Sivu 1/1
Valonoma - valokuvaushaasteet
Lähetetty: Helmi 01, 2014 21 : 18
Kirjoittaja Uinuluine
Uusi suomalainen valokuvaussivusto Valonoma on avattu osoitteessa:
www.valonoma.com
"Valonoma on suomalainen valokuvaussivusto ja -yhteisö, joka pyrkii luomaan kuvaajille innostavan alustan omien taitojen kehittämiseen ja niiden esittelemiseen. Valonoma koettaa yhteisöllisen lähestymistapansa avulla mahdollistaa luontevasti vastavuoroisen ja aktiivisen palautteen jakamisen, sekä avaamaan mahdollisuuksia aivan uudenlaisen valokuvaustaiteen tekemiselle. Toiminnan tämänhetkisenä lähtökohtana ovat vaihtuvat kuvaushaasteet, mutta toimintaa tullaan jatkossa laajentamaan palvelemaan myös kuvaajien itsenäisen valokuvataiteen esilletuontia."
Täälläkin aiemmin mainostettu Facebook-harrastusryhmä ja blogijulkaisu ovat historiaa, ja nyt on hypätty isompiin saappaisiin kunnollisten sivujen myötä. Sivuston kehittäminen on toki vasta alussa mutta perustoiminnot on hiottu sujuviksi, ja kakun päälle on tarkoitus alkaa laittamaan kermaa runsaalla kädellä lisäominaisuuksien muodossa. Hyvää on tulossa, mutta sitä ei kannata jäädä odottamaan sillä mukaan voi tulla jo nyt!
Haasta itsesi ja osallistu!
Lähetetty: Helmi 04, 2014 23 : 01
Kirjoittaja Uinuluine
Parannusehdotuksia otetaan myös vastaan! Jos siis idea kiinnosti ja menit tutustumaan sivuun mutta jokin asia toteutuksessa tappoi orastaneen kiinnostuksen, niin mikä se oli, ja ehdotuksia asian korjaamiseksi? Toimintaa on tarkoitus jalostaa koko ajan käyttäjien toiveiden mukaisesti.
Lähetetty: Huhti 15, 2014 10 : 07
Kirjoittaja Uinuluine
Nosto.
Lähetetty: Huhti 26, 2014 21 : 52
Kirjoittaja Uinuluine
Edit. huom! seuraava koskee vanhaa Facebook-harrastusryhmää.
Tervehdys kaikille!
Olemme saaneet palautetta että toimintamme osittainen kytkeytyminen Facebookiin karkottaisi ihmisiä. Tällä hetkellä puntaroimme ryhmämme kanssa hyötyjä ja haittoja, mutta mahdollisena tulevaisuuden visiona on irrottaa toiminta sekä Facebookista että Bloggerista (Google) ja siirtää aivan omille itsenäisille sivuilleen, jossa kuvat ja keskustelu loisivat saumattomamman kokonaisuuden. Koska muutos vaatii sekä hikeä että luo riskinsä, haluamme tehdä tiedustelua asiaa koskien.
Olisitko kiinnostunut osallistumaan Valonoman toimintaan jos FB-kytky poistuisi ja toiminta siirtyisi yhdeksi kokonaisuudeksi omalle itsenäiselle sivuilleen?
Käsiä pystyyn! Jos tarpeeksi moni ilmoittaa kiinnostuksensa, tulee muutos tapahtumaan.
Lähetetty: Huhti 27, 2014 10 : 10
Kirjoittaja zenix
Itselläni tökkii pari asiaa näin pikaisesti katsottuna:
1. Sosiaaliset mediat käyttävät kuvaa mainonnassaan.
-
https://www.facebook.com/notes/andy-rou ... 0204724175
2. Vesileiman kieltäminen
- Tähän ratkaisuna voisi olla yhtenevä vesileima samassa kulmassa.
Vaikuttaa mielenkiintoiselta...
Lähetetty: Huhti 28, 2014 13 : 24
Kirjoittaja Uinuluine
Edit. Huom, tämä keskustelu viittaa vanhaan Facebook-ryhmän toimintaan.
Kiitos paljon palautteestasi zenix!
1. Tuo Facebook-kytky tullee nyt mitä suurimmalla todennäköisyydellä poistumaan, ja hyppäämme vähän isompiin saappaisiin omien sivujen myötä. Facebookin kuvakäytännöt ovat kyllä olleet tiedossa. Ryhmämme lähti hyvin pienestä liikkeelle, ja ehkä me perustajajäsenet emme ajatelleet itseämme niin vakavamielisesti valokuvauksen harrastajina jotta suurin huolemme olisi ollut että Facebook saattaisi harjoitusräpsyjämme jossain joskus käyttää. Mutta on aivan ymmärrettävää että jotkut suhtautuvat tuotoksiinsa suojelevammin, ja tästäkin syystä olemme Facebookin hylkäämässä osana ryhmän toimintaa.
2. Vesileimat ovat todella kinkkinen juttu. Vesileimat kiellettiin alkuun (ryhmän ja blogin ollessa vielä ulkopuolisilta suljetut) ihan esteettisistä syistä, eikä sääntöä olla toistaiseksi muutettu samasta syystä. Sivujen sisältö on kopioinnilta suojattua, ja vaikka kopiosuojan voi kiertää, koskee sama vesileimaakin - viitseliäs kuvarosmo osaa kyllä leikata/häivyttää sen pois. Poikkeuksena tietenkin hyvin isot vesileimat, mutta ne taas eivät estetiikan vuoksi tule soveltumaan julkaisuun. Yhtenevä vesileima voisi olla toimiva, mutta se vaatii joko sääntöpykäläviidakon kasvattamista tai jos tehtävä jäisi ylläpitäjille, toisi paljon lisää työtä.
Kiitos palautteesi otamme vesileima-asian kuitenkin uudelleen käsittelyyn ryhmän sisällä. Sääntö ei ole ollut mitenkään ehdoton, vaan tilanne sen suhteen oli alunperinkin fifty-sixty. Käytännön toteutus niin ettei esteettisyyden kanssa jouduttaisi tekemään liikaa kompromisseja ja homma pysyisi kaikille helppona on se mikä mietityttää.
Lähetetty: Huhti 28, 2014 14 : 13
Kirjoittaja Whig
Uinuluine kirjoitti:Sivujen sisältö on kopioinnilta suojattua
Älä vain sano, että tämä kopioinnilta suojaus on käytännössä vain kikkailemalla tehty hiiren kakkosnapin disablointi tms?
Tallensin chromella sivun koneelleni ja esim. 1600x1056 ja 1133x1600 kuvat löytyvät levyltäni...
On IMHO täysin turha puhua mistään kopioinnilta suojaamiselta tälläisessä tapauksessa.
Lähetetty: Huhti 28, 2014 14 : 54
Kirjoittaja Uinuluine
Edit. Huom, tämä keskustelu viittaa vanhaan Facebook-ryhmän toimintaan ja siitä käytyyn keskusteluun.
Kuten jo mainittua, niin mitään varmaa tapaa suojata kuvat ei ole - tuon kopiosuojauksen päätarkoituksena on vain antaa selkeä viesti ettei kuvien kopioiminen ole sallittua, ja jos rosvoamaan ryhtyy tekee sen täysin tietoisena että on epärehellisillä teillä. Kaikki suojaukset voi kiertää, helpostikin, mutta se viestin välittäminen onkin tässä se tärkein asia.
Sinänsä en näe että pieni vesileima nurkassa auttaa yhtään enempää, jos joku kuvan todella haluaa käyttöönsä ottaa niin se sen tekee, mutta mahdollisesti silti kallistumme vesileimojen sallimiseen jatkossa.
Lähetetty: Huhti 28, 2014 20 : 47
Kirjoittaja Uinuluine
edit. vanhaa keskustelua
Lähetetty: Huhti 28, 2014 21 : 27
Kirjoittaja Ville^K
Kuvaa ei voi suojata kopioinnilta jos sen laittaa jakoon internettiin. Jos tämän hyväksyy luonnonlaiksi, niin elämä helpottuu kummasti.
Minä laitan kuvia nettiin siksi että ihmiset näkevät mitä olen tehnyt. Haluan näyttää kuviani parhaassa mahdollisessa valossa ja siihen eivät kuulu vesileimat.
Lähetetty: Huhti 28, 2014 21 : 33
Kirjoittaja Uinuluine
Henkilökohtaisesti olen Ville^K kanssasi täysin samaa mieltä.
Lähetetty: Huhti 28, 2014 21 : 41
Kirjoittaja paaton
Minusta taas pieni ja nätti vesileima on ihan järkevä, kun sitä ei ajattele kuvan suojaamisena vaan mainoksena. Suurin osa näistä kuvien "lainaajista" ei ole hera bellejä. Jos se kuva leviää julkisessa mediassa, niin eikö silloin olisi ihan kiva, jos se vesileimakin olisi mukana?
Lähetetty: Heinä 31, 2014 9 : 10
Kirjoittaja Uinuluine
edit. wanhaa
Lähetetty: Helmi 14, 2015 22 : 57
Kirjoittaja Uinuluine
Uudet sivut avattu! Nyt heti kaikki tänne:
www.valonoma.com
ps. editoin vähän vanhaa keskustelua jossa oli paljon vanhentunutta asiaa.
Lähetetty: Helmi 15, 2015 0 : 19
Kirjoittaja mvuori
Uinuluine kirjoitti:ps. editoin vähän vanhaa keskustelua jossa oli paljon vanhentunutta asiaa.
(Keskustelun sisältöä muuttavaa editointi kutsutaan väärentämiseksi.)
Lähetetty: Helmi 15, 2015 1 : 04
Kirjoittaja Uinuluine
Jätin mielestäni koskematta kaiken varsinaisen keskustelun mitä täällä oltiin käyty, kuten yllä voi lukea (lisäsin kyllä maininnat että keskustelu ei koske enää uutta sivustoa) . Poistamani viestit sen sijaan olivat tyhjää "uudet sivut työn alla" -jorinaa, joissa oli vanhaksi käynyttä tai nykyisellään jo väärääkin tietoa, jota en halunnut jättää hämäämään.
Vaihtoehtona oli avata täysin uusi ketju aiheelle, mutta sitten kai oltaisiin tultu huomauttamaan ettei ole sopivaa mainostaa kahdessa ketjussa?
Lähetetty: Helmi 15, 2015 1 : 17
Kirjoittaja Uinuluine
Jos joku moderaattori huomaa tämän ketjun niin poistakoon, taidan luoda uuden niin ei jää kenellekään mitään epäselvyyksiä.
Lähetetty: Helmi 15, 2015 9 : 56
Kirjoittaja MattiH
(Moderaattori) Laitetaan lukkoon, muutaman päivän päästä aihe on sitten tippunut sivulle n.
Voisi tämän poistaakin, mutta mahdollisille toisille kirjoittajille on periaatteessa aika tylyä poistaa kaikki...