Digicamera.net - Valokuvausfoorumi

Huh. On tää valokuvausharrastaminen vaarallista hommaa. ...Tetsasin vielä aamulla onnellisesti kameran kanssa jyrkkää mäkeä ylös, ja nyt kulutan aikaa kirurgian osastolla kun napsahti akillesjänne! Ekaa kertaa elämässä tälläistä vaivaa :-I
No, nyt ei tartte vähään aikaan tetsailla. Pannuun ottaa niin penteleesti...(ja viimeinen kerta kun teen näitä retkiä kumisaappaat jalassa).

Mites teillä? Onko tullut onnettomuuksia tms. valokuvauksen takia - tai sitä duunatessa?

No ei mennyt sulla retki ihan putkeen. Koita kestää ... nyt on aikaa jollekin muullekin:)

Muutama tulee mieleen (mulla saattoi olla Canon:n pokkari matkassa:):

Mä venyttelin pohjelihaksia joskus jumpan jälkeen, ja innostuin painamaan hieman liikaa jalkaterää. No seurauksena oli jonkinlainen akillesjänteen revähtymä ja kävely oli monta kuukautta nilkuttamista. Vanhemmiten alkaa lihassyyt, sekä jänteet olemaan jo haperoita.

Toisen kerran tulin Suomujoen vartta UKK-puistossa ja yöllä oli sadellut ensimmäiset lumet. Alamäessä astuin juuren päälle, joka ei näkynyt ja jalka lähti alta. No automaattisesti meni toinen jalka alle ja kunnon voimalla runttasin sen maahan ... no en kaatunut! Tuntui nilkasta meneen jotain rikki ja littuun sekä purskahti ulos. Olin kuulevinani siitä äänenkin. Muutaman kilometrin päässä oli Lankojärven autiotupa johon ähistelin ja jäin yöksi jalkaa parantelemaan (nuori vaeltajatyttö oli lämmittänyt tuvan ja ilta meni rattoisasti turisten, kun nautin särkylääkkeitä sekä juotiin yhdessä mun loput 60 volttiset rommit). Seuraavana aamuna Kiilopäälle umpihangessa, jossa oli hankikanto joka toiselle askeleelle. Yleensä kipeä jalka humpsahti.

Olikos se tuo jaavan tapaturma jotenkin sukua tälle https://www.youtube.com/watch?v=h8KqftrK1PA" onclick="window.open(this.href);return false; tapaukselle?

Jaksamisia aikaarskalle.
Toivotaan että pääset ulkoiluttamaan kameraa mahdollisimman pian.

Kumisaappaat?
Ne pitäis tappaa muutenkin sukupuuttoon.

Petnax-ketjuun aikanaan kirjoittelinkin. Joku saattanee muistaa. Mut talviyönä liukastuminen jäistä rantakalliota alas meren tyrskyihin peffamäkeä Porvoon Emäsalossa. Ahteri edellä sit vetehen asti ja pinnan alla teräviä jäisiä rantakiviä. Työterveydessä sitten lääkäri hieman hämmästyneenä tutki että joo o, häntäluu ruhjeilla ja muuta paikallista harmia. Pariin viikkoon istuminen oli hieman vaikeaa.

Luolissa tuli joskus koluttua ilman kypärää (iso FAIL) kunnes eräs kerta kopsahti terävästi päälakeen, siitä selkä jännitteiseksi kuin kissalla konsanaan ja selän kaari myös luolan kattoon naps toiseen terävään kohtaan. Hyvä ettei tarttenu soittaa apua hakemaan pois. Paikka oli Halosen Uuni -niminen luola Kuusamossa.

Kuhmon suunnalla rotkoa kolutessa lipat ja polvi terävään kiveen. Benro tukikeppiä pari kilsaa autolle ja pari viikkoa ei sitten mitään tehtykään.

Valokuvaustouhuaminen ei ole turvallista yksin. Varmaan olisin delannu Kotkan Hallassa (tai monessa muussa paikassa) jos ei olis nimimerkki Kryptos ollu vähän vahtimassa torvelon menoa.

