Valokuvan voi repiä (Mikko Hietaharjun väitöskirja)

[milton]

Googletettuani jotain valokuvaukseen liittyvää hairahduin etsimään vastausta Mikko Hietaharjun väitöskirjasta. Teksti vaikutti selaamalla niin mielenkiitoiselta, että päätin lukea opuksen kokonaan.

Hietaharju näyttää julkaisseen runsaasti muitakin valokuva-aiheisia kirjoja. Ei siis pelkkä teoriaherra. Väitöskirjan teksti on paikkapaikoin hidasta luettavaa. Osittain siksi olenkin lukenut sitä vasta muutamia kymmeniä sivuja muiden lukemisten ja tekemisten (kuten valokuvaamisen;) lomassa. Jatkuvasti joudun pysähtymään miettiäkseni, kunnes uusi asia kirkastuu. Esimerkkinä mm. sitä, että valokuva on merkki (mikä hiton merkki?), johon Tieteen termipankista pitää hakea selitys: ” Merkki (Semiotiikka) = jokin jonka havaitseminen tai kokeminen tuo mieleen jonkin toisen, jota se edustaa tai representoi.”

Oma valokuvaaminen ehti olla jonkin aikaa kriisissä. Olin tullut siihen käsitykseen, että kuvani ovat jo tarpeeksi hyviä eivätkä uudet laitteistohankinnat nostaisi niiden tasoa. Sitten jyvä taas löytyi ja liityin kokeeksi Kameraseuraan, koska siellä ei ainoastaan kuvata vaan puhutaan kuvaamisesta ja kuvista eli kuten väitöskirjassa: ”sanallistetaan” sitä mitä nähdään tilanteissa ja kuvissa. Aiheesta lukeminen, vaikka väitöskirjasta, auttaa ”repimään” aiheesta enemmän, syvällisemmin ja entistä omaperäisemmin - luullakseni.

https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/13441" onclick="window.open(this.href);return false;

[temama]

Googletettuani jotain valokuvaukseen liittyvää hairahduin etsimään vastausta Mikko Hietaharjun väitöskirjasta. Teksti vaikutti selaamalla niin mielenkiitoiselta, että päätin lukea opuksen kokonaan.

Hietaharju näyttää julkaisseen runsaasti muitakin valokuva-aiheisia kirjoja. Ei siis pelkkä teoriaherra. Väitöskirjan teksti on paikkapaikoin hidasta luettavaa. Osittain siksi olenkin lukenut sitä vasta muutamia kymmeniä sivuja muiden lukemisten ja tekemisten (kuten valokuvaamisen;) lomassa. Jatkuvasti joudun pysähtymään miettiäkseni, kunnes uusi asia kirkastuu. Esimerkkinä mm. sitä, että valokuva on merkki (mikä hiton merkki?), johon Tieteen termipankista pitää hakea selitys: ” Merkki (Semiotiikka) = jokin jonka havaitseminen tai kokeminen tuo mieleen jonkin toisen, jota se edustaa tai representoi.”

Mielenkiintoista, täytyy perehtyä paremmin mitä se Mikko skriivailee valokuvasta.

Mutta ihan tuohon valokuva='merkki' ajatukseen. En ihan purematta niele, koska minusta valokuvasta on moneksi! Se voi olla 'merkki' eli jonka havaitseminen tai kokeminen tuo mieleen jonkin toisen, jota se edustaa tai representoi MUTTA ei kaikki valokuvat toimi sillä tapaa. Muutenhan suunnilleen kaikki mitä aistimme, ovat vain 'merkkejä' siitä sun tästä.
Jos sä näät suojatiellä, että musta Audi on ajamassa kovaa vauhtia sun päälle, niin okei, onhan se merkki siitä että kannattaisi tulla mieleen juosta alta pois, koska tulevaisuuden voi nähdä muuten hyvinkin musta. Sairaalasänky jo siintää kuvitelmissa, tai omat läheiset kerääntyneenä sun arkun ääreen kirkossa.
Jos sä näät kauniin viekottelevan puolialastoman naisen kokovartalaopotretin, niin sulle saattaa tulla mieleen kiihkeä paritteluakti. Juuh!
Niin, voihan sitä ajatella näinkin monimutkaisesti valokuvatsa, ehkä me tosiaan tehdään sitä lähes aina kun yritetään tehdä jotain erityistä valokuvaa. Toisaalta, voisiko valokuva olla puhtaimmillaan tosiaan vain se hetken taltiointi? Hetken taltiointi ilman taka- tai etuajatuksia mistään muusta?
Tai sitten vaikka luontokuva, esim lintufoto. Eikö sen voisi ottaa vain estettiisesti mahdollisesti kauniina visuaalisena ilmestyksenä, ilman 'merkkiä' jostain muusta?

