Digicamera.net - Valokuvausfoorumi

En löytänyt tämän kaltaista ketjua, joten avataanpa se itse.

Eli mitä kuvaaminen teille merkitsee? Onko se ammatti vai rentouttava harrastus? Pääasia vai osa jotain muuta harrastusta.

Itselläni se liittyy vahvasti retkeilyyn ja luonnossa liikkumiseen. Harrastusvuosia on jo kymmeniä, mutta taso ja määrä on pysynyt samana jo pitkään. Eikä se kehityksen puute minua haittaa.

Minua jotenkin kiehtoo etsiä asioista se perusjuttu, se ydin joka päälle kaikki rakentuu. Maastopyörissä luovuin täpäreistä kun huomasin että ilmankin pärjää. Jousiammunnassa haluaisin kokeilla tähtäin vapaata perinnejousta jne. Ja tiedän että kaikki eivät tästä tyylistä tykkää, minullakin on kavereita joilla pitää olla aina se kaikista uusin teknologia käytössä. On se sitten puhelimet, telkkarit tai nämä harrastusvälineet.

Mutta kuinkas teillä?

Valokuvaaminen (varsinkin luonnossa) = rentouttavaa touhua

Valokuvien läpikäyminen/käsittely yms. kuvaamiseen jälkeen tehtävät hommat = stressaavaa/ärsyttävää yms. pakkopullaa

Joten ei ihme, että kuvaamisen jälkeen turhan usein kuvat siirretään LR:n katalogiin ja sinne jäävät :-D

Whig kirjoitti:Valokuvaaminen (varsinkin luonnossa) = rentouttavaa touhua

Valokuvien läpikäyminen/käsittely yms. kuvaamiseen jälkeen tehtävät hommat = stressaavaa/ärsyttävää yms. pakkopullaa

Joten ei ihme, että kuvaamisen jälkeen turhan usein kuvat siirretään LR:n katalogiin ja sinne jäävät :-D

+1

No nyt on mun tunteet hyvin kuvattu!

Itselle valokuvaus on parasta mitä ihminen voi harrastaa. Se on yksin puurtamista, mökötyskopissa nysväämistä ja mitä parhainta sosiaalista yhdessäoloa. Valokuvaus laajentaa tuttavapiiriä. Se on asia jossa myös me kaikkitietävät voimme oppia jotain uutta ja parantaa osaamista lähes jokaisessa kuvaussessiossa. Valokuvaus on asia jonka voi yhdistää muihin harrastuksiin ja ihmisten kanssa puuhasteluun.
Valokuvaus on asia jolla voi parantaa omaa ja muiden elämää ja olemista. Valokuvaus on asia jolla voi hankkia ihmisille duunia ja tulevaisuutta.

Whig kirjoitti:Valokuvaaminen (varsinkin luonnossa) = rentouttavaa touhua
Valokuvien läpikäyminen/käsittely yms. kuvaamiseen jälkeen tehtävät hommat = stressaavaa/ärsyttävää yms. pakkopullaa

Kuulostaa siltä, että kameran tilalle kannattaisi hankkia kaukoputki.


Itselleni valokuvaus on harraste ja sellaisena haaste.

Tavoitteenani on saada hyvä olo onnistuneesta kuvasta. Kun kuvaan saa vangittua hyvän tilanteen/tunteen/tarinan ja sen hyvin esille lopulliseen kuvaan, saa aikaan endorfiiniryöpyn. Toki kuvia voi näyttää muillekin, mutta oma tyytyväisyys on usein tärkeämpi kuin muiden kehu.

Ja siinä mielessä kyllä pidän siitä kuvien selaamisesta ja käsittelystäkin. Siinä parannetaan jo hyvää kuvaa vielä hiukan lisää.

Koska omiin kuviinsa ja kuvaustyyliin tottuu, niin haasteena on hiukan kehittyä tai ainakin muuttua koko ajan, jotta riippuvuus endorfiineista pysyisi hallussa.


Joskus on ihan hyviä sosiaalisiakin hetkiä valokuvauksen parissa, mutta aika yksilölaji tuo on kokonaisuutena.

olli R kirjoitti: Kuulostaa siltä, että kameran tilalle kannattaisi hankkia kaukoputki.

Miksi näin jos valokuvauksesta tykkään?

Helios Skyliner 200 ja joku toinen "automaatti tähtäyksellä" oli joskus mutta kiitos jatkuvan pilvisyyden pimeään aikaan ja putken vieminen jäähtymään n tuntia ennen tuijottelua teki hommasta kaupungissa asuessa aivan liian vaikeata :-D

Dokumentointia eletystä elämästä.

Puuhastelua jota voi vähän työksikin kutsua.
Toimii vastapainona toiselle ammatille, vie vähäisetkin luppoajat minimiin.

Whig kirjoitti:

olli R kirjoitti: Kuulostaa siltä, että kameran tilalle kannattaisi hankkia kaukoputki.

Miksi näin jos valokuvauksesta tykkään?