JL Anttola kirjoitti:Olikos se tuo jaavan tapaturma jotenkin sukua tälle https://www.youtube.com/watch?v=h8KqftrK1PA" onclick="window.open(this.href);return false; tapaukselle?

Jotain kaukaista sukua ehkä. Mun oli tositapahtuma ja kamera mahdollisesti matkassa:)

Kiitoksia foorumilaiset. Ja maffer kertoikin hyvin havainnollisesti, että valokuvausreissuilla voi totta tosiaan tapahtua kaikenlaista. Valokuvaamisessa kuitenkin tulee kannettua kaikenlaista ylimääräistä mukana, ja tupattua itseään paikkoihin joihin ei normaalisti menisi...Ehkä keskittymisestäkin on puolet valokuvauksessa, eikä tule niin paljon huomioitua ympäristöä.

Polilla menikin koko päivä, ja huomenna sitten ortopedille. Onpahan harvinaisen ärsyttävä vamma tämä akillesjänteen repeäminen. Joutuu monta viikkoa pitää jalkatukea jonka ideana pitää jänteen rentona ja mahdollistaa sen paraneminen takas umpeen. Nyt taitaa valokuvaushommat rajoittua takapihan kasvien lähikuvaukseen ;-)

©pjm kirjoitti:
Kumisaappaat?
Ne pitäis tappaa muutenkin sukupuuttoon.

Joo, onhan niillä kumppareilla paikkansa, mutta minkäänsortin maastovaelluksille en kyllä ota niitä enää mukaan. Kastukoot vaikka sukat, mutta jotain tukea täytyy kenkien antaa.

Noh, harmihan tuo on. Mut käyt vaikka lähiseudun autiotaloja katselemassa. Tasaisella maalla tallustaa joskin hitaammin.

Voehan helevetti Arska sun kanssa! Säilykö Sony sentään ehjänä?!!
Paranemisia.

Kiitos Temis. Tottakai Sony on ehjänä....Vaikka suonsilmään tippuisin, niin soni olis viimeinen joka vajoaa syvyyksiin ;-)

Tuosta sonyn pelastamisesta tuli mieleen yks melko vanha juttu.

Jotain reilu 40 vuotta sitten äiti ja hänen kaks ikätoveriaan ja ystäväänsä - jossain päälle seitenkymppisiä silloin, ja leskirouvia jo kaikki - pitivät meijän mökillä jonkinlaista tapaamista. Sitä en muista, olinko mie ollut kyytimiehenä vai joku muu kolmikon jälkeläisistä, mutta autoa tai ajokorttia ei rouvilla ollut kellään. Yks rouvista oli innokas valokuvaaja, tyttärensä valokuvauksen ammattilainen, ja sitä kautta joku ihan hyvä sen ajan kamera tällä rouvalla. Rouvat lähtivät veneretkelle, soutuvenneen kait miun äiti souti keula eeltä laiturin nokkaan, ja toiset siitä kyytiin. Ensimmäinen kyytiläinen pääs hyvin venneeseen, mutta tää kamerarouva otti kädellä veneen kokkapuusta kiinni, ja jalat edelleen laiturilla. Vene lähti karkaamaan, ja rouva virui vaakasuoraksi, kunnes oli irrotettava, ja putos järveen. Kahluusyvyys siinä oli, ei siinä mittään, mutta toisten rouvien jälkikäteen kertomana oli kamera ollu ojennetussa kädessä korkeella pinnan yläpuolella koko ajan, vaikka sen haltija oli muuten käyny umpsukkeluksissa. Siis paikalla en kuitenkaan ite ollut, kertomuksena vain kuullu, enkä tiijä kameran merkkiä, ei vissiin kuitenkaan sony? Kuivana säily, ja jo otetut sekä ottamattomat kuvat pelastu.

Ootteko muuten huomannu miten maailma muuttuu: Silloin tuollaset päälle seitenkymppiset oli jo vanhuksia...

