontoputket ja m43

Viesti Kirjoittaja Lexar »

Parhaillaan paras m4/3:een on Olympuksen 300mm f4. Pohdin aikanaan tovin tuon, sekä Pana-Leica 100-400mm välillä ... ja päädyin jälkimmäiseen. Lähinnä ero myyntihinnoissa (mikä vain kasvanut nyt vuosien mittaan?), koko sekä monipuolisuus. Mutta kyllähän Olympus tuon zoomin voittaa kirkkaasti (ns. tekijämiesten käsissä). Kyse siitä mitä tarvitsee, ja mistä on valmis maksamaan.

On tuo zoomikin silti selkäesti parempi, kuin tarvittaessa omaan ns. reissusettiin sisältyvä ''pieni'' Olyn 75-300mm (ja varsinkin juuri yläpäässä), ja siten ajanut asemansa.

Olympukselta on nyt 2020 tulossa 150-400mm f4,5 mikä laittanee pakan uusiksi. Toki kuvettakin joutuu varmasti kaivamaan jo aikas rajusti ns. m4/3 käyttäjäksi.
https://www.digitarvike.fi/product/1090 ... 25x-is-pro
Vastaa Viestiin