Sivu 1/1

Potkalta uusi Lightroom-opas

Lähetetty: Loka 09, 2010 16 : 07
Kirjoittaja Jaila
Docendon verkkosivuilla näkyi olevan ennakkotieto siitä, että Pekka Potkan kirjasta Photoshop Lightroom valokuvaajille (julkaistu 2007) olisi tulossa uusi LR3:lle päivitetty laitos tammikuussa 2011. Aiempi v. 2007 painoshan on ollut harvoja suomenkielisiä LR opuksia. LR3:n käyttäjänä toivoinkin jo Potkalta päivitettyä ja hieman syvällisempää uutta painosta, koska tuo aiempi Potkan kirja on ollut mielestäni hyvä, joskin hieman suppea johdanto kuvankäsittelyyn Lightroomilla.

Selittäessään Potkastudiosin toiminnan lopettamiseen liittyviä kuvioita blogissaan, P. Potka vihjaisi keskittyvänsä kuvaamisen lisäksi koulutukseen, konsultointiin ja kirjoittamiseen. Nyt näyttää tämä kirjoittamispuoli edenneen.

Lähetetty: Loka 09, 2010 16 : 56
Kirjoittaja taikalyhty
Potkan LR2 kirja oli niin hyvin kirjoitettu, että kun vilkaisin sitä kirjastossa, oli helppo päätös hankkia ohjelma (+kirja) itselleni. LR3 sisältää jo niin paljon ominaisuuksia, etten juurikaan muuta kuvankäsittelyohjelmaa käytä. Photarista on tosin nyt kokeiluversio testissä, mutta ainakaan toistaiseksi se ei ole hintaansa vakuuttanut omassa käytössäni.

Potkan seuraava LR painos voisi tietenkin jatkaa tuosta tai ohittaa nuo perusasiat eroina edelliseen versioon, jolloin suoraan kolmosesta aloittava joutuisi toki hankkimaan myös edellisen kirjan tai lainaamaan sen kirjastosta.

Ja jos Potka sattuu viestiketjun huomaamaan, niin voisitko valoittaa onko kirjoittajalle isokin tappio, jos kirjaa luetaan pääosin kirjastoista lainaten, eikä osteta itselle. Näiden lukukerrathan jäävät yleensä siihen pariin kertaan, joten siinä mielessä tuo ostaminen ei kovin fiksua ole.

Lähetetty: Loka 09, 2010 17 : 38
Kirjoittaja Jaila
taikalyhty kirjoitti:Potkan LR2 kirja oli niin hyvin kirjoitettu, että kun vilkaisin sitä kirjastossa, oli helppo päätös hankkia ohjelma (+kirja) itselleni. LR3 sisältää jo niin paljon ominaisuuksia, etten juurikaan muuta kuvankäsittelyohjelmaa käytä. Photarista on tosin nyt kokeiluversio testissä, mutta ainakaan toistaiseksi se ei ole hintaansa vakuuttanut omassa käytössäni.

Potkan seuraava LR painos voisi tietenkin jatkaa tuosta tai ohittaa nuo perusasiat eroina edelliseen versioon, jolloin suoraan kolmosesta aloittava joutuisi toki hankkimaan myös edellisen kirjan tai lainaamaan sen kirjastosta.
Edellinen painos on itse asiassa LR1-kirja. Kirjahan julkaistiin v. 2007 ja LR:n 2-versio muistaakseni 2008.