Ja aikaarskalle tsemppiä. Kaikki myö tiijetään, että lääkärit on onnettomia tumpeloita, ja ite tiijetään kaikki asiat paremmin. Mutta silti suosittelen, että jossain määrin kuuntelet annettuja ohjeita ja liikut ja rasitat sen mukkaan, vaikka ihan vaan varmuuven vuoksi. Vaikka tietäsitkii ite paremmin.

Jaakko

JL Anttola kirjoitti:Ootteko muuten huomannu miten maailma muuttuu: Silloin tuollaset päälle seitenkymppiset oli jo vanhuksia...

Lapsuudessani 50- ja 60-luvuilla vanhat ihmiset (yli 50 vuotiaat) pukeutui kuin vanhat ihmiset, sen näki jo vaatetuksesta. Niistähän oli suurin osa 1800-luvulla syntyneitä!
Kun olin kansakoululainen, oli kaikki 30 vuotiaat jo vanhuksia ja mua säälitti kun niiden elämä oli jo ohi. Eihän niillä ollut mitään hauskaa!
Nyt melkein seitsemänkymppisenä, 80-vuotiaat on jo selkeästi vanhuksia ja yhdeksänkymppiset ikäloppuja, jotka ei kykene enään kameratouhuihin.
Oikeestaan vasta kuuskymppisenä on alkanut huomaamaan omassa elimistössä ikääntymisen merkkejä kunnolla.

JL Anttola kirjoitti:Mutta silti suosittelen, että jossain määrin kuuntelet annettuja ohjeita ja liikut ja rasitat sen mukkaan, vaikka ihan vaan varmuuven vuoksi. Vaikka tietäsitkii ite paremmin.

Kun venyttelin ton akillesjänteen (oma tiaknoosi) tohjoksi, en käynyt lääkärissä. Kehitin vaan kävelytyylin, jossa pohjelihasta ei tarvinut käyttää ja liikuttaakin hyvin vähän.

Etene Arska hyppimällä ehjällä jalalla, niin akilles paranee paremmalla kyydillä.

Joo, ei ole ihan vaaraton harrastus tämä. Minä olen liukastellut rantakallioilla pari kertaa turvalleen ja siitä sitten mahallani liukuen toisella kertaa vesilammikkoon ja toisella kerralla vyötäröä myöten mereen. Fyysisiä vammoja noista ei sentään tullut ja kameratkin säilyivät kuivina. Toisin kuin vaatteet. Talvella olen lentänyt suorin vartaloin selälleen lumen peittämällä jäisellä polulla ja tiellä mutta niistäkin selvitty henkisillä vaurioilla.

Vaan on liukastumiset onnnistuneet satuttamaankin. Vantaanjoen törmän savisessa rinteessä liukastuin ja siinä kaatuessa sitten katselin kun nimettömän sormen nivel taittui 90 astetta väärään suuntaan. Porkkalanniemessä taas liukastuin kalliorinteessä ja kaaduin selälleen eräänlaisessa luonnon muovaamassa portaikossa. Kamerareppu vaimensi selän osumista terävään kivenreunaan, mutta Canon 6D objektiiveineen kosahti vauhdilla otsaan. Kipeää teki. Kipeää teki myös se, kun Torronsuolla alitin vauhdikkaasti kaatunutta puunrunkoa. En huomannut siinä törröttävää oksan tynkää mikä sitten repäisi otsaan kunnon verta vuotavan haavan. Onneksi ei osunut viittä senttiä alemmas silmään.

Paljon muutakin on sattunut, mutta onneksi ei mitään vakavampaa. Pahimmillaanhan tuollainen liukastuminen tai kompurointi voisi olla kohtalokasta. Siitä tulikin mieleen, että onko kenelläkään suositella jotain vaelluskenkää tai -saapasta (tai pohjan merkkiä), joka pitäisi edes jotenkin talvella tai muuten liukkaammalla alustalla? Ilman nastoja ei tietty pitävää pohjaa löydy, mutta edes sellainen, joka vähän osaisi ilmoittaa milloin pito on loppumassa. Nykyiset Salomonit ovat aivan toivottomat pitonsa puolesta talvella. Haltin kengät pitivät jonkin verran paremmin, mutta eivät kestäneet käyttöä kuin puoli vuotta kunnes alkoivat imeä vettä sisäänsä.

