Sivu 1/5
Ilmatuurin Laitos
Lähetetty: Heinä 26, 2016 20 : 25
Kirjoittaja Maffer
Viime vuosina napsunut pannu jumiin ihan kohtalaisesti tähän valtion turhakkeen kanssa. Sääennusteet eivät mene edes puolen päivän tarkkuudella edes sinnepäin kuvauskelejä ajatellen. Norjalainen yr.no arpoo hommat kohdalleen täällä Suomessakin keskimäärin aina oikein.
Miksi tällaista valtion turhaketta pidetään yllä kun ei siitä mitään iloa ole?
Ivalossa Aurinkoa. Jep jep...kyseiseen aikaan taivas ihan tukossa ja vettä lorottaa. KYLLÄ VAAN. Toveri on Kilpisjärvellä minne luvattiin täksi päiväksi sadetta ja siellä äsken paistoi.
Lähetetty: Heinä 26, 2016 23 : 04
Kirjoittaja hattumies
Öh, tuon ennustekuvan mukaan ivalo sattuu tuohon +17 plussan kohdalle, joten hyvinkin voi olettaa, että sateet mahdollisia. Ja kilpiselle näyttääkin aurinkoista?
Jos haluaa hyviä säätietoja, niin kannattaa katsella niitä tutkia ennemmin ja tehdä niistä omia johtopäätöksiä. Myös noin 2 tunnin omatoimisen opiskelun jälkeen voi oppia erilaisten painealueiden liikkeistä sen verran, että suuntaa-antavan ennusteen tekeminen ei ole kauhean vaikeaa meidän oloihin.
Tunturilappi on aina epävakaa alue, sääolot voivat nopeasti muuttua paikallisesti ja näitä on erittäin vaikea ennustaa. Ken kerran on lapissa kesällä käynyt, luulisi tämänkin asian tiedostavan.
Toki ketuttaahan se, jos kuvaus- tai jokin muu reissu menee sen vuoksi pieleen.
Lähetetty: Heinä 27, 2016 4 : 41
Kirjoittaja Maffer
Kyllä tuo FMI vaan nyt evottaa. Juurikin Saariselällä ollut jo kolmatta viikkoa ja ennusteet menneet pieleen joka ikinen päivä. Mutta ongelma ei koske tätä aluetta vaan koko Suomea. Norjalaiset ennustavat sään melkein poikkeuksetta hyvin vrt. kotimaiset tunarit. Itsellä toki seurannassa reaaliaikatiedotkin joista tulee pähkäiltyä paljon kuvauspaikkoja ja keliä.
Lähetetty: Heinä 27, 2016 4 : 57
Kirjoittaja hyvatti
Lähetetty: Heinä 27, 2016 12 : 09
Kirjoittaja XTC Riders
There´s no science like weather science.. Vanha viidakon sanonta :)
Lähetetty: Heinä 27, 2016 21 : 00
Kirjoittaja Naranek
Melkolailla samanlaisia havaintoja täältä etelämpääkin näistä sääarvauksista. Ja tuon porukan povaamisen perusteella me laitamme rahaa palamaan miljarditolkulla vuosittain kun ilma kuulemma lämpenee vaikka miten hurjasti.... uskoiskohan?
Lähetetty: Heinä 27, 2016 21 : 35
Kirjoittaja Maffer
Juuri näin. Homman voisi ulkoistaa norjalaisille ihan helposti.
Villi veikkaus on että koko homma tehdään pelkästään koneella ja "meteorologi" kirjoittaa jotain tuubaa itse ennusteeksi. Taitaa vaan joko kone tai softa olla sieltä 90-luvun taitteesta tai algoritmit vähän vanhentuneet.
Kysymys silti kuuluu miksi homma onnistuu norjalaisilta?
Forecalta olen nähnyt kaksi vuotta sitten toiminnassa maksullisen VIP-palvelun missä on paljon reaaliaikaista tietoa ja ennusteet päivittyvät aika nopsaan. Tuolloin ihmeteltiin porukalla että miksi ne ennusteet olivat välillä aivan päinvastaisia (ja oikeansuuntaisia) vrt. ilmaiset julkiset tiedotteet.