Potkan kirja on tosiaan hyvin kirjoitettu ja siirtyminen LR:n käyttäjäksi sai myös minun kohdallani alkunsa tuon kirjan lukemisesta. Lainasin opuksen ensin kirjastosta ja myöhemmin hankin sellaisen itselleni samalla kun aloin käyttämään LR3 betaa. Aiemmin olin touhunnut PSE:n eri versioilla, mutta LR3:a kokeiltuani muut ohjelmat saivat jäädä. LR:ssa on nykyään niin runsaasti ominaisuuksia, että ellei harrasta kuvien manipulointia ynnä muuta kikkailua sillä pärjää aivan hyvin. Ominaisuuksia löytyy enemmän kuin mitä minun kaltaiseni harrastaja tarvitsee tai osaa käyttää.
taikalyhty kirjoitti:Ja jos Potka sattuu viestiketjun huomaamaan, niin voisitko valoittaa onko kirjoittajalle isokin tappio, jos kirjaa luetaan pääosin kirjastoista lainaten, eikä osteta itselle. Näiden lukukerrathan jäävät yleensä siihen pariin kertaan, joten siinä mielessä tuo ostaminen ei kovin fiksua ole.
Tottakai se on kirjan kirjoittajalle iso tappio, jos LR:n käyttäjät eivät osta kirjaa. Potkalta jäävät provikat saamatta:)

Lähetetty: Loka 09, 2010 17 : 39
Kirjoittaja barcoder
On kai aika itsestään selvää että se on kirjoittajalle tappio jos kirjaa ei osteta vaan luetaan kirjastosta.... ei kai tuollaista nyt kannata edes kysyä... Tähän aiheeseen minullakin on jonkinverran kompetenssia 8 julkaistua kirjaa kirjoittaneena

EDIT: olinpa 2 sekuntia liian hidas...=)

Lähetetty: Loka 09, 2010 17 : 49
Kirjoittaja taikalyhty
Jaila kirjoitti:Edellinen painos on itse asiassa LR1-kirja. Kirjahan julkaistiin v. 2007 ja LR:n 2-versio muistaakseni 2008.
Omassani lukee näköjään "1. painos kesäkuu 2007" ja lukemisesta on jo sen verran aikaa, että jotenkin vain ajattelin sen olevan kakkosversioon.
barcoder kirjoitti:On kai aika itsestään selvää että se on kirjoittajalle tappio jos kirjaa ei osteta vaan luetaan kirjastosta.... ei kai tuollaista nyt kannata edes kysyä... Tähän aiheeseen minullakin on jonkinverran kompetenssia 8 julkaistua kirjaa kirjoittaneena

EDIT: olinpa 2 sekuntia liian hidas...=)
Yksinkertaisesti ajateltuna kuvittelisin kirjaston ilmaiseksi jakoon laittamasta kirjasta maksettavan korvauksen olevan jotain muuta kuin yksityiseen käyttöön ostettavan version. Eihän kukaan valokuvastakaan pyydä samaa hintaa jos se menee ilmaiseen jakoon kaikelle kansalle tai jonkun henkilökohtaiseen arkistoon. Mutta itse siis olen toistaiseksi tukenut hyvien kirjojen kirjoittajia ostamalla opuksen myös hyllyn koristeeksi.

Lähetetty: Loka 09, 2010 17 : 54
Kirjoittaja Whig
taikalyhty kirjoitti:Yksinkertaisesti ajateltuna kuvittelisin kirjaston ilmaiseksi jakoon laittamasta kirjasta maksettavan korvauksen olevan jotain muuta kuin yksityiseen käyttöön ostettavan version. Eihän kukaan valokuvastakaan pyydä samaa hintaa jos se menee ilmaiseen jakoon kaikelle kansalle tai jonkun henkilökohtaiseen arkistoon. Mutta itse siis olen toistaiseksi tukenut hyvien kirjojen kirjoittajia ostamalla opuksen myös hyllyn koristeeksi.
Ymmärrän mitä tarkoitat mutta:
Kirjaston kopio vs. Kirjaston kopio + ostettu niin kyllähän tuo jälkimmäinen tuo enemmän kirjoittajalle euroja.

Lähetetty: Loka 09, 2010 18 : 02
Kirjoittaja Jaila
barcoder kirjoitti:On kai aika itsestään selvää että se on kirjoittajalle tappio jos kirjaa ei osteta vaan luetaan kirjastosta.... ei kai tuollaista nyt kannata edes kysyä... Tähän aiheeseen minullakin on jonkinverran kompetenssia 8 julkaistua kirjaa kirjoittaneena
Niin no onhan Sanastolla olemassa lainauskorvausjärjestelmä, jonka perusteella kirjan kirjoittaja saa kirjojensa lainauskertoihin suhteutettua korvausta. Kirjoittajalle tulee siis kirjastokappaleistakin jonkinlaista korvausta, joka taitaa kylläkin olla aika vaatimaton verrattuna myyntituloihin. Kirjastoista löytyy muutama minunkin kirjoittama opus, mutta olen arvellut mahdolliset korvaukset niin vähäisiksi, että en ole viitsinyt edes rekisteröityä tuohon lainauskorvauspalveluun.