tervehdys
Rhaille, ja mikseipä muillekin: katsastapa Jalaksen ja Sievin työkenkävalikoima. Itsellä on muutaman vuoden ollut Jalaksen pehmeävartinen saapikasmallinen pitopohjalla. Pito on useammin yllättänyt kuin pettänyt.

rhai kirjoitti:Siitä tulikin mieleen, että onko kenelläkään suositella jotain vaelluskenkää tai -saapasta (tai pohjan merkkiä), joka pitäisi edes jotenkin talvella tai muuten liukkaammalla alustalla? Ilman nastoja ei tietty pitävää pohjaa löydy, mutta edes sellainen, joka vähän osaisi ilmoittaa milloin pito on loppumassa.

Kun aikoinaan vielä kävin erämaavaelluksilla, niin vaelluskengät ostin nilkka etusijalla (ja tietysti sopivuus jalkaan). Raskaan rinkan kanssa ei tarvi paljoakaan liukastua tai astua yllätävästi kanervan kätkössä olevaan kuoppaan ja hajottaa nilkkansa. Minusta hyvässä vaelluskengässä onkin erittäin paksu nahka nilkkaa suojaamassa.

Toinen asia mikä tuli omasta kokemuksesta: Kengän sisäsyrjässä ei saa olla saumaompeleita, joiden ompeleet aluskasvillisuus tai kenkien osuminen yhteen tai kiviin kuluttaa katki. Yksi reissu päätyi puoliväliin, kun alkoi kenkä mennä kahteen osaan. Aloitin retken Kaamasen ja Karigasniemen väliseltä tieltä Kielajoelta, josta kuljin etelään Muotkan erämaan halki jamatkan piti jatkua Lemmenjoen erämaahan ylittämällä Inarin ja Angelin välinen tie. No ei sillä kengällä enää kävelty mielikseen, joten päätin soittaa taksin hakemaan mut Inariin. Muuten kengät oli hyvät.

Pitävyydestä:

• Kun jään päällä on lunta, ei siinä auta kuin pitkät piikit. Niin pitkät että ne yltää vielä jäähän, kun kengän paino painaa lumet kasaan.
• Nastat on aika vaaralliset, kun niiden pitoon tahtoo tuudittauatua, kunnes astuu siihen kohtaan, muissä lumi kantaa kenkää, eikä nasta yltä jäähän. Useamman kerran on tullut kokeiltua. Milloin selälleen ja milloin pehvalleen.
• Nyt mulla on aika uudet kengät, joissa pohjassa on teräväsärmäistä mineraalimurskaa (tms.), joka ottaa tosi hyvin liukkaaseen (lumettomaan) jäähän, jota täällä etelässä esiintyy nykyään paljon. Nämä ei ole vaelluskengät, eikä ne tue nilkkaa kunnolla.

Kumisaappaissa en aikoinaan uskaltanut erämaihin lähteä (toiset taas tykkää). Ylityksissä mieluummin otan kengät pois ja monesti oli 3mm neopreenisukat estämässä särkyä ja jalkojen menoa tunnottomiksi pidemmissä ylityksissä (on muuten todella toimivat).
Hyvä nilkkaa tukeva, vedenpitävä ja hengittävä vaelluskenkä oli mun valinta aina.

Hyviä huomioita kyllä. Ja oikeasti kannattaa huomioida vaaroja mitä tuolla maastossa saattaa aivan yllättäen kohdata. Kuten liukastuminen, siinä voi vammautuminen tai hengenlähtö olla tosiaan lähellä, kun kohtalon kortit natsaavat sopivasti. Ja sellaista tapahtuu.
Näihin päiviin asti olen esimerkiksi liukastumisen suhteen pelännyt lähinnä kamerakalustoni puolesta, mutta voi olla että vastaisuudessa tulee funtsimaan hommaa enemmän kokonaisvaltaisesti...

