Digicamera.net - Valokuvausfoorumi

Monessa mutkassa opetetaan että "pitää tuntea rajat jotta niitä voi rikkoa". Mutta miksi aloittelijoiden tai tuntemattomien kuvaajien rikkoessa sääntöjä kuvia pidetään epäonnistuneina.

Kun nimeä syntyy enemmän sanotaan vain että "taiteilija rikkoo rajoja hallitusti...'"

Tässä Annie Leibovitz esimerkki

http://www.vanityfair.com/culture/featu ... #globalNav

Jos tämäntasoisen kuvan jossa tolppa kasvaa päästä, laittaa jollekin foorumille esille ja pyytää kommentteja, on vastaanotto hyvin viileä.

Miksi nimi tekee kuvista parempia?

Voi myös kysyä miksi saiteilla puhutaan tolpista ja horosonteista niin paljon? Ehkä siihen on siellä syytä? Ehkä neuvot tosiaan herkästi kääntyvät tarkoistustaan vastaan, itsetarkoituksiksi. Toki joku Remu tai Nykänen saavat puhua sekoja enemmän kuin Rajalan myyjät ;-)

Liekkö kellekkään tuttu vanha satu nimeltä "keisarin vaatteet"?

jormakuuse kirjoitti:Miksi nimi tekee kuvista parempia?

Sama se on kaikessa elämässä - taiteessa, tieteessä taloudessa...

nomad kirjoitti:

jormakuuse kirjoitti:Miksi nimi tekee kuvista parempia?

Sama se on kaikessa elämässä - taiteessa, tieteessä taloudessa...

Ei suinkaan, itse kierrän tunnetut tuotemerkit, kirjailijat ja juomat kaukaa ja tutkailen vain niitä joista en ole kuullutkaan.

Itse olen ajatellut asian olevan vähän niin kuin ralliautoilu. Auto toimii fysiikan lakien mukaan: jossain vaiheessa keskihakuvoima loppuu, tarttumiskitka muuttuu liikekitkaksi, ja sitten ollaan ojassa. Ensin pitää opetella ja löytää ne auton rajat, käyttäytyminen eri pinnotteilla ja keleissä sekä saada ne selkärankaansa. Sitten voi alkaa käyttää hyväkseen liusuja, penkkoja vasten ajoa yms. Jos kokeilee vaan kaikkea, niin aika monta hyvää autoa menee p-kaksi.

Ja sitten ne "säännöt". Itse olen tulkinnut ne havainnoiksi ihmisen tavasta nähdä maailmaa. Vähän samanlaisia asioita kuin "optiset harhat" ja äänten harmoniat. Kun ne tuntee (ymmärtää, ei siis vain toista rutiininomaisesti), osaa niitä myös käyttää hyväkseen. Niillä voi herättää huomiota, tuoda sivumerkityksiä jne.

Ihan samanlaista se on kirjoittamisessakin. Kyllähän sanoja voi laittaa peräkkäin, vaikkapa "sunnuntai" ja "punainen", mutta mitä niillä nyt sitten tarkoitetaan yhdessä. Mutta kun sanoo vaikkapa, että "herätessäni peilistä loistivat sunnuntaipunaiset silmäni", niin asialle tulee lisäarvoa.

olli R kirjoitti:Vähän samanlaisia asioita kuin [snip] äänten harmoniat. Kun ne tuntee (ymmärtää, ei siis vain toista rutiininomaisesti), osaa niitä myös käyttää hyväkseen. Niillä voi herättää huomiota, tuoda sivumerkityksiä jne.

Hyvä vertaus. Tässä liian pitkäksi venähtänyt omakohtainen tarina vertauksen jatkeeksi. Vielä, kun pääsisi edes samantyyliselle tasolle joskus valokuvauksessa, niin silläkin voisi ehkä tienata muutamat oluet baarissa.

Pikkupoikana (alle kouluiässä) fakta oli se, että pianon vasen käsi oli joko duurisointua tuottava tai mollisointua tuottava elukka - pahana päivänä sieltä tuli helkkarin ruma seiskasointu, yleensä G7. Meinasi oksennus tulla, kun kuuli miten tunkkaisen rumalta se kuulosti, kun se "pitää vain soittaa tuosta, juuri tuolla tavalla". Oikean käden tehtävä oli käyttää yhtä kosketinta kerrallaan ja piirtää soinnun päälle melodia. Yksinkertaista.

Yksinkertaisesti syvältä, näin jälkikäteen analysoiden.

Vapaamman säveltämisen ja soittamisen myötä on jokseenkin vahingossa oppinut sointujen keskinäisiä suhteita ja keksinyt pyörän lukemattomia kertoja uudelleen, 98% kerroista aivan turhaan. Lopputuloksena on kuitenkin tilanne, jossa voi luontevasti soittaa vasemmalla kädellä raa'asti oktaaviotteella D:n ja oikealla kädellä A-mollin päälle. Se on itse asiassa yksi kohta Super Mario Bros. -tunnarista, jos sen soittaa C-duurista aloittaen.

Oikea käsi hoitaa nykyisellään vasemman käden soinnutustehtävät, sekä melodian soiton yhtä aikaa -- mutta tätä en oppinut vapaaehtoisesti. Se vaati motocross-onnettomuuden muistaakseni vuonna 1998, jolloin vasen käsi oli viikkokaupalla totaalikäyttökiellossa, sittemmin monta viikkoa vain yhden sormen käytettävissä ja oikealla piti kuitenkin saada aikaiseksi järkevää ääntä...eikä pelkkä melodia tai pelkkä sointu ole yksinään mistään kotoisin. No, yhdistellään -- ja sillä tiellä ollaan edelleen.

"Ei noin saa tehä" oli erään liian pitkään kaavamaisesti soittaneen ja liian vähän musiikkia harrastaneen mummon kommentti, kun Yesterdaytä soitti pelkällä oikealla kädellä, soinnun kera.

Mummo kyllä osasti hienosti soittaa kappaleen kuin kappaleen koulun musiikkikirjoista. Siinähän se seisoo selkokielellä, eli siinä on yleensä nuottiviivoille oksennettu oikean käden kulku ja vasemmalle löytyy työt nuottiviivojen yläpuolelta. Siinä lukee ne soinnut, C-duuria sinne ja Äffää tuonne.

Myrskyluodon Maija kuulostaa kovin puulta, mikäli sen soittaa kiltisti "vasen käsi on sointu ja oikea käsi, yhdellä sormella kerrallaan, melodia" -meiningillä. Tämä pätee muutamiin muihinkin kappaleisiin.

Sääntöjen laatijat, sääntöjä vaalivat henkilöt ja niitä liikaa korostavat tahot eivät välttämättä näe niiden sääntöjen ohi, eivät ymmärrä sitä, mikä voisi olla mahdollista, mikäli jokaista sääntöä ei seurattaisikaan kirjaimellisesti, joka kerta, aina ja ikuisesti. Säännöstä tulee pyhä ja sen rikkominen tarkoittaa väistämättä aina sitä, että lopputulos on huono.


-Sale

jormakuuse kirjoitti:Monessa mutkassa opetetaan että "pitää tuntea rajat jotta niitä voi rikkoa". Mutta miksi aloittelijoiden tai tuntemattomien kuvaajien rikkoessa sääntöjä kuvia pidetään epäonnistuneina.

Kun nimeä syntyy enemmän sanotaan vain että "taiteilija rikkoo rajoja hallitusti...'"

Tässä Annie Leibovitz esimerkki

http://www.vanityfair.com/culture/featu ... #globalNav

Jos tämäntasoisen kuvan jossa tolppa kasvaa päästä, laittaa jollekin foorumille esille ja pyytää kommentteja, on vastaanotto hyvin viileä.

Miksi nimi tekee kuvista parempia?

Ei kuvaajan nimi esimerkkikuvastasi parempaa tee, vaan se, että kuva on hyvä. Tässä tapauksessa ei ainakaan minusta todellakaan synny vaikutelmaa, että "tolppa" kasvaisi päästä. Joskus vaikutelma syntyy, joskus ei. (Ensi katsomalta en edes "tolppaa" huomannut, kun en ollut viestiäsi lukenut loppuun; piti palata viestiisi katsomaan, että mikäs tässä nyt muka olikaan vikana.)

Jos kuvasta leikkaa Streepin puolikkaan pois, alkaa "tolppa" häiritä. Toisaalta, jos "tolpan" häivyttää kokonaisuudesta, kärsii kuvan dynamiikka selvästi, eli itse asiassa ko. "tolppa" on olennainen sommitelman dynamiikan kannalta juuri siinä missä se on. (Kokeile itse.)

Sommittelu"sääntöjä" orjallisesti noudattamalla saa kyllä aikaiseksi tasaisen varmaa jälkeä, johon ei ole huomauttamista, mutta joka usein ei kyllä millään lailla erityisesti säväytäkään.

Lienee mahdoton antaa sääntöjä siihen, milloin sääntöjen hallittu rikkominen toimii ja milloin ei, mutta silloin kun se toimii, on kuvassa dynamiikkaa, jota sääntöjä orjallisesti noudattamalla ei koskaan voisi saavuttaa.

Minusta kuva on aina koettava ensisijaisesti kokonaisuutena ja arvioitava siitä näkökulmasta, ei yksityiskohdista alkaen. Jos kokonaisuus toimii, niin olkoot yksityiskohdat vaikka kuinka pyllyllään, mitään väliä. Jos kokonaisuus taas ei toimi, voi sitten alkaa etsiä niitä yksityiskohtia, joiden vuoksi se ei toimi.

Rajoja rikkoessa pitää tietää ettei riko niitä liikaa. Alottelijat ei yleensä osaa rikkoa rajoja sopivasti tai oikein. Toi pätee kaikessa, ei pelkästään valokuvauskessa.

Eikä tossa mua ainakaan ollenkaan haittaa toi "palkki" tossa kuvassa. Ennemminkin se luo sellasen fiiliksen että toi jannu tulee ihailemaan tota eukkoa jostain ulkopuolelta pimennosta.

Ohjeeni säännöistä voi joustaa jos se tehdään viimeiseen asti harkiten aloitteleva usein valitsee helpon tien.

Voisi myös kysyä, että miksi aina arvostellaan ja nähdään vain ne suurimmat ja helpoimmat virheet?
Tai että mihin on jäänyt kehitys?

Tämä on vähän entisen toistoa.
Säännöt on siis ohjeistus, sille mitä keskimäärin pidetään hyvän näköisenä.

Jos esim. tilaa katseen suuntaan ei ole, niin katsojalle saattaa tulla tulla ahdas tunnelma, mutta jos ahdas tunnelma on hakusessa, niin tuohan on oikea valinta.

Tolppa päässä on suurimmaksi osaksi mielestäni naurettava virheeksi ja sen huomio vaan henkilö jotka ei tiedä mikä näyttää hyvältä ja katsovat miten kuvassa säännöt täyttyvät.
Siis jos taustalta puu osuu pään lähelle niin, väitäisin että suurin osa maalikoista ei pidä muuten hyvää kuvaa huonona.


Totta on toki se että useimmiten sääntöjen mukaan kuvatut kuvat näyttävät keskimäärin hyvältä.

Avain sana mielestäni on ymmärrys mikä on hyvän näköistä, siis sääntöjä pitää rikkoa silloin kun huomaa niiden vastaisen valinnan näyttävän paremmalta kuin sääntöjen mukainen valinta kuvassa, tai että tuo valinta tukee kuvan kertomaa tarinaa, piste!

Mainittu "tolppa" ei tuossa kyseisessä kuvassa tosiaan ole häiritsevä, mutta luulenpa minäkin että jos joku täällä olisi saman kuvan täällä omanaan esittänyt niin mutinaa ko. asiasta olisi tullut vaikka muuten olisi kehuttukin.. ;)

Ajattelutapahan näissä isojen nimien kuvissa menee niinkin että jos niissä näkee jotain ns. ihmeellisyyksiä tai sääntöjen rikkomisia yms. niin ainakin itse taviskuvaajana alkaa ajattelemaan asiaa niin päin että siinä on nyt jokin "juttu" koska hän on sen noin tehnyt, varsinkin jos kuva ei kolahda heti kättelyssä muuten.

Jos joku "nimetön" kuvaaja olisi ottanut saman kuvan ja laittanut esille niin arvostelijoiden asenne olisi lähtökohtaisesti se että siinä on nyt tämä ja tämä juttu "väärin".

Tämä on toki mustavalkoista ajattelua, hyvä kuva on hyvä kuva vaikka kuka sen olisi ottanut ja mitä sääntöjä vain noudatettu tai jätetty noudattamatta. Toki nämä erinäiset "mestarit" ovatkin useimmiten ansainneet maineensa ihan ansiosta ja kuvat ovat mahtavia vaikka niissä kaikenlaisia sääntöjä rikotaankin tai sitten juuri sen takia. Mutta varmasti heiltäkin tulee välillä sellaisia kuvia jotka eivät ihan niin paljoa saisi päänsilitystä ellei kuvan ottaja olisi etukäteen tiedossa.

----------------

Tämä ikivanha huumorilinkki sopii nyt aika hyvin tähän topikkiin, ei siis mikään oma kannanottoni aiheeseen mutta laitetaan nyt tänne ellei joku kuvaaja tätä vielä jostain kumman syystä ole nähnyt.

Eli leikkimielinen juttu siitä millaista kommenttia tulisi jos vanhat kuuluisat valokuvaajat postaisivat tunnettuja kuviaan nykypäivän valokuvausfoorumeille:

http://theonlinephotographer.blogspot.c ... ernet.html

"This is just a snapshot. I would not even have considered showing this." :)

Toisaalta tulee mieleen että jos nuo kuvat olisi postattu vaikkapa tänne emmekä tosiaan kukaan tietäisi niistä mitään, millaista se meidän antamamme palaute olisi..?

- Hans

Katsomatta linkiä voi todeta että huumori on näissä kommenteissa se kommentti ja kommentoija, eikä kuva ja kuvaaja.

Olen myöskin huomannut että kun ollaan katkeria jostain tunnetusta kuvaajasta, alkaa usein tulla kommenttia että kuka se on? ;-)

Ikäänkuin valokuvaus olisi harrrastajista jotenkin erityisen jaloa ja jos ei pidä jonkun kuvaajan kuvista, on kuvaaja varmasti saavuttanut asemansa vääryydellä. 97% maailman elokuvista, kirjallisuudesta ja musiikista on minusta huonoa, mutta siihen on kyllä tottunut -ei millään jaksa olla kade joka räpistä ja ördehevistä ;-)


Se mikä minua jaksaa kummastuttaa maailman henkilökuvissa on tunettujen ihmisten massiivinen käyttö malleina. Aika kökköä.

Tämä onkin hyvä ketju!
Hyvää pohdintaa ja ajatusta. Erittäin tervetullutta tälle foorumille.
Jari onkin vaihtelevalla kokemuksella yrittänyt tuoda ajattelua esille.

Näyttää olevan esimerkkikuvassa Anniella jälleen kerran esimerkillistä valonkäyttöä. Miehen kasvot piirtyy erittäin vangitsevasti esille. Valon vaihtelut kasvojen ympärillä kahdesta eri seinistä korostaa kuvan katsojan katsetta hänen ilmeeseensä.
Kuva kertakaikkiaan toimii kun sääntöjä rikkoo tavalla joka tukee kuvan kerrontaa.
Kuvan on pakko olla loistava, koska täälläkin moni on analysoinut sen eri tavoin ja löytänyt kuvasta paljonkin asioita ja kerrontaa.
Jos rajat rikkoo hallitusti, niin että se tukee kuvaa, niin silloinhan se on hyvästä.
Kuva olisi aika tylsä ilman kasvojen ympärillä tapahtuvaa sävyjen ja varjojen vaihtelua tolpan ja seinien avulla.

Ei minusta päivänselvyyksien ja valituksen julkituonti ole laadukasta ajattelua, tai no; sitä vaihtelevaa ;-)

Ei tässä mun mielestä kaikki ole ollut päivänselvää.
Ihmiset lukee kuitenkin kuvia hyvin eri tavalla.

Laadukkaasta ajattelusta en tiedä, mutta ajattelua kuvakerronnasta ja säännöistä (tai niiden rikkomisesta) on hyvä tuoda esille aika ajoin.

Miikkaha kirjoitti:Ei tässä mun mielestä kaikki ole ollut päivänselvää.
Ihmiset lukee kuitenkin kuvia hyvin eri tavalla.

Laadukkaasta ajattelusta en tiedä, mutta ajattelua kuvakerronnasta ja säännöistä (tai niiden rikkomisesta) on hyvä tuoda esille aika ajoin.

Juuei tässä olekaan. Tässä olikin eri aloittaja...

OskuK kirjoitti:

Miikkaha kirjoitti:Ei tässä mun mielestä kaikki ole ollut päivänselvää.
Ihmiset lukee kuitenkin kuvia hyvin eri tavalla.

Laadukkaasta ajattelusta en tiedä, mutta ajattelua kuvakerronnasta ja säännöistä (tai niiden rikkomisesta) on hyvä tuoda esille aika ajoin.

Juuei tässä olekaan. Tässä olikin eri aloittaja...

;)

ps muille. jatkakaa toki hyvää keskustelua. Tällaisia on mukava lukea

Kuvasta ja säännöistä....

Kuvalla on lähes aina tarkoituksensa. Suuri osa niistä säännöistä tuppaa olemaan sellaisia että ne auttavat kuvaa joko teknisessä, taiteellisessa, journalistisessa, tieteellisessä tai jossain muussa mielessä täyttämään tarkoitustaan. Sääntö ei siis itse ole säännön ydin vaan se tarkoitus jota säännön pitäisi tukea.

Usein sääntöjen tärkein funktio on se, että niitä noudattamalla tarkoituksen tavoittaminen tulee joko helpommaksi tai mahdolliseksi sellaiselle henkilölle, jota ei voi hyvällä omallatunnolla kutsua virtuooseiksi. Virtuoosi osaa usein pitää kuvan pääfunktion mielessään ja muokata kuvan usealla eri tavalla tuota pääfunktiota palvelemaan. Sen sijaan vähemmän virtuoosi saattaa keskittyä enemmän irrallisiin juttuihin varsinaisen tarkoituksen kustannuksella. Sen vuoksi niille vähemmän virtuooseille annetaan usein iso nippu erilaisia sääntöjä, joita aika orjallisesti noudattamalla saadaan pidettyä kuva tarkoituksensa rajoissa ja kuvaajan huomio välineiden hallinnan sijaan kuvaamisessa.

Se humoristinen kohta tulee siinä vaiheessa kun unohdetaan sääntöjen tarkoitus ja aletaan suhtautua niihin jonain automaattisesti koko ajan ja kaikessa voimassa olevina juttuina. (=Jäädään sääntömoralismin vangeiksi.)