Lähetetty: Loka 25, 2010 11 : 33
Kirjoittaja ppotka
taikalyhty kirjoitti:Potkan LR2 kirja oli niin hyvin kirjoitettu, että kun vilkaisin sitä kirjastossa, oli helppo päätös hankkia ohjelma (+kirja) itselleni. LR3 sisältää jo niin paljon ominaisuuksia, etten juurikaan muuta kuvankäsittelyohjelmaa käytä. Photarista on tosin nyt kokeiluversio testissä, mutta ainakaan toistaiseksi se ei ole hintaansa vakuuttanut omassa käytössäni.

Potkan seuraava LR painos voisi tietenkin jatkaa tuosta tai ohittaa nuo perusasiat eroina edelliseen versioon, jolloin suoraan kolmosesta aloittava joutuisi toki hankkimaan myös edellisen kirjan tai lainaamaan sen kirjastosta.

Ja jos Potka sattuu viestiketjun huomaamaan, niin voisitko valoittaa onko kirjoittajalle isokin tappio, jos kirjaa luetaan pääosin kirjastoista lainaten, eikä osteta itselle. Näiden lukukerrathan jäävät yleensä siihen pariin kertaan, joten siinä mielessä tuo ostaminen ei kovin fiksua ole.
LR3 on muuttunut niin paljon LR1:stä, että uudessa kirjassa on jo senkin vuoksi pakko esitellä paljon perusasioita. Toiseksi tällaisia kirjoja ei oikein voi kirjoittaa jatkokertomuksina, koska silloin suurin osa Lightroomin uusista käyttäjistä tippuisi pois. Luontokuvatapahtuman yhteydessä ollut kyselytilaisuuskin kertoi tämän. Perusasioista on lähdettävä. Uudessa kirjassa on 50 sivua enemmän, joten siinä mennään monessa kohtaa paljon pidemmälle kuin vanhassa.

Tällaisen kirjan julkaisemisesta päättää kustantaja, tässä tapauksesa Docendo. Ykköskirjan julkaisu oli heiltä lähinnä hyväntekeväisyyttä ja markkinointia Adoben puolesta. Lightroomin käyttäjiä ja kirjan ostajia oli siinä vaiheessa vielä turhan vähän. Suomi on pieni kieli ja niin edelleen. Kakkosversio jätettiin tämän vuoksi väliin. Nyt on Lightroom-käyttäjiä ja kirjan ostajia toivottavasti jo riittävästi. Kirjastomyynnillä Docendo ei taatusti saa kulujaan peitetyksi. Minä saan kirjoittamisesta ennakkoprovision ja sitten lisäprovikaa tietyn kappalemääräisen myynnin ylityttyä. Jos LR3-kirjaa luetaan vain kirjastossa, en menetä mitään, olen palkkioni saanut ja teen jo jotain muuta, kolme muutakin kirjaa jo tilattuna. Elämäntehtäväni ei ole kirjoittaa Lightroom-kirjoja. Eikä ole Docendonkaan niitä kustantaa, he katselevat siinä tapauksessa kiinnostavampia kohteita. Vapaa maa, lukija, kirjoittaja ja kustantaja tekevät jokainen oman etunsa mukaan, lyhyellä tai pidemmällä tähtäimellä. Joskus ne edut menevät käsi kädessä.

Kirjastokorvauksia en saa.

-p-

Lähetetty: Marras 10, 2010 22 : 00
Kirjoittaja heggins
Meneekö kirjan julkaisu ensi vuoden puolelle,
nettikirjakauppojen sivuilla kun on erilaisia arvioita,
jossain mainittiin jopa lokakuu 2010.?

