Digicamera.net - Valokuvausfoorumi

Sattuneista syistä olen viime päivinä eksynyt tuonne dpreviewin foorumille, ja siellä törmäsin ketjuun jolla oli kiinnostava aihe: what were your photography aha moments? Heitänpä saman kysymyksen kokeeksi tälle foorumille, jos vaikka innostuisitte vastailemaan.

Siis: millaisia valokuvaukseen liittyviä ahaa-elämyksiä olette kokeneet?

Lapsena isoja juttuja oli kun päättelin hyperfokaalisen tarkennuksen kameran objektivia katsomalla, ja miten keksin tavan lähilinssin tarkenuksen selvittämiseen ja hoitamiseen kuvatessa -ja myöhemmin hienoa oli esim. hokata vahingossa miten retikulaatio luo hienoja tehoja kuvaan. Ja tietty solarisaatio; sekin tuli vahingossa esiin ja viriteltyä siitä.

. .

Luulen, että tekninen herätys tuli etelän reissussa bussissa, jossa viereiseltä penkkiriviltä selitettiin, miten manuaalivalotuksella saa taivaan pysymään sinisenä. Tajusin, että toisaalta manuaalilla ei tarvitsekaan osata jotain arvoja ulkoa, vaan mittari neuvoo ja histogrammi todistaa. Toisaalta kameran automatiikan toiminta renkinä muttei isäntänä avautui.

Aika lailla samaan hetkeen ajoittui myös se, että saadakseen hyödyllisiä vinkkejä kanssakuvaajilta, pitää olla valmis myös itse jakamaan ajatusia, kokemuksia ja ohjeita. Vaikka kuvaaminen ei ole suoranaisesti sosiaalista toimintaa, täysin itseopiskelu ja vain omien kuvien katselu on kyllä aika mahdoton tie etenemiselle.

Kuvan sisällön kanssa ei oikein nouse mitään suurta havaintoa. Ehkä joidenkin kuvaustilanteiden kanssa aina vaan uudestaan vahvistuu näkemys siitä, että hyvä kuva syntyy paremmin poseeraamatta. Vaaditaan aikaa, kärsivällisyyttä ja jatkuvaa havainnointia, kuvasitpa sitten ihmisiä, maisemia tai mitä tahansa. Jos kohde tai valo ei liiku, niin kuvaajan pitää liikkua ja katsoa.

Ahaa-elämyksiä ja uusia ajatuksia syntyy tavallisimmin, kun katson ottamiani tai toisten kuvia jonkun toisen (tuttu; tilaaja; joku muu, mikä?) kanssa. Toisen silmät kertovat kuvista usein sellaisia huomioita ja painotuksia, jotka menevät helposti ohi omien silmien. Kuten olli R sanoi: ajatuksia pitää jakaa.

Aikani salaman geeleillä leikittyäni hoksasin miten yhdellä testikuvalla voi päätellä salaman eteen tarvittavat geeliläpyskät. Toki kokemus eri valoista tuottaa saman tuloksen ilman sitä testikuvaakin.

Kaikkea ei kannata yrittää kuvata.

Vähemmällä pärjää.

Jos olet nähnyt jotakin kaunista tai muuten vaikuttavaa mutta ei saanut siitä kuvaa, ei hätää. Melko varmasti saat siitä kuvan, joskus. Jos et, sitten et. Onpahan ainakin muistikuva.

Hel_NiS kirjoitti:Kaikkea ei kannata yrittää kuvata.

Vähemmällä pärjää.

Jos olet nähnyt jotakin kaunista tai muuten vaikuttavaa mutta ei saanut siitä kuvaa, ei hätää. Melko varmasti saat siitä kuvan, joskus. Jos et, sitten et. Onpahan ainakin muistikuva.

+1
Itselllä sama, varsinkin luontokuvauksessa olen huomannut :)

Mulla ei oikein ole koskaan tullut ahaa-elämyksiä kuvauksen osalta. En tiedä johtuuko se yksinkertaisuudestani vai siitä, että olen aina kasvanut kameroiden keskellä. Ekat kuvat olen ottanut varmaan 5-6 -vuotiaana "laatikkokameralla" ja ollut isän kanssa vedostamassa kuvia ja katsomassa filkan kehitystä.

Vähän sama, kun annat padin 5-vuotiaalle tänään: vihaiset linnut lähtee lentoon ilman syvempää analysointia.

mremonen kirjoitti:Mulla ei oikein ole koskaan tullut ahaa-elämyksiä kuvauksen osalta.
Vähän sama, kun annat padin 5-vuotiaalle tänään: vihaiset linnut lähtee lentoon ilman syvempää analysointia.

Kakarat pelaavat tavallasi: täysin tunteetta?

OskuK kirjoitti:Kakarat pelaavat tavallasi: täysin tunteetta?

Ihan miten vaan. Sama se mitä minä kirjoitan, saat sen aina käännettyä negatiiviseksi.

En muista mitään erityistä ahaa-elämystä. Kai niitä on ollut, mutta ei ole jäänyt mieleen 40+ -vuoden takaa.

Hel_NiS kirjoitti:Jos olet nähnyt jotakin kaunista tai muuten vaikuttavaa mutta ei saanut siitä kuvaa, ei hätää. Melko varmasti saat siitä kuvan, joskus. Jos et, sitten et. Onpahan ainakin muistikuva.

Mulla on ehkä vähän päinvastainenkin kokemus: jos näen tutussa paikassa jotain, mitä en ole ennen nähnyt, en yleensä näe sitä toista kertaa. Vielä kuvatessa ehkä kuvittelen että tätä saan varmaan yrittää ikuistaa jatkossakin, mutta jälkeenpäin huomaan ettei sekään tilanne sitten koskaan toistunut.

Mutta olen samaa mieltä siitä, että kaikkea ei kannata yrittää kuvata. Tämä on itselleni suurimpia haasteita valokuvauksen suhteen: miten onnistuisi kuvaamaan vähemmän ja tuhoamaan suuremman osan niistä turhista ruuduista.

Sen verran olen edistynyt, etten enää yritä kuvata vähän siellä ja täällä, vaan ainoastaan tietyissä paikoissa, joihin minulla on henkilökohtainen suhde. Vaikka kieltämättä ulkomaanmatkoilla yleensä vähän lipsahtaa ja tulee otettua turistikuvaa paikoista, joilla ei ole mitään henkilökohtaista merkitystä.

mremonen kirjoitti:

OskuK kirjoitti:Kakarat pelaavat tavallasi: täysin tunteetta?

Ihan miten vaan. Sama se mitä minä kirjoitan, saat sen aina käännettyä negatiiviseksi.

En muista mitään erityistä ahaa-elämystä. Kai niitä on ollut, mutta ei ole jäänyt mieleen 40+ -vuoden takaa.

Ihmeellistä negatiivista suhtautumista. Kai sitä saa kysyä miki lapset tai sinä teette jotain, jos se ei miltään tunnu? En ole koskaan nähnyt lasta joka pelaisi ilman elämystä yhtään mitään. En minä ainakaan pelanut jos ei kiinnostanut, eli ei ollut elämystä tarjolla.

OskuK kirjoitti:Ihmeellistä negatiivista suhtautumista. Kai sitä saa kysyä miki lapset tai sinä teette jotain, jos se ei miltään tunnu? En ole koskaan nähnyt lasta joka pelaisi ilman elämystä yhtään mitään. En minä ainakaan pelanut jos ei kiinnostanut, eli ei ollut elämystä tarjolla.

Joopa joo. Kyllä mulle elämyksiä on tullut. Mutta tässähän haettiin ahaa-elämyksiä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Ahaa-el%C3%A4mys

Ehkä lähinnä sellaista, jonka nyt muistan, on ymmärrys siitä, etten osaa kuvata ihmisiä. Multa puuttuu uskallus lähestyä heitä todellisessa katukuvaushengessä. Sitä yritän nyt kehittää.