Kunnon maastokengät ovat seuraava asia mihin satsaan. Vanhat vaelluskengät alkaa olemaan jo niin huonossa kunnossa, että ne korvaan uusilla kunnolla nilkkaa tukevilla malleilla.Sellaisilla mitkä saa talvella tarvittaessa varustettua jonkinlaisella piikkipohjalla.

Mulla on Jalaksen Phantom DryLockit päiväretkikenkänä. Olleet vuodesta 2015. En vaihda ja uusi pari ostettu varastoon odottamaan. Armeijamitoitus kengän koolle, eli 46 sopiva vaikka normaalisti 48:lla mennään.

Lienee ollut/on poliisin virkakenkä, joten autoa onnistuu ajamaan oikein hyvin. Utsjoki - Pori no problem ja nilkka taipuu. Juokseminen onnistuu kamerat selässä rauhallista tahtia jos tarvii vaikka alusta huono olisikin.

Entisessä harrastuksessa tuli tutuksi moottoripyörälaji trialiin kehitetyt saappaat. On todella toimiva myös kävelyyn, nilkka yritetty tehdä niin, että taipuu ongelmitta lähelle nilkan toimimisen rajoja, mutta toppaa liikkeen, kun aletaan lähestyä nivelsiteiden äärimittoja. Ja pohja erittäin pitävä, tosin melko nopeasti kuluva. Solkikiinnitykset varressa... no vois ne näyttää vaeltajalle vähän ylimitotetulta. Trialissa pitää jalalle löytyä pitoa tarvittaessa, vaikka tarkoitus onkin pitää ne jalat tapeilla... muissa maastomoottoripyöräilyn lajeissa taas pohjan pitää olla liukas, että jalka luistaa mukana kun sillä tuetaan menoa kaarteissa. Noihin trialsaappaisiin saa pohjia irrallaan, pikasuutarit liimaa hyvin ne kiinni, kun kulahtavat aika joutuin. Materiaalin pehmeys takaa pidon, mutta kuluu nopeasti.

Ite kyllä hukkasin nuo vermeet kun viitisen vuotta sitten - 65 ikää sillon - viiminen sen lajin moottoripyörä lähti kiertoon. Ja vaelluksilla on aina ollut kuitenkin vaelluskengät jaloissa, tuntui vähän ylimitoitelta trialsaappaat kävelyretkillä.

Vaellusjalkineissakin on kyllä pohjan pidossa eroja. Ittellä nykysin Eccot, jotka muuten mieleiset mutta ei pidoltaan ihan parhaat, varsinkin juuri kylmässä. Ittellä olleista on taas Salomonista juuri paras pitokokemus, tosin jo kait vuosikymmenen takaa tai vielä kauempaa. Ne taas kulahti aika vähillä kävelyillä sileiksi.

Turvaa antaa vaelluksilla kenkä, joka estää nilkan pyörähtämisen ympäri jonkin kiven päälle tallatessa. Pidosta vielä sen verran, että pito pakkasasteilla saattaa poiketa materiaalin kylmässä kovettumisesta johtuen aika lailla lämpimien kelien pidosta, enkä ole varma, olenko trialsaappaita koskaan pakkasella kokeillut - tämä tuli mieleen taas siitä kokemuksesta, että trialmoottoripyörien purukumin pehmeät renkaat imevät kesällä kallioon aivan tautisesti, mutta kovettuvat jo muutamassa pakkasasteessa aivan kovamuovipinnaksi.

Tällästä turhanpäiväistä ja kaukaa haettua pohtimista taas...

JL Anttola

Ei o turhaa pohdintaa. Noista Phantomeista oli 2015 myynnissä puolinahkaiset versiot joissa superpehmeä pohja. Kulutin ne loppuun vuodessa. Mut märällä pitkospuulla tarrasi kiinni kuin asfaltilla konsanaan jos oli plussan puolella. Kylmässä vähän pito lähti muttei täysin kuitenkaan.

Toipumisia! Positiivista tossa ettei ole hengenvaarallinen vaiva:)