Annukka kirjoitti:Ajatteles, jos yksikään 1800-luvulla tehdyistä paperikuvista ei olisi säilynyt? En oikein ymmärrä tällaista "meidän jälkeemme vedenpaisumus" - mentaliteettia. Annukka
Kärjistys ehkä, molemmillakin tuossa edellä puhuneista, mutta kärjistetään vielä.
-Luepas muuten vähäsen vaikka Aku Ankkaa, sieltä opit maailmaa. Lainaus AA: (muistinvarainen!) "Vanhat rahat ovat kuin perunoita, kun niitä on vähän, ne ovat arvokkaita, mutta kun niitä on kasapäin, arvo romahtaa"
- 1800-luvun kuvat ovat
vähän eriasia kuin nykyiset digiähkyn teratavuvuoret. On vaan yhteisen hyvän kannalta hemmetin hyvä, jos sadan vuoden päästä suurin osa ovenkahva/puunoksa/vesipisara -kuvista on hävinnyt. Kellään ei enää kuitenkaan riittäisi aikaa katsoa kaikkia eksponentiaalisesti kasvavia kuvamääriä milloinkaan läpi.
-Ymmärrän vallan hyvin (?? tai...ehkä en sittenkään..), jos kuvaaja itse haluaa elinaikansa ne romurauta- ym taidepläjäykset, superlähikuvat ym säilyttää, mutta tuskinpa edes seuraava sukupolvi on niistä kiinnostunut. Sensijaan voi olla kiinnostunut mummin nuoruuskuvista, papan isoisästä ym. Myös menneet miljööt kiinnostavat monia. Silti, kenen tulevaisuuden jälkeläisen aika (rohkenisiko sanoa kiinnostus..) riittää käymään läpi digikuvanneen mummon/papan ottamaa 30 000 erillistä kuvaa räkäposkella irvistelevästä vauvasta? + toinen mokoma photoshoppailtuja versioita niistä?
-Uh, puistattaa-
-Uskokaa pois, maailma on parempi paikka, kun nykykuvista 95% tuhoutuu joskus aikanaan kuvaajansa mukana. Vai luuletteko, että vuorokauden tunnit lisääntyvät 120:een, ja elinikä 300 vuoteen?
-Esim. digikuvaajamummon 30 vuodessa, a 20 000kuvaa/ vuosi, kuvaamat 600 000 kuvaa vievät selaajalta (2 sekuntia per kuva...) yli 8 normaalimittaista työviikkoa, ilman kahvi- tai ruokataukoja. 2 kk.
Eihän se mitään, mutta myös pappa kuvasi. Täti kuvasi hieman vähemmän, mutta sensijään tädin mies oli innostunut digittäjä, nukkuikin järjestelmänsä kanssa, ja hänen jälkeensä pitäisi perata 2 miljoonaa kuvaa, kun elikin perhana vielä pitkään.
- Ei todellakaan ole syytä verrata 1800-lukuun. Tästä ajasta jää aivan varmasti riittävästi yleistä dokumentaatiota; ainoastaan yksityistä merkitystä esim sukulaisille omaavien kuvien suhteen tulee vääjäämättä tästä huolimatta tapahtumaan eri syistä henkilökohtaisia tragedioita.
- Muuten: armahda meidät -paremminkin tulevat polvet- liian hyvältä kuvien säilyvyydeltä. Tuskin kaivataan sitä 120340:ä ja ensimmäistä otettua kuvaa esiintyvästä taiteilija herra X:stä, tai 30 miljoonaa lähikuvaa taiteellisesti mielenkiintoisesta 1m x 1m kokoisesta suorakulma-arkkitehtuurin yksityiskohdasta täydellisessä valaistuksessa jostain päin maailmaa. Ei, suurin osa kuvista joita hävittyään kaivataan, onkin otettu pokkarilla, ei järjestelmällä. Niitä ei kaivata laadun takia eikä taiteen, vaan Selkosenvaaran eränkävijäsedän nuoruuden muistojen vuoksi. Ne ovat hävinneet, kun se pokkarikuvaaja ei tiennyt mitään säilytyksestä, kuvitteli vaan, että kun filmitkin kerran... Sensijaan järjestelmällä kuvannut, ja siis todella hieman enemmänkin kuvannut, on osannut säilöä ehkä paremmin ne mainitut 30 000 vauvanräkä -kuvaa. Puhumattakaan taiteellisista lähikuvista eri kohteista. Valitettavasti kukaan ei hänen jälkeensä jaksa enää seuloa niitä läpi...