Siis tarkoitin jonkinlaista "lintuputkea" tai kiikaria. Sehän on ihan mukava luonnossa liikkuessa. Voi katsoa vähän kauempaakin häiritsemättä luonnonelämää.

Miksi kuvan pitäisi tallentua, jos kerran et halua niitä enää koskaan katsoa?

olli R kirjoitti:

Whig kirjoitti:Valokuvaaminen (varsinkin luonnossa) = rentouttavaa touhua
Valokuvien läpikäyminen/käsittely yms. kuvaamiseen jälkeen tehtävät hommat = stressaavaa/ärsyttävää yms. pakkopullaa

Kuulostaa siltä, että kameran tilalle kannattaisi hankkia kaukoputki.


Itselleni valokuvaus on harraste ja sellaisena haaste.

Tavoitteenani on saada hyvä olo onnistuneesta kuvasta. Kun kuvaan saa vangittua hyvän tilanteen/tunteen/tarinan ja sen hyvin esille lopulliseen kuvaan, saa aikaan endorfiiniryöpyn. Toki kuvia voi näyttää muillekin, mutta oma tyytyväisyys on usein tärkeämpi kuin muiden kehu.

Ja siinä mielessä kyllä pidän siitä kuvien selaamisesta ja käsittelystäkin. Siinä parannetaan jo hyvää kuvaa vielä hiukan lisää.

Koska omiin kuviinsa ja kuvaustyyliin tottuu, niin haasteena on hiukan kehittyä tai ainakin muuttua koko ajan, jotta riippuvuus endorfiineista pysyisi hallussa.


Joskus on ihan hyviä sosiaalisiakin hetkiä valokuvauksen parissa, mutta aika yksilölaji tuo on kokonaisuutena.

Ollin linjoilla mennään. Sen verran tarkennan, että vaikka hetkellisesti joku idea tuntuu menneen putkeen niin seuraavana päivänä yleensä jo jokin mättää kuvassa ja taas pitää yrittää joskus uudelleen.

Suomalainen maantiede tullut myös tutuksi vuosien varrella kun on nähnyt jotain mitä ei koskaan kuvittelisi maasta edes löytyvän. Yleensä vahingossa kun tarpeeksi metsään samoilee.

onninpoika kirjoitti:Se on yksin puurtamista, mökötyskopissa nysväämistä ja mitä parhainta sosiaalista yhdessäoloa. Valokuvaus laajentaa tuttavapiiriä.

Näihin havaintoihin voi hyvin yhtyä.

Eniten aikaa tulee vietetty yksin koneen ääressä kuvia säätäen, ja tykkään tästäkin, mutta kyllä sosiaalinen puoli on myös mulle aika tärkeä. On paljon parempi motivaatio kuvata, jos tietää että joku haluaa niitä kuvia nähdä ja sitäkautta voi tuottaa iloa muillekin.

Toisaalta, kuten olen joskus aiemminkin täällä todennut, parhaimmillaan jo itse kuvaustilanne voi olla niin mukava, että lopputuloksella ei aina ole niin paljon väliä. Tokihan se kuvaustilanne voi olla stressaavakin, mutta amatöörillä onneksi aika harvoin kuitenkaan.

Maffer kirjoitti:... vaikka hetkellisesti joku idea tuntuu menneen putkeen niin seuraavana päivänä yleensä jo jokin mättää kuvassa ja taas pitää yrittää joskus uudelleen.

Tämäkin kuulostaa tutulta, omissa kuvissa näkee usein vain niitä vikoja. Silloin on kiva jos pystyi nauttimaan edes siitä kuvaustilanteesta.

Whig kirjoitti:Valokuvaaminen (varsinkin luonnossa) = rentouttavaa touhua

Olen samaa mieltä, tykkään kuljeskella metsässä hiljakseen ja tarkkailla luontoa siinä ympärillä. Ja tykkää kyllä kovasti ottaa niitä kuviakin.

Mutta mitä niillä kuvilla pitäisi tehdä? On jotenkin hiukan outoa ottaa tuhansia kuvia ihan vaan kovalevyjen täytteeksi. Pitäisikö mennä mukaan johonkin kameraseuraan, alkaa pitämään jotain blogia vai mitä oikein keksisi. Eikö valokuvaamisen päätarkoitus kuitenkin ole ne hyvät kuvat? Vai onko OK että se itse kuvaaminen on tärkeämpää kuin ne kuvat? Yksi juttu olisi varmaan kuvamäärän vähentäminen, enemmän keskittymistä ja harkitumpaa kuvaamista. Niin ettei siitä yhdestä maisemasta aina tulisi otettua paria kymmentä kuvaa eri rajauksilla ja valoituksilla. Luottaisi itseensä ja siihen että kyllä pari - kolme kuvaa pitää riittää.

Välillä tuntuu kuin olisi innokas marjanpoimija, joka ei syö marjoja.

Eniten häiritsee idea, että "kuvat" on, jos ei vedosta kaikkea, niin digitaalista huttua joka on poissa silmän räpäyksessä. Se aiheuttaa mielenkiintoisia pähkäilyitä laakafilmikameran hankkimiseksi aika usein.

Maffer kirjoitti:

olli R kirjoitti:

Whig kirjoitti:Valokuvaaminen (varsinkin luonnossa) = rentouttavaa touhua
Valokuvien läpikäyminen/käsittely yms. kuvaamiseen jälkeen tehtävät hommat = stressaavaa/ärsyttävää yms. pakkopullaa

Kuulostaa siltä, että kameran tilalle kannattaisi hankkia kaukoputki.


Itselleni valokuvaus on harraste ja sellaisena haaste.

Tavoitteenani on saada hyvä olo onnistuneesta kuvasta. Kun kuvaan saa vangittua hyvän tilanteen/tunteen/tarinan ja sen hyvin esille lopulliseen kuvaan, saa aikaan endorfiiniryöpyn. Toki kuvia voi näyttää muillekin, mutta oma tyytyväisyys on usein tärkeämpi kuin muiden kehu.

Ja siinä mielessä kyllä pidän siitä kuvien selaamisesta ja käsittelystäkin. Siinä parannetaan jo hyvää kuvaa vielä hiukan lisää.

Koska omiin kuviinsa ja kuvaustyyliin tottuu, niin haasteena on hiukan kehittyä tai ainakin muuttua koko ajan, jotta riippuvuus endorfiineista pysyisi hallussa.


Joskus on ihan hyviä sosiaalisiakin hetkiä valokuvauksen parissa, mutta aika yksilölaji tuo on kokonaisuutena.

Ollin linjoilla mennään. Sen verran tarkennan, että vaikka hetkellisesti joku idea tuntuu menneen putkeen niin seuraavana päivänä yleensä jo jokin mättää kuvassa ja taas pitää yrittää joskus uudelleen.

Suomalainen maantiede tullut myös tutuksi vuosien varrella kun on nähnyt jotain mitä ei koskaan kuvittelisi maasta edes löytyvän. Yleensä vahingossa kun tarpeeksi metsään samoilee.

Hyvin pitkälti samat kuviot kuin näillä kahdella.

Jos ei tunnu kivalta ni olkoot kalut repuissa, harrasteesta en halua pakkopaitaa itselleni. Sekin kun osin koettu toisen harrasteen yhteydessä.

Sosiaalinen puoli taas. 70-80% yksin, loput yleensä toisen kuvaajan kanssa. Heitä on muutama, kuvaajia joilla ei oli liian kiree pipo. Kuvaaminen ja hyvä huumori kuuluu yhteen kun kaverin kanssa reissaa. :D
Vaimo mukana liki kaikilla lomareissujen kuvausretkillä, hän on löytänyt yllättävän monta kiinnostavaa kohdetta ja yksityiskohtaa kuvattavaksi. Etenkin Lapissa.
Joukkokohtaukset eivät miun juttuja, esim. kameraseuran kaupunkikävelyt ja lintutornit jne...

Minulle valokuvaus on harrastus ja syy kehittyä jossakin. Ja eritoten (teko)syy tehdä asioita ja mennä paikkoihin, joihin ei muuten joutuisi. Tuskin olisin Ypäjälle koskaan mennyt, jos ei valokuva. Tai Viroon rämpimään jossain umpimetsässä ja katsomaan villisikaa silmästä silmään, mutta kun valokuva. Puhumattakaan SS-20 -ohjuksen siilosta...

Samoin koska valokuva, niin Pärnu, Riika, New York, Hanko... HELride, ravit, Suvilahti DIY, agility, jne.

Valokuvaaminen on antanut minulle niin paljon, että sitä ei oikein tahdo itsekään ymmärtää. Ja onhan siinä sivussa sitten saanut niitä valokuvia.

Ohiampuja kirjoitti:
Eli mitä kuvaaminen teille merkitsee?

Ei mitään.
Yksi paha tapa muiden joukossa.

Harrastus. Kuvaan vähän kaikkea vastaan tulevaa. Eniten kuvaan reissuilla ja tietenkin satunnaisissa "kissanristiäisissä".
Kuvia on tullut digiaikana ottua keskimäärin 5000 per vuosi.
Vaimolle olen todennut omaavani "valokuvamuistin".

Itseilmaisu, luovuus, ympäristö, kerronta, tiede, taide, vuorovaikutus.

Muiden muassa näistä koostuu valokuvauksen merkitys minulle. Kokonaisuus on kuitenkin monimutkaisempi ja yksilöllinen niin minulle, kuin varmasti jokaiselle.

Itse olen vasta aloittelija, mutta lähinnä valokuvaus on itselle sitä että haluaa vangita sen mitä itse näkee ja näyttää sen muille. Eli esimerkiksi oma koira, metsästysmaastot jne. Kaikki mitkä itse näkee hienona ja kauniina haluaisi kuvan kautta jakaa myös muille.

hassel kirjoitti:

Ohiampuja kirjoitti: Eli mitä kuvaaminen teille merkitsee?

Ei mitään.
Yksi paha tapa muiden joukossa.

Tää on kyl kans yks maailmankatsomus. Tupakointi, viinanjuonti ja valokuvaus. Kaikki ne vievät hautaan...