Lähetetty: Heinä 27, 2016 22 : 08
Kirjoittaja burmanm
Maffer kirjoitti:Villi veikkaus on että koko homma tehdään pelkästään koneella ja "meteorologi" kirjoittaa jotain tuubaa itse ennusteeksi. Taitaa vaan joko kone tai softa olla sieltä 90-luvun taitteesta tai algoritmit vähän vanhentuneet.
Sekä norjalaiset, Foreca kuin Ilmatieteenlaitos käyttävät pohjiltaan samoja tietoja (jenkit, eurooppalaiset), samojen tietokoneiden laskemana, ihminen tekee siihen sitten omia muutoksiaan omien havaintojensa ja kokemustensa perusteella.
Ei meillä Suomessa ole tarpeeksi konetehoa noiden järkevään laskemiseen.
Lähetetty: Heinä 27, 2016 22 : 08
Kirjoittaja burmanm
Naranek kirjoitti:Ja tuon porukan povaamisen perusteella me laitamme rahaa palamaan miljarditolkulla vuosittain kun ilma kuulemma lämpenee vaikka miten hurjasti.... uskoiskohan?
Ei kannata, Jeesus pelastaa. Samoja tuloksia kun saa jokainen tutkija ympäri maailmaa, niin varmasti ovat kaikki väärässä? Tietokonekin on sitä mieltä, mut väärässä sekin.
Lähetetty: Heinä 27, 2016 23 : 46
Kirjoittaja Maffer
Mistä löytyy faktaa tuohon ennustamiseen? Eli tietoa noista laitteista jne?
Lähetetty: Heinä 28, 2016 1 : 33
Kirjoittaja Sundo
Sivulta
http://ilmatieteenlaitos.fi/saamallit-ennusteen-apuna voi päästä alkuun, tosin en kovin tarkasti käynyt läpi miten paljon tuolla mennään yksityiskohtiin.
En ole huomannut FMI:n ennusteiden menevän sen pahemmin metsään kuin Forecan, norjalaisten tai noiden muutaman astronomista säätä ennustavan sivuston. Aika pitkälti ne samoihin tietoihin ja malleihin taitaa pohjautua.
Tosin kun se lopullinen ennuste on ilmatieteen laitoksella(kin) kuitenkin vain meteorologin tulkinta, en yhtään ihmettelisi jos niiden tarkkuus on etelässä vähän parempi kuin pohjoisessa. Tuo voi myös selittää norjalaisten paremmin osuvat ennusteet, siellä on ehkä hieman erilaiset taloudelliset intressit saada ne osumaan kohdilleen. Poroa ei taida paljon haitata jos tulee vettä vaakatasossa, kalastajalle tai öljynporauslauttojen huollolle se saattaa olla ikävämpää.
Ilmatieteen laitoksen toimintaan kuuluu aika paljon muutakin kuin nuo marjastajien kuivana pitämiseksi ja valokuvaajien kiusaksi tarjottavat lyhyen aikavälin julkiset ennusteet.
Lähetetty: Heinä 28, 2016 7 : 40
Kirjoittaja Rockford
Maffer kirjoitti:Mistä löytyy faktaa tuohon ennustamiseen? Eli tietoa noista laitteista jne?
Tämmönen löytyi:
http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/1219741
Lähetetty: Heinä 28, 2016 7 : 59
Kirjoittaja TiRy
Oli viime viikonloppuna odotettu mökkireissu isolla jengillä. Katselin noita säätiedotuksia siitä asti, kun 10 päivän päähän näki. Alusta loppuun lupaili lauantaille poutaa ja lämpöä ilman pilvenhattaraakaan. Vielä edellisenä päivänäkin oli sama. Lauantaina sitten satoi vettä lujastikin aina iltaan asti. Jes.
Lähetetty: Heinä 28, 2016 8 : 21
Kirjoittaja Tervo
Joo, kyllähän tuolla yliopistolla koulutetaan kovastikin näihin turhiin ammatteihin.