[milton]

Googletettuani jotain valokuvaukseen liittyvää hairahduin etsimään vastausta Mikko Hietaharjun väitöskirjasta. Teksti vaikutti selaamalla niin mielenkiitoiselta, että päätin lukea opuksen kokonaan.

Hietaharju näyttää julkaisseen runsaasti muitakin valokuva-aiheisia kirjoja. Ei siis pelkkä teoriaherra. Väitöskirjan teksti on paikkapaikoin hidasta luettavaa. Osittain siksi olenkin lukenut sitä vasta muutamia kymmeniä sivuja muiden lukemisten ja tekemisten (kuten valokuvaamisen;) lomassa. Jatkuvasti joudun pysähtymään miettiäkseni, kunnes uusi asia kirkastuu. Esimerkkinä mm. sitä, että valokuva on merkki (mikä hiton merkki?), johon Tieteen termipankista pitää hakea selitys: ” Merkki (Semiotiikka) = jokin jonka havaitseminen tai kokeminen tuo mieleen jonkin toisen, jota se edustaa tai representoi.”

Mielenkiintoista, täytyy perehtyä paremmin mitä se Mikko skriivailee valokuvasta.

Mutta ihan tuohon valokuva='merkki' ajatukseen. En ihan purematta niele, koska minusta valokuvasta on moneksi! Se voi olla 'merkki' eli jonka havaitseminen tai kokeminen tuo mieleen jonkin toisen, jota se edustaa tai representoi MUTTA ei kaikki valokuvat toimi sillä tapaa. Muutenhan suunnilleen kaikki mitä aistimme, ovat vain 'merkkejä' siitä sun tästä.
/.../

Mulle valokuvan merkki-representaatio kirkastui muistelemalla omaa isääni, joka vietti elämänsä lopun dementiaosastolla. Vaikka hän oli aikanaan harrastanut intohimoisesti valokuvausta ja kuvien kehittämistä kotipimiössä, palvelutalossa hän ei tajunnut enää valokuvien merkitystä. Ei nähnyt niissä mitään, ei edes itseään. Silmät kyllä toimivat ja tarkensivat edelleen, mutta yhteys "phase detectioniin" oli pysyvästi katkennut. Vaikka olisin vaihtanut valokuvan tilalle vessapaperia tai mehumukin, niitäkään hän ei olis kyennyt yhdistämään aikaisempiin kokemuksiinsa vessapaperista tai mehun juomisesta, sen mausta tai mitä yhteyttä kädellä ja mukilla voisi olla. Esineet eivät olleet hänelle enää merkkejä, jotka palauttaisivat koettuja hetkiä, terveiden aivojen niihin kytkemiä arvoja tai tarkoituksia.

[hkoskenv]

Mutta ihan tuohon valokuva='merkki' ajatukseen. En ihan purematta niele, koska minusta valokuvasta on moneksi! Se voi olla 'merkki' eli jonka havaitseminen tai kokeminen tuo mieleen jonkin toisen, jota se edustaa tai representoi MUTTA ei kaikki valokuvat toimi sillä tapaa. Muutenhan suunnilleen kaikki mitä aistimme, ovat vain 'merkkejä' siitä sun tästä.

Ei kaikki kuvat toimi niin, mutta esimerkiksi perinteinen perhekuvaus on ihan puhdasta merkkikuvausta. Ne kuvat eivät ole visuaalisesti tai dokumentteina millään tavalla arvokkaita, vaan tuovat mieleen muistoja elävistä tilanteista kuvissa olevien ihmisten kanssa tai kuvissa olevista paikoista. Toisen ihmisen perhealbumin selaaminen on supertylsää, koska niitä muistoja ei ole.

Mutta jotkut kuvat välittävät ensisijaisesti tietoa, jotkut esteettistä mielihyvää, jotkut herättävät tunteita jne. Ei se merkki ole ainakaan hallitseva elementti aina. Mutta valokuvaaminen on niin laaja ala, että ei siitä löydy paljoakaan kaikelle yhteistä. Lähinnä se, että valon tallennus jollain teknisellä detektorilla on jossain osassa kuvan tuottamista. Mutta sen rooli hämärtyy koko ajan kun tekoäly sotkeutuu asiaan.