Itsellä varmaan ensimmäiset ahaa-elämykset tuli ensimmäisen digijärkkärin oston jälkeen syväterävyyden ja sitä kautta taustan hallinnan ja bokehin "hallinnan" kautta. Sommittelu ei sinällään ole koskaan kummemmin ahaa elämyksiä tuottanut, sillä tuo on kuitenkin ollut jotenkin "selkärangassa". Muutenkin aika paljon ahaa-elämyksiä on tullut eri objektiiveilla kuvatessa sillä ilman kokemusta ei oikein pysty näkemään mitä objektiivi ja kenno näkee.

Ahaa-elämyksiä tulee kyllä joka kerta kun käy kuvaamassa. Tai jos ei ihan ahaa-elämyksiä niin aina oppii jotakin uutta. Joko objektiivista (tarkennuksesta, terävyydestä, bokehista, käyttötavasta, kuvakulmasta tms.), kamerasta, muista välineistä, kuvaustilanteesta (mitä voisi tehdä paremmin ensi keralla), ympäristöstä, kuvauksen kohteista, itsestä, kuvaus paikoista, niiden historiasta, vallitsevista valoista/varjoista, ihmisistä ja heidän käytöstavoista jne. Ehkä sen takia tämä niin mielenkiintoista onkin.

Koska kaikkea ei voi omistaa tai tietää, niin oppimista riittää aina. Tämä ei käsittänyt edes muiden ottamia kuvia tai työskentelytapoja, joiden katselemisesta saa myös ahaa-elämyksiä ja joista oppii varmasti paljon enemmän kuin suhtautumalla pelkästään kriittisesti omiin työskentelytapoihin. Ja jos ei muuten, niin voi saada myös negatiivisia ahaa-elämyksiä että minä en tule koskaan elämäni aikana ottamaan noin hienoa kuvaa ;)

Ahaa on tullut siitä miten paljon yksinkertaistamista hyvä valokuva kaipaa, luontokuvauksessakin kilpailukuva on sellainen punch line, melkeinpä vitsi. Sitten tajuaa miten jämähtänyt taidemuoto se on. Kaksiulotteinen ja pysähtynyt. Siirryn videokuvaukseen. Älkää ottako liian vakavasti, mutta mielestäni tuossa on paljon tottakin.
:-)

-Antti- kirjoitti:Ahaa on tullut siitä miten paljon yksinkertaistamista hyvä valokuva kaipaa, luontokuvauksessakin kilpailukuva on sellainen punch line, melkeinpä vitsi. Sitten tajuaa miten jämähtänyt taidemuoto se on. Kaksiulotteinen ja pysähtynyt. Siirryn videokuvaukseen. Älkää ottako liian vakavasti, mutta mielestäni tuossa on paljon tottakin.
:-)

+1.
Lisäksi tämä oivallus tulee aivan turhan usein... :)

..

Mun ahaa-elämykset ovat yleensä kantapään kautta oppimiseen liittyviä. Kennon dynamiikan rajat tulevat jatkuvasti vastaan tyyliin: ahaa - tästä ei saakaan järkevää kuvaa. Se, miten valo käyttäytyy, minkälaisia kontrasteja se tekee, minkä väristä se on, miten se heijastuu ja mikä sen suunta on...kaikkein yksinkertaisimmat kuvaamiseen liittyvät asiat...tarjoaa mulle koko ajan ahaa-elämyksiä.

Täytyy sen verran ottaa pakkia, että viivästynyt ahaa-elämys tuli primen kanssa Tuomaanmarkkinoilla seikkaillessa. Ensin otti pannuun, kun 135-millinen oli liian pitkä, mutta sitten kun hiffasi, että jalatkin on mukana ja toisaalta pitää kuvata kaluston mukaan, niin hommasta alkoi löytymään sitä ahaata.

Primellä pystyy/joutuu keskittymään varsinaiseen kuvaan enemmän, kun ei voi muutella rajausta näppärästi tsuumirenkaasta. Tämä oli se ahaa.

Nyt kaamosaikana "sinisenhetken" vallitessa pannut merkille että sähköinen etsin vs. takanäyttö, molemmissa täysin erilainen valkotasapaino??