Meteorologin lisäksi varsinainen turhake on hammas"lääkäri" ja hammas"lääketiede". Noi mitään lääkäreitä ole, pelkkiä puoskareita. Ala ei ole lääketieteellisessä mielessä kehittynyt kivikaudelta mihinkään, ainoastaan hampaanpoistosta on saatu kivuttomampaa oikean lääketieteen kehittämillä puudutusaineilla. Mitä oikeaa hoitoa ja sairauden ehkäisyä hammas"lääketiede" on saanut aikaiseksi? Pepsodentin, ja senkin mainosmiehen avustuksella.
Lähetetty: Heinä 28, 2016 9 : 43
Kirjoittaja mremonen
Joo. Ja valokuvaajat. Miten valokuvaus on taiteena kehittynyt viimeisen sadan vuoden aikana? Ei mitenkään. Ainoa kehittyminen on tapahtunut japanilaisten insinöörien toimesta. Joten nyt vaan kamerat mereen ja tekemään jotain järkevämpää,
Mutta tuosta ennustamisesta veikkään, että Sundo on aika oikeilla jäljillä. Se maikkarin säämiehenä olo on pelkästään viihdettä ja lisätienestiä meteorologeille. Varsinainen oikea työ tehdään ihan muualla ja muihin tarkoitusperiin. Eiköhän koko sään ennustaminen ole aikoinaan tehty maanviljelyksen tarpeisiin ja siinä kohtaa ei joku Haltin huipun sää kiinnosta ketään. Ja merisää sitten merenkulun tarpeisiin.
Suomessa yleensäkin sään ennustaminen on vaikeaa, koska olemme kahden säätyypin välissä, toisaalla on valtamereltä ja Norjan yli tuleva säärintama ja toisaalla sitten Venäjältä tuleva mannersää. Näkeehän sen jokainen itsekin: ihan sama mitä kalenterissa lukee, niin Norjan yli tulee vettä ja Venäjältä kuivaa ja kuumaa/kylmää.
Lähetetty: Heinä 28, 2016 10 : 49
Kirjoittaja Maffer
No jep. Toki norjalaisilla on intressejä parempaan tasoon mutta se ei selitä miksi ne ennusteet on Suomen puolellakin realistisempia. Kannattaa huvikseen kattoa yr.no:n pilvisyysennusteita - se mitä fmi lupaa täysin selkeää on usein norskeilla puolipilvistä korkeintaan. Ei selity ny kuitenkaan samoilla malleilla. Jos ne olisi samoja niin jossain haistapaska-Semekurtassa olisi ihan sama ennuste kummaltakin.
Lähetetty: Heinä 28, 2016 11 : 48
Kirjoittaja mremonen
Samahan se on kun katsoo IS:n
supersäätä, niin ihmettelee että onko nyt varmasti kyse samasta maasta. Kun toinen lupaa aurinkoa ja toinen sadetta.
Lähetetty: Heinä 28, 2016 13 : 49
Kirjoittaja Sundo
Olisi ihan kiva nähdä muutakin kun anekdootteja noiden ennusteiden tarkkuuden vertailuun. Itse en tosiaan ole suuria eroja huomannut.
Ei nuo ennusteet niin kovin erilaisia ole, joku pieni ero eri mallien painotuksessa ja vaikkapa pilvisen tai sateisen sään merkin kynnysarvossa tuottaa jo kummasti tuollaisia eroja. Eli jos sadetta on mallin mukaan 30% todennäköisyydellä 0,5mm, niin laitetaanko pilven alle pisara vai ei.
Tuon takia tykkään noista luottamusvälejä tarjoavista käppyröistä. Paljon informatiivisempi kuin pilvi ja pisara.
Lähetetty: Heinä 28, 2016 13 : 51
Kirjoittaja hyvatti
Lähetetty: Heinä 29, 2016 0 : 57
Kirjoittaja tjn
Sehän se oliskin jos tietäis tarkalleen mitä huomenna tapahtuu. Kaikki sääennustuksiin liittyvä on todellakin niin kuin nimikin sanoo ENNUSTE, eli sellainen sää saattaa jollakin todennäköisyydellä (ei todellakaan 100 %:n todennäköisyydellä) olla huomenna. Viikon päähän ei pysty sanomaan mitään varmaa, ei edes 10 % varmuudella. Joku sanoi joskus: "ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen"