Digicamera.net - Valokuvausfoorumi

Tuleeko teille koskaan yliannostusta valokuvaamiseen?

itselläni tulee joskus tunne, että harrastus jonka tarkoitus on rentouttaa ja poistaa ahdistusta, niin se alkaakin aiheuttaa sitä ahdistusta. Joskus hiihtolenkillä tai työmatkalla törmää hienoon auringonlaskuun, niin tilanteesta nauttiminen unohtuu kun alkaa harmittelemaan kotona olevan kameran perään.

Mutta onko teillä koskaan vastaavia kokemuksia? Esim lomamatkoilla, että olisi hienoa vaan nauttia kauniista maisemista, eikä koko ajan pitäisi mietiskellä että mistä kuvakulmasta ja millä objektiivilla siitä saisi parhaan kuvan. :)

Kyllä sitä yliannostusta välillä pukkaa. Se on voinut tulla omalla kohdalla itse kuvaamisesta, tai jälkikäsittelystä (joka odottaa tekemistä).

Näissä tilanteissa on tullut reissuun lähtiessä jätettyä kylmän viileästi kameralaukku kotiin. Kyllä se sitten innostus on aina palautunut pienen tauon jälkeen.

Jälkikäsittelyn jonoutuminen voi joskus ahdistaa. Pahimmillaan siis se että tietää että ois parituhatta kuvaa jotka pitäis käydä läpi ja joita joku muu odottaa saavansa. Mutta harvemmin onneksi.

Siitä ahdistuksesta pääsee, kun katsoo ympärilleen ja huomaa, ettei kaikkia maailman hienoja hetkiä kerkiä kuiteskaan kuvaamaan. :)

Ohiampuja kirjoitti:Joskus hiihtolenkillä tai työmatkalla törmää hienoon auringonlaskuun, niin tilanteesta nauttiminen unohtuu kun alkaa harmittelemaan kotona olevan kameran perään.

+1

Tuota jälkikäsittelyn ahdistusta vähentääkseni tein itseni kanssa päätöksen että kuvaan kaikki suoraan jpg-kuvina. Laatu ei ole tietenkään paras mahdollinen, mutta oikean käden hermoahtauma tuolla niskanikamien välissä tykkäsi kovasti.

Kyllä välillä motivaatio on huomattavasti matalemmalla kun normaalisti, mutta yleensä se on nopeasti ohimenevää. Ennemminkin tuo jälkikäsittely ahdistaa. Saman ajan kun yleensä voisi nautinnollisemmallakin tavalla viettää.

Itsellä on paremminkin niin päin, että harmittaa, kun kamera ei tullut mukaan ja olisi ollut mielenkiintoista kuvattavaa. Poistan kuvat kameran muistikortilta jokaisen kuvaus reissun jälkeen, ettei tulisi liian paljon kuvia käsittelyyn yhdellä kertaa.

Jälkikäsittely. Sitä ei jaksaisi. Kuvaus on lähes aina hauskaa ja enemmänkin ahdistaa kun ei ole aikaa tehdä sitä riittävästi :)

vanhakettu kirjoitti:Itsellä on paremminkin niin päin, että harmittaa, kun kamera ei tullut mukaan...

Siis tarkoitan samaa asiaa. Tulee sellainen olo ettei osaa nauttia hienoista elämyksistä ilman kameraa...

Kysytään vaikka näin. Jos nyt näkisit työpaikan ikkunasta maakotkan istumassa läheisen puun latvassa, niin olisitko iloinen hienosta lintukuninkaan kohtaamisesta, vai kiroaisitko ääneen kun se 300 millinen on jäänyt sinne eteisen pöydälle? :)

Itsellä tulee metsästyksen yhteydessä monesti vastaan hienoja maisemia ja tilanteita, että tekisi mieli ottaa valokuva, mutta ainut kunnon optiikka on Swaron kiikaritähtäin. Ei se maakotkan kuvaamatta jääminen aiheuttaisi sen kummempaa mielipahaa, kuin komean ukkometson kuvaamatta jääminen viime vkl.

Pahoittelut jo valmiiksi niille, joiden mielestä lihan ruokapöytään hommaaminen Cittarin lihatiskiltä on jotenkin eettisempää. Olen myös eläinrakas tapaus ;)

Hyvä aihe viestiketjulle!

Yliannostusta tulee välillä.

Lähinnä sen huomaan siinä vaiheessa, kun muutaman viikon kuvausreissusta on jäljellä enää pari päivää ja aika on kulunut melkein tykkänään kameran takana.

Siinä kieltämättä tulee mieleen, että kannattiko. Muita mantuja kiertäessä kun voisi tehdä paljon muutakin, kuin pelkästään valokuvata.

Kuvien jälkikäsittely ei onneksi tuota mulle stressiä, pikemminkin päinvastoin. Nykyään työnsä tuloksen näkee niin helposti ja aika monta juttua on paremmin kuin ennen.

Filmiaikoina se oli vähän toista, kun tuloksen näki joskus vasta viikkojen kuluttua ja ensin piti kehittää filmit ja vedostaa kuvat... Kuvausten jälkeen oli vielä monta mahdollisuutta tössiä koko homma. Ehkä sitä silloin oppi elämään kylmä rinki perseen ympärillä.

Em. taidosta on ollut hyötyä elämässä kyllä senkin jälkeen.. :-D

Lay kirjoitti:Itsellä tulee metsästyksen yhteydessä monesti vastaan hienoja maisemia ja tilanteita...

Olen samaa mieltä, joskus lapin metsästyskeikoilla latvalintujen aamupassissa oli kyllä hienoja auringon nousuja. Mutta en kyllä silloin kaivannut kameraa. Oli hienoa maata makuualustalla paikoillaan ja katsoa kuinka kuinka luonto herää yön jäädyttämällä kuuraisella suolla. :)

Se meni ihan luonnosta nauttimisen piikkin. Ja hyvä niin.

Kyllä ahdistaa joskus ja silloin otan etäisyyttä kameraan. Tälläkin hetkellä ns luova tauko meneillään :) Vanhoja kuvia ois vaikka millä mitalla jotka pitäs käsitellä mut ei vaan inspaa just nyt :/

Kyllä ahdistaa kun kuvaa asioita joka ei kiinnosta mutta kun pitää saada kuvaa. Hyvä esimerkki on kun vaimo harrastaa teatteria ja pitäisi sitten saada näytelmän promokuvat tms.

Eipäjuuri, epämiellyttävämpääkin työtä oon tehnyt.

Jos kuvaaminen on kuin lukeminen? Addiktoituu oikein kunnolla :)

http://www.youtube.com/watch?v=sjpbxC-rJFU

ps. Lihattoman lokakuun herättämä pohdiskelin, että pystyisikö sitä olemaan koko lokakuun ilman kameraa. Vain kännykällä kuvaaminen sallittaisiin. :)

Usein on niin, että kun jättää kameran kotiin, niin harmittaa pirusti. Toisaalta niinkin päin on joskus käynyt, että kamera on ollut mukana repussa, mutta ei ole tehnyt mieli kuvata.

Varsinaista ahdistusta tulee rästiin jääneistä käsittelyistä.

Valokuvaaminen on minulle harrastus ja kun vaimo on luvannut puolestani kuvauksesta ahdistaa.

Enemmän ahistaa ettei saa ilmaistuksi sitä mitä haluaa. Siis ei saa omasta mielestään sellaisia kuvia kuin haluaisi. Ei ossoo.

Toisia harrastuksia on onneksi olemassa, niin voi paeta välillä sinne.