Kiitos vastauksista.

Lähetetty: Tammi 26, 2011 16 : 08
Kirjoittaja asm
ppotka kirjoitti:

Kirjastokorvauksia en saa.

-p-
Hakuaika on kuun loppuun. Vielä ehtii.

Lähetetty: Helmi 14, 2011 14 : 57
Kirjoittaja riihijan
Onkos Potkalla tarkempaa tietoa julkaisupäivästä?

Lähetetty: Helmi 14, 2011 18 : 56
Kirjoittaja taikalyhty

Lähetetty: Helmi 14, 2011 19 : 39
Kirjoittaja TTH
taikalyhty kirjoitti:Ilmeisesti 28.2.2011
Jos Docendon uutiskirjeeseen (10.2.) voi luottaa niin ilmestyy tällä viikolla.

Lähetetty: Helmi 14, 2011 19 : 40
Kirjoittaja Nalho
Täältä vielä hieman huokeammalla: http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=951036472X

Lähetetty: Helmi 15, 2011 18 : 29
Kirjoittaja JLN
Tänään oli kirja oven takana :)

Lähetetty: Helmi 21, 2011 14 : 38
Kirjoittaja kairaba
JLN kirjoitti:Tänään oli kirja oven takana :)
Mitä...onko kirja JO ilmestynyt? Tilasin ja maksoin Docentoon 21.10.2010 ja sen jälkeen ei ole sieltä mitään kuulunut, mutta hienoa jos se olisi vihdoinkin ilmestynyt. Kohta vaihtuu softa jo Lightroom 4.

Lähetetty: Helmi 21, 2011 18 : 05
Kirjoittaja TTH
kairaba kirjoitti: Mitä...onko kirja JO ilmestynyt? Tilasin ja maksoin Docentoon 21.10.2010 ja sen jälkeen ei ole sieltä mitään kuulunut, mutta hienoa jos se olisi vihdoinkin ilmestynyt. Kohta vaihtuu softa jo Lightroom 4.
Minulle tuli ennakkoon tilattu kirja perjantaina.

Hyvää kannattaa odottaa. Kiitos Pekalle todella hyvästä kirjasta!

Lähetetty: Helmi 22, 2011 9 : 06
Kirjoittaja ppotka
TTH kirjoitti:
kairaba kirjoitti: Mitä...onko kirja JO ilmestynyt? Tilasin ja maksoin Docentoon 21.10.2010 ja sen jälkeen ei ole sieltä mitään kuulunut, mutta hienoa jos se olisi vihdoinkin ilmestynyt. Kohta vaihtuu softa jo Lightroom 4.
Minulle tuli ennakkoon tilattu kirja perjantaina.

Hyvää kannattaa odottaa. Kiitos Pekalle todella hyvästä kirjasta!
Hienoa, jos kirja täyttää tarpeensa. :-)

Joo, siinä oli yksi firma lopetettavana, kirjaa päätettiin laajentaa 100 sivulla, muutettiin näkökulmaa edelliseen nähden, ja taittokin vie aikansa...pelkkänä edellisen päivityksenä olisi tullut nopeammin. Näin tuli kuitenkin paljon parempi opus.

-p-

Lähetetty: Maalis 14, 2014 23 : 13
Kirjoittaja itu
Olen lukenut Kelbyn kirjaa LR:stä mutta se on sisällöltään niin vaatimaton. Ostin Kuva & kamera -messuilta PP:n opuksen (LR5) ns. muuten vain ja heitin jo toisena lukupäivänä Kelbyn kirjan roskikseen (kirjapuolella ollut kollega katsoi kauhistuneena, joten ongin sen pois ja vein toiseen, kulman takana olevaan roskikseen).

Kiitos hienosta tuotoksesta. Hyvä lukea ja vinkkejä löytyy hyödynnettäväksi asti. Jos jostain pitää narista, niin kannen grafiikan voisi teipata piiloon ja tavutus on kuin Hesarista mutta sisältö on täyttä asiaa.